Viisukuppila

Ei mitään perustavallista kamaa, mitä kisoissa on sen jälkeen ollut, kun on ollut monelle Viisukuppilassa täällä hyvin erikoinen pala, pirteä, peruskuunneltava tämä Matt Monron I love the little things näiden edellisten lukemieni viestien mukaan.

Ei herätä minussa minkäänlaisia merkityksiä. 60-luvulla. Ei parasta britti-iskelmää briteiltä . Tällä suuri ero, jos verrataan vaikka Engelbertiin, joka ei myöskään laulanut niin puhtaasti esiinnyttyään livenä, mutta vähän paremmin luultavasti, kuin vuonna -64 enemmän suohon laulanut Matt Monro. Ihmettelen siis hopeasijoitusta tälle. Aika vaikeaa on kuitenkin määritellä kumpi lauloi kokonaisuudessaan paremmin livenä. Ihmettelen molempien artistien erilaisia menestyksiä. No, joka tapauksessa annoin kaksi tähteä.

Mukavaa, soljuvaa menoa, mutta ehkä aavistuksen verran liiankin tasaista. Jää kuitenkin hyvä jälkimaku, joten kolme vahvaa tähteä Mr Monrolle.

Tipitii-päivänpaistetta vaihteeksi miesäänellä. Miellyttävä, jos ei liiankin. Kertosäkeistö neljästi ja nimihokema kahdeksan kertaa kahden ja puolen minuutin viisussa on tällä kertaa liikaa. Muuten okei. ***

TomppaJr kirjoitti:Noi taustapillipiiparoinnit oli aika ihania. Siksi neljä.

Ensin kyllä, mutta kun sama töttöröö toistuu 20 kertaa, en vain jaksa.

Jäi soimaan päähän toi jatkuvasti toistuva trumpetti swingi

Vaikka vuoden voittaja onkin ihan hyvä, on tämä silti vuoden paras kappale. Tässä on niin hauskat taustat ja muutenkin jotenkin aikaansa nähden modernin kuuloinen kappale. Neljä tähteä.