Muistathan: Eurovision laulukilpailu 1961

Viisut palasivat Cannesiin kahden vuoden jälkeen, ja ranskalaiset kierrättivät tehokkaasti vuoden 1959 kisojaan tulostaulua, juontajaa ja kapellimestaria myöten. Eurovision linkkiverkko oli jälleen laajentunut sekä koilliseen, länteen että kaakkoon, joten kolme maata teki debyyttinsä vuonna 1961: Suomi, Espanja ja Jugoslavia. Luxemburg nousi edellisen vuoden jumbosijaltaan kisan voittajaksi ranskalaisvoimin.

Ensimmäistä kertaa viisufinaali pidettiin nyt lauantai-iltana, johon iltaan se sitten vakiintuikin. Tämä vuosi oli monelta osin toisintoa parin vuoden takaa: sama paikka, sama juontaja, sama orkesterinjohtaja Franck Pourcel, sama tulostaulu. Lava oli tosin koristeltu eri tavoin kuin 1959, valtavaksi kukkamereksi, jonka keskellä oli iso portaikko. Jopa alun filmi Cannesin rantapromenadilta oli hyvin samanlainen, mutta tällä kertaa kamera kohdistui lopulta kisapaikan katolla liehuneisiin 13 osallistujamaan lippuun.

Eurovision laulukilpailu. Lauantaina 18. maaliskuuta 1961.
Ranska, Palais des Festival, Cannes.
Juontaja: Jacqueline Joubert.
Väliaikanumero: Tessa Beaumont ja Max Bozzoni.
Eurovision laulukilpailu järjestettiin 50-vuotta sitten Ranskan Rivieralla.
Palais des Festivalin lava oli koristeltu kukka-asetelmin.
Kisaan osallistui useampi maa kuin koskaan aiemmin, kuusitoista maata. Ensi kertaa kisasivat Espanja, Jugoslavia ja Suomi. Jugoslavia ei kuulunut varsinaiseen itäblokkiin, vaan ”Sitoutumattomien maiden liikkeeseen” ja siksi myös EBUun ainoana sosialistisena maana. Maa osallistui Euroviisuihin yhteensä 26 kertaa, ja artistit edustivat Jugoslavian kuutta eri osatasavaltaa eri vuosina, mutta Makedonia ei koskaan saanut omaa edustajaansa läpi Jugovizija-karsinnoissa. Kroatian laulajat edustivat Jugoslaviaa useimmin, 12 kertaa, ensimmäinen yrittäjä Ljiljana Petrović edusti tosin Slovenian televisiota. Espanja ei vuoden 1961 jälkeen ole ollut kertaakaan poissa Eurovision finaalista, ja on voittanut kahdesti.

Kisoissa nähtiin myös historian ensimmäinen kreikkalainen, Jimmy Makulis, tosin Itävallan edustajana. Tämän vuoden lauluista neljän teemana olivat kuukaudet tai vuodenajat. Saksan edustaja Lale Andersen (54) oli pitkään vanhin viisufinaalilavalla ollut artisti. Hän oli jo vuonna 1939 saanut maailmanlaajuisen hitin kappaleella ”Lili Marleen”.

Suomen tahtipuikkoa heilutti George de Godzinsky.
Laila Kinnuseen voi tutustua tarkemmin Viisulassa, linkki jutun lopussa.

Suomi lähetti ensimmäisiin kisoihinsa ehdottomasti suurimman tähtensä, Laila Kinnusen. Orkesteria johti George de Godzinsky, joka oli maamme ulkomaillakin tunnetuimpia kapellimestareita ja säveltäjiä. Lailan viehättävä esitys miellytti raateja kuitenkin vain kuuden äänen verran. Laihana lohtuna voisi pitää, että Ruotsin Lill-Babs sai vislailtua vain kaksi ääntä itselleen, joten Suomi voitti ensi yrityksellään naapurimaan.

Ruotsi jatkoi jo perinteistä artistisähläilyään, jonka johdosta Siw Malmkvistin osaksi tuli taas jäädä kotiin Cannesin matkalta, kuten kaksi vuotta aiemminkin. Ruotsin karsinta, jossa Siw unohti laulunsa sanat, oli nähty nyt myös Suomessa Pohjoisvision välityksellä. Matkalle lähetettiin lopulta karsintojen jaetulle kakkossijalle tullut Lill-Babs.

Voittokappale ”Nous les amoureux” on jo esitelty Viisulassa, linkki alla.
Jean-Claude Pascal nähtiin ESC-lavalla myös vuonna 1981 Luxemburgin edustajana.

Vuoden 1961 Eurovision laulukilpailun voitti Luxemburg, joka oli lainannut koko viisutiimin Ranskasta. Jean-Claude Pascal sai eniten ääniä kappaleellaan ”Nous les amoreux”, jonka suomeksi levytti legendaarinen Leif Wager. Pascal yritti viisuissa toisen kerran vuonna 1981, jälleen Luxemburgin väreissä, mutta ilman menestystä. Vuoden suurimmiksi hiteiksi muodostuivat kuitenkin Italian San Remo-voittajan Betty Curtisin ”Al di là” (Laila Kinnusen version nimi oli Kaikkialla) ja varsinkin Suomessa Tanskan viisu ”Angelique” muodostui kestohitiksi, josta on suomeksi levytetty yli 15 versiota, joista tunnetuin lienee Olavi Virran listaykkönen.

Kilpailukappaleet:

1 Espanja: Conchita Bautista – Estando contigo – 9. sija (8 pistettä)

2 Monaco: Colette Deréal – Allons, allons les enfants – Jaettu 10.sija (6 p.)

3 Itävalta: Jimmy Makulis – Sehnsucht – Jaettu 15 .sija (1 p.)

4 Suomi: Laila Kinnunen – Valoa Ikkunassa – Jaettu 10.sija (6 p.)

5 Jugoslavia: Liljana Petrovic – Neke davne zvezde – 8. sija (9 p.)

6 Alankomaat: Greetje Kauffeld – Wat een dag – Jaettu 10.sija (6 p.)

7 Ruotsi: Lill Babs – April, April – 14. sija (2 p.)

8 Länsi-Saksa: Lale Andersen – Einmal sehen wir uns wieder – 13. sija (4 p.)

9 Ranska: Jean-Paul Maurice – Printemps – 4. sija (13 p.)

10 Sveitsi: Franco di Rienzo – Nous aurons demain – 3. sija (16 p.)

11 Belgia: Bob Benny – September, gouden roos – Jaettu 15 .sija (1 p.)

12 Norja: Nora Brockstedt – Sommer i Palma – Jaettu 10.sija (6 p.)

13 Tanska: Dario Campeotto – Angelique – 7.sija (10 p.)

14 Luxemburg: Jean-Claude Pascal – Nous les amoureux – Voittaja (31 p.)

15 Britannia: The Allisons – Are you sure – 2. sija (24 p.)

16 Italia: Betty Curtis – Al di là – 5. sija (12 p.)

Suomen raati antoi seuraavat pisteet:
Monaco 3
Ranska 1
Norja 2
Tanska 1

Luxemburg 3