Ensimmäinen osallistumisvuosi: 1961
Osallistumiskerrat: 55
Viisuvoitot: kaksi (1968 ja 1969)
Keskiarvosijoitus: 11,6
Keskiarvopisteet: 53,1
Suurimmat pisteet saaneet maat: Andorra, Bulgaria ja Romania
Suurimmat pisteet antaneet maat: Andorra, Marokko ja Albania
Espanja debytoi euroviisuissa vuonna 1961, samana vuonna siis kuin Suomi ja Jugoslavia. Tämän jälkeen maa onkin nähty kisassa joka vuosi ja Iso-Britannia onkin ainut pidempään yhtäjaksoisesti euroviisuissa mukana ollut maa. Voiton makuun Espanja pääsi heti 1960-luvulla kun Massiel (kuvassa) toi maalle voiton vuonna 1968 kappaleellaan “La la la”. Massielin ei tosin pitänyt olla kappaleen alkuperäinen esittäjä. Alkujaan maan viisuedustajana piti nimittäin toimia Joan Manuel Serrat niminen artisti, joka olisi kuitenkin halunnut esittää kappaleen äidinkielellään katalaaniksi, mikä ei Francon aikaiseen Espanjaan sopinut ja niinpä Massiel korvasi Serratin reilu viikko ennen kansainvälistä finaalia.
Massielin voitto tarkoitti sitä, että seuraavana vuonna euroviisut kisattiin ensimmäistä (ja toistaiseksi myös viimeistä) kertaa Espanjassa. Francon valta toi harmaan pilven myös näiden viisujen ylle kun kisajärjestäjät pelkäsivät Francon valtaa vastustavien boikottiaaltoa. Lopulta kuitenkin vain Itävalta jätti kisat väliin kun Pohjoismaat päättivät viime hetkellä osallistua. Espanja otti ilon irti kisaisännyydestä: lavan Madridin kuninkaalliseen teatteriin oli suunnitellut itse Salvador Dali ja väliaika- ja taukonumerot esittelevät maan eri puolia ja maisemia. Espanja jatkoi kotikisoissaan voittoputkeaan. Tosin Salomén täytyi jakaa voittonsa kolmen muun artistin kesken kun kisa päättyi hämmentävään neljän maan tasapeliin.
Tämän jälkeen Espanjaa ei olekaan korkeimmalla korokkeella nähty. Hopeasijalle ovat yltäneet Karina (1971), kansainvälistä suosiotakin saavuttanut Mocades (1973), Betty Missiego (1979) ja Anabel Conde (1995, kuvassa). Muistissa on myös Bravon pronssisija (1984) sekä varmasti nelossijat kahdelta tunnetulta miesartistilta: Julio Iglesias (1970) ja Sergio Dalma (1991). Tätä nykyä Espanjalla on yhtenä EBUn suuren rahoittajamaana automaattinen pääsy finaaliin. Siitäkin huolimatta maan sijoitukset eivät ole viime vuosina päätä huimanneet. Pastora Solerin kymmenes sija Bakussa toi maalle viime keväänä vähän valoa ikkunaan.
Edustusviisun valinta on vaihdellut Espanjassa vuosien kuluessa hyvin paljon ja sitä onkin etsitty lukuisilla eri keinoilla. Milloin ollaan luotettu perinteiseempään karsintakilpailuun, milloin yksi artisti on esittänyt kaikki karsinta kappaleet, milloin sekä artisti että kappale on valittu sisäisellä karsinnalla, milloin Operación Triunfo -kykykilpailun voittaja on päässyt viisuedustajaksi ja milloin kuka tahansa on saanut lähettää oman kappaleensa alustavaan verkkokarsintaan. Mutta olkoon edustaja ja kappale valittu millä tahansa keinolla, heitä kaikkia yhdistää yhteinen kieli. Senkin jälkeen kun kilpailussa luovuttiin kielisäännöistä, on Espanjan kappaleet esitetty kokonaan tai ainakin osittain omalla äidinkielellä.
Tuloslistan heikohkojen sijotusten lisäksi Espanja on kohdannut viisuissa muutaman muunkin vastoinkäymisien ja maan edustaja on saanut kahdesti esittää kilpailukappaleensa uusiksi tai ainakin aloittaa sen alusta. Vuonna 1990 Salazarin siskosten muodostama Azucar Moreno sai aloittaa kappaleensa uudestaan kun ensimmäisellä yrityksellä orkesteri ja taustanauhat lähtivät liikkeelle eri tahtia. Tuoreemmassa muistissa lienee Oslon kisat 2010, jolloin toisena vuorossa olleen Espanjan esitys häiriintyi kun häirikkötempauksistaan tunnettu Jimmy Jump onnistui nousemaan lavalle kesken esityksen. Niinpä Daniel Diges (kuvassa) sai nousta lavalle myös illan viimeisenä kilpailijana.
