Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

kuva

Viisukuppilan tämänkertainen levyraati kokoontuu hallitsevan voittajayhtyeen Hurtsin kotikaupungissa Manchesterissa, Isossa-Britanniassa. Tiesittekö, että ennen Hurtsin perustamista Adam Anderson ja Theo Hutchcraft olivat osa Daggers-nimistä kokoonpanoa (kuvassa alapuolella)? Menneiden aikojen kunniaksi raadin juontajina toimivatkin itse hallitsevat voittajat näihin kuvassa näkyviin hemaiseviin asuihin sonnustautuneina.

kuva


Itse musiikillisen annin osalta sukellamme kuitenkin vielä hieman kauemmaksi menneeseen, 1990-luvulle. Täten tämänkertainen erityissääntö on se, että kilpailevien kappaleiden tulee olla julkaistu vuosien 1990 ja 1999 välillä. Muita rajoitteita ei ole, joten kaikenlainen musiikki grungesta eurodanceen sekä poikabändeistä etnopaukkuihin on enemmän kuin tervetullutta. Myös hittejä otetaan tällä kertaa vastaan, mutta kannattaa pitää mielessä, että aina yhtä arvaamattomat raatilaiset voivat rokottaa pisteitä liiallisen tuttuuden takia.

TomppaJr kirjoitti: 13 Marras 2018, 00:05 Viisukuppilan levyraadin yleiset ohjeet

Viisukuppilan rekisteröityneet käyttäjät ovat syksystä 2018 saakka voineet osallistua foorumilla järjestettyihin levyraateihin, joissa musiikkikappaleet kilpailevat toisiaan vastaan euroviisutyyliin. Anonymiteetin ja jännityksen säilyttämiseksi osallistujat lähettävät sekä kilpailevat kappaleet että omat pisteet levyraadin pitäjälle yksityisviestitse. Jokainen kilpailija ja ulkopuoliset äänestäjät pisteyttävät kymmenen parasta kappaletta euroviisupistein (12-10-8-7-6-5-4-3-2-1). Kappaleiden kommentoiminen on sallittua, mutta omaa kappalettaan tai antamiaan pisteitä ei niissä saa paljastaa. Levyraadin pitäjä saa vapaasti päättää levyraatinsa teeman ja visuaalisen toteutustavan.

Pelkkä finaali:
±0 päivää: Levyraati avautuu ja teema paljastetaan
+2 päivää: Kappaleita aletaan ottaa vastaan
+3 päivää: Kappaleiden vastaanottaminen päättyy ja pisteytysaika alkaa
+7 päivää: Pisteytysaika päättyy ja tulokset julkaistaan

Kilpailukappaleet tulee kuunnella vähintään kerran kokonaan, jotta kilpailijan pisteet kappaleista vastaisivat mahdollisimman paljon hänen todellisia mielipiteitään. Jos levyraadin pitäjä huomaa tätä sääntöä rikottavan, hänen tulee huomauttaa aiheesta esimerkiksi liian aikaisin omat pisteensä lähettäneelle kilpailijalle, jotta tämä pystyy korjaamaan pisteensä. Paria päivää ennen äänestysajan loppumista levyraadin pitäjän on suositeltavaa lähettää yksityisviesteillä muistutukset niille kilpailijoille, jotka eivät ole vielä pisteyttäneet.

Aikataulu

Lauantai 17.11.2018 kello 12:00: Kilpailukappaleita aletaan ottaa vastaan.
Tiistai 20.11.2018 noin kello 18:00: Kappaleiden vastaanottaminen päättyy, ja biisit julkaistaan pisteytettäväksi mahdollisimman pian tämän jälkeen.
Keskiviikko 28.11.2018 kello 18:00: Pisteytysaika päättyy, ja tulokset julkaistaan. Käytössä on pelkkä finaali.

Niin kilpailukappaleen YouTube-osoite kuin pisteetkin tulee lähettää minulle yksityisviestitse. Halutessaan mukaan saa liittää myös tiedon, minä vuonna biisi on julkaistu (tämä tullaan joka tapauksessa tarkistamaan).

