Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Euroviisut 2017 Ukrainassa
Avatar
Night_Owl
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1063
Liittynyt: 27 Tammi 2016, 01:57

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Night_Owl »

Viimeinkin minulla oli aikaa keskittyä tekemään tämän vuoden viisupuntari kaikessa rauhassa! :tuuletus: Mieli muuttui muutaman biisin kohdalla aika radikaalistikin, esimerkiksi Origo oli mielestäni aluksi ihan kamala, sitten rakastuin ja nyt se kyhjöttää viiden tähden joukossa. Saksa ei ollut niin huono mitä muistin, Georgia taas huonompi kuin muistin. Ajattelin myös, että Ranska meni pilaamaan viisunsa, mutta olen jo alkanut tottumaan uuteen versioon. Ja onhan Requiem kuitenkin todella hieno kappale. Oikein hyvä vuosi, moni viisu pääsi kevyesti puntarillani viiden ja neljän tähden alle. :peukku:
Cry him out

Avatar
Universal Love
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1840
Liittynyt: 26 Marras 2016, 12:47

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Universal Love »

Äh. Mieleni niin tekisi tiputtaa Ruotsi kauaksi pois tuolta "4 tähden" osastolta. Ongelmana on, se tuntuu vain kuuluvan sinne, ja ainakaan tällä hetkellä alempana ei tunnu olevan oikein parempiakaan :jari:
2017-2021: 1. Moldova 2. Liettua 3. Serbia 4. Latvia :tapu: (Soittolista22)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Nyt on kaikki viisut tosiaan kunnolla puntaroitavana ensimmäistä kertaa, joten tästä alkanee mun viralliset puntaripäivitykseni.
:lashatumbai: Serdu päivittää... :lashatumbai:
(23.3.)
Puntarilleni pääset tästä. Venäjän nostin kärkeen, vaan tiedä häntä, kauanko saan biisiä pitää siellä. :lohduton:

Suurimmat nousut:
4. > 2. :azerbaidzan: AZERBAIDŽAN
16. > 7. :latvia: LATVIA
17. > 9. :serbia: SERBIA
20. > 16. :ranska: RANSKA
23. > 19. :ruotsi: RUOTSI
26. > 20. :kreikka: KREIKKA
29. > 25. :islanti: ISLANTI
42. > 32. :bulgaria: BULGARIA
37. > 33. :georgia: GEORGIA
40. > 37. :armenia: ARMENIA
41. > 39. :malta: MALTA

Suurimmat laskut:
1. > 3. :montenegro: MONTENEGRO
5. > 8. :valkovenaja: VALKO-VENÄJÄ
8. > 10. :romania: ROMANIA
10. > 12. :espanja: ESPANJA
9. > 15. :tsekki: TŠEKKI
13. > 17. :puola: PUOLA
15. > 23. :israel: ISRAEL
18. > 27. :italia: ITALIA
32. > 36. :kypros: KYPROS
36. > 38. :slovenia: SLOVENIA
33. > 40. :itavalta: ITÄVALTA
39. > 41. :unkari: UNKARI
38. > 42. :alankomaat: ALANKOMAAT

Tähtimuutokset:
:latvia: LATVIA **** > *****
:serbia: SERBIA **** > *****
:ranska: RANSKA **** > *****
:israel: ISRAEL ***** > ****
:belgia: BELGIA *** > ****
:bulgaria: BULGARIA ** > ***
:armenia: ARMENIA ** > ***
:malta: MALTA ** > ***
:unkari: UNKARI ** > ***
:alankomaat: ALANKOMAAT *** > **
:irlanti: IRLANTI ** > *

Puntarikärkeni on liian kaunis! :rofl:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Haksis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1924
Liittynyt: 27 Joulu 2007, 18:04
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Haksis »

Muuten on oma puntari pysynyt suht samana, mutta Azerbaidzhan, Makedonia ja Serbia ovat ottaneet aimoharppauksia ylöspäin. Ensiksi mainittu on noussut kahden tähden tuntumasta kolmen kautta neljään ja neljässä aivan kärkeen :joojoo:

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10693
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Tässä puntarini

Suurimmat nousut:

:bulgaria: 14. -> 09.
:tanska: 22. -> 10.
:latvia: 19. -> 15.
:isobritannia: 26. -> 16.

