Mikael Konttinen - Milloin

ESC 2008 -arkisto.
Lukittu

Mikael Konttinen: Milloin

*****
43
31%
****
46
33%
***
24
17%
**
15
11%
*
12
9%
 
Ääniä yhteensä: 140

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Mikael Konttinen - Milloin

Viesti Kirjoittaja Roope »

Kuva
Mikael Konttinen nousi yleisön tietoisuuteen kun yli kaksi miljoonaa katsojaa näki tämän nuoren miehen esiintyvän vuoden 2006 Itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa Kaartin Soittokunnan solistina. Tämä esiintyminen herätti levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja keväällä 2007 Mikael solmi levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Kesällä valmistui ensimmäinen single ”Pilvet”, joka nosti tämän persoonallisen uuden äänen Suomen sinivalkoiselle iskelmätaivaalle. Kappale otettiin heti kohderadioiden soittolistoille ja pysyi listakärjissä koko kesän. Alkusyksystä julkaistiin toinen radiosingle ”Kerran”, joka myöskin soi edelleen samaisten asemien listoilla.

Mikael on 23-vuotias Tukholmassa syntynyt, Pylkönmäellä varttunut, nykyään helsinkiläistynyt solisti, joka loi suhteen musiikkiin jo lapsena. Hän on soittanut pianoa ja laulanut koko ikänsä kuoroissa. Kiinnostus musiikkiin vei miehen opiskelemaan Sibelius-lukioon. Lukion suoritettuaan Mikael aloitti kevyen musiikin lauluopinnot Helsingin AMK Stadian pop- ja jazz-linjalla. Kuoron mukana hän on matkannut ympäri maailmaa laulamassa, soolokeikat täyttyvät taas häistä ja hautajaisista, kohokohtana tietysti Linnan juhlat. Myös armeijassa Mikael valittiin puhallinorkesterin solistiksi ja kansainväliset tattoot veivät häntä aina Italiaan saakka laulamaan. Vuonna 2006 Mikael osallistui Tangomarkkinat-laulukilpailuun sijoittuen viiden parhaan joukkoon.

Mikael Konttinen yhdistää iskelmämusiikin peruselementtejä modernilla tavalla tuotettuun 60-lukulaiseen retrosoundiin ja tyyliltään hän muistuttaa vanhaa kunnon iskelmä-orkesterin keulahahmoa. Hän on parhaillaan studiossa tekemässä keväällä julkaistavaa debyyttialbumia, jonka tuottajina toimivat Okko Laru ja Antti Lehtinen. Tulevalta albumilta on saatu jo esimakua Jukka Kokkosen säveltämällä radiosinglellä ”Pilvet” sekä Tomi Aholaisen kappaleella ”Kerran”. Molemmat kappaleet nousivat heti ilmestyttyään mm. Radio Suomen, Iskelmän, SunFM:n ja lukuisten muiden paikallisradioiden soittolistoille. Mikael Konttinen on raikas tuulahdus jotain uutta, mutta miehen musiikissa on myös vanhaa ja harmonista iskelmäsoundia kuultavissa. Mikael on orkesteri-iskelmän uusi lupaus!
http://www.yle.fi/eurovision/main.php?id=4714" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.mikaelkonttinen.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Viimeksi muokannut Roope, 12 Tammi 2008, 10:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13258
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Taidokas laulaja ja hyvä lavalla tämä MIKAEL! 2006 Tangomarkkinoiden 5 parhaan kundin joukossa ja LINNAN JUHLILTA 2006 tuttu!  :tapu:  Verrattiin Tangomarkkinoiden alla itse Kuningas-Jariin.  :tuuletus:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Veikkaan, että Mikaelista tulee vielä melkoinen fanisuosikki.
"Pilvet" oli kesällä kova radiohitti ja kuulosti todella hyvältä.
Nuori ja pilke silmäkulmassa esiintyvä kundi. Ei ollenkaan paha yhdistelmä.   :peukku:

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22138
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

Menis nyt kotiinsa. :niinpa:
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
Weewa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 9448
Liittynyt: 17 Marras 2003, 15:23
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Weewa »

Hänhän on kuin Roger Cicero look-a-like!  :shock:
...Åh jag börjar nästan (s)Weewa I mina gyllene skor.