Jos epäselvyyksiä ilmenee, kysyä saa tässä ketjussa. Theo ja Adam toivottavat kaikille iloa 1990-lukulaisen biisin metsästykseen! :kaunis:
Viimeksi muokannut Teräsbekoni, 03 Touko 2019, 14:31. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Kappaleet


  1. 🇺🇸 Michael Jackson – Ghosts (1997)
  2. 🇬🇧 Pet Shop Boys – I Wouldn't Normally Do This Kind Of Thing (1993)
  3. 🇺🇸 Cher – Strong Enough (1998)
  4. 🇫🇮 Sonata Arctica – FullMoon (1999)
  5. 🇮🇪 The Cranberries – Zombie (1994)
  6. 🇯🇵 Ayumi Miyazaki – Brave Heart (1999)
  7. 🇺🇸 Britney Spears – ...Baby One More Time (1998)
  8. 🇫🇮 RinneRadio – Daughters of Selofhad (1996)
  9. 🇮🇹 Double You – Run to Me – Blue Mix (1994)
  10. 🇧🇪 Lara Fabian – Je t'aime (1997)
  11. 🇸🇮 Laibach – Wirtschaft ist Tot (1992)
  12. 🇧🇪 Axelle Red – Je t'attends (1993)
  13. 🇮🇹 Max Coveri – Running in the 90s (1998)
  14. 🇷🇺 Natali – Veter s morya dul (1997)
  15. 🇬🇧 Massive Attack – Unfinished Sympathy (1991)
  16. 🇺🇸 Jason Paige – Pokémon Theme (1999)
  17. 🇫🇮 101 – Haluan extaasiin (1997)
  18. 🇳🇴 Morten Harket – Heaven's Not for Saints (1996)
  19. 🇬🇧 Portishead – All Mine (1997)
  20. 🇵🇹 Dulce Pontes – Canção do Mar (1993)
  21. 🇩🇪 Lou Bega – Mambo No. 5 (1999)
  22. 🇸🇪 Solid Base – Mirror Mirror (1996)
  23. 🇫🇮 The Crash – Sugared (1999)
  24. 🇷🇺 Danko – Moskovskaja Noch (1999)
  25. 🇫🇮 Maija Vilkkumaa – Satumaa-tango (1999)
  26. 🇺🇸 Michael Jackson – Black or White (1991)
  27. 🇺🇸 Pink Martini – Sympathique (1997)
  28. 🇨🇭 Robert Miles – Children (1996)
  29. 🇺🇸 Aerosmith – I Don't Want to Miss a Thing (1998)
  30. 🇸🇪 Angel – Sommaren i City (1992)
  31. 🇺🇸 Rock It – Pack Attack Theme (1997)
  32. 🇫🇮 Kaija Saariaho, Esa-Pekka-Salonen – Château de l'âme: I. La Liane (1995)
YouTube-soittolista
Spotify-soittolista Huom! Kappaleita Je t'attends, Heaven's Not for Saints sekä Pack Attack Theme ei löydy Spotifysta. Lisäksi kappaleesta Brave Heart löytyy vain cover-versio. Pisteyttäminen edellyttää näiden kappaleiden kuuntelemista YouTubesta. Jos tiedät, että joku näistä biiseistä löytyykin tai huomaat, että soittolistalla on vääriä versioita kappaleista, ota yhteyttä esimerkiksi yksityisviestitse.
Viimeksi muokannut Teräsbekoni, 04 Touko 2019, 16:55. Yhteensä muokattu 11 kertaa.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Tulokset

Pisteidenlasku
  1. :voitto: HAPPY: The Cranberries – Zombie (129)
  2. :hopea: GRANAATTIOMENA: The Crash – Sugared (113)
  3. :pronssi: WILDDANCE: Cher – Strong Enough (95)
  4. SAMIASD: Max Coveri – Running in the 90s (92)
  5. QUEEN: Maija Vilkkumaa – Satumaa-tango (91)
  6. TOMPPAJR: Jason Paige – Pokémon Theme (90)
  7. UFOPOLI: Dulce Pontes – Canção do Mar (86)
  8. MAALAISPOJU: Aerosmith – I Don't Want to Miss a Thing (85)
  9. SPARTAN KUNINGAS: Lou Bega – Mambo No. 5 (80)
  10. KLAUS-12: Morten Harket – Heaven's Not for Saints (79)
  11. ANTSA798: Britney Spears – ...Baby One More Time (76)
  12. RATAMO1: Ayumi Miyazaki – Brave Heart (71)
  13. COTTONJOEL: Portishead – All Mine (64)
  14. ESC93: Robert Miles – Children (59)
  15. TERASBEKONI: Double You – Run to Me – Blue Mix (58)
  16. PETE: Axelle Red – Je t'attends (50)
  17. SERDUCHKA: Lara Fabian – Je t'aime (50)
  18. SNUDE: Solid Base – Mirror Mirror (49)
  19. KOIRANKUONOLAINEN: Pink Martini – Sympathique (48)
  20. WIGWAM: Sonata Arctica – FullMoon (47)
  21. HANHIS: Massive Attack – Unfinished Sympathy (46)
  22. ESC ADDICT 98: Kaija Saariaho, Esa-Pekka-Salonen – Château de l'âme: I. La Liane (42)
  23. AKUANKKA13: RinneRadio – Daughters of Selofhad (40)
  24. SZIGET: Laibach – Wirtschaft ist Tot (39)
  25. HAZARD: Michael Jackson – Black or White (36)
  26. EVEVEVE: 101 – Haluan extaasiin (32)
  27. NEVSKI: Danko – Moskovskaja Noch (25)
  28. TOMBOI: Natali – Veter s morya dul (22)
  29. ELUKKA: Angel – Sommaren i City (22)
  30. MUUMIANKKA: Pet Shop Boys – I Wouldn't Normally Do This Kind Of Thing (19)
  31. JDJJ22: Rock It – Pack Attack Theme (13)
  32. VIISUILIJA_110: Michael Jackson – Ghosts (8)
Viimeksi muokannut Teräsbekoni, 29 Marras 2018, 18:22. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7556
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Requel »

