Suomen edustaja Moskovan viisuihin haettiin täsmälleen samalla menetelmällä, kuin edustuskappaleemme vuotta aiemminkin. Tohlopissa järjestettiin kolme alkukarsintaa, joissa jokaisessa neljä kutsuartistia esitti laulun. Kaksi heistä eteni suoraan finaaliin ja loput kaksi saivat ”toisen mahdollisuuden”. Toisen mahdollisuuden saaneista esityksistä finaaliin eteni vielä kaksi kappaletta, joten varsinaisessa Suomen karsintafinaalissa kuultiin ja nähtiin kahdeksan kilpailijan taidonnäytteet.
SUOMEN KARSINTA 2009
Ajankohta: Lauantai 31.1.2009
Kilpailupaikka: Tampereen Messu- ja urheilukeskus, Leonardo-halli
Juontajat: Jaana Pelkonen & Mikko ”Peltsi” Peltola
Kilpailumenetelmä: Kutsuartistikilpailu (12 artistia)
Arvostelu: Puhelinäänestys
Karsintarupeama pyörähti käyntiin heti vuoden vaihduttua ja ensimmäinen alkukarsinta pidettiin jo tammikuun yhdeksäntenä. Pelin avasi takavuosien suosikkiyhtye Kwan, joka oli ollut pitkään telakalla ennen viisuja. Yhtyeen laulusolisti Mariko Pajalahti oli luonut soolouraa ja herättänyt kiinnostusta mm. tosi-tv-ohjelmassa Tanssii tähtien kanssa. Kwanin comeback jäi – ainakin toistaiseksi – tämän yhden euroviisuehdokaskappaleen mittaiseksi. ”10 000 light years” –kappale eteni toki finaaliin, mutta siellä se ei päässyt enää superfinaalikolmikkoon. Niinpä Kwan siirrettiin vähin äänin takaisin telakalle.
Toisena esiintyi Riikka Timonen, joka on euroviisujen ystäville hyvinkin tuttu daami. Sooloartistina Riikka sijoittui vuoden 2004 karsinnoissamme kolmanneksi kappaleellaan ”Toarie”. Lisäksi Riikka on laulanut edustajiemme taustalla kansainvälisissä finaaleissa sekä AiA -yhtyeen riveissä vuoden 2010 Suomen karsinnan avoimessa sävellyskilpailussa.
Tapani Kansa on mies, joka on osallistunut Suomen karsintoihin ilman voittoa useammin, kuin kukaan toinen artisti. Edellisestä yrityksestä oli tosin vierähtänyt aikaa jo 24 vuotta. Persoonallinen taiteilija otti tällä kertaa osaa karsintaan Mika Toivasen sävellyksellä ”Rakkautta on, rauhaa ei”, johon hän itse oli kynäillyt kantaaottavan tekstin. Tapani aiheutti kansan syville riveille pari ylimääräistä sydämenlyöntiä keskeyttäessään kappaleensa suorassa alkukarsintalähetyksessä. Ikimuistoisesta välikohtauksesta huolimatta Tapani Kansa äänestettiin suoraan finaaliin.
Ensimmäisen alkukarsinnan neljäntenä kilpailija esittäytyi uusi kasvo Tiia Marjanen alias Tiara, joka euroviisujen myötä julkaisi myös toistaiseksi ainoaksi jääneen albuminsa. Tiaran aggressiivinen poprock-kappale ”Manala” ei kuitenkaan ollut äänestäjien mieleen, sillä se ei päässyt eteenpäin enää toisesta mahdollisuudesta.
Toisen alkukarsinnan aluksi kuultiin Aikakone-yhtyeestä tutun Sanin dancepop-kappale ”Doctor Doctor”, jonka oli tietenkin säveltänyt niin ikään Aikakoneesta tuttu Maki Kolehmainen. Vanhat meriitit eivät kuitenkaan Sanin kohdalla kantaneet finaaliin asti. Tuoreempi tuttavuus oli rockyhtye Passionworks, jonka dramaattisen puolitempokappaleen ”Surrender” esitys ei mennyt ihan putkeen. Laulusolisti Harriet Hägglundin kehno laulusuoritus laitettiin sairastelun syyksi. Esityksessä mukana oli myös Tony Turunen, jonka suoritus meni paremmin, mutta suoraa finaalipaikkaa ei yhtyeelle lohjennut. Sen sijaan Passionworks pääsi finaaliin toisen mahdollisuuden kautta ja eteni siellä vielä kärkikolmikkoon asti.
