Muistathan: Eurovision laulukilpailu 2005

Vuoden 2005 Euroviisut käytiin nyt toista kertaa semifinaalimuotoisina. Tämä tarkoitti sitä, että Suomi pääsi mukaan parittomana vuotena ensi kertaa sitten vuoden 1993 viisujen! Euroviisut järjestettiin viidettäkymmenettä kertaa, mutta juhlavuosi ei juuri näkynyt varsin tuoreen viisumaan järjestämissä mittelöissä. Joissakin maissa tosin oli pyydetty entisiä viisuvoittajia lukemaan pisteitä, ja illan mittaan tehtävässä nähtiinkin Marie N, Cheryl Baker ja Dana – sekä Suomesta Istanbulin lavalla nähty Jari Sillanpää. Muuten viisikymppisten juhlinta säästettiin syksylle ja Tanskassa järjestettyyn Congratulations-gaalaan.

Ajankohta: Semifinaali 19.5.2005, finaali 21.5.2005
Kilpailupaikka: Palats Sportu, Kiova, Ukraina
Juontajat: Maria Efroshinina ja Pavlo Shylko (DJ Pasha)
EBU:n virallinen valvoja: Svante Stockselius

Kisaan osallistui kaikkiaan 39 maata, sillä edustuskappaleensakin jo valinnut Libanon päätti kisan alla olla osallistumatta. Syynä olivat arabimaan lait, joiden mukaan se ei olisi saanut näyttää Israelin esitystä televisiossa. Aivan viime metreillä ukrainalaiset päättivät myös, ettei naispuoliseksi juontajaksi ensin valitun Ruslanan kielitaito riitäkään tehtävään. Siksi DJ Pashan rinnalla nähtiinkin TV-kasvo Maria “Masha” Efroshinina. Ruslana nähtiin lavalla väliaikanumerossa, ja lisäksi hän sai haastatella artisteja green roomissa.

Maria Efrosininan eli Mashan juontotehtävät jatkuivat ESC:n jälkeen Fabrika Zirok -kykykisan emännöinnillä. Pavlo Shylko eli Pasha sanoitti Ukrainan edustuskappaleen vuonna 2006.

Ukrainan kisojen epäonnistumista pelättiin kovasti etukäteen. Uskoa tähän ei vahvistanut se, että Ukrainan omat karsinnat päättyivät odottamattomasti. Kuukausia kestäneen, ja useita karsintakierroksia sisältäneen kisan voiton nimittäin vei villinä korttina mukaan nostettu Greenjolly, jonka kappale ”Razom nas bahato” oli maassa juuri käydyn oranssin vallankumouksen epävirallinen tunnuskappale. Varmana voittajana pidetty Ani Lorak jäi kakkoseksi, ja sai kunnian edustaa kotimaataan vasta vuoden 2008 kisoissa. Ukrainalaiset itse toivoivat kisojen lisäävän maan matkailua. Tämän saattoi huomata esimerkiksi postikorteissa, jotka keskittyivät esittelemään niin maan kansanperinnettä kuin tämän päivän Ukrainaakin.

Kisaan pyrki mukaan vanhoja viisuvoittajia: Olsenin veljekset kokeilivat onneaan Tanskan karsinnoissa, ja vuoden 1997 viisukuningatar Katrina Ruotsissa. Myös aiemmilta vuosilta tutut Gina G, Nanne Grönvall, Nusa Derenda, Alf Poier ja Jahn Teigen nähtiin eri maiden viisukarsinnoissa. He kuitenkin jäivät rannalle toisin kuin norjalaissyntyinen Geir Rönning, joka useamman vuoden yrittämisen jälkeen pääsi viimeinkin viisuihin – Suomen edustajana.

Valko-Venäjä lähetti naapurimaahan entisen kauneuskuningatar Angelica Agurbashin, joka oli kunnostautunut myös näyttelijänä sekä venäläisen makkaramiljonäärin puolisona. Näyttävä nainen tuhlasikin tähtitieteellisiä summia niin massiiviseen promokiertueeseen kuin kisapuvustoonkin – mutta ei silti onnistunut voittamaan yleisön sydämiä puolelleen. ”Love me tonight” ei nimittäin edennyt semifinaalista jatkoon.

