Michael Ben David karsintakilpailun voittoon Israelissa

25-vuotiaan Michael Ben Davidin lauantai-ilta Tel Avivissa päättyi eilen parhaalla mahdollisella tavalla, vaikkakin pienimmällä mahdollisella erolla. Yleisön suosikiksi noussut Michael voitti  Israelin viisukarsinnan lopullisissa yhteistuloksissa vain pisteellä ammattilaisraadin ja X Factor -tuomarien suosikin Eli Hulin ja lähtee näin ollen toukokuussa Torinoon edustamaan kotimaatansa. 

Michael Ben Davidin voittokappaleen ”I.M” on kuvattu olevan elektroninen tanssibiisi lähi-itämaisilla mausteilla. Itse laulaja ja tekijätiimi (Lidor Saadia, Chen Aharoni ja Assi Tal) on kertonut kappaleen olevan myös voimabiisi itsensä hyväksymisen puolesta. Laulaja onkin avoimesti puhunut nuoruuden haasteistaan, joita on kohdannut muun muassa seksuaalisen suuntautumisensa sekä siihen suhtautumisesta hänen ordotoksijuutalaisessa lapsuudenkodissa.

Suomen tavoin Israel tavoittelee finaalipaikkaan toisesta semifinaalista torstaina 12. toukokuuta.

Katso kappaleen voittoesitys

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: Kan