Suurimmat laskut:

:serbia: 10. -> 17.
:tsekki: 15. -> 20.
:kroatia: 16. -> 21.
:ukraina: 28. -> 32.

Tähtimuutokset:

:bulgaria: **** -> *****
:tanska: **** -> *****
:serbia: ***** -> ****
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

suomalainen
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 550
Liittynyt: 04 Helmi 2016, 20:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja suomalainen »

Päivitin puntarin kokonaan uudestaan sillä muutoksia on tullut niin paljon viime päivityksestä. Venäjän jätin pois sillä eivät ilmeisesti osallistu.

http://www.viisukuppila.fi/phpBB3/esc-2 ... l#p1263040

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41936
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Lopultakin sain Albanian pudotettua puntarini kärjestä! Minusta oli jo hyvän aikaa tuntunut, ettei se kuulu sinne. Lindita on upea, mutta World biisinä kuitenkin aika ontto, eikä englanninnos istu rytmiin luontevasti.

Puntaroin vain kärjen ja hännän, kun en jaksa miettiä, onko Ruotsin vai Norjan biisi parempi. Kymppikärjen takana kuplivat milanovperssonit sun muut hyvin tehdyt poppikappaleet, joista tuntuu puuttuvan sielu. Häntäpäähän olisi enemmänkin tunkua.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36777
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

^ Minulla ei ole yhtään samaa kanssasi top-10:ssä. :uujee: Bottom-6:ssakin vain yksi sama (Islanti). :heh:

// Tai no Albania puntarini mukaan top-10:ssäni olisi, mutta putoaa sieltä pois.
Meow cat, please meow back.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41936
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Rousku »

^Et sitten ole päivittänyt puntariasi julkisesti? Nimittäin kyllä minä sieltä LInditan juuri ja juuri vielä kymppikärjestä bongasin. Edit: Ahaa, päivitit juuri tuon huomautuksen asiasta.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36777
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Rousku kirjoitti:^Et sitten ole päivittänyt puntariasi julkisesti? Nimittäin kyllä minä sieltä LInditan juuri ja juuri vielä kymppikärjestä bongasin. Edit: Ahaa, päivitit juuri tuon huomautuksen asiasta.
Joo, ehdit naputella ennen edittiäni. :heh:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6397
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Elvis »

Toinen virallinen päivitykseni (27.3) :joojoo:

Vähintään kolmen sijan nousut:
Bulgaria 25 --> 16
Montenegro 14 --> 9
Iso-Britannia 10 --> 7
Valko-Venäjä 26 --> 23

Vähintään kolmen sijan laskut:
San Marino 22 --> 26
Kreikka 20 --> 25
Israel 13 --> 20
Makedonia 8 --> 11
Latvia 7 --> 10
Unkari 2 --> 6
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7505
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Se olisi taas päivityksen paikka. Suurin muutos lie Italian nousu puntarikärkeen. <3 Ei kakkonenkaan ole sen huonompi. <3

Isommat muutokset isolla, ja pienemmät pienellä.

Sijamuutokset:
Italia: 2.-> 1.
Suomi: 1.-> 2.
Saksa: 22.-> 13.
Irlanti: 20.-> 15.
Liettua: 14.-> 16.
Albania: 15.-> 17.
Armenia: 16.-> 18.
Ruotsi: 17.-> 19.
Alankomaat: 18.-> 20.
Bulgaria: 34.-> 23.
Norja: 27.-> 24.
Kroatia: 23.-> 28.
Ranska: 20.-> 21.
Ukraina: 21.-> 22.
Slovenia: 24.-> 25.
Valko-Venäjä: 25.-> 26.
Kypros: 26.-> 27.
San Marino: 28.-> 29.
Australia: 29.-> 30.
Unkari: 30.-> 31.
Israel: 31.-> 32.
Tanska: 32.-> 33.
Tšekki: 33.-> 34.
Azerbaidžan: 36.-> 35.
Serbia: 35.-> 36.
Itävalta: 13.-> 14.


