Islannin lehdistötilaisuus

Islannin lehdistötilaisuudessa raikui nauru ja laulu. Hersyvän hauska Hera Björk voisi ryhtyä vaikka komedienneksi, jos lauluhommat alkavat kyllästyttää. Pressikeskuksen ensimmäisen semifinaalin ykkössuosikin lehdistötilaisuudessa oli odotetusti täysi tupa ja Hera kehräsi tyytyväisenä saamastaan huomiosta. Kaikki puhuivat sujuvaa englantia supliikinomaisesti ja tunnelma oli kerta kaikkiaan katossa.

Toista harjoitusta Hera kommentoi pikaisesti, ettei tahdo ikävystyttää meitä muutamalla teknisellä seikalla (kuten valot tai kamerakulmat), joihin harjoituksessa paneuduttiin. Sen jälkeen keskityttiin hauskan pitoon. Koko Islannin delegaatio tuntui olevan euroviisufaneja ja kokeneita viisuilijoita. Heran meriitit tunnetaan, mutta taustalaulajien joukossa oli tumma tyttö, joka Heran tavoin oli viime vuonna Yohannan taustajoukoissa. Punahiuksinen veijaripoika oli kansainvälisessä finaalissa mukana jo neljättä kertaa, joista kolmella kerralla hän on esittänyt saman säveltäjän Örlygur Smárin sävelmän (2000, 2008 ja 2010) ja neljännellä hän lauloi Silvia Nightin (2006) taustalla. Örlygur Smári vitsaili esittäytyessään: ”Toistakaapa nimeni perässäni”. Hera itse esittäytyi pilke silmäkulmassaan: ”So I’m the diva of the group. Everything I want – I get.” Delegaation johtaja oli muiden tavoin yhtä hymyä. Hän johtaa Islannin ryhmää kymmenen kerran ja tämä porukka on kuulemma paras.

Ainoana miinuspuolena oli jälleen norjalaisten pressiteltta. Kankaisten seinien takana on nimittäin haastatteluhuoneet ja niissä usein raikaava laulu häiritsi ikävästi kysymysten esittäjiä. Yksi lehdistön edustaja pääsi kuitenkin kysymään muistaako Hera hänet Moskovasta, jossa he asuivat samassa hotellissa ja joivat useita oluita yhdessä. Hera nauroi vastaukseksi, että ”loppuillan hän muistaa huonosti”.

Lopuksi Hera taustalaulajineen lauloi upeasti moniäänisesti ranskankielisen version edustuskappaleestaan ”Je ne sais quoi”. Sitä ennen mainio komediennemme ehti hauskuuttaa lehdistöä puhumalla englantia ranskalaisella aksentilla.