Sanoitusallas

Fiumi di parole - sanoita itse euroviisuja
Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2960
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Harmillista tosiaan jos perinteet katkeavat, yhtä kaikki väkisin ei konseptia kannata pitää yllä. Lienee yleisellä tasolla totta, ettei sanoitustyö ole samalla tavalla pikapalkitsevaa kuin vaikkapa esimerkkinä esiin tulleet levyraadit. Omalla kohdallani putoamiseni pois näistä ympyröistä selittyvät ajankäytöllä. Olin todella hidas tekemään sanoituksia ja vaikka niitä kymmeniä sainkin valmiiksi ollen itse samalla erittäin tyytyväinen tekemääni työhön en kokenut tekstieni teknisen tason vastanneen toivottua optimitasoa, menestyksen kannalta siis. Ehkei sanoittaminen sitten ollutkaan minun juttuni tiedä häntä, harmillisesti kokonaisaktiivisuuden suhteen en myöskään ole juuri kokenut ulpparointia mielekkääksi tavaksi osallistua, haluaisin mieluummin itse olla mukana omilla tuotoksillani. Mutta se laiskuus ja liian vähäiset tunnit, oof :draamaa:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja sziget »

Mikään ei sinänsä estäisi jatkamasta nykymalliin, jos useampi kuin pari sitkeintä sissiä sitä haluaisi. Oma asenteeni on, että 13 on kauniimpi luku kuin 14. Koska aloitin 2007, tämä olisi luonteva paikka levähtää. Kannatustani kilpailuille en silti vedä pois. Kenties neutraalein etenemistapa olisi taas äänestys. Raatipuolella on nähty, että keskustelemalla päättäminen on tahmeaa.
granaattiomena kirjoitti: 29 Tammi 2020, 23:09 Tuntuu, että olen menettänyt kokonaan touchin sanoittamiseen. Tästä kertoo sekin, että kauden menestynein sanoitukseni oli perseily, jonka inspiraatio kumpusi lähinnä inhosta kyseistä viisua kohtaan.
Se ei ole huono lähtökohta. Nykyinen mottoni "Ei blokkeja tarvitse maa..." on sanoituksesta, jonka tein puntarijumbooni. Teksti on onnistunut, kun se tavoittaa olennaisia puolia viisusta, niin kuin Norjasi teki. Kirjoitit kyllä muitakin hyviä tekstejä 2019. Vähien äänestäjien takia cup-pisteet eivät todista nyt juuri mitään.
MIH96 kirjoitti: 29 Tammi 2020, 23:23 Jossain vuonna 2015 silloiset käännöskilpailut olivat osallistuja-aktiivisuuden osalta jo parhaat päivänsä nähneet, mutta suosio oli silti paljon korkeampi kuin nyt.
Vuosi 2015 oli rasittavin ikinä, koska silloin oli läjäpäin kahden sanoituksen kisoja ja pää pölkyllä koko ajan. Vuodessa 2007 oli kai Lordin tuomaa nostetta, mutta foorumikin oli erilainen, kaikkea puhetta enemmän. Joskus mietin, olisiko "En koskaan kuuntele biisien sanoja" -asenne tavallisempi kuin käsitän. Jos sanat eivät kiinnosta, ei kai sitten sanoittaminenkaan.
jdjj22 kirjoitti: 30 Tammi 2020, 13:41 Omalla kohdallani putoamiseni pois näistä ympyröistä selittyvät ajankäytöllä. Olin todella hidas tekemään sanoituksia ja vaikka niitä kymmeniä sainkin valmiiksi ollen itse samalla erittäin tyytyväinen tekemääni työhön en kokenut tekstieni teknisen tason vastanneen toivottua optimitasoa, menestyksen kannalta siis.
Hitaus on minullekin suurin syy epäillä touhun mielekkyyttä. Mieluummin katsoisin vaikka niitä kissavideoita (Timoteus) kuin tuherran tekstiä, jota kukaan ei halua lukea. Inspiraatiota kyllä riittää, aiheet eivät lopu, ja paras hetki on aina se kun sanoitus valmistuu. En koe tehneeni pakkopullaa, kriisiaikoinakin sanoittaminen on ollut hauskaa, vaikka ehkä järjetöntä.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Mietiskelin tuossa mitä tämän vuoden osalta tekisi, ja päädyin tavallaan gaalan kaltaiseen kisaan yhdistettynä tyrkkyihin: kaksi semiä (virallinen jako lisättynä big 5 + Alankomaat) joista x määrä finaaliin. Sanoittaa saisi max 2 per maa (edustuskappa ja/tai yksi tyrkky [tai 0+2] jos sellaisia maasta on). Jos jostain maasta tulisi vaikka se 6 tai enemmän sanoitusta, niin sille ehkä sitten aiemman käytännön mukaan oma äänestyksensä.

