Ensimmäinen osallistumisvuosi: 2000
Osallistumiskerrat: 16
Viisuvoitot: yksi (2002)
Keskiarvosijoitus: 12,0
Keskiarvopisteet: 73,1
Suurimmat pisteet saaneet maat: Viro, Venäjä ja Liettua
Suurimmat pisteet antaneet maat: Liettua, Australia ja Viro
Latvia asteli ryminällä euroviisuihin vuonna 2000 kun brittipoptyylinen Brainstorm-yhtye (kuvassa) osallistui kisaan kappaleella “My star” sijoittuen heti kolmanneksi. Kappale sai täydet 12 pistettä muun muassa meiltä Suomesta ja saavutti euroviisujen myötä myös kansainvälistä mainetta ja menestystä ympäri Eurooppaa. Yhä yhdessä soittava Brainstorm on levyttänyt musiikkia niin latviaksi, englanniksi kuin venäjäksikin.
Toisella osallistumiskerralla Latvian menestys oli huomattavasti vaatimattomampaa kun Arnis Mednis päätyi 18. sijalle. Mutta ei latvialaisten tarvinnut odottaa viisuvoittoa kovinkaan kauan sillä jo vuonna 2002 Marie N (oik. Marija Naumova, alemmassa kuvssa) voitti kilpailun yllättäen, ja monien mielestä myös pitkälti onnistuneen miehestä naiseksi -pukutempun ansiosta, kappaleellaan “I wanna”. Euroviisuvoitosta huolimatta, kappale ei saavuttanut suurta suosiota: sitä ei koskaan julkaistu Euroopan laajuisesti eikä se kolkutellut listasijoituksia edes kotimaassaan. Marie N nousi viisulavalle kuitenkin uudestaan seuraavana vuonna kun hän juonsi Riian euroviisut yhdessä Brainstormin laulajan Renars Kaupersin kanssa. Tämän jälkeen maan alkuvuosien hyviä sijoituksia täydensi vielä Waltersin & Kazhan 5. sija vuonna 2005 kappaleella “The war is not over”.
Viime vuodet eivät kuitenkaan ole olleet Latvialle enää niin suosiollisia euroviisuissa. Vuosina 2009-2014 maan tie tyssäsi kuusi kertaa peräkkäin semifinaalivaiheeseen ja vasta Aminata palautti maan finaalikantaan Wienissä keväällä 2015. Tätä ennen Latvia oli nähty edellisen kerran finaalissa siis vuonna 2008 Pirates of the Sea -kokoonpanon toimesta. Maan yleisradion LTV:n kerrotaan myös vakavissaan harkinneen kisasta vetäytymistä vuonna 2009, tuolloin toki vielä taloudellisista syistä.
Suurin osa Latvian kilpailukappaleista on esitetty englanniksi. Latvian kieltä viisulavalla on kuultu maan edustajien toimesta vain vuonna 2004, jolloin Fomins & Kleins lauloivat kilpailukappaleensa “Dziesma par laimi” äidinkielellään. Bonaparti.lv esiintyi Helsingissä 2007 puolestaan italiaksi ja Intars Busulis Moskovassa vuonna 2009 venäjäksi.
VUOSI | ESITTÄJÄ | KAPPALE | SIJOITUS | PISTEET |
---|---|---|---|---|
2000 | Brainstorm | My star | 3. | 136 |
2001 | Arnis Mednis | Too much | 18. | 16 |
2002 | Marie N | I wanna | 1. | 176 |
2003 | F.L.Y. | Hello from Mars | 24. | 5 |
2004 | Fomins & Kleins | Dziesma par laimi | 17./- | 23/- |
2005 | Walters & Kaza | The was is not over | 10./5. | 85/153 |
2006 | Cosmos | I hear your heart | 16. | 30 |
2007 | bonaparti.lv | Questa notte | 5./16. | 168/54 |
2008 | Pirates Of The Sea | Wolves of the sea | 6./12. | 86/83 |
2009 | Intars Busulis | Probka | 19./- | 7/- |
2010 | Aisha | What for? | 17./- | 11/- |
2011 | Musiqq | Angel in disguise | 17./- | 25/- |
2012 | Anmary | Beautiful song | 16./- | 17/- |
2013 | PeR | Here we go | 17./- | 13/- |
2014 | Aarzemnieki | Cake to bake | 13./- | 33/- |
2015 | Aminata | Love injected | 2./6. | 155/186 |
Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta
Keskustele aiheesta foorumilla
Huomioita tilastoihin:
– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.
– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.
– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.
– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.
Tilastot ja teksti päivitetty 23.1.2016