Tähtimuutokset:
Irlanti: ****->*****
Saksa: ****->*****
Bulgaria: ***->****
Norja: ***->****

Puntari. :vonkaus:
Žvižej fucked up the solo

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja rosetta »

Puntarini on ainakin toistaiseksi vain omassa päässäni (ja voi olla että siellä se pysyykin), mutta jotenkin uskomatonta, että Ukraina on toista vuotta peräkkäin puntariykköseni :shock: (Heti perässä kolkuttelevat kyllä mm. Suomi, Ranska, Italia, Romania ja Unkari.) Maalla on kuitenkin ollut niin monia huippusuosittuja edustajia, joista en ole erityisemmin pitänyt tai joita jopa inhonnut (Verka, Shady Lady, Be My Valentine, Angels etc. etc.), mutta nyt siitä näkyy tulleen yksi suosikkimaistani...

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5321
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Puntarillani tapahtui jälleen muutoksia.

MERKITTÄVIMMÄT SIJAMUUTOKSET

Nousut:

Australia 5 > 3
Azerbaidzan 12 > 9
Portugali 27 > 21
Kypros 35 > 23
Espanja 29 > 24

Laskut:

San Marino 9 > 18
Ukraina 15 > 19
Ranska 21 > 27
Norja 26 > 30
Israel 28 > 33

TÄHTIMUUTOKSET

Nousut:

Azerbaidzan **** > *****
Portugali *** > ****
Kypros ** > ****
Espanja *** > ****

Laskut:

Makedonia ***** > ****
San Marino ***** > ****
Ranska **** > ***
Georgia *** > **
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10693
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Päivitinpäs taas puntaria. Muutoksia tuli todella paljon. Kolmen kärkeni säilyi kuitenkin ennalleen. Siellä vaikuttaa edelleen San Marino, Venäjä ja Malta. Suomen nostin jopa top viiteen. Blackbird on alkanut todella koskettaa. Ukraina puolestaan laski jumbokseni. Kappale on alkanut herättää todella ikäviä tunteita minussa. En kestä tuota Irlantia. :heh:

Puntarini

Suurimmat nousut:

Bulgaria 09. -> 04.
Suomi 14. -> 05.
Latvia 15. -> 12.
Irlanti 34. -> 14.
Moldova 24. -> 21.
Georgia 29. -> 22.
Itävalta 36. -> 33.
Australia 37. -> 34.

Suurimmat laskut:

Ruotsi 04. -> 07.
Romania 05. -> 10.
Tanska 10. -> 13.
Israel 11. -> 17.
Serbia 17. -> 20.
Kroatia 21. -> 24.
Tsekki 20. -> 25.
Puola 25. -> 28.
Alankomaat 23. -> 29.
Ukraina 32. -> 43.

Tähtimuutokset:

Latvia **** -> *****
Irlanti ** -> ***** :rofl:
Iso-Britannia **** -> *****

Ukraina *** -> *
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

:lashatumbai: Serdu päivittää... :lashatumbai:
(30.3.)
Puntarilleni pääset tästä.

Suurimmat nousut:
12. > 9. :espanja: ESPANJA
24. > 22. :tanska: TANSKA
26. > 24. :makedonia: EJT MAKEDONIA
27. > 25. :italia: ITALIA
39. > 33. :malta: MALTA
36. > 34. :kypros: KYPROS
37. > 35. :armenia: ARMENIA
38. > 36. :slovenia: SLOVENIA

Suurimmat laskut:
7. > 10. :latvia: LATVIA
11. > 15. :liettua: LIETTUA
18. > 20. :albania: ALBANIA
23. > 26. :israel: ISRAEL
25. > 27. :islanti: ISLANTI
29. > 31. :viro: VIRO
33. > 37. :georgia: GEORGIA
35. > 38. :australia: AUSTRALIA
34. > 39. :isobritannia: ISO-BRITANNIA