Mielipiteitä? :korvana:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Rehellisesti sanottuna en ole juuri ajatellut sanoituskilpailuja tai niiden tulevaisuutta edellisen kauden jälkeen. :heh: Kyllähän tähän voisi silti lähteä mukaan, mikäli muillakin aiemmilla osallistujilla on vielä kiinnostusta tähän hommaan. Tuo formaattiehdotus oli ihan jees tai ainakaan mitään laajamittaisempaa en itse lähtisi järjestämään.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

En ole kiinnostunut sanoittamaan vuoden 2020 euroviisuja.
Meow cat, please meow back.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Aiempi ehdotus välivuodesta tuli kuin tilauksesta, kun viisujakaan ei pidetty. :heh:

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja sziget »

Olen nauttinut sanoituslomasta ja deadlinettomuudesta. Kannatan gaalan kaltaista isoa kilpailua hyvin väljällä aikataululla, jos muutamakin kiinnostunut löytyy. Jos on paljon ei-kiinnostuneita, vastaus kai sekin. Tyrkkyapartheidin poisto on hyvä idea.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Laitoin äänestyksen ylös. Jos päädytään gaalaan, tarjoudun isännöimään koko hoidon. :joojoo:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Kannatan gaalaehdotusta, ettei sanoitusperinne kokonaan katkea. En osaa sanoa, millä panoksella jaksan olla mukana, mutta kai tekstin tai pari saa aina syntymään. Mahtaako sanoituksia tulla tarpeeksi mielekkäisiin semifinaaleihin? Siinäkään ei ole oikein mieltä, että osallistujia on neljä, joista yhdellä on 27 sanoitusta ja muilla yksi tai kaksi kullakin.

Gaalan lisäksi toinen "välivuosi"aktiviteetti voisi olla jatkokertomuskisa. Edellisestä on vuosikausia.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Ihan potentiaalinen vaihtoehto sekin että kaikki sanoitettaisiin kerralla, mutta semit pidettäisiin vain jos tekstejä tulisi tietty määrä. Ja olisiko syytä rajata maksimiosallistumismäärää esim. 6-10 tekstiin/örkki jotta tuollaista 27-1 -tilannetta ei pääsisi syntymään? :miettii:

Jatkokertomuskisa olisi kiva. :uujee: Tosin gaala täytynee pitää ensin alta pois sen varalta jos käy niin kuin viimeksi. :hihi:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Niin mikä jatkokertomuskisa? :heh: Ei ole ainakaan minun aikanani ollut sellaista.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

granaattiomena kirjoitti: 08 Kesä 2020, 17:47 Niin mikä jatkokertomuskisa? :heh:
Sti fotia viimeksi 2012-13. :joojoo: Aivan liian kaunis projekti. :rofl:

* biisin ehdotukset, äänestys ja tulokset
* ilmoittautuminen ja sanoitusvaihe
* pisteytys ja tulokset
* varjokisa ja tulokset
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5318
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Vaikuttaa hauskalta. :uujee:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

ESC93 kirjoitti: 08 Kesä 2020, 20:05 Sti fotia viimeksi 2012-13. :joojoo: Aivan liian kaunis projekti. :rofl:
Korkea aika onkin jo uusia tämä :samaamielta: Ensimmäinen projekti Vrede oli 2006–7, joten nyt on kulunut jo pidempi aika edellisestä.

Zazpikaleak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1331
Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja Zazpikaleak »

Toi kuulostaa siltä, että voisin ehkä jopa osallistua.
Violins playing
Angels crying

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Mitä tehdään kauden 2020 osalta?

Gaalan kaltainen iso kisa (2 semiä+finaali) 9 90%
Ei kisoja ollenkaan 1 10%
Muu, mikä? 0 Ei ääniä
Tulkoon kisa. :uujee: Riittäisikö sanoitusajaksi noin kuukausi per semi?
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
nkorppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2731
Liittynyt: 08 Marras 2006, 18:25
Paikkakunta: Derby, Iso-Britannia

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja nkorppi »

Olisi hauska sanoittaa viisuleffan soundtrackin parhaita biisejä erikoiskisan merkeissä? :) Monta hyvää biisiä. Voisiko tämä olla 2020-vuoden piristys? Moni biisi on lyhyt ja nopea sanoittaa.

Lyriikoita ja videoita löytyy luultavasti jokaiseen biisiin, tässä Double Trouble:

https://www.azlyrics.com/lyrics/mollysa ... rsion.html

Mahtava musiikkivideo: https://youtu.be/7j9hseLiAys

Pelkistetty video sanojen kanssa : https://youtu.be/leo4a_DFh8c

Voisin järjestää kisan, jos löytyy kiinnostusta. Joko pelkkä ’Double Trouble’ tai yhdistelmäkisa (johon voi valita myös muita biisejä leffasta) .

