Maunuksela tuo viisulavalle uuden ajan tangoa ja vahvaa osaamista

Marko Maunuksela lähtee kisaamaan euroviisukarsintoihin luonnollisesti tangolla. Hallitseva tangokuningas kertoo olevansa todella tyytyväinen kilpailukappaleeseensa ”Synkän maan tango”.
– Siinä on euroviisuille tyypillistä mahtipontisuutta, sopivasti suomalaista juurta ja tietenkin sisua! Kappaletta hiotiin pitkään ja lopulta kaikki palaset loksahtivat paikoilleen, Maunuksela kuvailee.

”Synkän maan tangon” sanotaan edustavan uuden aallon tangoa 2000-luvun henkeen. Se tarjoaa tuoreita sävyjä unohtamatta kuitenkaan tangon perinteistä henkeä.  Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Mika Toivanen, joka muistetaan myös Jari Sillanpään vuoden 2004 edustusviisusta ”Takes 2 To Tango”. Maunuksela oli hyvin innoissaan kuullessaan mahdollisuudesta tehdä Toivasen kanssa yhteistyötä euroviisujen suhteen.
– Onhan Mikalla vankkaa kokemusta euroviisuista!

Euroviisut ja ”Synkän maan tango” ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kun Maunuksela ja Toivanen tekevät yhteistyötä.
– Tutustuin Mikaan Tangomarkkinoiden aikana ja olen äänittänyt hänen kanssaan kaksi Tangomarkkinoiden kokoelmalevytystä. Lisäksi Mika on tuottanut Ilkka Vainion kanssa kaksi kappaletta  ”Uuteen valoon” -albumilleni. ”Tango Las Vegas” on Mikan oma sävellys ja Ile Vainion teksti. ”Tiimalasi” on puolestaan alunperin Neon 2:n tuotannosta.

Maunukselan rinnalla ”Synkän maan tangossa” – niin levytyksessä kuin tulevassa viisukarsinnassakin – on mukana jykevä taustajoukko, joka koostuu Tangomarkkinat-kilpailussa menestyneistä artisteista.
– Kappale vaati vahvan lauluäänen omaavat persoonalliset laulajat, joilla on myös hyvä kemia keskenään, kuvailee Maunuksela taustajoukkoaan.
Taustajoukkoon kuuluvat Suvi Karjula, joka taisteli Markon kanssa voitosta tämän vuoden Tangomarkkinoilla, vuoden 2008 tangokuningatar Hanna Talikainen, vuoden 2004 tangokuningatar Johanna Debreczeni ja vuoden 2000 tangoprinssi Esa Nummela. Oman lisävärin kappaleeseen ja esitykseen tuo harmonikkataiteilija Petri Ikkelä bandoneóninsa kanssa.

Jos ”Synkän maan tango” voittaa Suomen karsinnat, kuullaan Düsseldorfin viisulavalla suomen kieltä.
– Kyllä esityskielenäni pysyy suomi. Se on ollut aina oma esityskieleni, joten minulle olisi luonnotonta vaihtaa kieltä siinä vaiheessa.

Maunuksela kertoo, että hänen kilpailukappaleensa ”Synkän maan tango” on omalta osaltaann myös tribuutti Tangomarkkinoille ja tangolle yleensäkin.
– Tangomarkkinat  antoi minulle mahdollisuuden toiveitteni täyttymiseen ja voiton myötä olen saanut kaiken sen, mistä olen unelmoinut: oman albumin, konserttikiertueita, edustustehtäviä ulkomaita myöten ja nyt vielä euroviisu-ehdokkuuden, hehkuttaa Marko.

Euroviisut ovat kuulunueet lapsuudesta lähtein Maunukselan elämään ”ne katsotaan” -periaatteella.
– Muistan vahvasti miten pikkupoikana katsoin viisuja kun Ruotsi ja Herrey’s voitti kilpailun kappaleella ”Diggi-loo diggi-ley”. Tuo kappale on jäänyt
vahvasti elämään ja se sisältyi myös ikiomaan ensimäiseen kasettiini, minkä äänitin itselleni radiosta.  Tämä kasetti on muuten tallessa vieläkin, Maunuksela kertoo.
– Totta kai myös Lordin voitto oli oma luku sinänsä. Se oli hieno hetki koko Suomelle ja vertauskohtia ei liene kuin vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruus.

”Synkän maan tango” nähdään Euroviisujen 1. alkukarsinnassa perjantaina 14.1.2011.

Keskustele aiheesta foorumilla.