UMK17: Emma – Circle of light

Euroviisut 2017 Ukrainassa

Emma – Circle of light

*****
56
41%
****
51
37%
***
19
14%
**
7
5%
*
4
3%
 
Ääniä yhteensä: 137

Balkan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1203
Liittynyt: 11 Kesä 2010, 22:46

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Balkan »

rosetta kirjoitti:
Vilsku kirjoitti: -> Ja Emman kohdallahan kävi UMK finaalissa siis niin, että samaan aikaan korvamonitorit eivät toimineet (sanonut itse näin iltalehden haastattelussa, todennäköisempää on kuitenkin se että napit ovat olleet päällä ja toimineet, mutta niiden asetukset ovat olleet pisin honkia ts. ihan liian hiljaa. Yle-äänillä ei yllätä.). Siksi Emma ei siis kuullut itseään eikä taustaa (kajareista tuleva ei välttämättä kuulu lavalle ja saatta kaikua esiintyjän korvaan jopa myöhässä) ja lisäksi yleisö taputti eri tahtiin. Eli siis käytännössä Emma joutui laulamaan sokkona - itseään ja taustaa kuulematta ja voimakkaasti väärärytmisen yleisön päälle - eteenpäin, ennen kuin nappeihin palautui/voimistui tausta. Ko. Tekniset ongelmat eivät siis korjaudu, vaikka kuinka olisi kokenut ja varma esiintyjä. Toki varmuus ja vähempi jännitys olisi muuten parantanut valtaisasti esitystä, mutta eivät rytmivirheet (ainoastaan) epävarmuudesta johtuneet vaan yksinkertaisesti tekniikasta.
Eikö Ranskan 2011 edustajalla, Vassili Amaurylla, käynyt jokin samantyylinen juttu finaalissa? Esitys t. laulu meni siis osin pieleen, kun laulaja ei korvamonitoreista kuullut itseään ja/tai taustaa, näin muistelen...
Kävi, hän puhui tästä ongelmasta kisan jälkeen vähän ja muistaakseni kiskoi myös kesken esityksen korvamonitorin irti. Romanian Mandingan Elenalle kävi samoin 2012, ainakin jotain häikkää korvamonitorissa oli kun hänkin otti sen pois semifinaaliesityksen aikana.

Harmittaa Emman puolesta, että esitys meni mönkään. Kappale on hyvä! Toivottavasti palaa UMK-puuhiin tulevaisuudessa.
'Cause we found something better,
plain answer, however
for I'll not surrender,
we found something better...

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja sziget »

Myös Geminin Cry baby 2003 kompastui korvamonitoriin. Gemma osasi todistetusti laulaa, vaikkei ollutkaan Amaury Vassilin veroinen tähti.

Esityksen ongelmia on tässä liioiteltukin. Ne selittävät kehnon tuloksen lähetyksen aikaisissa yleisöäänissä, mutta täydellinen onnistuminenkaan olisi tuskin riittänyt Norma Johnin lyömiseen yhteispisteissä. Ennakkoäänestäjät ovat eri väkeä kuin taviskatsojat, se nähtiin jo 2016. Ja vaikka itse pidin visuaalisesta ideasta, toisia se saattoi jopa ahdistaa. Tulikehä toi mieleen noitaroviot ja taustakuvitus Bambi-elokuvan metsäpalokohtauksen.
JuliaS kirjoitti:^Mielestäni Emman olisi pitänyt saada esiintyä uudestaan. Harkittiinkohan sitä edes?
Uusinta ei välttämättä toisi sympatiaa, jota voittoon tarvitaan. Mitä ajateltiin Tapani Kansasta, kun hän keskeytti laulun alkukarsinnassa 2009 ja selitti: "Noi aplodit oli niin lujat, et mä en voinu laskee tahteja, ku ei kuullu soitosta mitään että... suorissa lähetyksissä käy millon mitäkin. Kiitos, pannaas poikki, et kansa kuulee koko laulun."
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
kalonike
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 581
Liittynyt: 27 Tammi 2013, 16:40

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja kalonike »