Valko-Venäjän karsinnasta ei draamaa puuttunut. Angelica vaihtoi voittaneen ”Boys and girls” kappaleensa sen saaman huonon vastaanoton takia Nikos Terzisin sävellykseen ”Love me tonight”.
Andorran edustaja Marian van de Wal emännöi siviilityönään hotellia Andorrassa. Taustakuorossa näyttävässä esityksessä nähtiin Espanjan vuoden 1995 edustaja Anabel Conde.

Semifinaaliin juuttui myös Islantia edustanut Selma, joka vuonna 1999 oli nostanut saarivaltion aina hopeamitalisijalle asti. Sen sijaan Norjan glam rock -poppoo Wig Wam eteni finaaliin ja sijoittui lopulta Tanskan kanssa jaetulle yhdeksännelle sijalle. Sijoitus oli pettymys monille, sillä kappaleelle oli veikkailtu komeampaakin tulosta. Norja kun oli voittanut viisut vuosina 1985 ja 1995 – numerologian mukaan nyt olisi ollut taas kärkisijan paikka. Korokepohjakenkiin pukeutuneet rokkarit voittivat kuitenkin suomalaisyleisön puolelleen, ja nappasivat täältä täydet pisteet sekä semifinaalissa että finaalissa. Suomalaisia miellytti myös Sveitsiä edustanut virolainen Vanilla Ninja, jonka ”Cool vibes” -kappaleen kertosäkeessä kuului jopa nightwishmäisiä vaikutteita.

Irlannin kappale ”Love?” on jo esitelty Viisulassa. Linkki tämän jutun lopussa.
Hanna-Riikka Siitonen ja Nina Tapio lauloivat Kiovassakin Suomen taustakuorossa, nyt toogamaisiin asuihin verhoutuneina. Suomi karsiutui finaalista toistamiseen.

Kisan huikeimmat erikoistehosteet nähtiin Romanian kappaleen aikana. Luminita Anghel ja Sistem esittivät tanssittavan ”Let me try” -kappaleen taustallaan tyhjiö öljytynnyreitä ja pyrotekniikkaa, jonka järjestäjät tosin olivat aluksi kieltäneet. Lieköhän pyrojen salliminen avittanut Romaniaa siinä, että maa voitti semifinaalin? Kaikkeen eivät kisaisännät kuitenkaan taipuneet: Suomi ei saanut haluaamansa usvaa ja hiilihappojäätä, sillä sen pelättiin liukastuttavan lavaa liikaa. Suomi ei edennyt semifinaalista jatkoon, vaan jäi kahdeksannelletoista sijalle.

Zdob şi Zdub toi Moldovalle maan ensimmäisellä edustussävelmällä tähän mennessä parhaan sijoituksen. Rumpua hakkaava Lidia Bejenaru oli 52-vuotias.

Viisulavalla erottautumiseen ei tosin aina tarvita erikoistehosteita. Tämän osoitti mainiosti kisan ensikertalainen Moldova, joka nousi semifinaalista finaaliin ja finaalissa kutossijalle rumpalimummosta kertovalla Red Hot Chili Peppers -henkisellä kappaleellaan ”Boonika bate doba”. Esityksen vetonaulana oli aito kiikkustuolissa istunut mummo, pienestä Valenin kylästä kotoisin ollut Lydia. Kisan toinen ensikertalainen, Bulgaria, ei selvinnyt semifinaalista jatkoon jazzahtavalla kappaleellaan ”Lorraine”, jonka esitti poikabändi Kaffe.

Helena Paparizou edusti Kreikkaa toisen kerran. Taustakuorosta löytyi vankempaa ESC-osaamista; Alex Panayi oli edustanut Kyprosta kahdesti.
Maltan Chiara viihtyy Eurovisio-maailmassa. Hän edusti maataan kolmannen kerran vuonna 2009 kappaleella ”What if we”.

