Maailman laitaan: Armenia

Ensimmäinen osallistumisvuosi: 2006
Osallistumiskerrat: 9
Paras finaalisijoitus: neljäs (2008 ja 2014)
Keskiarvosijoitus: 7,8
Keskiarvopisteet: 108,8
Suurimmat pisteet saaneet maat: Venäjä, Georgia ja Ukraina
Suurimmat pisteet antaneet maat: Georgia, Tshekin tasavalta ja Venäjä

Armenia nähtiin ensimmäistä kertaa euroviisuissa Ateenassa toukokuussa 2006. Maa kiilasi itsensä nopeasti niin sanottujen kestomenestyjien joukkoon ja sijoittukin ensimmäiset viisi vuotta kärkikymmenikköön. Maan paras sijoitus on vuodelta 2008, jolloin Sirusho (kuvassa) sijoittui kisassaneljänneksi. Emmyn karsiutuminen finaalista vuonna 2011 olikin maalle jonkinmoinen kolaus eikä tilannetta varmasti auttanut, että seuraavana vuonna kisoja isännöi perivihollinen Azerbaidzan. Keväällä 2013 Armenia palasi jälleen finaalimaiden joukkoon, mutta Dorians yhtyeen rockahtava “Lonely Planet” jäi sijoituksissa finaalin jälkimmäiselle puoliskolle.

Vaikka Armenian kappaleet ovat esitetty aina joko kokonaan tai ainakin osittain englanniksi, on maa tuonut euroviisuihin mukaan jotakin uutta ja itsensä näköistä ja kappaleissa onkin usein mukana paljon niin sanottuja kansallisia elementtejä. Sävellyksissä on havaittavissa selkeitä “itämaisia” etnovivahteita, kappaleiden nimissä raikuvat armenian kieliset sanonnat kuten Qele qele ja Jan jan tai kappaleen aiheena on maan pyhä kansallishedelmä aprikoosi.

Kuluneen kymmenen vuoden aikana Armeniassa ollaan ehditty kokeilemaan myös useita eri karsintamenetelmiä. Välillä sekä artisti että kappale on valittu sisäisesti, välillä on järjestetty muutaman kappaleen karsinta yhdelle artistille ja välillä on nähty useamman artistin karsinnat. Vuonna 2010 maan karsinnoissa nähtiin jopa suomalaista väriä kun armenialaistaustaisen miehen kanssa naimisissa oleva, Laura Voutilaisen serkkunakin tunnettu Maria Kizirian tavoitteli voittoa kappaleella “Little red riding hood”. Armenia on selvittänyt tiensä osallistuessaan lähes aina finaaliin ja toistaiseksi paras sijoitus on kahdesti saavutettu neljäs sija.

VUOSI ESITTÄJÄ KAPPALE SIJOITUS PISTEET
2006 Andre Without your love 6./8. 150/129
2007 Hayko Anytime you need 8. 138
2008 Sirusho Qele Qele 2./4. 139/199
2009 Inga & Anush Jan jan 5./10. 99/92
2010 Eva Rivas Apricot stone 6./7. 83/141
2011 Emmy Boom-boom 12./- 54/-
2012
2013 Dorians Lonely planet 7./18. 69/41
2014 Aram MP3 Not alone 4./4. 121/174
2015 Genealogy Face the shadow 7./16. 77/34

Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta
Keskustele aiheesta foorumilla

Huomioita tilastoihin:
– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.
– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.
– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.
– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.

Tilastot ja teksti päivitetty 6.1.2016