Maailman laitaan: Suomi

Ensimmäinen osallistumisvuosi: 1961
Osallistumiskerrat: 47
Viisuvoitot: yksi (2006)
Keskiarvosijoitus: 13,6
Keskiarvopisteet: 49,2
Suurimmat pisteet saaneet maat: Viro, Serbia-Montenegro ja Unkari
Suurimmat pisteet antaneet maat: Viro, Andorra ja Islanti

Rakas kotimaamme Suomi osallistui ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailuihin vuonna 1961 ja on siitä lähtien keikkunut sitkeääkin sitkeämmin mukana, vaikka kehno menestys on tuonut mukanaan ennätyksellisen määrän välivuosia. Vain vuonna 1970 Suomi on jäänyt kisoista pois vapaaehtoisesti protestina edellisvuoden äänestyssotkuja kohtaan. Muuten Suomen välivuodet 1990- ja 2000-luvuilla ovat johtuneet aikaisempien edustussävelmien huonosta menestyksestä, mutta vuonna 2004 alkaneesta semifinaaliaikakaudesta lähtien olemme päässeet mukaan joka vuosi. Vuonna 1996 kokeiltiin erikoista esikarsintamenettelyä ja huhujen mukaan Suomen edustuskappale ”Niin kaunis on taivas” pääsi Oslon finaaliin viimeiseltä sijalta. Oli siis lähellä ettei Suomelle tullut kahta välivuotta.

Vuoteen 2006 asti Suomen menestys kilpailussa oli lähes yleinen naurun aihe. Paras sijoitus oli Marion Rungin (kuvassa) tuoma kuudes sija vuodelta 1973 ja viimeisiä sijoituksia oli siihen mennessä kertynyt kahdeksan kappaletta. Semifinaaliaikakaudella Suomi on ollut kerran finaalin viimeinen vuonna 2009 ja karsiutunut kokonaan finaalista neljä kertaa. Ainoa voitto on Lordin (kuvassa) menestyksekäs ”Hard rock hallelujah” vuodelta 2006. Vuonna 1975 esitellyn nykyaikaisen pisteidenantomenetelmän aikana ainoa kokonaan pisteittä jäänyt esitys toteutettiin Kojon toimesta vuonna 1982.

Englannin kieli on myös suomalaisille rakas, sillä vuoteen 2007 asti lauloimme edustuskappaleemme englanniksi aina kun se sääntöjen mukaan vain oli mahdollista. Mutta koska sekään ei ollut loppujen lopuksi oikotie hyviin tuloksiin, olemme vuosina 2008 ja 2010 kokeilleet jälleen suomenkielisiä kappaleita ja vuonna 2012 yllättäen ruotsia. Toinen viisuhistoriamme ruotsinkielinen edustuskappaleemme on vuodelta 1990. Edustussävelmämme on aina valittu julkisella karsinnalla ja viime aikoina poikkeuksetta kansanäänestyksellä.

 

 

 

 

VUOSI ESITTÄJÄ KAPPALE SIJOITUS PISTEET
1961 Laila Kinnunen Valoa ikkunassa 10. 6
1962 Marion Rung Tipi-tii 7. 4
1963 Laila Halme Muistojeni laulu 13. 0
1964 Lasse Mårtenson Laiskotellen 7. 9
1965 Viktor Klimenko Aurinko laskee länteen 15. 0
1966 Ann Christine Nyström Playboy 10. 7
1967 Fredi Varjoon – suojaan 12. 3
1968 Kristina Hautala Kun kello käy 16. 1
1969 Jarkko ja Laura Kuin silloin ennen 12. 6
1970
1971 Markku Aro & Koivistolaiset Tie uuteen päivään 8. 84
1972 Päivi Paunu & Kim Floor Muistathan 12. 78
1973 Marion Rung Tom tom tom 6. 93
1974 Carita Holmström Keep me warm (Älä mene pois) 13. 4
1975 Pihasoittajat Old man fiddle (Viulu-ukko) 7. 74
1976 Fredi ja ystävät Pump pump 11. 44
1977 Monica Aspelund Lapponia 10. 50
1978 Seija Simola Anna rakkaudelle tilaisuus 18. 2
1979 Katri Helena Katson sineen taivaan 14. 38
1980 Vesa-Matti Loiri Huilumies 19. 6
1981 Riki Sorsa Reggae OK 16. 27
1982 Kojo Nuku pommiin 18. 0
1983 Ami Aspelund Fantasiaa 11. 41
1984 Kirka Hengaillaan 9. 46
1985 Sonja Lumme Eläköön elämä 9. 58
1986 Kari (Kuivalainen) Never the end (Päivä kahden ihmisen) 15. 22
1987 Vicky Rosti Sata salamaa 15. 32
1988 The Boulevard Nauravat silmät muistetaan 20. 3
1989 Anneli Saaristo La dolce vita 7. 76
1990 Beat Fri? 21. 8
1991 Kaija Kärkinen Hullu yö 20. 6
1992 Pave Maijanen Yamma yamma 23. 4
1993 Katri Helena Tule luo 17. 20
1994 Cat Cat Bye bye baby 22. 11
1995
1996 Jasmine Niin kaunis on taivas 23. 9
1997
1998 Edea Aava 15. 22
1999
2000 Nina Åström A little bit 18. 18
2001
2002 Laura Addicted to you 20. 24
2003
2004 Jari Sillanpää Takes 2 to tango 14./- 51/-
2005 Geir Rönning Why 18./- 50/-
2006 Lordi Hard rock hallelujah 1./1. 292/292
2007 Hanna Pakarinen Leave me alone -/17. -/53
2008 Teräsbetoni Missä miehet ratsastaa 8./22. 79/35
2009 Waldo’s People Lose control 12./25. 42/22
2010 Kuunkuiskaajat Työlki ellää 11./- 49/-
2011 Paradise Oskar Da da dam 3./21. 103/57
2012 Pernilla När jag blundar 12./- 41/-
2013 Krista Siegfrids Marry me 9./24. 64/13
2014 Softengine Something better 3./11. 97/72
2015 Pertti Kurikan Nimipäivät Aina mun pitää 16./- 13/-

Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta

Keskustele aiheesta foorumilla

Huomioita tilastoihin:

Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.

– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.

– “Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.

– “Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.

Tilastot päivitetty 12.4.2015