Muistathan-juttusarjassamme käymme läpi Suomen karsintoja ja kansainvälisiä loppukilpailuja menneiltä vuosilta. Suomen karsintojen jutut ilmestyvät lauantaisin (alkaen 26.6.2010) ja kansainvälisten loppukilpailujen jutut sunnuntaisin (alkaen 11.4.2010). Kansainvälisistä loppukilpailuista ensimmäisenä on vuorossa vuoden 1998 viisut. Jutut ilmestyvät arvotussa järjestyksessä ja ne kerätään ilmestymisen myötä myös historia-sivullemme.
43. Eurovision laulukilpailu käytiin Britannian Birminghamissa. Kisa oli historiallinen monessakin mielessä: se oli viimeinen viisuorkesterin säestämä kilpailu, ja niin ikään viimeinen kisa jossa esityskieli oli rajoitettu kunkin maan virallisiin kieliin. Voittaja ratkaistiin ensimmäistä kertaa Euroopan laajuisella puhelinäänestyksellä, ja tulokset kertoivat sangen selvästi siitä mihin suuntaan kilpailu oli kehittymässä: ykköseksi nousi moderni popkappale, jonka esitti ensimmäinen viisulavalla nähty transseksuaali. Toisaalta tuloksista näkyi myös ilmiö, josta puhelinäänestystä on kritisoitu paljon: eri maiden huippupisteet ropisivat lähes poikkeuksetta niiden naapureille.
Kisaa luotsasivat BBC:n pitkäaikainen viisukommentaattori Terry Wogan ja Britannian seksikkäimpien naisten äänestyksissä juhlinut Ulrika Jonsson. Kumpikin juontajista oli tuontitavaraa: skandinaavisen vaalea Jonsson oli ruotsalainen ja Wogan alun perin Irlannista. Wogan onnistui muuten tekemään illan melkoisen suorituksen, sillä juontamisen lisäksi hän myös kommentoi kisat kotiyleisölle.
EUROVISION LAULUKILPAILU 1998
Ajankohta: 9. toukokuuta 1998
Kilpailupaikka: National Indoor Arena, Birmingham, Britannia
Juontajat: Terry Wogan ja Ulrika Jonsson
Kapellimestari: Martin Koch
Väliaikanumero: Gustav Holstin ”Jupiter, The Bringer Of Jollityn” erikoisversio orkesterisarjasta ”Planeetat”, mukana mm. Lesley Garrett ja Vanessa Mae
EBUn virallinen valvoja: Christine Marchal-Ortiz

Uutena tulokkaana kisassa nähtiin entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, joka tosin oli yrittänyt mukaan jo vuonna 1996 mutta ei tuolloin läpäissut esikarsintaa. Vanhoista viisusuurvalloista pois jäi Italia, joka ei vielä tähän päivään mennessä ole euroviisuestradeille palannut.
Kohutuin kisaedustaja oli Israelin Dana International, joka oli vain muutama vuosi ennen kilpailua vaihtanut sukupuoltaan miehestä naiseksi. Danan laulunlahjoista voidaan olla monta mieltä, mutta kurveja kaunottarella kuitenkin riitti. Hänen kisaedustuksensa oli herättänyt kohua varsinkin Israelin ääriuskonnollisissa konservatiivipiireissä. Dana pitikin majoittaa Birminghamin ainoaan luodinkestävin ikkunoin varustettuun hotelliin, ja hän liikkui kaikkialle aseistettujen vartijoiden ympäröimänä.


Toinen kohuttu nimi oli Saksan Guildo Horn, joka kappaleensa aikana viihdytti yleisöä muun muassa kiipeilemällä lavasteissa, kilkuttamalla lehmänkelloja ja flirttailemalla katsomossa istuneen viisulegenda Katie Boylen kanssa. Guildon viisuedustus nosti kisan suosiota Saksassa: lukuisat saksalaiset jopa matkustivat kisaillaksi naapurimaihin päästäkseen puhelinäänestämään omaa poikaansa. Saksa menestyikin varsin hyvin – liekö sitten vihreään loimusamettipukuun sonnustautuneen Guildon salainen ase auttanut: hän väitti lehdissä ettei ollut vaihtanut vaatteitaan sitten Saksan karsintavoiton. Pientä kohua nostattti myös naapurimaan Sveitsin Gunvor, joka oli tiettävästi poseerannut alastonkuvissa ennen laulajanuraansa. Kohusta huolimatta Gunvor jäi nollille.


Vaikka vielä näissä kisoissa olisikin voinut käyttää orkesteria, eivät kaikki kisailijat sitä edes hyödyntäneet. Kreikka, Ranska, Sveitsi, Malta, Israel ja Belgia luottivat esityksessään pelkkiin taustanauhoihin. Kisan siis voitti jo nyt ilman elävää musiikkia kuultu esitys.