En usko että uusintaesitys olisi muuttanut mitään, ainakaan parempaan suuntaan.
Todella ikävää että Emman finaaliesitykseen osui noita teknisiä ongelmia, mutta ei se ekojen harjoitusten onnistunut vetokaan olisi riittänyt. Etkojen harjoituspätkän nähtyäni oli hämmentynyt ja ristiriitainen fiilis. Tuntui hienolta että showhun satsataan isosti (esim. verrattuna Sandhjan viimevuotiseen esitykseen) mutta harmitti, että kiva toimiva biisi ja Emman kaunis ääni jää täysin sivuosaan tällaisessa esityksessä. Taisin etukäteen toivoa esitykseen elävää tulta, ainakin soihtua sekä taustoihin metsää. Niitä saatiin mutta toteutus ei saanut hyppimään riemusta. Metsätausta oli näyttävä, mutta minun makuuni jotenkin siinä rajoilla että menee kitchin puolelle. Metsän palaminen tuntui ahdistavalta, ja Emmaa lähellä oleva tuli hermostutti. Lisäksi Emma vaikutti jännittyneeltä ja aralta ja siltä ettei heittäytynyt täysillä. Laulu ei sujunut suvereenisti, eikä koreografia, tuli hieman Siru-vibat, eikä Loreen-vibat, niinkuin olisi pitänyt. Ajattelin että tästä pitää parantaa paljon, että riittäisi viisuissa (Emman suorituksen lisäksi erityisesti kameratyötä). Esitys tuntui kaikin tavoin luonnokselta, ei läheskään valmiilta.

Jos tämä olisi voittanut, olisi koko kevään joutunut miettimään ja toivomaan parannuksia, ja siellä viisuissa joutuisi sydän syrjällään jännittämään onko Emma saanut itsevarmuutta ja jännityksen kuriin, miten laulu sujuu, miten koreografia ja miten se tulen kanssa puuhailu. (Olisin silti laittanut tämän viisuihin toisena Norma Johnin jälkeen.)

Brittien X Factorin yhteydessä syksyllä luin jostain (varmastikin sofabet-sivustolta), että usein kilpailija jonka esityksessä on tulta, tippuu sillä kertaa kisasta. Jonkun teorian mukaan katsojat eivät äänestä sellaista esitystä, koska tuli herättää (vähintäänkin alitajuista) pelkoa, se merkitsee vaaraa, jotain ikävää, tuhoavaa. Toisen teorian mukaan se, että tällaiset esitykset usein pärjäävät huonosti X factorin äänestyksessä, johtuu siitä että kun laulaja vaistomaisesti varoo tulta, hän ei pysty vapautuneesti heittäytymään, vaan on varovainen ja jännittynyt jolloin suorituskin on vaisu.

Minusta tuo jälkimmäinen asia oli aistittavissa Emman olemuksesta. Ja uskon tässä tapauksessa myös tuohon ensimmäiseen. Ainakin minut Emmaa ympäröivä tulirinki ja soihdun kanssa heiluminen teki hermostuneeksi ja metsäpalo taustalla teki pahaa. Ilmeisesti moni muukin on kokenut samoin.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Ai niin sillä Waldollakin (joka otettiin aiemmin tässä puheeksi) oli esityksessään tulta! Eipä se karsintavoittoa estänyt. Mutta joo, itse koin tulen kyllä nyt ahdistavaksi elementiksi, en turvaa tuovaksi. Sillä soihdullahan vielä oli tarkoitus sysiä "pahaa" aggressiivisen näköisenä loitommas nuotiopiiristä, ja yksi sysäys kohdistui myös katsojaan :lohduton:

Ajattelin kysyä vielä korvamonitoreista, kuten tein jo Amauryn aikaan, saamatta tarpeeksi tietoa, mutta löysinkin sitten ammattikorkeakoulun päättötyön, josta ehkä löydän tarvitsemani tiedon.
Rise, angel, shine, love!