Tähtimuutokset:
:bulgaria: BULGARIA *** > ****
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

suomalainen
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 550
Liittynyt: 04 Helmi 2016, 20:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja suomalainen »

SIjamuutokset:

Nousut
Bulgaria 4->1
Irlanti 6->2
Australia 7->4


Laskut
Suomi 1->3
Italia 3->5
Azerbaidzan 2->6
Kypros 5->7


Tähtimuutokset:
Makedonia * * * * * -> * * * *


Lisäksi Venäjä lisätty sijalle 24 ja * * *

Avatar
Aancon
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9787
Liittynyt: 22 Tammi 2006, 20:41
Paikkakunta: Riika, Latvia

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Aancon »

Sain laitettua puntarin uuteen uskoon. Keskeisimmät muutokset:

Norja sijalta 21. sijalle 8.
Tanska sijalta 11. sijalle 2.
Iso-Britannia sijalta 36. sijalle 42.
Viro sijalta 8. sijalle 5.
Latvia sijalta 14. sijalle 9.
Portugali sijalta 18. sijalle 35.

Ranska ja Romania nousivat huomattavasti, mutta unohdin kirjata ylös niiden aiemmat sijat :puna:
Ir laiks, viss kādreiz beidzas. Viens vārds, ej, lai tev veicas. Durvis vējš tūlīt aizraus ciet,
arī man jāaiziet.

olvr20
Vessajonossa
Vessajonossa
Viestit: 254
Liittynyt: 23 Heinä 2016, 12:44

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja olvr20 »

Kannattaa kokeilla tehdä oma puntari tällä ohjelmalla: http://esc.gerbear.com/sorter2017.htm
Tein omani tuolla. Puntarista tulee rehellinen ja erittäin todenmnäköisesti täysin oikea! Eikä edes kestä kovinkaan kauaa.

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2212
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Puntaripäivitys
Huhhuh. Nyt on kyllä ihan luvattoman paljon tapahtunut muutoksia puntarillani. Puntariykköseni Australia silti on ja pysyy suosikkinani <3

Sijamuutokset(yli 3 sijan)

Nousut
AZERBAIDŽAN: 6. ->2.
BULGARIA: 9. -> 3.
UNKARI: 12. -> 5.
ISRAEL: 19. -> 6.
TANSKA: 17. -> 8.
VALKO-VENÄJÄ: 16. -> 11.
TŠEKKI: 24. -> 14.
ISLANTI: 21. -> 17.
MONTENEGRO: 22. -> 18.
VENÄJÄ: 35. -> 19.
SUOMI: 26. -> 21.
PORTUGALI: 33. -> 24.
SERBIA: 32. -> 25.
SAN MARINO: 37. -> 31.
MALTA: 39. -> 32.
PUOLA: 36. -> 33.
KREIKKA: 40. -> 35.
ISO-BRITANNIA: 41. -> 38.

Laskut
ITALIA: 2. -> 7.
MAKEDONIA: 4. -> 10.
BELGIA: 7. -> 13.
KYPROS: 10. -> 15.
RUOTSI: 5. -> 20.
ESPANJA: 18. -> 22.
UKRAINA: 20. -> 23.
ITÄVALTA: 8. -> 27.
ARMENIA: 25. -> 28.
NORJA: 23. -> 34.
ALBANIA: 27. -> 36.
MOLDOVA: 15. -> 37.
SVEITSI: 31. -> 39.
ROMANIA: 34. -> 40.
GEORGIA: 38. -> 41.

Tähtimuutokset
BULGARIA **** -> *****
UNKARI **** -> *****
ISRAEL **** -> *****
TANSKA **** -> *****
LIETTUA **** -> *****
ALANKOMAAT **** -> *****
BELGIA ***** -> ****
TŠEKKI *** -> ****
VENÄJÄ ** -> ****
RUOTSI ***** -> ****
UKRAINA **** -> ***
ITÄVALTA ***** -> ***
PUOLA ** -> ***
NORJA **** -> ***
ALBANIA *** -> **
MOLDOVA **** -> **
MKuvau!

