Ensimmäinen osallistumisvuosi: 1956
Osallistumiskerrat: 57
Viisuvoitot: neljä (1957, 1959, 1969 ja 1975)
Keskiarvosijoitus: 10,8
Keskiarvopisteet: 60,2
Suurimmat pisteet saaneet maat: Serbia-Montenegro, Armenia ja Australia
Suurimmat pisteet antaneet maat: Belgia, Unkari ja San Marino
Alankomaat on yksi niistä seitsemästä maasta, jotka ovat olleet mukana Eurovision laulukilpailuissa alusta alkaen. Se on myös yksi ahkerimmista, oltuaan poissa kuvioista vuosien varrella vain neljä kertaa. Alankomaiden ensimmäisen edustajan Jetty Paerlin kappale ”De vogels van Holland” on myös kaikkien aikojen ensimmäinen Eurovision laulukilpailuissa kuulijoiden korville kajahtanut sävelmä.
Alankomaat oli 1970-luvulle asti myös yksi menestyneimmistä maista neljällä voitollaan. Ensimmäinen niistä tuli heti toisissa Eurovision laulukilpailuissa vuonna 1957 Corry Brokkenille. Seuraavaa ei tarvinnut odottaa kuin kaksi vuotta, kun Teddy Scholten lauloi Alankomaat voittoon. Seuraava voitto napsahti kymmenen vuotta myöhemmin, kun Alankomaat kapusi samalle palkintopallille Ranskan, Ison-Britannian ja Espanjan kanssa. Toistaiseksi viimeisen voittonsa tuulimyllykansa otti vuonna 1975, kun nykyaikainen pisteytysjärjestelmä oli ensimmäistä kertaa käytössä. Silloin raadit suosivat edellisvuoden Abba-kopioksi syytettyä Teach-In -yhtyettä(kuvassa) ja ikimuistoista viisuhittiä ”Ding a dong”.
Kaikki Alankomaiden voitot ovat olleet naislaulajien ansiota. Muutenkin alankomaalaiset vaikuttavat naislaulun ystäviltä, kun vain yhdeksän kertaa maata on edustanut miehet sooloartisteina tai kokonaan miehistä koottuina yhtyeinä. Näiden lisäksi edustustehtäviin on päässyt neljä mies/nais-duettoparia.
Neljän voittonsa lisäksi Alankomaat ei ole muiden edustajiensa osalta menestynyt kilpailussa erityisen hienosti. Kärkikolmikkoon he ovat sijoittuneet voittojen lisäksi vain kerran, vuonna 1974 Mouth & MacNeal duon toimesta. Vuonna 1998 Edsilia Rombley (kuvassa) lauloi Alankomaille komeat 150 pistettä, mikä on vain 2 vähemmän kuin Teach-In-yhtyeen pistesaalis, ja neljännen sijan.
Muuten maan edustajista noin puolet voisi karkeasti jakaa kärkikymmenikkömenestyjiin ja puolet ei-niin-kovin-hyvin-menestyviin. 2000-luvulle tultaessa ilonaiheet ovat vähentyneet entisestään ja top-ten-sijoituksia ei ole tullut enää ainuttakaan. Vuonna 2004 alkaneen semifinaalikauden aikana Alankomaat on päässyt finaaliin harvakseltaan, ensimmäisen kerran heti vuonna 2004 vuonna Re-Union yhtyeen ansiosta. Silloinkin semifinaalin kuudennen sijan ja 146 pisteen jälkeen sijoitus finaalissa romahti tilalle 20. Sen jälkeen tapahtuneet kahdeksan finaalista karsiutumista ovat Euroopan ennätys. Menestyskantaan Alankomaat palasi ainakin hetkellisesti keväällä 2014 kun The Common Linnets sijoittui kilpailussa toiseksi kappaleella “Calm after storm”.