Vilsku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1536
Liittynyt: 25 Kesä 2010, 21:01

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Vilsku »

sziget kirjoitti:
Esityksen ongelmia on tässä liioiteltukin. Ne selittävät kehnon tuloksen lähetyksen aikaisissa yleisöäänissä, mutta täydellinen onnistuminenkaan olisi tuskin riittänyt Norma Johnin lyömiseen yhteispisteissä. Ennakkoäänestäjät ovat eri väkeä kuin taviskatsojat, se nähtiin jo 2016. Ja vaikka itse pidin visuaalisesta ideasta, toisia se saattoi jopa ahdistaa. Tulikehä toi mieleen noitaroviot ja taustakuvitus Bambi-elokuvan metsäpalokohtauksen.
Joo en minäkään usko, että tekniset ongelmat voittoa veivät, lähinnä pointtina olikin se, että kaikkea kritiikkiä ei tarvitse pistää Emman niskaan. Eikä sitä tietenkään täällä ole täysin tehtykään, mutta jos lukee UMK:n somea, iltapäivälehtiä ja niiden kommentteja sekä kaikkea muuta, mitä ei pitäisi varmaan lukea :mrgreen: , niin siellä on kyllä haukuttu täysin maanrakoon mm. Emma, kun on totaalisen surkea laulaja ja ei osaa mitään yms.

Epävarmuus koreografiassa, lavakarismassa sekä laulussa, mielipiteitä jakava koreografia ja ylöspano, huono ja vaikea esiintymispaikka sekä tekniset ongelmat varmaan yhteisvaikutuksella veivät tältä voiton. Ja kuka tietää, vaikka tämä olisi jäänyt valitsematta jos kaikki nuo olisivat olleet kunnossakin.

Minäkin pidin visuaalisesta ideasta, mutta noin vaativaa koreografiaa ei pitäisi antaa esiintyjälle, joka todennäköisesti ei paljoa ole aiemmin yhtä aikaa tanssinut ja laulanut. Ja sitten kun se pitää vielä tehdä tulen keskellä :eeek:

Tuli kyllä sekin mieleen, että onko jossain tosiaan varmistettu, että raatien pisteet annettiin tänä vuonna tosiaan kenraalin perusteella. Siinä taulukossa, joka jury pisteistä julkaistiin, oli yhden tuomarin pisteet hylätty teknisten ongelmien vuoksi (ja luulisi että ne pisteet ulkomailta vaikka soittamalla kaivetaan, jos kenraalista finaaliin on useampia tunteja). Voiko siis olla mahdollista, että juryjenkin pisteet on annettu finaalin aikana (tiedetään, aika kiire siinä tulisi)? Ainakin kaikkien raatien pisteidenlukijat taisivat olla Helsingissä paikan päällä green screeneillä pisteitä jakamassa (varmaan siksi että kamerat ja tuotannot ulkomailla maksaisivat niin paljon, että jopa lennättäminen puheenjohtajien kohdalla tulee halvemmaksi). Onko tästä jotain varmistettua tietoa?

Avatar
ritsu89
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 757
Liittynyt: 16 Marras 2007, 22:19

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja ritsu89 »

Ei tuo harkkakaan toiminut. Hyvä, ettei lähetetty. Näytti semmoselta, könyämiseltä, hääräilyltä ja siivoilulta. Sometimes less is more! Jos niitä käsiä riuhtoo kokoajan samallalailla, ne liikkeet menettää tehonsa. Sama pätee siihen tuleen, jos kaikki on tulen väristä, se ei erotu. JA sit ne ihme samurait siellä taustalla näytti melkein yhtä pahalta, kun viimevuoden susipojan taustat. Olihan tää muutenki ottanu liikaa vaikutteita vanhoista viisuista. Ois pitänyt olla todella nappisuoritus, ettei vaikuta vain väljähtäneeltä vanhan tempun toistamiselta...Biisi oli kyl ihan jees. Kiva se loitsu bridgessä ja "rakas"-oli näppärä ja tarttuva, mutta siinäpä se.

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja rosetta »

Törmäsin toisella foorumilla tällaiseen vetoomukseen "Emma San Marinon edustajaksi" :mrgreen: Uusi Valentina..? (Toivottavasti tästä ei kukaan pahastu, ei tuo vetoomus minusta vaikuta ihan hupimielessä tehdyltä, vaikka monista voi siltä tuntua.)

https://www.change.org/p/rtv-san-marino ... share_skip

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4244
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

Allekirjoitin :rofl:
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20382
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Hah, kaikkea sitä. Oli pakko pistää allekirjoitusta pöytään. :heh:
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Axell
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2400
Liittynyt: 13 Kesä 2013, 09:55
Viesti:

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Axell »

Allekirjoitin myös :mrgreen:

Avatar
Matkamankka
Oliskos jäävesi välillä?
Oliskos jäävesi välillä?
Viestit: 87
Liittynyt: 08 Touko 2016, 18:48

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Matkamankka »

Allekirjoitin, oli pakko :rofl:
What is it worth? Is it worth not bein' solo?
How much love can you give me? What's the total?

