Kahden välivuoden jälkeen Euroviisut palasivat taas Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin. Kisapaikkana toiminut Point Theatre on ainoa rakennus, jossa viisut on pidetty kolme kertaa, sillä se oli aikaisemmin isännöinyt jo vuosien 1994 ja 1995 euroviisuja. Illan juontajina toimivat Carrie Crowley sekä Boyzone-yhtyeestä tuttu Ronan Keating. Ja väliaikanumerosta vastasikin luonnollisesti Boyzone. Uuden säännön mukaan maat, joilla on alhaisin pistekeskiarvo viimeiseltä neljältä vuodelta, joutuivat pitämään euroviisuista välivuotta. Niinpä muun muassa Suomea ei tämän vuoden kisoissa nähty. Uudet tuulet puhalsivat euroviisujen äänestysjärjestelmässä. Puhelinäänestystä testattiin tänä vuonna viidessä maassa: Itävallassa, Saksassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa.
EUROVISION LAULUKILPAILU 1997
Ajankohta: 3.5.1997
Kilpailupaikka: Point Theatre, Dublin, Irlanti
Juontajat: Carrie Crowley ja Ronan Keating
Kapellimestari: Frank McNamara
Väliaikanumero: Boyzone: ”Let the message run free”
EBUn virallinen valvoja: Marie-Claire Vionnet
Moni muistaa vuoden 1997 myös vuotena, jolloin Italia on nähty viimeksi viisuissa. Lopettamispäätöksestä huolimatta maa teki hyvää työtä. Jalisse niminen kokoonpano sijoittui neljänneksi kappaleella ”Fiumi de parole”. Yksi kisoihin itsevarmimmin saapunut artisti lienee oli Venäjän Alla Pugatšova, joka nauttii kotimaassaan erittäin suurta suosiota. Alun perin Allan ei kuitenkaan ollut tarkoitus itse esittää tekemäänsä laulua. Allan kertoman mukaan laulu on tehty alun perin mieslaulajalle. Kappaleen esittäjäksi suunniteltu mieslaulaja kuitenkin sairastui eikä korvaava löydetty, joten Alla päätti esittää kappaleensa itse. Mustissa vaatteissa viisulava esiintynyt Alla ei ennakko-odotuksista huolimatta hurmannut raateja eikä puhelinäänestäjiä ja sijoittui vasta sijalle 15.
Kisoissa nähtiin muutama edellisvuodelta tuttu artisti. Şebnem Paker edusti Turkkia jo toisena vuotena peräkkäin ja sijoittui tällä kertaa hienosti kolmanneksi. Niin ikään edellisvuonna kotimaatansa Viroa yhdessä Ivo Linnan kanssa edustanut Maarja-Liis Ilus nähtiin jälleen viisulavalla. Tänä vuonna Marja-Liis osallistui viisuihin yksin sooloartistina ja kappaleella ”Keelatud maa” kotiin viemisiksi tuli kahdeksas sija.
Pohjoismaat pitivät matalaa profiilia tämän vuoden kisoissa. Ainakin menestymisen suhteen. Parhaiten niistä pärjäsi Ruotsi, joka sijoittui 14. Blondin esittämällä kappaleella ”Bara hon älskar mig”. Tanskan Kølig Kaj ja kappale ”Stemmen i mit liv” päätyivät sijalle 16. Islannin Paul Oscar kappaleella ”Minn hinsti dans” sijalle 20. ja Norjan Tor Endresenin kappale ”San Francisco” jäi kokonaan ilman pisteitä ja sijoittui jaetulle 24. sijalle.
Balladeista parhaiten pärjäsi tänä vuonna isäntämaan Irlannin Marc Robertsin tulkinta mysteerisestä naisesta. Ylivoimainen voitto meni kuudentoista vuoden tauon jälkeen taas isäntämaan naapuriin Isoon-Britanniaan. Katrina and the Waves keräsi kappaleellaan ”Love Shine a Light” 227 pistettä voittaen kakkoseksi tulleen Irlannin 70 pisteellä.
Yleisesti ottaen viisuvuotta 1997 ei pidetä Suomessa eikä muuallakaan Euroopassa mitenkään erityisen kovatasoisena vuotena. Fanisuosikkeja on kyseiseltä vuodelta toki jäänyt elämään mutta ne legendaarisimmat viisut ovat muilta vuosilta.
Vuoden 1997 kilpailukappaleet:
1 Kypros: Hara & Andros Constantinou – Mana mou (5.sija, 98 pistettä)
2 Turkki: Sebnem Paker & Grup Etnik – Dinle (3.sija, 121 pistettä)
3 Norja: Tor Endresen – San Francisco (24.sija, 0 pistettä)
4 Itävalta: Bettina Soriat – One step (21.sija, 12 pistettä)
5 Irlanti: Marc Roberts – Mysterious woman (2.sija, 157 pistettä)
6 Slovenia: Tanja Ribic – Zbudi se (10.sija, 60 pistettä)
7 Sveitsi: Barbara Berta – Dentro di me (22.sija, 5 pistettä)
8 Alankomaat: Mrs. Einstein – Niemand heeft nog tijd (22.sija, 5 pistettä)
9 Italia: Jalisse – Fiumi di parole (4.sija, 114 pistettä)
10 Espanja: Marcos Llunas – Sin rencor (6.sija, 96 pistettä)
11 Saksa: Bianca Shomburg – Zeit (18.sija, 22 pistettä)
12 Puola: Anna Maria Jopek – Ale jestem (11.sija, 54 pistettä)
13 Viro: Maarja-Liis Ilus – Keelatud maa (8.sija, 82 pistettä)
14 Bosnia-Hertsegovina: Alma Cardzic – Goodbye (18.sija, 22 pistettä)
15 Portugali: Célia Lawson – Antes do adeus (24.sija, 0 pistettä)
16 Ruotsi: Blond – Bara hon älskar mig (14.sija, 36 pistettä)
17 Kreikka: Marianna Zorba – Horepse (12.sija, 39 pistettä)
18 Malta: Debbie Scerri – Let me fly (9.sija, 66 pistettä)
19 Unkari: V.I.P. – Miert keel, hogy elmenj? (12.sija, 39 pistettä)
20 Venäjä: Alla Pugatchowa – Prima Donna (15.sija, 33 pistettä)
21 Tanska: Thomas Lægård – Stemmen i mitt liv (16.sija, 25 pistettä)
22 Ranska: Fanny – Sentiments songes (7.sija, 95 pistettä)
23 Kroatia: E.N.I. – Probudi me (17.sija, 24 pistettä)
24 Iso-Britannia: Katrina and the Waves – Love shine a light (1.sija, 227 pistettä)
25 Islanti: Paul Oscar – Minn hinsti dans (20.sija, 18 pistettä)