MARUVin ilo jäi lyhyeksi – muhiiko Ukrainassa viisuskandaali?

27-vuotias MARUV (oik. Anna Korsun) voitti lauantai-iltana Ukrainan Vidbir-viisukarsinnan lauantai-iltana ja nousi tämän myötä myös monen ulkomaalaisen viisufanin suosikiksi kappaleellaan ”Siren song”. Tämän jälkeen MARUVin ja Ukrainan yleisradion NTKUn välillä alkoi poliittisiakin piirteitä saanut julkinen kädenvääntö, kun laulajattaren odotettiin hyväksyvän NTKUn sopimusehdot.

NTKU ei katsonut muun muassa hyvällä MARUVin tulevia konsertteja Venäjällä. Laulajatar lupasikin ne perua ja oli myös valmis maksamaan edustusmatkansa kulut itse. MARUV itse pui asiaa avoimesti julkisuudessa ja piti kohtuuttomana vaatimuksia, joiden mukaan hän ei saisi tehdä muutoksia esitykseensä tai puhua toimittajille ilman NTKUn suostumusta. NTKUlta annettiin puolestaan ymmmärtää, että sopimusehdot ovat käytännössä samat kuin edellisvuosinakin. 

Kaikki tämä sotku johti lopulta siihen, että MARUV ilmoitti maanantaina vetäytyvänsä edustuspestistä ja Tel Avivin viisuista. MARUV itse antoi lausunnon, jonka mukaan konserttien peruuttaminen Venäjällä ei ollut syynä vaan hän ei halunnut ryhtyä Ukrainan poliittista sanomaa levittäväksi orjaksi.

Pian tämän jälkeen NTKU ilmoitti aloittavansa neuvottelut muiden Vidbir-osallistujien kanssa, jotta maalle löydettäisiin uusi viisuedustaja. Korvaajan löytäminen lienee haastavaa, sillä julkisuudessa on väläytelty myös Ukrainan mahdollisesta vetäytymisestä koko kilpailusta. Mikäli Ukraina kuitenkin nähdään Euroviisuissa toukokuussa, kisaa maa Suomen tavoin ensimmäisessä semifinaalissa.