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Allekirjoitin. Pistin myös jakoon. Olisihan se hienoa, jos suomalainen edustaisi jotakin muuta maata Euroviisuissa.
Meow cat, please meow back.

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

Allekirjoitin. :mrgreen:

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4103
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja andre06 »

Allekirjoitin! :peukku:

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

San Marinon edustajaksi ei vetoomuksilla pääse, mutta edustuspaikka voi olla ostettavissa. Kolehti kasaan, niin mahdollisuudet ovat jo merkittävästi paremmat. Hintaa en osaa sanoa mutta ihan roposista ei tietenkään puhuta. Kyllä pilkun vasemmalla puolella ainakin viisi numeroa on eikä niistä ensimmäinen ole ykkönen eikä kakkonen.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Voisivatkohan suomalaiset (ja miksei ulkomaalaisetkin) fanit sponsoroida yhdessä Emman San Marinon edustajaksi? Käsittääksenihän San Marinon edustajan tulee itse kustantaa iso osa edustuksesta, ja kyllä ainakin minä olisin jonkun saturaisen valmis Emman viisukolehtiin heittämään. Kuinkahan isoista summista loppujen lopuksi puhutaan? Tässä artikkelissa mainitaan ainakin puoli miljoonaa. Tuskin ihan noin paljoa menee pelkkään osallistumismaksuun, sillä tuossahan olisi ollut mukana promoamiset ja muutkin. Eiköhän Emma ole itseään ainakin viisufanipiireissä UMK:n ansiosta jo ihan tarpeeksi promonnut?
Meow cat, please meow back.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Onks muuten koskaan käynyt niin että joku toinen maa on ikäänkuin "kaapannut" toisen maan karsinnoista edustajan itselleen?
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

hra47 kirjoitti:Onks muuten koskaan käynyt niin että joku toinen maa on ikäänkuin "kaapannut" toisen maan karsinnoista edustajan itselleen?
Anastasia Prihodkon Mamohan oli ensin mukana Ukrainassa, kunnes se sitten menikin itänaapurin puolelle ja voitti. Erikoisemppoo kotikisaedustusta. :heh:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Rousku »

^Mikä tapaus se oli kun Tanskaa 2010 kai edusti joku mellopudokas? Mutta se kai oli pudotettu Ruotsin pelistä ennen mitään telkkulähetyksiäkään. Korjatkoon joku Pohjoismaita tarkemmin seuraava. Biisiä ei ehkä niinkään tanskalaiset kaapanneet kuin tekijät tyrkyttivät sen Tanskan karsintaan, josta sitten tanskalaiset äänestäjät sen valitsivat.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Zimba
Puuteroi nenää
Puuteroi nenää
Viestit: 632
Liittynyt: 15 Tammi 2006, 13:22
Paikkakunta: Helsinki

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Zimba »

Rousku kirjoitti:^Mikä tapaus se oli kun Tanskaa 2010 kai edusti joku mellopudokas? Mutta se kai oli pudotettu Ruotsin pelistä ennen mitään telkkulähetyksiäkään. Korjatkoon joku Pohjoismaita tarkemmin seuraava. Biisiä ei ehkä niinkään tanskalaiset kaapanneet kuin tekijät tyrkyttivät sen Tanskan karsintaan, josta sitten tanskalaiset äänestäjät sen valitsivat.
Juu oikeassa olet. Sitä ei kelpuutettu Melodeihin. Muistan kun siitä tuli pienimuotoinen kohu että Anna Bergendahl tippui pelistä pois ja Tanska sijoittui yllättävän korkeelle kappaleella joka ei edes päässyt Melodeihin.