Noni, sehä oli ihan kiitettävän nopeaa toimintaa! :peukku:
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36777
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Tätä teemaa tai jotain vastaavaa olenkin odottanut. :joojoo:
Meow cat, please meow back.

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Hyvää työtä ja aivan loistava teema Terasbekonilta! :uujee:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7505
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Loistava aihe, sillä minulla on täydellinen biisi mielessä tähän kisaan. :uujee:

//Paitsi, että keksin äsken vielä paremman. :surrur: Tästä tulee mahtavaa.
Viimeksi muokannut klaus-12, 16 Marras 2018, 17:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Žvižej fucked up the solo

Avatar
Maalaispoju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1378
Liittynyt: 06 Syys 2012, 21:15

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Maalaispoju »

Apua toivoin tätä teemaa salaa, mutten oikeasti kuvitellut tämän tapahtuvan näin pian! Nyt etsimään täydellistä kappaletta 😂

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20442
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Ysäri on varmaan se hankalin vuosikymmen teemana. Pitää ihan kaivella hyviä vaihtoehtoja mielen sopukoista. :miettii:
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Samiasd
Pelinhoitaja
Pelinhoitaja
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Täydellinen teema. :kups:
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10693
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Mä olisin niin käyttänyt itsekin tätä teemaa. Täydellistä. :ihana: :peukku:
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3388
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Onko tässä siis maarajotetta :mitvit:
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Viisuilija_110 kirjoitti: 16 Marras 2018, 13:55 Onko tässä siis maarajotetta :mitvit:
Ei ole. :joojoo: Siksi kappaleita aletaan ottaa vastaan jo heti huomenna, koska nyt ei ole paineita ehtiä varaamaan jotakin tiettyä maata.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3388
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

^ Kiitos, vastaukesta
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Ehdin innostua liian ajoissa... ysäri, ääh! :draamaa: Eikö tässä kohtaa muuta vuosikymmentä olisi voinut olla? :rofl: Kaipa mä jotain tähänkin raatiin silti keksin. :mrgreen:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16189
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Muistakaa Novalla Retroperjantai tänään seitsemältä, sieltä varmasti löytyy jotain. :heh:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6526
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Ysärin maailmasta löytää mitä ikinä vaan tahtoo! :surrur:

Käykö muutes ysärikappaleiden myöhemmin remasteroidut versiot?

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5321
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

ESC93 kirjoitti: 16 Marras 2018, 14:34 Muistakaa Novalla Retroperjantai tänään seitsemältä, sieltä varmasti löytyy jotain. :heh:
Retroperjantai antaa kyllä kamalan yksipuolisen kuvan vuosikymmenen musiikista. :draamaa: Toki näitten tanssijyystöjen joukossakin on loistavia kappaleita, mutta onneksi tähän raatiin kelpaavat kaikki ysäribiisit genrestä riippumatta. Vaihtoehdoista ei ainakaan itselläni ole puutetta.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Hanhis kirjoitti: 16 Marras 2018, 15:05 Käykö muutes ysärikappaleiden myöhemmin remasteroidut versiot?
Remasteroidut versiot käyvät, mutta esimerkiksi myöhemmin coveroidut tai uudelleensovitetut versiot eivät.