Remu Aaltonen sen sijaan eteni oikopäätä finaaliin monien kauhistukseksi. Menninkäistä muistuttava takavuosien rocktähti näytti aika ajoin olevan estradilla hukassa ilman tuttua rumpupatteristoaan. Risto Asikaisen ja Ile Vainion yhdessä Remun kanssa kynäilemässä ”Planeetta”-kappaleessa ei sinänsä muuten ollut mitään vikaa. Alkukarsinnan päätti hieman tuoreempi takavuosien tähti Waldo ihmisineen. Tyylilleen uskollinen Waldo’s People, solistinaan Karoliina Kallio, ysäridance rynnisti finaaliin selkein luvuin saadessaan lähes puolet kaikista annetuista puhelinäänistä.
Viimeisen alkukarsinnan avasi yksi näiden karsintojen kiinnostavimmista akteista. Todennäköisesti maailman ainoa kuulovammainen hiphop-artisti Signmark herätti esityksellään paljon ajatuksia ja positiivista huomiota. Signmarkin viittoillessa Osmo Ikosen laulamaa tekstiä, euroviisut tavoittivat ihan uuden kohdeyleisön: kuurot. ”Speakerbox” eteni kirkkain luvuin finaaliin ja taisteli sielläkin viimeiseen asti voitosta.
Kansainvälistynyt ja aikuistunut Janita palasi euroviisujen myötä myös hiljaiselon jälkeen Suomen musiikkikuvioihin, mutta hänkin vain viisujen ajaksi. 1990-luvun suosion vuosista oli kuitenkin liian pitkä aika ja Janita ei päässyt finaaliin. Neljän nuoren miehen pyörittämä Vink-yhtye ei sekään päässyt suoraan finaaliin, mutta pojille irtosi viimeinen finaalipaikka toisen mahdollisuuden kautta. Alkukarsinnat päätti viisukonkari Jari Sillanpää, joka esitti tällä kertaa toisen viisukonkarin Petri Laaksosen säveltämä kansanlaulumaisen balladin ”Kirkas kipinä”. Finaalipaikka oli itsestään selvä, mutta ehkä joidenkin yllätykseksikin Jarille ei herunut paikkaa superfinaalikolmikossa.
Tammikuun viimeisenä päivänä Tampereella pidetyssä finaalissa monivaiheisten äänestyksen jälkeen jäljellä oli vain superfinaalikolmikko. Passionworks jäi huutolaisen asemaan Waldo’s Peoplen ja Signmarkin välisessä taistelussa. Kamppailu oli melko tiukka, sillä edustustehtävät langetettiin Waldon ja kumppaneiden harteille vajaan neljän prosenttiyksikön marginaalilla.

Tulokset:
1. Alkukarsinta 9.1.2009
1. Tapani Kansa – Rakkautta on, rauhaa ei 37,4% äänistä
2. Kwan – 10 000 Light Years 31,9% äänistä
Toinen mahdollisuus:
Riikka – Meren
Tiara – Manala
2. Alkukarsinta 16.1.2009
1. Waldo’s People – Lose Control 44,3% äänistä
2. Remu – Planeetta 28,6% äänistä
Toinen mahdollisuus:
Sani – Doctor, Doctor
Passionworks feat. Tony Turunen – Surrender *
3. Alkukarsinta 23.1.2009
1. Signmark feat. Osmo Ikonen – Speakerbox 46,5% äänistä
2. Jari Sillanpää – Kirkas kipinä 34,0% äänistä
Toinen mahdollisuus:
Janita – Martian
Vink – The Greatest Plan *
* Finaaliin toisen mahdollisuuden kautta
Finaali 31.1.2009
1. Waldo’s People – Lose Control 45,1%
2. Signmark feat. Osmo Ikonen – Speakerbox 41,2% Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
3. Passionworks feat. Tony Turunen – Surrender 13,7%
Kwan – 10 000 Light Years Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
Jari Sillanpää – Kirkas kipinä Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
Tapani Kansa – Rakkautta on, rauhaa ei Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
Remu – Planeetta Katso esitys (YLEn Elävä Arkisto)
Vink – The Greatest Plan