Israel 2022: Michael Ben David – I.M

Euroviisut 2022 Italiassa
Lukittu

Michael Ben David – I.M

*****
10
9%
****
36
32%
***
32
28%
**
16
14%
*
20
18%
 
Ääniä yhteensä: 114

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Israel 2022: Michael Ben David – I.M

Viesti Kirjoittaja Pete »

:israel: ISRAEL :israel:

Edustuskappale: I.M
Esittäjä: Michael Ben David
Lauluntekijä(t): Asi Tal, Lidor Saadia, Chen Aharoni




Israelin seuraava viisuedustaja valittiin X Factor -kykykilpailun kautta. Aluksi itsensä Simon Cowellin oli määrä liittyä ohjelman tuomaristoon, mutta hänen uutisoitiin vetäytyneen tehtävästä. Viisuvoittaja Netta Barzilai, Miri Mesika, Ran Danker, Margol ja Aviv Geffen olivat tuomareina tällä maan neljännellä X Factor -kaudella. Ohjelma alkoi pyöriä televisiossa lokakuun alussa.

Varsinainen euroviisukarsintavaihe alkoi semifinaalista, jossa neljä artistia esitti kukin kaksi avoimen sävellyskilpailun kautta tullutta sävelmää. Jokaiselta artistilta yksi kappale meni finaaliin, jossa toiselle kierrokselle päässeet kolme artistia esittivät oman tyrkkynsä. Sävellyskilpailu oli avoin vain israelilaisille musiikintekijöille.

http://reshet.tv/shows/the_x_factor_israel/
https://www.ynetnews.com/culture/article/BkpUngqHO
https://jewishnews.timesofisrael.com/ex ... or-israel/
http://www.euromix.co.il/2021/08/17/השי ... Ad6FIMM_Vs

Semifinaalin päivämäärä: 3. helmikuuta
Finaalin päivämäärä: 5. helmikuuta
Päätösvalta: Puhelinäänestäjät (50 %), X Factor -tuomarit (25 %) ja ammattilaisraati (25 %)

Finaalin osallistujat:
Inbal Bibi – Marionette
Michael Ben David – I.M
Eli Huli – Blinded dreamers
Sapir Shaban – Breaking my own walls

Semifinaalissa pudonneet:
Inbal Bibi – Zaza
Michael Ben David – Don't
Eli Huli – Nostalgia
Sapir Shaban – Head up

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Pete »

X Factorin kuvaukset on aloitettu. Vuoden 2011 karsinnoista tuttu Adi Cohen on mukana duettona Liron Levin kanssa. :uujee: Lisäksi koelauluissa on nähty Gaydaa Abu Awad ja vuoden 1993 karsinnoista tuttu Linet.
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Pete kirjoitti: 27 Touko 2021, 23:31 Ohjelman alkamisajankohta ei ole vielä selvillä
Lokakuun alussa alkaa. :joojoo:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

X Factor -finaalissa kuulemme potentiaalisia tyrkkyjä. :uujee: Finaali tullaan näkemään tammikuussa.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Pete »

^ Kiva, että kuulemme jopa kahdeksan eri tyrkkyä. :peukku:
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Pete »

X Factorin promovideo on julkaistu:

Riskinä seniorilaumat

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »


Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Pete »

Jos haluatte tutustua kilpailun tähän mennessä esiintyneisiin artisteihin, se onnistuu kilpailun Youtube-kanavan kautta. Ilmeisesti aika harva artisti on tipahtanut ensikierroksella – taso lienee siis suhteellisen hyvä. Tässä Adi Cohenin näyte duettoparinsa kanssa:

Riskinä seniorilaumat

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Kahdeksan viisukelpoista tyrkkyä on nyt päätetty. Karsintafinaali järjestetään helmikuussa.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Finaali tosiaan helmikuun 5. Seuraavaksi Israelissa päätetään neljä finalistia, joista jokainen saa kaksi kappaletta. Kappaleet julkistetaan 30. tammikuuta. Näistä jokaiselle valitaan yksi kappale finaaliin ja 3. helmikuuta julkistetaan tulos. Tuossa lähetyksessä artistit myös esittävät kappaleet livenä. Finaalissa kuitenkin yksi artisteista pudotetaan ennen toista kierrosta, jolloin kuulemme tyrkyt uudelleen ja voittaja valitaan kolmen artistin joukosta.

https://escxtra.com/2022/01/20/israel-t ... ebruary-5/
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »

^ Ja loput finalistit ovat Michael Ben David ja Sapir Shaban.

https://escxtra.com/2022/01/28/israel-2 ... ts-chosen/

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Tsekkasin finalistien lauluäänet. Ehdottomasti joko Eli Huli tai Inbal Bibi Torinoon, kunhan he ovat löytäneet itselleen kunnon ehdokasbiisit. :joojoo: Elilta kuuntelin jo aiemmin yhden biisin. Biisi itsessään ei ole kovin kummoinen, mutta jumankekka hänellä on hyvä ääni. :peukku:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Tässä kappaleiden nimet:

Inbal Bibi - ZAZA
Inbal Bibi - Marionette
Michael Ben David - Don't
Michael Ben David - I.M.
Eli Huli - Blinded Dreamers
Eli Huli - Nostalgia
Sapir Shaban - Breaking My Own Walls
Sapir Shaban - Head Up
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Suosikkejani ensimmäisen kuuntelun perusteella ovat Michael Ben David - Don't, Sapir Shaban - Head Up ja Eli Huli - Blinded Dreamers. :joojoo:
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Toni »

Ovatko nämä jo jossain ihan kuultavissakin? :uujee:
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Toni kirjoitti: 30 Tammi 2022, 13:08 Ovatko nämä jo jossain ihan kuultavissakin? :uujee:
YouTubessa on soittolista, mutta videot eivät ole saatavilla Israelin ulkopuolella. :lohduton: Kappaleet soitettiin radiolähetyksessä ja sen tallenne löytyy täältä.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Joku latasi ne YouTubeen kaikille näkyväksi. :uujee: Linkit löytyy täältä.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7150
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

ZAZA tai Don't Torinoon!!! Inbalin ääni jotain niin kaunista, että en kestä <3 :ihana:

:israel: :israel: :israel: :israel: :israel:
Inbal Bibi - ZAZA
Michael Ben David - Don't

:israel: :israel: :israel: :israel:
Inbal Bibi - Marionette
Eli Huli - Nostalgia
Eli Huli - Blinded dreamers

:israel: :israel: :israel:
Michael Ben David - I.M.

:israel: :israel:
Sapir Shaban - Head up
Sapir Shaban - Breaking my own walls
Viimeksi muokannut -kaitsu87-, 13 Helmi 2022, 13:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Avatar
mariah
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6307
Liittynyt: 13 Helmi 2005, 15:22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja mariah »

1. Michael Ben David - I.M. ***
2. Michael Ben David - Don't ***
3. Inbal Bibi - Marionette ***
4. Inbal Bibi - ZAZA ***
5. Sapir Shaban - Head Up ***
6. Sapir Shaban - Breaking My Own Walls **
7. Eli Huli - Blinded Dreamers **
8. Eli Huli - Nostalgia **

Aika tasaisia, ei mitään huippu hyviä mikään. Neljästä ekasta kävisi mikä vaan :)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Inbal Bibi - Zaza
Jee, lisää slayqween-anthemeja. Onpa lässähtävä droppi. Ei tämmöstä jaksa. Olisi pitänyt olla mukaansatempaavampi, vaikkakin sitten paikallaan polkevana. K-popin parhaimmista vastaavista voisi ottaa mallia. Toivottavasti Inbalin toinen on parempi.

Inbal Bibi - Marionette
Todella tätä päivää oleva saundi. Ihan anthem-tyylinen kertsi, mutta polkee ikävästi paikallaan. Voi kun tässä olisi enempi sellainen Chandelier-tyylinen, melodisempi ote. Kyllä tämä silti tuon äskeisen voittaa.

Michael Ben David - Don't
Kuinka ollakaan tällä falsetti-ulisijalla on tähän mennessä paras biisi. Olisihan se pitänyt arvata. Tässä biisissä on jo jotain yritystä. Komppi on silti vähän demomainen vielä.

Michael Ben David - I.M
Ainakin huomiota herättävä intro. Kuulostaa ihan siltä, että voisi olla Israelin euroviisu. Kivan etnoisa ja elektroninen biisi. Tämän tahdissa voisin jo kuvitella ottavani ehkä muutaman tanssiaskeleen.

Eli Huli - Blinded Dreamers
Ooh, tässä on ihania äänitehosteita tuolla taustalla. Miksi vaan tämäkin kuulostaa kovin demomaiselta, varsinkin kertsissä? Drum'n'bassia hyödynnetty? Elin ääni on hunajaa korvilleni.

Eli Huli - Nostalgia
Kuulostaa todella tutulta biisiltä. Heti alussa kuulosti. Ihana tuo kertsin loppuosa. Tunnelmallisen sievä balladi. Toivon todella, että tämä kisa on pedattu nyt Elille.

Sapir Shaban - Breaking My Own Walls
"Its stil sö bjytifool"... joo, ei kiitos. Tämä on taas niitä "13 tusinassa" -biisejä. Mitäänsanomaton ja turha. Päälleliimatut etnoelementitkin vielä mukaan.

Sapir Shaban - Head Up
Kivasti autotunetettu alku. Tuntuu, että tätä olisi voitu tarjota jo viime vuonna Edenille. Mukavan vauhdikas biisi, jonka olisi mielummin voinut lahjakkaampi Inbal hyvinkin esittää.