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36777
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Helsingin esikatseluiden jälkeiset muutokset puntarilleni. :surrur: Pari biisiä aukeni isolla screenillä ihan eri tavalla. :uujee: Etenkin Makedonia kuulosti todella raikkaalta. Hätyyttelee jo viittä tähteä, kun tätä ennen oli heikossa neljässä.

Tähtimuutokset

Bulgaria **** → *****
Venäjä **** → *****
Norja *** → ****
Tanska *** → ****
Georgia **** → ***

Sijamuutokset

Bulgaria 12. → 2. (Minkä seurauksena muut laskevat yhden sijan paitsi Moldova.)
San Marino 7. → 9.
Albania 10. → 12.
Unkari 17. → 14.
Sveitsi 22. → 16.
Makedonia 26. → 17.
Ruotsi 15. → 20.
Espanja 16. → 21.
Suomi 19. → 22.
Australia 21. → 25.
Georgia 26. → 33.

Puntarini. :surrur:
Meow cat, please meow back.

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4103
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja andre06 »

Puntarin päivitys Helsingin esikatseluiden jälkeen. Oletin, että muutoksia tulisi vieläkin enemmän, mutta ei väkisin. :heh:

Puntari päivitys:

Tähtimuutokset:

Norja: ***>****
Bulgaria: ***>****
Ranska: ****>***

Suurimmat nousut:

Bulgaria: 25.>16.
Norja: 33.>24.
Sveitsi: 24.>20.
Irlanti: 39.>26.

Suurimmat laskut:

Ranska: 20.>33.
Montenegro: 16.>25.
Espanja: 26.>39.

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5321
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Bulgaria nousi puntarini kärkeen Belgian ohi. :surrur: Muitakin pieniä muutoksia tapahtui.

TÄRKEIMMÄT SIJAMUUTOKSET

Nousussa:

Bulgaria 2 > 1
Armenia 15 > 12
Tsekki 17 > 13
Espanja 24 > 19

Laskussa:

Belgia 1 > 2
Albania 10 > 14
Venäjä 12 > 16
Puola 16 > 20
San Marino 18 > 24

TÄHTIMUUTOKSET

Irlanti **** > *****
Albania ***** > ****
Islanti **** > ***
Slovenia ** > *

Huomasin muuten vasta nyt, että puntarini kärjessä on oikea teinien invaasio. Kolme 17-vuotiasta laulajaa peräkkäin. :sekava:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10693
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Vakiintunut torstain päivitys. :uujee: Maltan kaunis balladi ohitti Venäjän ja nousi toiseksi. San Marino on yhä suosikkini.

Puntarini näet tästä!

Suurimmat nousut:

Tanska 13. -> 07.
Iso-Britannia 16. -> 09.
Sveitsi 15. -> 11.
EJT Makedonia 23. -> 20.
Alankomaat 29. -> 26.

Suurimmat laskut:

Latvia 12. -> 15.
Ruotsi 07. -> 16.
Kypros 26. -> 29.

Tähtimuutokset:

:sorivaan:
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

:lashatumbai: Serdu päivittää... :lashatumbai:
(6.4.)
Puntarilleni pääset tästä.

Suurimmat nousut:
8. > 6. :serbia: SERBIA
21. > 11. :kroatia: KROATIA :eeek: :rofl:
15. > 12. :liettua: LIETTUA
27. > 19. :islanti: ISLANTI
32. > 29. :bulgaria: BULGARIA
33. > 31. :malta: MALTA
39. > 37. :isobritannia: ISO-BRITANNIA
41. > 38. :unkari: UNKARI
42. > 39. :alankomaat: ALANKOMAAT

Suurimmat laskut:
6. > 8. :sanmarino: SAN MARINO
12. > 14. :suomi: SUOMI
11. > 16. :romania: ROMANIA
18. > 20. :ruotsi: RUOTSI
17. > 22. :ranska: RANSKA
20. > 23. :albania: ALBANIA
25. > 28. :italia: ITALIA
29. > 33. :belgia: BELGIA
36. > 41. :slovenia: SLOVENIA
38. > 42. :australia: AUSTRALIA