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja rosetta »

Eikös viime vuonna sekä Valko-Venäjän että Puolan karsinnoissa ollut sama esiintyjä samalla kappaleella? :mitvit: Ei tosin päätynyt kummankaan edustajaksi... edit - kyseessä oli Napoli ja "My universe".

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Zimba kirjoitti:
Rousku kirjoitti:^Mikä tapaus se oli kun Tanskaa 2010 kai edusti joku mellopudokas? Mutta se kai oli pudotettu Ruotsin pelistä ennen mitään telkkulähetyksiäkään. Korjatkoon joku Pohjoismaita tarkemmin seuraava. Biisiä ei ehkä niinkään tanskalaiset kaapanneet kuin tekijät tyrkyttivät sen Tanskan karsintaan, josta sitten tanskalaiset äänestäjät sen valitsivat.
Juu oikeassa olet. Sitä ei kelpuutettu Melodeihin. Muistan kun siitä tuli pienimuotoinen kohu että Anna Bergendahl tippui pelistä pois ja Tanska sijoittui yllättävän korkeelle kappaleella joka ei edes päässyt Melodeihin.
Wolves of the Sea oli aikanaan käsittääkseni myös MF-pudokas, ja sai finaalissa melkein kaksi kertaa enemmän pisteitä kuin voittajasuosikki-Hero.

Avatar
Murrimarri
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1271
Liittynyt: 27 Marras 2015, 20:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Murrimarri »

Ok oon suht järkyttynyt mitä Emma sanoi tänään snapchatissään. :shock: Kertoi tästä san marino-jutusta että ovat ottaneet yhteyttä san marinoon ja saaneet tiedon että he eivät etsi euroviisuedustajaa. Jos he olisivat niin Emma olisi lähtenyt messiin ja edustanut San Marinoa. :shock:
"We are safe in the circle of light, nothing bad will never across the line."

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ No voi höh. Mä olin jo toiveikkaana tulossa katsomaan, että onko ne nyt tosissaan valinnut Emman edustajakseen. Eivätpä tietenkään niin.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8076
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Sepä olisikin ollut ihan ennenkokematonta ja -kuulumatonta: kaksi kärkisuosikkiani olisi nähty viisuareenoilla. Normaalisti kun siellä ei näe edes sitä yhtä. Ois avannut myös ainutlaatuisen tilaisuuden vertailla kahden suomalaisen viisuedustajan menestystä keskenään. Sekin kun on ollut aina pelkkää tylsää spekulaatiota.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20382
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Oliko Emman edustajuus ihan vakava ajatus? Siltä vaikutti. Harmi, ettei näin käynyt. :roll:
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ No ei nyt niin vakava, mutta San Marinon tuntien ihan mahdollinen. :heh:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Murrimarri kirjoitti:Ok oon suht järkyttynyt mitä Emma sanoi tänään snapchatissään. :shock: Kertoi tästä san marino-jutusta että ovat ottaneet yhteyttä san marinoon ja saaneet tiedon että he eivät etsi euroviisuedustajaa. Jos he olisivat niin Emma olisi lähtenyt messiin ja edustanut San Marinoa. :shock:
:eeek: Ehkä Venäjää voisi vielä kokeilla?
Meow cat, please meow back.

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4244
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

TomppaJr kirjoitti:
Murrimarri kirjoitti:Ok oon suht järkyttynyt mitä Emma sanoi tänään snapchatissään. :shock: Kertoi tästä san marino-jutusta että ovat ottaneet yhteyttä san marinoon ja saaneet tiedon että he eivät etsi euroviisuedustajaa. Jos he olisivat niin Emma olisi lähtenyt messiin ja edustanut San Marinoa. :shock:
:eeek: Ehkä Venäjää voisi vielä kokeilla?
Valoympyränhän voisi tulkita etupiiriksi :hihi:
Menenkin tästä.. :hiips:
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4103
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: UMK17: Emma – Circle of light

Viesti Kirjoittaja andre06 »

Aku Rannila ja Saara Törmä ovat UMK:n jälkeen kuulemma feidanneet Emman. Heidän oli yhdessä pitänyt kirjoittaa uusia biisejä Emmalle, kunnes olivat sanoneet etteivät halua tehdä Emman kanssa enää yhteistyötä. :shock:

Lukittu