Maailman laitaan: Makedonia

Ensimmäinen osallistumisvuosi: 1998
Osallistumiskerrat: 15
Paras sijoitus: 12. (2006)
Keskiarvosijoitus: 13,3
Keskiarvopisteet: 51,7
Suurimmat pisteet saaneet maat: Albania, Serbia sekä Serbia ja Montenegro
Suurimmat pisteet antaneet maat: Serbia, Serbia ja Montenegro sekä Montenegro

Makedonian, tai Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia eli EJTM (englanniksi FYROM) niin kuin esimerkiksi kreikkalaiset haluaisivat maata edellen kutsuttavan, nähtiin ensimmäisen kerran euroviisuareenoilla vuonna 1998. Tosin maa oli yrittänyt  kisoihin mukaan jo kaksi vuotta aikaisemmin, jolloin myöhemmin viisukansalle tutuksi tullut Kaliopi (alempi kuva) ei kuitenkaan läpäissyt esikarsintaa kappaleellaan ”Samo ti”.

Makedonian viisumenestys ei ole vielä ollut päätähuimaavaa ja kärkikymmenikköön sijoittuminen on ollut toistaiseksi vain haave. Onpa maa jäänyt finaalin ulkopuolellekin neljä kertaa. Huolimatta siitä, ettei menestys ole ollut samaa luokkaa kuin monilla naapurimailla, on maata edustanut useasti kotimaassaan ja jopa koko ex-Jugoslavian alueella suositut ja tutut artistit kuten esimerkiksi edellä mainittu Kaliopi (2012), Karolina Gočeva (2002 ja 2007) sekä traagisesti 25-vuotiaana vuonna 2007 edesmennyt Toše Proeski (2004, ylempi kuva). Maan paras sijoitus on vuodelta 2006, jolloin parikymppinen Elena Risteska (alempi kuva) sijoittui kappaleellaan ”Ninanajna” sijalle 12.

Makedonia on monesti luottanut omaan kieleensä ja maan kilpailukappaleet ovatkin usein esitetty viisuareenoilla joko kokonaan tai ainakin osittain makedoniaksi. Toki joukkoon mahtuu myös kansainvälisessä loppukilpailussa englanniksi esitettyjä kappaleita, joista kaikista on kuitenkin olemassa myös makedoniankielinen versio.

Makedonia on valinnut kilpailukappaleensa ja -artistinsa karsintakilpailun avulla. Edellisen kerran maan yleisradio MTV valitsi edustajansa ilman karsintaa vuonna 2012 kun Kaliopi lähetettiin Bakun euroviisuihin ilman julkisia karsintoja. Kaliopi kiitti kunniasta viemällä maan finaaliin ja ennen kaikkea hurmaamalla monet viisufanit. Tämän jälkeen Makedoniaa ei olla finaalissa nähty, joten MTV päätti valita Kaliopin uudemman kerran edustustehtäviin. Jännityksellä odotamme, viekö Kaliopi tulevana keväänä (2016) Makedonian jälleen finaaliin ja parantaako hän ehkä jopa omaa tai vaikkapa koko maan parasta sijoitusta samalla.

VUOSI ESITTÄJÄ KAPPALE SIJOITUS PISTEET
( 1996 Kaliopi Grill Samu ti )
1997
1998 Vlado Janevski Ne zori, zoro 19. 16
1999
2000 XXL 100% te ljubam 15. 29
2001
2002 Karolina Od nas zavisi 19. 25
2003
2004 Tose Proeski Life 10./14. 71/47
2005 Martin Vucic Make my day 9./17. 97/52
2006 Elena Risteska Ninanajna 10./12. 76/56
2007 Karolina Gočeva Mojot svet 9./14. 97/73
2008 Tamara, Vrčak & Adrian Let me love you 11./- 64/-
2009 Next Time Neshto shto ke ostane 10./- 45/-
2010 Gjoko Taneski Jas ja imam silata 15./- 37/-
2011 Vlatko Ilievski Rusinka 16./- 36/-
2012 Kaliopi Crno i belo 9./13. 53/71
2013 Esma & Lozano Pred da se razdeni 16./- 28/-
2014 Tijana To the sky 13./- 33/-
2015 Daniel Kajmakoski Autumn leaves 15./- 28/-

Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta

Keskustele aiheesta foorumilla

Huomioita tilastoihin:

– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.

– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.

– ”Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.

– ”Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.

Tilastot ja teksti päivitetty 24.1.2016