Maailman laitaan: Serbia

Ensimmäinen osallistumisvuosi: 2007
Osallistumiskerrat: 8
Viisuvoitot: yksi (2007)
Keskiarvosijoitus: 7,2
Keskiarvopisteet: 124,9
Suurimmat pisteet saaneet maat: Montenegro, Makedonia ja Bosnia ja Hertsegovina
Suurimmat pisteet antaneet maat: Montenegro, Bosnia ja Hertsegovina ja Kroatia

Serbialaista musiikkia on ehditty vuosikymmenien saatossa kuulla euroviisuissa kolmen eri lipun alla: Jugoslavian, Serbia-Montenegron sekä vuodesta 2007 lähtien itsenäisen Serbian. Serbia otti debyyttivuodestaan kirjaimellisesti kaiken irti ja puhdisti saman tien koko pöydän Helsingin viisuissa Marija Šerifovićin (kuvassa) mahtiballadilla “Molitva”. Serbian lisäksi ainoastaan Sveitsi on onnistunut voittamaan viisut heti ensimmäisellä yrittämällään, tosin sekin tapahtui vuonna 1956, jolloin viisut olivat ensimmäiset kaikille osallistuville maille.

Seuraavat vuoden 2008 viisut järjestettiin luonnollisesti Serbian Belgradissa, joihin juontajaksi oli pestattu vuonna 2004 Serbia-Montenegron toiseksi laulanut Željko Joksimović. Hänellä synkkasi juontajaparinsa Jovana Jankovićin kanssa niin hyvin, että pariskunta päätyi keskenään myöhemmin naimiisinkin asti. Kotikisoissa Serbiaa edusti juontaja-Joksimovićin säveltämällä Balkan-hymnillä “Oro” Jelena Tomašević, joka lauloi isäntämään tuloslistalla mukavasti kuudenneksi. Joksimović palasi vielä kerran viisulavalle viime vuonna Bakussa, jossa hänen koskettava balladinsa “Nije ljubav stvar” nousi Loreenin ja Venäjän mummojen taakse kolmanneksi.

Serbian muut viisut ovat olleet aiemmin mainittuja asteen verran reippaampia. Vuonna 2009 maata edusti duo Marko Kon & Milaan, jonka kengästä kertova hassuttelu sijoittui Moskovan toisessa semifinaalissa kymmenenneksi. Serbian epäonneksi tuona vuotena semifinaaleista vain yhdeksän eniten ääniä saanutta eteni finaaliin ja kymmenes finaalipaikka annettiin tuomarien villille kortille Kroatialle. Tämä onkin ainoa kerta, jolloin Serbia on jäänyt ulos viisufinaalista. Vuonna 2010 Serbian lippua finaalissa kannatteli Milan Stanković (kuvassa), joka tanssitti Eurooppaa “Ovo je Balkanin” rytmeillä sijan 13 arvoisesti, sekä vuonna 2011 Nina, jonka 60-lukua henkivä “Čaroban” ylsi sijalle 14. Tanssittava on myös Serbian tämänvuotinen edustuskappale, Moje 3 -tyttöbändin “Ljubav je svuda”.

Vaikka euroviisuissa englanninkieliset kappaleet tuntuvat pärjäävän hyvin vuosi vuoden jälkeen, on Serbia yksi niistä harvoista maista, joka on siitä huolimatta luottanut sitkeästi omaan viralliseen kieleensä jokaisella osallistumiskerrallaan. Serbian lähisukulaiskieliä puhutaan laajalti Kaakkois-Euroopassa, josta maa saakin vuosittain korkeita pistepotteja. Ehkäpä syynä onkin juuri Serbian viisujen kieli?

VUOSI ESITTÄJÄ KAPPALE SIJOITUS PISTEET
2007 Marija Šerifovic Molitva 1./1. 298/268
2008 Jelena Tomaševic Oro 6. 160
2009 Marko Kon & Milaan Cipela 10./- 60/-
2010 Milan Stankovic Ovo je Balkan 5./13. 79/72
2011 Nina Caroban 8./14. 67/85
2012 Željko Joksimović Nije ljubav stvar 2./3. 159/214
2013 Moje 3 Ljubav je svuda 11./- 46/-
2014
2015 Bojana Stamenov Beauty never lies 9./10. 63/53

Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta
Keskustele aiheesta foorumilla

Huomioita tilastoihin:
– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.
– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.
– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.
– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.

Tilastot päivitetty 2.4.2016