Isäntämaa Britannia lähetti kisaan aiemmin taustalaulajana toimineen Imaanin, joka onnistui illan aikana kuitenkin osoittamaan että hänessä on myös ainesta eturiviin: ”Where are you” oli kaihoisa popkappale, jonka Imaani esitti vahvasti ja puhtaasti. Ei siis ihme, että myös sen pistesaldo oli huikea. Pienoiseksi viisuklassikoksi on myös noussut kisan avannut Kroatian edustuskappale ”Neka me ne svane”, jonka esitti Danijela. Hän marssi lavalle mustassa viitassa, joka riisuttiin esityksen aikana. Alta paljastui valkoinen, lumikuningatarmainen iltapuku.


Äänestys oli tiukka, vasta viimeisen raadin pisteet ratkaisivat voiton Israelin hyväksi. Koko pisteidenjaon ajan Israel, Malta ja Britannia kamppailivat voitosta, ja vielä äänestyksen loppumetreilläkin Israelin johto oli vain muutaman pisteen suuruinen. Viimeisenä äänestysvuorossa ollut Makedonia päätyi sitten antamaan Israelille 8 pistettä ja Britannialle 10 Maltan jäädessä nollille. Tämä sinetöi sekä Danan voiton että Imaanin kakkosijan. Maltan Chiara jäi kolmanneksi, ja onnistui jopa parantamaan sijoitustaan seuraavalla viisukerrallaan. Neljänneksi kohosi Hollannin aurinkoinen Edsilia Rombley, jotka saavutti maansa parhaan tuloksen sitten vuoden 1975 viisuvoiton.
Israelille voitto oli kolmas, ja täytyy sanoa että ainakin Dana International näytti pitävän voittoaan melko varmana. Vai millä muulla selittyy se, ettei hän esiintynyt ennakolta kohutussa Jean Paul Gaultierin suunnittelemassa uniikkiluomuksessa, vaan vaihtoi sen päälleen vasta saapuessaan noutamaan voittopokaalia?


Huippusuunnittelijaan luotti myös Suomen Edean solisti Marika Krook, jonka puku oli kotimaisen ykkösnimen Jukka Rintalan tuotantoa. Myös muun ryhmän asut noudattelivat samaa viikinkimytologian mieleen tuovaa linjaa. Puvustus ei kuitenkaan riittänyt nostamaan Suomen edustuskappaletta kovinkaan korkeille pisteille. ”Aava” oli ennakolta juhlinut faniäänestyksissä, mutta Birminghamissa nähty esitys jäi varsin vaisuksi. Marika sairastui kisaviikolla poskiontelontulehdukseen, eikä sen vuoksi pystynyt laulamaan kappaleen korkeinta kohtaa, kolmeviivaista d:tä.
Naapurimaat Ruotsi ja Viro heltyivät kuitenkin antamaan Suomella 10 pistettä, ja lisäksi Makedoniasta sekä Norjasta irtosi yksi piste kummastakin. Suomen huippupisteet menivät Viron Koit Toomen herkälle balladille ”Mere lapsed”, Ruotsin Jill Johnson sai Suomesta kuusi pistettä.



Vuoden 1998 kilpailukappaleet:
1 Kroatia: Danijela – Neka mi ne svane (5. sija, 131 pistettä)
2 Kreikka: Thalassa – Mia krifi evasthisia (20. sija, 12 pistettä)
3 Ranska: Marie Line – Ou aller (24. sija, 3 pistettä)
4 Espanja: Mikael Herzog – Que voy a hacer sin ti? (16. sija, 21 pistettä)
5 Sveitsi: Gunvor – Lass ihn (25. sija, 0 pistettä)
6 Slovakia: Katarina Hasprova – Modlitba (21. sija, 8 pistettä)
7 Puola: Sixteen – To takie proste (17. sija, 19 pistettä)
8 Israel: Dana International – Diva (1. sija, 172 pistettä)
9 Saksa: Guildo Horn – Guild hat euch lieb (7.sija, 86 pistettä)
10 Malta: Chiara – The one that I love (3. sija, 165 pistettä)
11 Unkari: Charlie – A holnap mar nem lesz szomuru (23. sija, 4 pistettä)
12 Slovenia: Vili Resnik – Naj bogovi slisijo – (18. sija, 17 pistettä)
13 Irlanti: Dawn Martin – Is always over now (9.sija, 64 pistettä)
14 Portugali: Alma Lusa – Se eu te pudesse abracar (12. sija, 36 pistettä)
15 Romania: Malina Olinescu – Eu cred (22 sija, 6 pistettä)
16 Britannia: Imaani – Where are you? (2. sija, 166 pistettä)
17 Kypros: Michalis Hadjiyiannis – Genesis (11. sija, 37 pistettä)
18 Hollanti: Edsilia Rombley – Hemel en aarde (4. sija, 150 pistettä)
19 Ruotsi: Jill Johnson – Kärleken är (10. sija, 53 pistettä)
20 Belgia: Melanie Cohl – Dis oui (6. sija, 122 pistettä)
21 Suomi: Edea – Aava (15. sija, 22 pistettä)
22 Norja: Lars A. Fredriksen – Alltid sommar (8. sija, 79 pistettä)
23 Viro: Koit Toome – Mere lapsed (12. sija, 36 pistettä)
24 Turkki: Tüzmen – Unutamazsin (14. sija, 25 pistettä)
25 Makedonia: Vlado Janevski – Ne zori, zoro (19. sija, 16 pistettä)