Moldova yllätti kielivalinnallaan

Sen jälkeen kun Eurovisionin laulukilpailussa luovuttiin kielisäännöstä 1990-luvun lopussa, on viisumaailmassa ollut tavallista, että kansallisissa karsinnoissa omalla äidinkielellään esitetyt kappaleet muokataan englanninkielisiksi versioiksi kansainvälisille kilpailuareenoille mennessä. Monen yllätykseksi moldovalaiset päättivät toimia tänä vuonna hieman toisin. Viime lauantaina 23-vuotias Aliona Moon voitti maan karsinnat englanninkielisellä balladilla ”A million”. Moldovan yleisradion TRM:n tuoreen ilmoituksen mukaan Aliona vaihtaa esiintymiskieltänsä ja kisaakin näin ollen Malmön euroviisuissa kappaleen romaniankielisellä versiolla ”O mie”. Asiasta uutisoi tänä aamuna englanninkielinen viisusivusto ESCtoday.

Kuuntele romaniankielinen ”O mie” Youtubessa
Keskustele aiheesta foorumillamme