Maailman laitaan: Itävalta

Ensimmäinen osallistumisvuosi: 1957
Osallistumiskerrat: 48
Viisuvoitot: kaksi (1966 ja 2014)
Keskiarvosijoitus: 12,7
Keskiarvopisteet: 47,3
Suurimmat pisteet saaneet maat: Australia, Serbia ja Montenegro sekä Serbia
Suurimmat pisteet antaneet maat: Georgia, Bulgaria ja Slovenia

Vanhoihin, perinteikkäisiin eurovisiomaihin kuuluva Itävalta on vuosien varrella osoittautunut melko herkkähipiäiseksi valtakunnaksi. He tulivat mukaan kisailemaan euroviisuihin jo vuonna 1957, mutta ovat erinäisistä syistä pitäneet kymmenen välivuotta, joista suurimman osan omasta tahdostaan. Ensimmäistä kertaa he jäivät pois vuonna 1969 boikotoidessaan silloisen isäntämaan Espanjan diktatuuria. Tämä oli tavallaan ironista, sillä Espanja oli vuotta aikaisemmin voittanut Eurovision laulukilpailut yhdellä pisteellä ja Itävalta oli palkinnut esityksen kahdella pisteellä. Monien muiden maiden tapaan Itävalta boikotoi myös vuoden 1970 tynkäkisoiksi jäänyttä vuotta. Vuosien 1973-1975 boikotointiin ei ole annettu selkeää syytä, mutta ilmeisesti jäljet johtivat sekaviin pisteytysjärjestelmiin. Sen sijaan 2000-luvun poisjäännit liittyvät yleisimmin Itävallan heikosta menestyksestä johtuvaan kiukutteluun.

Itävalta onkin pitänyt tulosluettelon peräpäätä historiansa aikana kahdeksan kertaa. Näistä tuorein on viime vuodelta, jolloin Trackshittaz-yhtyeen esitys jäi peräti oman semifinaalinsa viimeiseksi. Modernin pisteytysmenetelmän aikakaudella Itävallalla on plakkarissaan kolme nollaa, vuosilta 1988, 1991 ja 2015.

Conchita Wurst Vastaavasti Itävallalla on kuitenkin hallussaan myös kaksi  voittoa. Vuonna 1966 Udo Jürgens (ylemmässä kuvassa) iski kultasuoneen kolmannella perättäisellä edustusyrityksellään sävellyksellään ”Merci cherie” ja seuraavan vuoden kisat järjestettiin Wienissä. Toistamiseen maa pääsi voittokantaan lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin kun Conchita Wurst (kuvassa)hurmasi Euroopan keväällä 2014 ja nosti jälleen kerran suvaitsevaisuus-teeman vahvasti esille.

Yrityksen puutteesta ei Itävallan menestystä voi muutenkaan syyttää, sillä maan karsinnoissa on kokeiltu lähes kaikkia mahdollisia menetelmiä oikean menestysreseptin löytymiseen. Myös edustuskappaleiden tyylilajien kirjo on mitä moninaisin, kattaen kaikki genret huumorirokista räppiin, poikabändipopista mustaan souliin ja gospelista alppietnoon.

Itävallan edustussävelmät:

VUOSI ESITTÄJÄ KAPPALE SIJOITUS PISTEET
1957 Bob Martin Wohin, Kleines Pony 10. 3
1958 Liane Augustin Die ganze Welt braucht Liebe 5. 8
1959 Ferry Graf Der K und K Kalypso aus Wien 9. 4
1960 Harry Winter Du hast mich so Fasziniert 7. 6
1961 Jimmy Makulis Sehnsucht 15. 1
1962 Eleonore Schwarz Nur in der Wiener Luft 13. 0
1963 Carmela Corren Vielleicht geschient ein Wunder 7. 16
1964 Udo Jürgens Warum nur warum? 6. 11
1965 Udo Jürgens Sag ihr, ich lass sie grüssen 4. 16
1966 Udo Jürgens Merci chérie 1. 31
1967 Peter Horten Warum es 100 000 Sterne gibt 14. 2
1968 Karl Gott Tausend Fenster 12. 2
1971 Marienne Mendt Musik 16. 56
1972 The Milestones Falter im Wind 5. 100
1976 Waterloo & Robinson My little world 5. 80
1977 Schmetterlinge Boom Boom Boomerang 17. 11
1978 Springtime Mrs Caroline Robinson 15. 14
1979 Christina Simon Heute in Jerusalem 18. 5
1980 Blue Danube Du bist Musik 8. 64
1981 Marty Brem Wenn du da bist 17. 20
1982 Mess Sonntag 9. 57
1983 Westend Hurricane 9. 53
1984 Anita Einfach weg 19. 5
1985 Gary Lux Kinder dieser Welt 8. 60
1986 Timna Brauer Die Zeit ist einsam 18. 12
1987 Gary Lux Nur noch Gefühl 20. 8
1988 Wilfried Lisa Mona Lisa 21. 0
1989 Thomas Forstner Nur ein Lied 5. 97
1990 Simone Keine Mauern mehr 10. 58
1991 Thomas Forstner Venedig im Regen 22. 0
1992 Tony Wegas Zusammen geh’n 10. 63
1993 Tony Wegas Maria Magdalena 14. 32
1994 Petra Frey Für den Frieden der Welt 17. 19
1995 Stella Jones Die Welt dreht sich verkehrt 13. 67
1996 George Nussbaumer Weil’s da guat got 10. 68
1997 Bettina Soriat One step 21. 12
1999 Bobbie Singer Reflection 10. 65
2000 Rounder Girls All to you 14. 34
2002 Manuel Ortega Say a word 18. 26
2003 Alf Poier Weil der Mensch zählt 6. 101
2004 Tie-Break Du bist 21. 9
2005 Global Kryner Y así 21./- 30/-
2007 Eric Papilaya Get a life, get alive 27./- 4/-
2011 Nadine Beiler The secret is love 7./18. 69/64
2012 Trackshittaz Woki mit deim Popo 18./- 8/-
2013 Natália Kelly Shine 14./- 27/-
2014 Conchita Wurst Rise like a phoenix 1./1. 169/290
2015 The Makemakes I am yours 26. 0

Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta

Keskustele aiheesta foorumilla

Huomioita tilastoihin:

– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.

– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.

– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.

– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.

Tilastot ja teksti päivitetty 22.1.2016