Maailman laitaan: Valko-Venäjä

Ensimmäinen osallistumisvuosi: 2004
Osallistumiskerrat: 12
Paras finaalisijoitus: kuudes (2007)
Keskiarvosijoitus: 13,3
Keskiarvopisteet: 56,1
Suurimmat pisteet saaneet maat: Venäjä, Ukraina ja Serbia-Montenegro
Suurimmat pisteet antaneet maat: Ukraina, Venäjä ja Georgia

Valko-Venäjä kuuluun niihin maihin, jotka ovat liittyneet iloiseen euroviisuperheeseen vasta tämän vuosituhannen puolella. Lyhyestä viisuhistoriastaan huolimatta, toistaiseksi aina englanniksi kisannut Valko-Venäjä on tarjonnut meille viime vuosina paljon jännitystä, draamaa ja jopa hieman romantiikkaa.

Ensimmäisen kerran Valko-Venäjä nähtiin viisulavalla vuonna 2004, jolloin Aleksandra ja Konstantin jäivät semifinaaliin kappaleellaan ”My Galileo”. Seuraavana vuonna valkovenäläisillä oli jo suuremmat odotukset kisamenestyksen suhteen kun kotimaassaan suosittu Angelica Agurbash suuntasi kisamatkalle Kiovaan. Agurbash oli jopa vaihtanut kilpailukappaleensa menevämpään kun alkuperäinen viisukappale ”Boys and Girls” ei ollut herättänyt riittävän suurta kiinnostusta kansainvälisillä foorumeilla. Pukutempuistaankin huolimatta uusi kilpailukappale karsiutui finaalista ja pettynyt Agurbash matkasi maitojunalla kotiin. Maitojunalle oli tilausta myös seuraavana keväänä kun Polina Smolova sijoittui semifinaalin toiseksi viimeiseksi kappaleella ”Mum”.

Helsingin viisuihin lähtiessä odotukset olivat jälleen korkealla. Olihan maan edustuskappaleen ”Work Your Magic” säveltänyt itse Philip Kirkorov. Kappaleen esittänyt Dmitry Koldun (kuvassa) lunastikin odotukset, raivasi tiensä finaaliin ja sijoittui siellä hienosti sijalle kuusi, mikä on yhä Valko-Venäjän paras viisusijoitus. Tämän jälkeen Valko-Venäjä palasikin taas pariksi vuodeksi vanhalle linjalle kun Ruslan Aleho ja Petr Elfimov kävivät kääntymässä semifinaalissa.

Maan toisesta finaalipaikasta vastasi 3+2 -kokoonpano vuonna 2010, joka oli valittu maan edustajaksi ilman julkista karsintaa. Agurbashin tavoin myös 3+2 oli päättänyt vaihtaa kilpailukappalettansa alkuperäisestä. Vaikka menestystä ei finaalissa tullutkaan, sai kokoonpano huomiota romantiikan nälkäisiltä viisutoimittajilta kun kokoonpanossa vaikuttaneet Alena Karpovich ja Artsem Mikhalenka ilmoittaivat kihlautuneensa Oslossa.

Suurta huomiota sai myös maan seuraavan vuoden kisaaja Anastasia Vinnikova (kuvassa), joka julisti rakkauttaan kotimaahansa ”I love Belarus” -kappaleessaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ilman karsintoja maan edustajaksi valitun Vinnikovan alkuperäinen kilpailukappale. Uusi kappale tehtiin nopeasti sen jälkeen kun selvisi, että alkuperäiseksi kilpailukappaleeksi suunniteltu ”Born in Bielorussia” olikin esitetty julkisuudessa aikaisemmin kuin EBUn säännöt sallivat. Valkovenäläisyys ei kuitenkaan purrut muihin eurooppalaisiin ja myös Vinnikovan kohtalona oli finaalista karsiutuminen.

Bakun viisujen edustajaa päätettiin jälleen etsiä julkisilla karsinnoilla. Karsintakilpailun voitti Alyona Lanskaya balladillaan ”All my life”. Myöhemmin Lanskaya kuitenkin hylättiin kipailusta puhelinäänestyksessä ilmenneiden epäselvyyksien takia ja maan viisuedustajaksi päätettiin lähettää karsinnoissa toiseksi sijoittunut Litesound-kokoonpano ”We are the heroes” -kappaleella. Tälläkin kertaa Valko-Venäjän kohtalona oli finaalista karsiutuminen. Ja vaikka Lanskaya ei Bakuun päässytkään, tarina ei hänen osaltaan ole ehkä vielä ohi. Neito nimittäin tavoittelee kisamatkaa Ruotsiin joulukuussa kisattavassa Valko-Venäjän karsinnassa.

 

VUOSI ESITTÄJÄ KAPPALE SIJOITUS PISTEET
2004 Alexandra & Konstantin My Galileo 19./- 10/-
2005 Angelica Agurbash Love me tonight 13./- 67/-
2006 Polina Smolova Mum 22./- 10/-
2007 Koldun Work your magic 4./6. 176/145
2008 Ruslan Alehno Hasta la vista 17./- 27/-
2009 Petr Elfimov Eyes that never lie 13./- 25/-
2010 3+2 Butterflies 9./24. 59/18
2011 Anastasiya Vinnikova I love Belarus 14./- 45/-
2012 Litesound We are the heroes 16./- 35/-
2013 Alyona Lanskaya Solayoh 7./16. 64/48
2014 Teo Cheesecake 5./16. 87/43
2015 Uzari & Maimuna Time 12./- 39/-

Katso tarkemmat tilastot ESCSTATS.COM sivustolta

Keskustele aiheesta foorumilla

Huomioita tilastoihin:

– Keskiarvosijoituksiin on laskettu sijoitukset vuosilta 1957-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastossa erillisinä kilpailuina mukaan.

– Keskiarvopisteet on laskettu vuosilta 1975-2015. Semifinaalit ovat huomioitu tilastoissa erillisinä kilpailuina mukaan.

– ”Suurimmat pisteet saaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan antamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muille maille vuosina 1975-2015.

– ”Suurimmat pisteet antaneet maat” tarkoittaa kyseenomaisen maan saamia suurimpia keskiarvopisteitä (pisteet per osallistumiskerta) muilta mailta vuosina 1975-2015.

Tilastot päivitetty 23.4.2016