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja sziget »

Webs.com sulkee ilmaisversionsa maaliskuun lopussa. Menneisyyden sanoituksia on luultavasti paljon siellä. Ne pitäisi kopioida pikaisesti talteen ennen kuin haihtuvat avaruuteen. Pistetaulukoista voi ottaa kuvakaappaukset. Jos aineisto on jossain olemassa tiedostoina, sen voi aina julkaista uudelleen turvallisemmassa paikassa.

Viisuleffa olisi ollut aivan mahdollinen sanoituskohde, vaikka itseltäni vielä näkemättä. Joistakin Will Ferrell -leffoista olen pitänyt. Kilpailuja en kaivannut kesällä lisää, sama koski ketjusanoituskisaa. Jos jotain joskus tapahtuu, saatan olla mukana.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

^ Siirtelin joskus omia vanhimpia valvontojani Websistä Vuodatukseen, mutta se jäi sitten vähän vielä kesken. Pitääpä varmaan kopsata loputkin jäljellä olevat sinne.
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja sziget »

Websissä olevan aineiston pelastamiseen tuli jatkoaikaa kesäkuun loppuun asti. Sen jälkeen Vistaprint-brändi ottaa komennon ja ilmainen palvelu loppuu.
We originally communicated that you would no longer be able to edit or view the published version of your free website hosted with Webs as of March 31, 2021. This date has been extended to June 30, 2021 to give you more time to prepare.
Viisukaudella kukaan ei taida kaivata uusia kilpailuja. Kesällä voisi jotain sanoittaa, jos on tilaisuus. Miksei syksylläkin.
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

^ Mietin taannoin että gaalan voisi hyvin vetää yksiosaisena ja sitten myöhemmin päälle vielä joku erikoiskisa. :miettii:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
JukkaV
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 15682
Liittynyt: 23 Marras 2003, 15:59
Paikkakunta: Turku - Suomen viisukeskus
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Voisin tehdä paluun käännöskisoihin.
Rohkeutta on käytettävä voimavarana, jotta voi pyrkiä inhimillisen elämän järjestämiseen tulevaisuudessakin. :)

Avatar
Huilumies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5345
Liittynyt: 09 Helmi 2004, 15:20
Paikkakunta: Vantaa

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja Huilumies »

JukkaV kirjoitti: 23 Touko 2021, 06:25 Voisin tehdä paluun käännöskisoihin.
No teepä se! Ne tarvitsevat varmasti kipeästi osallistujia, ja menestymismahdollisuudetkin ovat paremmat kuin ennen, koska on niin vähän väkeä.

Itseni mielestä ne vaativat kuitenkin liikaa vaivaa. Jos kilpailla pitää, olen mieluummin Levyraadeissa, koska siinä pitää vain valita kappale, ei säveltää/sanoittaa mitään.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Nyt kun Levyraatien puolella on astunut voimaan sääntö siitä, että järjestäjä lähettää pisteensä ensimmäisenä pisteyttäneelle tai todistaa pisteidensä oikeellisuuden muuten (ks. esim. tämä), on minun pakko tehdä julkinen ilmoitus.

Kyse on Karsintakappalekilpailugaalasta 2015, jonka voitin sanoituksella Kyynel. Tässä sanoitusketju ja tässä tulosketju, vaikka tulosketjulla nyt ei paljoakaan enää tee, kun Scorewiz on vaihtanut osoitetta.

Olen kirjoittanut aiheesta jollakin tasolla jo vuonna 2015 voitettuani Päätösgaalan:
TomppaJr kirjoitti: 19 Helmi 2016, 23:27 Tyrkkygaala ei sitä sataprosenttisesti ollut, ja se hävettää minua tavattomasti, koska siitä tuli ihan tyhmä sähläys. On parasta kertoa kaikki nyt voiton hetkellä.

Eli: olin unohtanut pisteyttää tyrkkygaalan deadlineen mennessä. :puna: Tai siis en nyt varsinaisesti unohtanut, mutta pisteeni eivät olleet valmiit. Olin käynyt sanoitukset yhteen kertaan läpi, ja hahmotelma pisteistä oli olemassa. Tässä on tyrkkygaalan lopulliset tulokset. Kuten näette, annoin toiseksi sijoittuneelle Lappu-Liisalle kahdeksan pistettä. Alkuperäisessä pistehahmotelmassani se olisi saanut kymmenen.

