Muutkin mokaa? – Tanskan ehdokkaat lipsahtivat julki ennen aikojaan

DMGP2015YLE joutui pari viikkoa sitten harmilliseen tilanteeseen kun UMK-kappaleiden tiedot vuosivat julkisuuteen ennen virallista julkistamistilaisuutta muun muassa musiikkipalvelu Spotifyn kautta. Vastaava tilanne koettiin viikonloppuna Tanskassa kun tämänvuotiset DMGP-kappaleet tuli julki ennen aikojaan kun vuoden virallinen kisalevy pääsi esille sovittua aikaisemmin. Pienistä lipsahduksista huolimatta, molempien maiden karsinnat saataneen vietyä läpi aivan suunnitellusti ja aikataulun mukaisesti.

Tänään, kappaleiden virallisena julkistamispäivänä Tanskan yleisradiolla DR:lla on ollut tarjota viisufaneille kuitenkin myös jotakin uutta. YLEN tavoin DR on tehnyt kaikista karsintakappaleistaan musiikkivideot ja nämä kymmenen videota on nyt nähtävillä Melodi Grand Prix 2015 -youtubekanavalla.

Tanskan karsintavoittoa tavoittelevat tänä vuonna muun muassa Tanskaa vuonna 2003 junnuviisuissa edustanut Anne Garegaard sekä Tanskan X Factorista tuttu Babou. Tanskan finaali kisataan 7. helmikuuta Aalborgissa.

Tanskan finalistit:
Tina & René – Mi Amore
Anne Garegaard – Suitcase
Babou – Manjama
Cecilie Alexandra – Hotel A
Anti Social Media – The Way You Are
Julie Bjerre – Tæt På Mine Drømme
Andy Roda – Love Is Love
Sara Sukurani – Love Me Love Me
Marcel & Soulman Group – Når Veje Krydses
World Of Girls – Summer Without You

Katsele DMGP-finalistien videot

Keskustele aiheesta foorumillamme