VUOSI | ESITTÄJÄ | KAPPALE | SIJOITUS | PISTEET |
---|---|---|---|---|
1956 | Jetty Paerl | De vogels van Holland | n/a | n/a |
1956 | Corrie Brokken | Voorgoed voorbij | n/a | n/a |
1957 | Corrie Brokken | Net als toen | 1. | 31 |
1958 | Corrie Brokken | Heel de wereld | 9. | 1 |
1959 | Teddy Scholten | Een beetje | 1. | 21 |
1960 | Rudi Carrell | Wat een geluk | 12. | 2 |
1961 | Greetje Kauffeld | Wat een dag | 10. | 6 |
1962 | De Spelbrekers | Katinka | 13. | 0 |
1963 | Annie Palmen | Een speeldoos | 13. | 0 |
1964 | Anneke Groenloh | Jij bent mijn leven | 10. | 2 |
1965 | Conny van den Bos | Het is genoeg | 11. | 5 |
1966 | Milly Scott | Fernando en Philippo | 15. | 2 |
1967 | Therese Steinmetz | Ringe Dinge | 14. | 2 |
1968 | Ronnie Tober | Morgen | 16. | 1 |
1969 | Lennie Kuhr | De troubadour | 1. | 18 |
1970 | Hearts of soul | Waterman | 7. | 7 |
1971 | Saskia & Serge | De tijd | 6. | 85 |
1972 | Sandra & Andres | Als het om de liefde gaat | 4. | 106 |
1973 | Ben Cramer | De oude muzikant | 14. | 69 |
1974 | Mouth & MacNeal | I see a star (Ik zie een ster) | 3. | 15 |
1975 | Teach-In | Ding-a-dong | 1. | 152 |
1976 | Sandra Reemer | The party is over | 9. | 56 |
1977 | Heddy Lester | De mallemolen | 12. | 35 |
1978 | Harmony | It’s OK | 13. | 37 |
1979 | Xandra | Colorado | 12. | 51 |
1980 | Maggie McNeal | Amsterdam | 5. | 93 |
1981 | Linda Williams | Het is een wonder | 9. | 51 |
1982 | Bill van Dijk | Jij en ik | 16. | 8 |
1983 | Bernadette | Sing me a song | 7. | 66 |
1984 | Maribelle | Ik hou van jou | 13. | 34 |
1985 | – | – | – | – |
1986 | Frizzle Sizzle | Alles heeft een ritme | 13. | 40 |
1987 | Marcha | Rechtop in de wind | 5. | 83 |
1988 | Gerard Joling | Shangri-la | 9. | 70 |
1989 | Justine Pelmelay | Blijf zoals je bent | 15. | 45 |
1990 | Maywood | Ik wil alles met je delen | 15. | 25 |
1991 | – | – | – | – |
1992 | Humphrey Campbell | Wijs me de weg | 9. | 67 |
1993 | Ruth Jacott | Vrede | 6. | 92 |
1994 | Willeke Alberti | Waar is de zon | 23. | 4 |
1995 | – | – | – | – |
1996 | Maxine & Franklin Brown | De eerste keer | 7. | 78 |
1997 | Mrs. Einstein | Niemand heeft nog tijd | 22. | 5 |
1998 | Edsilia | Hemel en aarde | 4. | 150 |
1999 | Marlayne | One good reason | 8. | 71 |
2000 | Linda | No goodbyes | 13. | 40 |
2001 | Michelle | Out on my own | 18. | 16 |
2002 | – | – | – | – |
2003 | Esther Hart | One more night | 13. | 45 |
2004 | Reunion | Without you | 6./20. | 146/11 |
2005 | Glennis Grace | My impossible dream | 15./- | 53/- |
2006 | Treble | Amambanda | 20./- | 22/- |
2007 | Edsilia Rombley | On top of the world | 21./- | 38/- |
2008 | Hind | Your heart belongs to me | 13./- | 27/- |
2009 | De Toppers | Shine | 17./- | 11/- |
2010 | Sieneke | Ik ben verliefd (Sha-la-lie) | 14./- | 29/- |
2011 | 3JS | Never alone | 19./- | 13/- |
2012 | Joan Franka | You and me | 15./- | 35/- |
2013 | Anouk | Birds | 6./9. | 75/114 |
2014 | The Common Linnets | Calm after the storm | 1./2. | 150/238 |
2015 | Trjintje Oosterhuis | Walk along | 14./- | 33/- |
Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta
Keskustele aiheesta foorumilla
Huomioita tilastoihin:
– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.
– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.
– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.
– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.
Tilastot ja teksti päivitetty 4.1.2016