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Toni »

Weewa kirjoitti: Hänhän on kuin Roger Cicero look-a-like!  :shock:
Olevinaan.... Lainakarismaa... Sitä tuntuu riittävän tänä vuonna. :niinpa:

No ehkä hänellekin pitää antaa mahdollisuus.
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
Naali
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8498
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 18:00
Paikkakunta: Espoo

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Naali »

Mahdollisuuden annan, mutta vähän on sitä genreä, etten kyllä erikseen jaksa perehtyä. Kuuntelen sitten sen biisin, kun se julkaistaan ja päätän mieleni.
21:15 <@XXX> kuten huomaat, mulla on vähän tautologiaa.

i wanna be a toy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4000
Liittynyt: 01 Helmi 2006, 15:06
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja i wanna be a toy »

Tangoa euroopalle,juupa juu tai suomi-iskelmää,sehän uppoaa joka niemeen ja saarelmaan :hiips:
Ihan voitais olla ilman niitäkään siel näin.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Roope »

Mikaelilla vasta kaksi ääntä :tajutkaa:, katsokaa etusivun jutun kuvaa :vonkaus:

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Roope kirjoitti: katsokaa etusivun jutun kuvaa :vonkaus:
Se Wernerille poseeras :ihana:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13258
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja AntSa »

tonywerner kirjoitti:
Roope kirjoitti: katsokaa etusivun jutun kuvaa :vonkaus:
Se Wernerille poseeras :ihana:
Oi mikä etsin!  :heh:  Mulla MIKAEL ihan selkeesti suosikkien joukossa!!!  :tapu:  Oli mun suosikkini jo Tangomarkkinoilla!!!  :tuuletus:  Kuka Marko Lämsä?
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
ZetZet
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7878
Liittynyt: 02 Huhti 2004, 14:06

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja ZetZet »

Näyttää Jari Sillanpään ja Roger Ciceron rakkauslapselta.

Lotossa saa toiset ja toiset taas ei, heissan heissan heissulivei!


Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Toni »

ZetZet kirjoitti: Näyttää Jari Sillanpään ja Roger Ciceron rakkauslapselta.
:repeilee:

Mitäs tältä toivois... Paha sanoa, kun en ole mitään kuullutkaan. Toivottavasti ei sentään ihan Siltsuu eikä Kikeroo. Omaperäistä, mutta vokottelevaa, kiitos. :peukku:
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
Liisukka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2503
Liittynyt: 03 Touko 2004, 11:00
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Liisukka »

Toinen minulle ennestään tuntematon suuruus. Toivottavasti tuo raikkaan tuulahduksen näihin viisukarsintoihin. :peukku:
"Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, se on Rezarta-halpa! " TomppaJr Live -ketjussa Albanian 2. semin aikana

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Promosinkun "Kerran" perusteella hyvinkin perinteistä iskelmää  :joojoo:
Kappaleen on kuitenkin säveltänyt mies Johanna Kurkelan musiikin takaa: Tomi Aholainen  :miettii:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Treno
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2165
Liittynyt: 26 Huhti 2004, 17:20

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Treno »

Ehkä artistin tyyli vielä hakee uomiaan, mutta menestystä vaan uralle, sillä oikein mukava tyyppi on kyseessä :)

Albatrossi

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Albatrossi »

Tylsiä biisejä "Kerran ja"Pilvet". Luultavasti vauhdikkaampaa tulossa viisuihin, luulen ainakin. Täysillä mukaan vaan, jos vaikka saisi kunnon radiohitin.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Roope »

Popahtavaa hyväntuulista viisua lupaa Mikael tuolla YLEn haastattelussa  :tapu:

Avatar
ritsu89
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 757
Liittynyt: 16 Marras 2007, 22:19

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja ritsu89 »

EI NÄIN EI NÄIN! Toivottavasti joku hommaa mummoille saldorajan,nimittäin tämä jätkä on niin särmätön ja nähty.

Avatar
Tiana
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1575
Liittynyt: 10 Syys 2005, 18:35
Paikkakunta: Kangasala

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Tiana »

Siis kuka??
Luulin alkuun, että tuo artistikuva esitti viime vuoden Turkin edustajaa
(kuten muutama muukin)..