- - -

Näiden perusteella en voi kuin toivoa, että Eli valitaan Torinoon. :pliis: Ei ainakaan pliis noita Inbalin olemattomia tapetteja. :eiei: Tuli melkein henkinen pipi (pun intended) noita kuunnellessa. :heh:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
ESC_Hullu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7135
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja ESC_Hullu »

Micael ben davidin biisit parhaimmat.

Blueberry
Siemailija
Siemailija
Viestit: 179
Liittynyt: 29 Marras 2021, 22:43

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Blueberry »

***
1. Inbal Bibi - Marionette
2. Michael Ben David - Don't
3. Inbal Bibi - ZAZA
4. Sapir Saban - Head up

**
5. Eli Huli - Nostalgia
6. Sapir Saban - Breaking my own walls
7. Eli Huli - Blinded dreamers

*
8. Michael Ben David - I.M

Kappaleet on keskitasoa tai sitä huonompaa. Ei oikein vakuuttanut. :/
Alkaa vähän huolestuttamaan, kun harvempi karsinta on vakuuttanut viimeaikoina ja 4-5 tähden ihanuudet on aika harvassa. Onhan tässä vielä aikaa ja nämäkin voi kehittyä parempaan suuntaan, kun kuuntelee vielä pariin kertaan. Mutta joo kieltämättä huolestuttaa.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33084
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Pete »

Kylläpäs on lässähtänyt taso. :lohduton: "Don't" on ainoa Torino-kelpoinen tyrkky.
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

:israel: 2022 – Israel

KuvaKuvaKuvaKuva
1. Michael Ben David – Don't
2. Sapir Shaban – Head Up
3. Eli Huli – Blinded Dreamers

KuvaKuvaKuva
4. Michael Ben David – I.M
5. Inbal Bibi – ZAZA
6. Inbal Bibi – Marionette
7. Eli Huli – Nostalgia

KuvaKuva
8. Sapir Shaban – Breaking My Own Walls
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19771
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Että joo. Taidanpa tietää, ketä toivon Israelin edustajaksi. :joojoo:

1. Michael Ben David - I.M ***1/2
2. Michael Ben David - Don't ***+
3. Sapir Saban - Head up ***-
4. Inbal Bibi - Marionette ***-
5. Sapir Shaban - Breaking my own walls **1/2
6. Inbal Bibi - Zaza **+
7. Eli Huli - Blinded Dreamers **
8. Eli Huli - Nostalgia **

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7490
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Requel »

Inballi oli astetta parempi muita. :peukku:

🇮🇱🇮🇱🇮🇱🇮🇱
Inbal Bibi – ZAZA
Inbal Bibi – Marionette

🇮🇱🇮🇱🇮🇱
Eli Huli - Blinded Dreamers
Michael Ben David - Don't

🇮🇱🇮🇱
Sapir Shaban – Head Up
Sapir Shaban – Breaking My Own Walls
Eli Huli - Nostalgia
Michael Ben David - I.M
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
Zera
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3649
Liittynyt: 19 Heinä 2006, 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja Zera »

Perus-Israelia siinä mielessä, ettei mikään biisi ollut huono, mutta olisi siellä parempiakin voinut olla. Michael Ben Davidin biisit kuulostivat sellaisilta, että voisin tykästyä niihin enemmänkin lisäkuunteluilla, samaten Inbal Bibin Zaza.

//Joo, jotakin muutoksia livevedot aiheuttivat:

:israel: :israel: :israel: :israel: :israel:
01. Michael Ben David - I.M (9,0)
02. Sapir Shaban - Head up (8,5)

:israel: :israel: :israel: :israel:
03. Michael Ben David - Don't (8,0)
04. Sapir Shaban - Breaking my own walls (6,5)

:israel: :israel: :israel:
05. Inbal Bibi - ZaZa (5,5)
06. Eli Huli - Nostalgia (5,5)
07. Eli Huli - Blinded dreamers (5,5)
08. Inbal Bibi - Marionette (5,0)
Viimeksi muokannut Zera, 12 Helmi 2022, 17:57. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
kapineiti
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3261
Liittynyt: 02 Helmi 2021, 21:53
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Israel 2022

Viesti Kirjoittaja kapineiti »

Äh, miten näin monella maalla taso on nyt tämmöstä kökköä. :draamaa: I.M oli tästäkin ainoa, joka herätti kiinnostusta.

KuvaKuvaKuvaKuva
01. Michael Ben David – I.M

KuvaKuvaKuva
02. Michael Ben David – Don't
03. Sapir Shaban – Head Up
04. Eli Huli - Blinded Dreamers
05. Inbal Bibi – ZAZA
06. Inbal Bibi – Marionette

KuvaKuva
07. Eli Huli – Nostalgia
08. Sapir Shaban – Breaking My Own Walls
Smash your competition, baby
Show us some good entertainment
Victory's your only payment
Gladiator, gladiator

Lukittu