Islannin Selmaa paremmin viisuissa pärjäsivät Kreikan Helena Paparizou ja Maltan Chiara, jotka molemmat petrasivat aikaisempia sijoituksiaan. Antique-yhtyeen riveissä Helena oli nostanut nostanut Kreikan pronssille Kööpenhaminan viisuissa, ja nyt oli kultamitalisijan vuoro. Chiara puolestaan vaihtoi Birmighamin kolmossijan kakkossijaan vahvalla balladillaan ”Angel”.

Kisan lopputuloksessa ehkä yllättävintä oli viisujen neljän suuren rahoittajamaan, Saksan, Espanjan, Ranskan ja Iso-Britannian jääminen finaalin häntäpäähän. Myös Ruotsi ja Venäjä pettyivät tuloksiinsa, sillä huonon sijoituksen vuoksi ne tipahtivat vuoden 2006 kisojen semifinaaliin. Venäjän edustuskappale ”Nobody hurt no one” oli muuten vahvasti suomalaiskytköksinen: sen säveltäjä Viktor Drobyshin nimittäin asuu Helsingissä. Hänen silloin lukiota käynyt poikansa Valeri nähtiin kappaleen esittäneen Natalia Podolskayan taustabändissä, johon kuuluivat myös Technicolourin basisti Toni Hintikka ja Killerin rumpali Teijo Jämsä.

Latvia sijottui hienosti viidenneksi ”The war is not over” -kappaleella. Valters Fridenbergs yritti soolona edustamaan maataan vuonna 2009 ”For a better tomorrow” -sävelmällä.
Neljänneksi sijoittunut Israelin Shiri Maymon täytti viisuviikolla 24-vuotta. Sijoitus oli ja on maan paras vuoden 1998 voiton jälkeen.

Vuodesta 1974 asti viisuissa kilpailleelle Kreikalle sen voitto oli suuri saavutus, jota oli myös lähdetty hakemaan tosissaan. Helena Paparizoun enteellisesti nimetyn ”My number one” -kappaleen tueksi oli tehty huippukallis video, ja viisujen alla laulua myös mainostettiin musiikkikanava MTV:llä. Helena teki mittavan promokiertueen useisiin maihin, ja hänen kisakoreografiansa oli loppuun hiottu. Pisteenä iin päällä oli huippusuunnittelija Roberto Cavallin suunnittelema mekko, johon oli panostettu paljon. Huhut kertovat että Helenan käyttämät pikkupöksytkin oli kirjottu pukua somistaneilla Swarowskin kristalleilla.

Viimeisenä pisteet jakanut vuoden 1977 ESC-voittaja Marie Myriam sinetöi Kreikan voittopistemääräksi 230. Maltan Chiara tuli toisella edustuskerrallaan toiseksi ja Romania kolmanneksi, kuten myös viisi vuotta myöhemmin.
Edellisvuoden voittaja Ruslana ojensi voittopystin illan ykköselle Helena Paparizoulle. Vuosikymmenen loppupuoliskolla oli miehisempien ESC-voittajien aika.

Katso ESC 2005 semifinaali
Katso ESC 2005 finaali

Kilpailukappaleet:

Semifinaali

1. Itävalta: Global Kryner – Y asi (21. sija, 30 pistettä)

2. Liettua: Laura and the Lovers: Little by little (25. sija, 17 pistettä)

3. Portugali: 2B – Amar (17. sija, 51 pistettä)

4. Moldova: Zdob si Zdub – Boonika bate doba (2. sija, 207 pistettä)

5. Latvia: Walters & Kasha – War is not over (10. sija, 85 pistettä)

6. Monaco: Lise Darly – Tout de moi (24. sija, 22 pistettä)

7. Israel: Shiri Maimon – Hasheket shenishar (7. sija, 158 pistettä)

8. Valko-Venäjä: Angelica Agurbash – Love me tonight (13. sija, 67 pistettä)

9. Alankomaat: Glennis Grace – My impossible dream (14. sija, 53 pistettä)

10. Islanti: Selma – If I had your love (16. sija, 52 pistettä)

11. Belgia: Nuno Resende – Le grand soir (22. sija, 29 pistettä)

12. Viro: Sun tribe – Let’s get loud (20. sija, 31 pistettä)

13. Norja: Wig Wam – In my dreams (6. sija, 164 pistettä)

14. Romania: Luminita Anghel & Sistem: Let me try (1. sija, 235 pistettä)

15. Unkari: NOX – Forog világ (5. sija, 167 pistettä)

16. Suomi: Geir Running -Why? (18. sija, 50 pistettä)

17. Makedonia: Martin Vucic – Make my day (9. sija, 97 pistettä)

18. Andorra: Marian Van der Val – La Mirada interior (23. sija, 27 pistettä)

19. Sveitsi: Vanilla Ninja – Cool vibes (8. sija, 114 pistettä)

20. Kroatia: Boris Novkovic feat. Lado members – Vukovi umiru sami (4. sija, 169 pistettä)

21. Bulgaria: Kaffe – Lorraine (19. sija, 49 pistettä)

22. Irlanti: Donna & Joseph McCaul: Love? (14. sija, 53 pistettä)

23. Slovenia: Omar Naber – Stop (12. sija, 69 pistettä)

24. Tanska: Jakob Sveistrup – Talking to you (3. sija, 185 pistettä)

25. Puola: Ivan & Delfin – Czarna dziewczyna (11. sija, 81 pistettä)

Finaali

1. Unkari: NOX – Forog világ (12. sija, 97 pistettä)

2. Britannia: Javine – Touch my fire (22. sija, 18 pistettä)

3. Malta: Chiara – Angel (2. sija, 192 pistettä)

4. Romania: Luminita Anghel & Sistem – Let me try (3. sija, 158 pistettä)

5. Norja: Wig Wam – In my dreams (9. sija, 125 pistettä)

6. Turkki: Gülseren – Rimi rimi ley (13. sija, 92 pistettä)

7. Moldova: Zdob si Zdub – Boonika bate doba (6. sija, 148 pistettä)

8. Albania: Ledina Celo – Tomorrow I go (16. sija, 53 pistettä)

9. Kypros: Constantinos Christoforou – Ela ela (16. sija, 53 pistettä)

10. Espanja: Son de Sol – Brujeria (21. sija, 28 pistettä)

11. Israel: Shiri Maimon – Hasheket shenishar (4. sija, 154 pistettä)

12. Serbia-Montenegro: No name – Zauvijek moja (7. sija, 137 pistettä)

13. Tanska: Jakob Sveistrup – Talking to you (9. sija, 125 pistettä)

14. Ruotsi: Martin Stenmarck – Las Vegas (19. sija, 30 pistettä)

15. Makedonia: Martin Vucic – Make my day (17. sija, 52 pistettä)

16. Ukraina: Green jolly – Razom nas bahato (19. sija, 30 pistettä)

17. Saksa: Gracia – Run and hide (24. sija, 4 pistettä)

18. Kroatia: Boris Novkovic feat. Lado members – Vukovi umiru sami (11. sija, 115 pistettä)

19. Kreikka: Helena Paparizou – My number one (1. sija, 230 pistettä)

20. Venäjä: Natalia Podolskaja – Nobody hurt no one (15. sija, 57 pistettä)

21. Bosnia: Feminnem – Call me (14. sija, 79 pistettä)

22. Sveitsi: Vanilla Ninja – Cool Vibes (8. sija, 128 pistettä)

23. Latvia: Walters & Kazha: The war is not over (5. sija, 153 pistettä)

23. Ranska: Ortal – Chaqun pense à soi (23. sija, 11 pistettä)

Keskustele semifinaalista foorumillamme

Keskustele finaalista foorumillamme