Mitäköhän tältä sitten kuullaan. Tai toisaalta sehän on sama,
kun ei tällä ole mitään mahdollisuuksia..
Viimeksi muokannut Tiana, 17 Marras 2007, 19:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Tämänpäiväisessä Iltasanomissa Vicky Rosti-Jumalatar kertoo olevansa edelleen
Euroviisuhullu!  :tapu:
Hänen suosikkinsa ensi vuoden kisaan on Mikael Konttinen, jota Vicky kutsuu nimellä "Suomen Juanes".

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Mikael "Suomen Juanes" Konttisen sinkkubiisejä voi kuunnella mm. Mikaelin omilla kotisivuilla:
http://www.mikaelkonttinen.com
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

"Jee jee Jerry Cotton. Kuka ajaa punasella Jaguaarilla? Jee jee
Jerry Cotton. On naama kuin George Naderilla. Jee jee Jerry Cotton. ..."


Kontran "Jerry Cotton"...  eli olikos tää Mauri Ilmari "Moog" Konttinen
Mikaelille sukua !?  Tätä kysyttiin tänään töissä ja en osannut sanoa
oikein mitään vastaukseksi.

Vai että "Suomen Juanes" pyh ja pah, sanon minä.
Viimeisimmän cd-levyn "Matkaaja" perusteella
Antti Raiski on Suomen Juanes. :ylppis:
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Mikael Konttisen taitoja voi tarkkailla tänään TARTU MIKKIIN-ohjelmassa, jossa hän kisailee yhdessä
Vicky Rosti-Jumalattaren kanssa!  :draamaa:

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Jatkan yksinpuheluani. Tartu Mikkiin katsottu ja Mikael Konttinen hyväksi havaittu!  :tapu:

Tervetuloa euroviisupiireihin Herra Konttinen.  :peukku:

Nyt miehelle joku komean mahtipontinen ja melodinen biisi, niin hyvä tulee. Kykyä, karismaa ja pilkettä silmäkulmassa sopivassa paketissa. Hakkaa mennen tullen jotkut tomimarkkolat tai jannetulkit. Konttinen osaa ESIINTYÄ!  :joojoo:

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Toni »

Toivottavasti ei enkuks ainakaan laula tuo Konttinen... :roll: Aika tankeroo..
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Melkoinen köyhän-miehen-sillanpää tuo Konttinen. Paitsi, että ulkoisesti muistuttaa melkoisesti Jaria - on myös äänenvärissä, laulutavassa ja liikehdinnässä paljon Sillanpäätä. Karisma vain puuttuu  :roll:
Yritystä silti riittää ja ihan kivasti suoriutui perusiskelmistä ja lattarikappaleestakin! The Best meni jo sitten yli Konttisen kykyjen...
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Cyrano
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4856
Liittynyt: 22 Marras 2005, 14:55

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja Cyrano »

Tuli katsottua Tartu mikkiin jakso tänään ja hyvin toimi Mikael Konttinen,
veti hyvin vaikeimmatkin kappaleet niiku Camisa Negra.
Nousee listallani.
Kun rakkaus kerran voittaa, pois ihmisten kateus silloin jää.
Kun päivä tuo kerran koittaa, se kaikki kansat yhdistää.
Voi rakkaus tuskan poistaa, ei ihmiset sotiaan silloin käy.
Vain aurinko lämmin loistaa ja pelkoa ei missään näy.

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13258
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Minäkin pidin MIKAELISTA kovasti!  :tapu:  Hyvä ääni, ihan hyvä esiintyjäkin. Ja ihan mukiinmenevä katsellakin. Kovasti tuli tosiaankin JARI mieleen. Jariinhan häntä verrattiin jo Tangomarkkinoiden aikaan keväällä ja kesällä 2006. MIKAEL on ehdottomasti eräs suurimmista etukäteissuosikeistani karsintoja ajatellen. Joku dramaattinen discoilu tai lattaripoljentoinen poppis sopisi ehkä Mikaelille parhaiten.  :peukku:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Marjukka
Juomanlaskija
Juomanlaskija
Viestit: 11641
Liittynyt: 25 Marras 2003, 23:25
Paikkakunta: Helsinki

Vs: Suomi 2008: Mikael Konttinen: Milloin

Viesti Kirjoittaja Marjukka »

MIKAEL KONTTINEN
”Milloin”
säv. Kerkko Koskinen
san. Kyösti Salokorpi
sov. Kerkko Koskinen
Haluaisin mieluummin olla täällä euroviisuissa kuin kotona! -Kwak

Lukittu