Tähtimuutokset:
:kroatia: KROATIA **** > *****
:ranska: RANSKA ***** > ****
:malta: MALTA *** > ****
:alankomaat: ALANKOMAAT ** > ***
:slovenia: SLOVENIA *** > **
:australia: AUSTRALIA *** > **
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4003
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

Tanska on minulla nyt reilussa nousussa. Tanska nousi 15.sijalta yhdeksänneksi. Ennen Tanskan laulu sai minulta 3,5 tähteä, nyt 4,5 tähteä.
Paremman maailman puolesta.

Avatar
Stargazer
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3750
Liittynyt: 15 Touko 2014, 12:35

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Stargazer »

Kuuden parhaan kärki ja kahdeksan huonoimman häntä ovat näköjään juurtuneet paikoilleen. Muita muutoksia sen sijaan tuli sekä Ogae-esitkatselun että Lontoon ja Tel Avivin livevetojen perusteella.

Suurimmat nousut:
Montenegro 21.->10. :mrgreen:
Kroatia 23.->12. :rofl:
Iso-Britannia 34.->22. :joojoo:
Norja 28.-> 20.
Tsekki 35.->28.

Laskut:
Makedonia 7.->14. :eiei:
Ukraina 9.->17.
Portugali 8.-> 19.
Islanti 19.->27.
Australia 18.->32. :lohduton:
Why? Because it's Eurovision.
Empire of the freaks, all drinks on me

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41936
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Äh. On yhdeksän biisiä, jotka selvästi kuuluvat puntarini kymppikärkeen (sijoitukset siellä tosin vaihtelevat). Mutta mistä se kymmenes, jonka tarvitsen jotta puntarini olisi tilastokelpoinen? Tyrkyllä on varmaan ainakin viisi biisiä, joista arpoa. Jospa arpoisin sinne tällä kertaa vaikka Azerbaidzhanin?

Ei vain jotenkin jaksa kuunnella näitä sen vertaa, että saisi puntarin järjestettyä. Jotakin summittaisia tasoluokkia löytyy, mutta niiden sisäisen järjestyksen laatiminen ei motivoi. Ja sitä paitsi järjestyshän vaihtelee kulloisenkin fiiliksen mukaan. Eri tunnetiloissa kolahtavat eri biisit.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Stargazer kirjoitti:Muita muutoksia sen sijaan tuli sekä Ogae-esitkatselun
Olit sitten siellä (oletettavasti Helsingissä), etkä tullut moikkaamaan? :)
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Stargazer
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3750
Liittynyt: 15 Touko 2014, 12:35

Re: Viisupuntari 2017: henkilökohtaiset puntariraportit

Viesti Kirjoittaja Stargazer »

Serduchka kirjoitti:
Stargazer kirjoitti:Muita muutoksia sen sijaan tuli sekä Ogae-esikatselun
Olit sitten siellä (oletettavasti Helsingissä), etkä tullut moikkaamaan? :)
En uskaltanut. :kurjuus: Anteeksi.
Rousku kirjoitti:Ei vain jotenkin jaksa kuunnella näitä sen vertaa, että saisi puntarin järjestettyä. Jotakin summittaisia tasoluokkia löytyy, mutta niiden sisäisen järjestyksen laatiminen ei motivoi.
Tämänvuotiset kappaleet ovat suurimmaksi osaksi kauhean tylsiä, vaikka eivät varsinaisesti huonoja. Latasin pari päivää sitten kaikki kappaleet soittolistalle ja huomasin skippaavani suurimman osan, Viime vuonna sävellykseltään ja sanoitukseltaan keskiverrotkin kappaleet olivat jotenkin persoonallisempia ja kiinnostavampia, nyt pyöritän lähinnä puntarin kärkiviisikkoani. Tässäkin päivityksessä avuksi oli tuo viisulajittelusivusto.
Why? Because it's Eurovision.
Empire of the freaks, all drinks on me

Lukittu