Tajusin, etteivät pisteeni olleet valmiit vasta silloin, kun olin esivalmistelemassa tuloksia. Olin jo survonut ScoreWiziin muutamat pisteet huomatessani mokani. Ja olin silmämääräisesti myös käynyt läpi kaikkien pisteytykset. Tajusin, että tämä tulisi olemaan Lappu-Liisan ja Kyyneleen välinen taistelu. Niinpä katsoessani omaa pisteytysriviäni ja selatessani sanoituksia pikaisesti läpi tein päätöksen. Usva ja Lappu-Liisa vaihtakoot paikkoja keskenään. Sanoitukset olivat erittäin lähellä toisiaan. Kai samassa arvosanassakin, muistaakseni. 12 pistettäni saanut Hohto oli ylivoimainen.

Niinpä tein vaihdon, "ihan vaan varmuuden vuoksi". En olisi halunnut, en todellakaan, että se olisi ratkaissut lopputulokset. En osaa tähän hätään sanoa, kumpi, Usva vai Lappu-Liisa on edes parempi. Mutta joka tapauksessa, tämä asia vain on kalvanut minua koko 2015 sanoituskisavuoden. :puna: En tiedä, olisiko minun pitänyt hylätä itseni, kun pisteeni eivät olleet valmiit. Ei ainakaan tehdä tuota, minkä tein, vaikka todennäköisesti Usvan ja Lappu-Liisan välinen vaihto olisi joka tapauksessa tapahtunut, jos olisin muistanut käydä top-10:ni vielä läpi.
Lihavoinnit lisätty.

Seuraa korjaus tarinaan:

Lappu-Liisa oli kilpailun paras sanoitus, eli sen olisi pitänyt saada minulta 12 pistettä. Mutta koska näin, että se oli voittamassa, päätin vaihtaa sen ja Hohdon sijoitukset, jotta voittaisin itse.

Tahdon onnitella szigetiä Karsintakappalekilpailugaalan 2015 voitosta näin yli kuusi vuotta myöhemmin. Nyt voin vihdoin elää asian kanssa. Tässä voittosanoitus, jonka voi laulaa tämän tahtiin:

Lappu-Liisa
-sziget

Oon Lappu-Liisa, oon Lappu-Liisa
Pysäköinninvalvoja päivin

Heijaa, heijaa, heijaa
Heijaa, heijaa, heijaa
Heijaa, heijaa, heijaa
Heijaa, heijaa, heijaa

Parkkivirheet tunnistan, tunnistan
Säälimättä laputan, laputan
Yhtä lailla Rollsit ja Fordit
Itkee ylväät loordit

Yöksi vaihdan imagon, imagon
Tarvitsen vain naamion, naamion
Nahkakostyymissani väijyn
Ja keksin juonen häijyn

Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Pysäköinninvalvoja päivin
Kriminaalin hahmossa öisin

Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Pysäköinninvalvoja päivin
Öin liikarikkaat puhtaiksi ryöstän

Heijaa, heijaa, heijaa
Heijaa, heijaa, heijaa

Huumekauppaa sabotoin, sabotoin
Kissanaista karrikoin, karrikoin
Tunnen vallan korruptoidun
Turmiokseen koidun

Hakkeroinnin hallitsen, hallitsen
Prätkäjengit hoitelen, hoitelen
Laista viis kun vääryyttä piisaa
Puolustaa voit Liisaa

Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Pysäköinninvalvoja päivin
Kriminaalin hahmossa öisin

Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Pysäköinninvalvoja päivin
Öin liikarikkaat puhtaiksi ryöstän

Heijaa, heijaa, heijaa
Heijaa, heijaa, heijaa

Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Pysäköinninvalvoja päivin
Kriminaalin hahmossa öisin

Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Oon Lappu-Liisa (la la la la)
Pysäköinninvalvoja päivin
Öin liikarikkaat puhtaiksi ryöstän

Heijaa, heijaa, heijaa (la la la la)
Heijaa, heijaa, heijaa (la la la la)
Lappu-Liisa, Liisa...
Heijaa, heijaa, heijaa (la la la la)
Heijaa, heijaa, heijaa (la la la la)
Lappu-Liisa...
Öin liikarikkaat puhtaiksi ryöstän
Meow cat, please meow back.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Onnittelut szigetille kuusi vuotta myöhässä.

Kuuden vuoden pysäköintivirhe. Hmm. :miettii:

Pysäköinninvalvoja voi määrätä jatkuvasta pysäköintivirheestä korkeintaan kolme pysäköintivirhemaksua Lain pysäköinninvalvonnasta 3 §:n perusteella. Sen jälkeen ajoneuvo voidaan siirtää lain ajoneuvojen siirtämisestä 5 §:n perusteella kunnan varastoon. Saman lain 13 §:n perusteella ajoneuvo siirtyy kunnan omistukseen 30 tai 60 päivän kuluttua siirrosta.

No, ehkä tuo on pientä siihen verrattuna, mihin Lappu-Liisan alter ego pystyisi.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Sanoitusallas

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

^ :rofl: Paras selvitys.
Meow cat, please meow back.

Vastaa Viestiin