Ensimmäinen osallistumisvuosi: 1994
Osallistumiskerrat: 19
Paras finaalisijoitus: toinen (1994)
Keskiarvosijoitus: 14,0
Keskiarvopisteet: 48,4
Suurimmat pisteet saaneet maat: Australia, Ukraina ja Italia
Suurimmat pisteet antaneet maat: Ukraina, Saksa ja Italia
Puola oli yksi seitsemsätä uudesta maasta, jotka nähtiin euroviisuissa vuonna 1994. Puola ei turhia nöyristellyt kisaan lähtiessään vaan ensimmäiseksi viisuedustajaksi valittiin ilman julkista karsintaa kotimaassaan todella suosittu Edyta Górniak (kuvassa) kappaleella ”To nie ja”. Edyta jopa sai Dublinin kisoissa aikaan pienen skandaalin laulamalla laulunsa englanniksi kenraaliharjoituksissa, joiden perusteella tuomaristot antoivat äänensä. Vastalauseista huolimatta, Puola sai jatka kisassa ja Edyta toikin Puolalle hienosti heti hopeasijan.
Edytan tuoma kakkossija onkin edelleen selkeästi Puolan parassijoitus euroviisuissa. Lähimmäksi tätä saavutusta on päässyt monella kielellä laulava Ich Troje -kokoopano (alemmassa kuvassa), joka vuonna 2003 sijoittui kisassa sijalle seitsemän. Yhtyeen toinen yritys kolme vuotta myöhemmin päätyi sen sijan finaalista karsiutumiseen. Alkuun Puola valitsi artistinsa ilman julkista karsinta. Vuodesta 2003 alkaen maassa on järjestetty yhtä kertaa lukuun ottamatta (2005) julkiset karsinnat, joissa myös yleisöllä on ollut sanansa sanottavana. Yksitoikkoisesta genretarjonnasta Puolaa ei ainakaan voi syyttää sillä vuosien kuluessa Puolan on tarjonnut meille peruspopin ja -balladin lisäksi esimerkiksi myös mustalaismusiikkia, hiphop-vaikutteista musiikkia sekä taiteellisina pidettyjä draamapaukkuja.
Finaalista karsiutuminen on ollut Puolalle valitettavan tuttua viime vuosina. Pienen valonpilkahduksen tähän toi amerikkalaissyntyinen Isis Gee vuonna 2008 pääsemällä nipin napin finaaliin kappaleellaan “For life”. Viime toukokuussa (2012) Puolaa ei nähty Bakun euroviisuissa laisinkaan, sillä kesällä yhdessä Ukrainan kanssa isännöidyt jalkapallon Euroopan mestaruuskisat kuluttivat siinä määrin maan yleisradion TVP:n resursseja, että viisut joutuivat maassa tauolle. Puolasta kantautuvat huhut myös kertovat, etteivät euroviisut kiinnostaisi tällä hetkellä kovinkaan paljon maan tunnetuimpia artisteja tai puolalaisia televisiokatsojia. Nähtäväksi siis jää, palaako Puola mukaan euroviisuihin Malmön kisoissa. Me Viisukuppilassa ainakin toivomme Puolan palaavaan kisaan mukaan.
VUOSI | ESITTÄJÄ | KAPPALE | SIJOITUS | PISTEET |
---|---|---|---|---|
1994 | Edyta Górniak | To nie ja! | 2. | 166 |
1995 | Justyna | Sama | 18. | 15 |
1996 | Kasia Kowalska | Chce znac swój grzech | 15. | 31 |
1997 | Anna Maria Jopek | Ale jestem | 11. | 54 |
1998 | Sixteen | To takie proste | 17. | 19 |
1999 | Mietek Szczesniak | Przytul mnie mocno | 18. | 17 |
2000 | – | – | – | – |
2001 | Piasek | 2 long | 20. | 11 |
2002 | – | – | – | – |
2003 | Ich Troje | Keine Grenze – Zadnych granic | 7. | 90 |
2004 | Blue Cafe | Love song | -/17. | -/27 |
2005 | Ivan & Delfin | Czarna dziewczyna | 11./- | 81/- |
2006 | Ich Troje | Follow my heart | 11./- | 70/- |
2007 | The Jet Set | Time to party | 14./- | 75/- |
2008 | Isis Gee | For life | 10./24. | 42/14 |
2009 | Lidia Kopania | I don’t wanna leave | 12./- | 43/- |
2010 | Marcin Mrozinski | Legenda | 13./- | 44/- |
2011 | Magdalena Tul | Jestem | 19./- | 18/- |
2012 | – | – | – | – |
2013 | – | – | – | – |
2014 | Donatan & Cleo | My Słowianie | 8./14. | 70/62 |
2015 | Monika Kuszyńska | In the name of love | 8./23. | 57/10 |
Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta
Keskustele aiheesta foorumilla
Huomioita tilastoihin:
– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.
– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.
– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.
– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.
Tilastot päivitetty 7.2.2016