Niin, ja myöskään ennen 1990-lukua julkaistuista biiseistä tehdyt coverit eivät ole suotavia.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33139
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Pete »

Nyt onkin hankalaa arvioida, kuinka tunnettuja jotkut biisit Suomessa ovat, kun itse on ollut niiden julkaisun aikaan vasta lapsi. :miettii:
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

^Minulla puolestaan hankala arvioida, miten tunnettuja nuoremman polven keskuudessa ovat ne kappaleet, jotka omasta mielestäni ovat isoja 90-luvun juttuja :heh: Meillä tosin suurin osa tuosta vuosikymmenestä kuunneltiin Titinallea ja Fröbelin palikoita, joten en nyt ole omasta asiantuntemuksestanikaan mitenkään vakuuttunut :roll:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16642
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Terasbekoni kirjoitti: 16 Marras 2018, 16:33Niin, ja myöskään ennen 1990-lukua julkaistuista biiseistä tehdyt coverit eivät ole suotavia.
rip se mitä ensimmäiseksi ajattelin lähettää :niinpa:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

UFOPOLI kirjoitti: 16 Marras 2018, 23:30
Terasbekoni kirjoitti: 16 Marras 2018, 16:33Niin, ja myöskään ennen 1990-lukua julkaistuista biiseistä tehdyt coverit eivät ole suotavia.
rip se mitä ensimmäiseksi ajattelin lähettää :niinpa:
Huomaa "kiellettyä" pehmeämpi sanavalintani. :heh: Olisi tosiaan toivottavaa, että kaikki biisit olisi julkaistu ensimmäistä kertaa juuri 90-luvulla nyt, kun tällainen teema kerrankin on, mutta hieman tapauskohtaista tämän sääntöpykälän soveltaminen on. Jos biisissä on siis esimerkiksi hieman sämplätty jotain vanhempaa biisiä tai sen alkuperäisversio on suhteellisen tuntematon, voidaan se kyllä kelpuuttaa mukaan. Nyrkkisääntönä voisi pitää sitä, että biisi on kilpailukelpoinen, jos se on tunnetumpi kuin alkuperäiskappale. :joojoo:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41935
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Ysäriltä löytyy kyllä vaikka mitä. Linkitin tänä aamuna eräälle toiselle foorumille yhden ysärihitin, joka tosiaan ei ollut mitään dancejyystöä! Tähän en kyllä tälläkään kertaa ehdi osallistua (kun en ehdi pisteyttää niin ajatuksella kuin mitä asian arvokkuus vaatii). Olisi kyllä kiinnostavaa kuulla, mitä nuorempi sukupolvi sanoo ajan suosikkimusiikista!
Rise, angel, shine, love!

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16642
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Rousku kirjoitti: 17 Marras 2018, 11:01dancejyystöä!
:ihana:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Kappoja otetaan nyt vastaan. :surrur:

Muistin muuten sitten, että mähän olen iltatentissä tiistaina, joten olkoon deadlinessakin parin tunnin joustovaraa. :heh: Kappaleet julkaistaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun olen selvinnyt opistolta takaisin kotiin.
Viimeksi muokannut Teräsbekoni, 17 Marras 2018, 12:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Sinne meni tsibale. Tää on ollu jo tähän asti todella antoisa levyraati, löysin älyttömästi ihania "uusia" biisejä! :tuuletus: Nämä levyraadit aktivoi ettii uutta musaa.

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16642
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

90-luku on musiikin historian paras vuosikymmen, joten tätä kisaa kohtaa on kovat odotukset :surrur:

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4270
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

Tällaisesta raatikappaleen löytämiseen tähtäävästä musiikin läpikahlauksesta tulee itselle joka kerta pieni ahdistus, kun tajuaa, miten paljon on olemassa hyvää musiikkia, josta ei ole tietoinen. :draamaa: Toisaalta on kovin lohdullista, että se ei ainakaan koskaan ole loppumassa. <3 Jos saisin valita itselleni jonkin supervoiman, haluaisin pystyä kuuntelemaan kymmentä kappaletta samaan aikaan nauttien niistä kaikista. Tuntuu nimittäin, että edes 24 tuntia vuorokaudessa ei ole tarpeeksi pitkä aika pyhitettäväksi musiikille. Noniin, menen pois höpisemästä, raatikappale lähetetty ja odotukset raatia kohtaan korkealla. :heh:
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 7 – Nineties Coming Back

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Tämänkertaisena väliaikaesiintyjänämme toimii Charli XCX kera australialaisvahvistuksen. Jos sopivaa biisiä ei ole vielä löytynyt, kenties videosta voisi ammentaa inspiraatiota?



Vielä on noin vuorokausi aikaa lähettää kappale mukaan. Tällä hetkellä kasassa on 27 hienoa ysäribiisiä. :joojoo:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Vastaa Viestiin