Viime vuosina Espanjan parhaimmat sijoitukset ovat tulleet vahvojen naisartistien johdolla. Sekä Pastora Soler (2012) että Ruth Lorenzo (2012) raivasivat tiensä nipin napin finaalin kärkikymmenikköön.
VUOSI | ESITTÄJÄ | KAPPALE | SIJOITUS | PISTEET |
---|---|---|---|---|
1961 | Conchita Bautista | Estando contigo | 9. | 8 |
1962 | Victor Balaguer | Llamame | 13. | 0 |
1963 | José Guardiola | Algo prodigioso | 12. | 2 |
1964 | Nelly, Tim & Tony | Caracola | 12. | 1 |
1965 | Conchita Bautista | Que bueno, que bueno | 15. | 0 |
1966 | Raphael | Yo soy aquel | 7. | 9 |
1967 | Raphael | Hablemos del amor | 6. | 9 |
1968 | Massiel | La la la | 1. | 29 |
1969 | Salome | Vivo cantando | 1. | 18 |
1970 | Julio Iglesias | Gwendolyne | 4. | 8 |
1971 | Karina | En un mundo nuevo | 2. | 116 |
1972 | Jaime Morey | Amanece | 10. | 83 |
1973 | Mocedades | Eres tu | 2. | 125 |
1974 | Peret | Canta y se feliz | 9. | 10 |
1975 | Sergio & Estebaliz | Tu volveras | 10. | 53 |
1976 | Braulio | Sobran las palabras | 16. | 11 |
1977 | Micky | Enseñame a cantar | 9. | 52 |
1978 | José Velez | Bailemos un vals | 9. | 65 |
1979 | Betty Missiego | Su canción | 2. | 116 |
1980 | Trigio Limpio | Quedate esta noche | 12. | 38 |
1981 | Bacchelli | Y solo tu | 14. | 38 |
1982 | Lucia | El | 10. | 52 |
1983 | Remedios Amaya | Quién maneja mi barca | 19. | 0 |
1984 | Bravo | Lady Lady | 3. | 106 |
1985 | Paloma san Basilio | La fiesta terminó | 14. | 36 |
1986 | Cadillac | Valentino | 10. | 51 |
1987 | Patricia Kraus | No estas solo | 19. | 10 |
1988 | La Decada | La chica que yo quiero (Made in Spain) | 11. | 58 |
1989 | Nina | Nacida para amar | 6. | 88 |
1990 | Azucar Moreno | Bandido | 5. | 96 |
1991 | Sergio Dalma | Bailar pegados | 4. | 119 |
1992 | Serafin | Todo esto es la música | 14. | 37 |
1993 | Eva Santamaria | Hombres | 11. | 58 |
1994 | Alejandro Abad | Ella no es ella | 18. | 17 |
1995 | Anabel Conde | Vuelve conmigo | 2. | 119 |
1996 | Antonio Carbonell | Ay! Que deseo! | 20. | 17 |
1997 | Marcos Llunas | Sin rencor | 6. | 96 |
1998 | Mikel Herzog | ¿Qué voy a hacer sin ti? | 16. | 21 |
1999 | Lidia | No quiero escuchar | 23. | 1 |
2000 | Serafin Zubiri | Colgado de un sueño | 18. | 18 |
2001 | David Civera | Dile que la quiero | 6. | 76 |
2002 | Rosa | Europe’s living a celebration | 7. | 81 |
2003 | Beth | Dime | 8. | 81 |
2004 | Ramón | Para llenarme de ti | 10. | 87 |
2005 | Son de sol | Brujería | 21. | 28 |
2006 | Las Ketchup | Bloody Mary | 21. | 18 |
2007 | D’NASH | I love you mi vida | 20. | 43 |
2008 | Rodolfo Chikilicuatre | Baila el Chikichiki | 16. | 55 |
2009 | Soraya | La noche es para mí | 23. | 23 |
2010 | Daniel Diges | Algo pequeñito | 15. | 68 |
2011 | Lucía Pérez | Que me quiten lo bailao | 23. | 50 |
2012 | Pastora Soler | Quédate conmigo (stay with me) | 10. | 97 |
2013 | ESDM | Contigo hasta el final (with you until the end) | 25. | 8 |
2014 | Ruth Lorenzo | Dancing in the rain | 10. | 74 |
2015 | Edurne | Amanecer | 21. | 21 |
Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta
Keskustele aiheesta foorumilla
Huomioita tilastoihin:
– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.
– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.
– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.
– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.
Tilastot ja tekstit päivitetty 7.1.2016