Ensimmäinen osallistumisvuosi: 2008
Osallistumiskerrat: 6
Paras finaalisijoitus: 24. (2014)
Keskiarvosijoitus: 15,7
Keskiarvopisteet: 26,0
Suurimmat pisteet saaneet maat: Australia, Bulgaria ja Malta
Suurimmat pisteet antaneet maat: Albania, Turkki ja Azerbaidzan
San Marinon kääpiövaltio on yksi euroviisujen uusimmista tulokkaista. Ensimmäistä kertaa maa nähtiin kisassa Belgradissa vuonna 2008, jolloin maan yleisradio SMRTV oli valinnut maan ensimmäiseksi euroviisuedustajaksi italialais-sanmarinolaisen yhtyeen Miodion (kuvassa laulaja Nicola Della Valle) useiden ehdokkaiden joukosta. Viisudebyytti ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Miodion kilpailukappale “Complice” keräsi vain viisi pistettä ja jäi oman semifinaalinsa viimeiseksi. Pian tämän jälkeen San Marinon yleisradio SMRTV ilmoitti vetäytyvänsä seuraavan vuoden euroviisuista taloudellisiin syihin vedoten.
San Marinon toista yrittämistä saatiin tämän jälkeen odottaa muutama vuosi ennen kuin maa nähtiin jälleen viisuissa. Düsseldorfissa vuonna 2011 San Marinoa edusti eritrealaiset sukujuuret omaava bolognalainen laulajatar Senit englanninkielisellä kappaleella “Stand by”, joka niin ikään karsiutui finaalista.
Seuraavana vuonna San Marinossa otettiin niin sanotusti kovemmat aseet käyttöön ja apuun kutsuttiin legendaarinen saksalainen viisusäveltäjä Ralph Siegel. Hänen Valentina Monettalle tekemä, ehkä hieman leikkimielinen “Facebook Uh, Oh, Oh (A Satirical Song)” sai jo ennen viisuja aikaan pienimuotoisen kohun, sillä Facebookin mainostaminen ei sopinut EBUn linjauksiin. Niinpä kappaleen sanoitusta muokattiin nopeasti ja kappeleen nimikin muutettiin. Bakussa San Marino kilpailikin kappaleella “The Social Network Song (OH OH – Uh – OH OH)”. Ja vaikka finaalipaikkaa ei vieläkään irronnut, oli suunta ylöspäin. Niinpä Valentina Monettaa ja Ralph Siegeliä pyydettiin jatkamaan yhteistyötänsä Malmön viisuissakin.
Malmössä viisukansa sai nähdä ja kuulla tyystin erilaisen Valentinan (kuvassa). Teinityttömäinen ulkoasu oli muuttunut seesteisemmäksi ja kilpailukappale “Crisalide (Vola)” oli edeltäjäänsä huomattavasti perinteisempi viisusävellys. Kappaleesta tulikin nopeasti melkoinen fanisuosikki ympäri Eurooppaa. Pettymys olikin suuri, niin San Marinon delegaatiolle kuin monelle viisufanillekin, kun San Marino sijoittui omassa semifinaalissaan sijalle 11 ja oli näin ollen ensimmäinen finaalista karsiutunut maa.
Karsiutuminen ei kuitenkaan tappanut sanmarinolaisten uskoa Valentinaan. Hyvin pian Malmön viisujen jälkeen SMRTV julkisti, että Valentina nähdään viisulavalla myös ensi kesänä. Näin ollen hänestä tulee viisuhistorian vasta neljäs artisti, joka on edustanut kotimaatansa euroviisuissa kolmesti. Aikaisemmin saman tempun tehneet: Sveitsin Lys Assia, Alankomaiden Corry Brokken ja Itävallan Udo Jürgens ovat kaikki kolme myös voittaneet euroviisut kertaalleen. Jos Valentina pystyy tässäkin samaan, San Marino ei ole enää yksi niistä neljästä maasta, jotka eivät ole koskaan vielä päässeet euroviisujen finaaliin. Toistaiseksi San Marino kuitenkin pitää siinä joukossa seuraa Andorralle, Montenegrolle ja Tshekeille.
VUOSI | ESITTÄJÄ | KAPPALE | SIJA | PISTEET |
---|---|---|---|---|
2008 | Miodio | Complice | 19./- | 5/- |
2011 | Senit | Stand by | 16./- | 34/- |
2012 | Valentina Monetta | The social network song (oh oh-uh-oh oh) | 14./- | 31/- |
2013 | Valentina Monetta | Crisalide (vola) | 11./- | 47/- |
2014 | Valentina Monetta | Maybe (Forse) | 10./24. | 40/14 |
2015 | Michele Perniola & Anita Simoncini | Chain of lights | 16./- | 11/- |
Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta
Keskustele aiheesta foorumilla
Huomioita tilastoihin:
– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.
– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.
– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.
– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.
Tilastot päivitetty 2.4.2016