Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 14 Kesä 2019, 22:46

Kuva

Kuva
Äijjät – puolivälierien aika!

Kesäraadin toisessa pudotuspelivaiheessa – mielettömissä puolivälierissä – jo kertaalleen kykynsä osoittaneet kesätrubaduurit
skabailevat omannäköistensä kesäkappaleiden voimin jatkopaikoista semifinaaleissa. Kustakin neljän hengen suurmittelöstä
jatkoon pääsee tuttuun tapaan kaksi – lohkovoittaja alkuperäisellä biisillään sekä toiseksi tullut uudella kandidaatillaan. Panokset ovat siis jälleen äärimmäisen kovat, eikä virhelyönneille ole näillä kesäauringon polttelemilla laidunmailla kenelläkään varaa!

Puolivälierissä neljännesvälieristä jatkopaikkansa napanneet kisailijat on jaettu yhteensä neljään eri erään. Näistä jokainen sisältää neljä kesäistä kappaletta, jotka äänestäjän on asetettava paremmuusjärjestykseen siten, että suosikille on esitettävä jaettavaksi neljä (4) pistettä, toiseksi parhaimmalle kaksi (2) pistettä, kolmannelle yksi (1) piste ja viimeiseksi
asettuvalle nolla (0) pistettä
. Kukin erä sisältää sekä kaksi neljännesvälierien lohkovoittajaa että -kakkosta. Näistä lohkovoittajat kilpailevat kesän kirkkaimmasta kruunusta alkuperäisillä kappaleillaan, kun taas lohkokakkoset uusilla kandidaateillaan. Kaikissa lohkoissa omaa lukuun otamatta on pakko äänestää. Omassa lohkossa ei siis voi äänestää. Yksityisviestitse lähetettävien äänten on oltava sisällä viimeistään perjantaina 21. kesäkuuta klo 12:00. Tulokset julkistetaan 21. päivä noin klo 18:00.

Kuva
1 // 🇬🇧 Amelia Lily - Bring Me Joy
2 // 🇯🇲🇩🇰 Bob Marley vs. Funkstar Deluxe - Sun Is Shining
3 // 🇩🇪 Cascada - Summer Of Love
4 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo

Lohkon A soittolista


Kuva
1 // 🇬🇧 Anne-Marie - Ciao Adios
2 // 🇷🇸 MC STOJAN - LA MIAMI
3 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying
4 // 🇩🇪 Oceana - Endless Summer

Lohkon B soittolista


Kuva
1 // 🇱🇧 Hanine - Mayas
2 // 🇺🇸🇽🇰 Nicky Jam ft. Will Smith & Era Istrefi - Live It Up
3 // 🇭🇺 Sukár Petro - A legnagyobb nyári sláger
4 // 🇷🇴 Ela Rose ft. David Deejay - I Can Feel

Lohkon C soittolista


Kuva
1 // 🇺🇸 Katy Perry - Never Really Over
2 // 🇫🇮 Aksuli - Heinäkuu
3 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige
4 // 🇸🇰 TWiiNS - SAGAPO

Lohkon D soittolista


Tästä linkistä vielä chillisti puolivälierien täydellinen valikoima soittolistan muodossa. Äänestysiloa, veljet ja siskot!

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 14 Kesä 2019, 23:10

Kuva

Kuva
1. // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo // MuumiAnkka // 52 p.
2. // 🇬🇧 Amelia Lily - Bring Me Joy // Mymmeli // 46 p.
3. // 🇯🇲🇩🇰 Bob Marley vs. Funkstar Deluxe - Sun Is Shining // inomu // 32 p.
4. // 🇩🇪 Cascada - Summer Of Love // WildDance // 31 p.

Kuva
1. // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying // Elizabeth // 48 p.
2. // 🇩🇪 Oceana - Endless Summer // Serduchka // 44 p.
3. // 🇬🇧 Anne-Marie - Ciao Adios // Viisuilija_110 // 40 p.
4. // 🇷🇸 MC STOJAN - LA MIAMI // Queen // 29 p.

Kuva
1. // 🇱🇧 Hanine - Mayas // Happy // 55 p.
2. // 🇺🇸🇽🇰 Nicky Jam ft. Will Smith & Era Istrefi - Live It Up // Spartan kuningas // 46 p.
3. // 🇭🇺 Sukár Petro - A legnagyobb nyári sláger // sziget // 31 p.
4. // 🇷🇴 Ela Rose ft. David Deejay - I Can Feel // S-Tyyppi // 29 p.

Kuva
1. // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige // BronZe // 59 p.
2. // 🇺🇸 Katy Perry - Never Really Over // [wack] // 40 p.
3. // 🇫🇮 Aksuli - Heinäkuu // Tegu- // 35 p.
4. // 🇸🇰 TWiiNS - SAGAPO // TomppaJr // 27 p.
Viimeksi muokannut Spartan kuningas, 06 Heinä 2019, 01:09. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 21767
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja TomppaJr » 14 Kesä 2019, 23:59

Kuva
1 // 🇬🇧 Amelia Lily - Bring Me Joy
Ihanaa, että tämä pääsi jatkoon. Edelleen vaan niin hyvä ja kaikenkarvaisen miellyttävä biisi. Tanssin mukana.

2 // 🇯🇲🇩🇰 Bob Marley vs. Funkstar Deluxe - Sun Is Shining
Hetken jo riemuitsin, että täällä olisi ollut mukana se Axwell & Ingrosson ihanuus. Ei sitten. Tämä nyt on aikamoisenmoinen renkutus.

3 // 🇩🇪 Cascada - Summer Of Love
Voi ei, miten ihania melodioita. Selkeästi sitä parempaa Cascadaa. Tässä on taas semmoinen yhtye, johon on pitänyt tutustua paremmin jo pitkään. Viisuedustusvuonna melkein jopa ryhdyin.

4 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo
Hyvä jatkoonmenijä tämäkin, vaikka alkaa viimeaikaisen luukutuksen jälkeen olla jo aika kulunut omissa korvissani... Tai noh... onhan se nyt ihan hemmetin ihana. Äh.

Kuva
1 // 🇬🇧 Anne-Marie - Ciao Adios
Kohtuullisen heikon erän ainoa oikea jatkoonmenijä. Mukavasti tanssittaa ja pompottaa.

2 // 🇷🇸 MC STOJAN - LA MIAMI
Huh, miten menevä biisi! Aika huikea Balkan-ilottelu. Todellakin saa hytkymään mukana.

3 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying
Tämän suoraa jatkopaikkaa en ihan ymmärtänyt. Ei tämä nyt huono ole, mutta lohkossaan olisi ollut parempaakin.

4 // 🇩🇪 Oceana - Endless Summer
Uskomattoman ihana kesäjytkytys tämäkin. Ja jee lisää jalkapallobiisejä. Niitä ei ole elämässä koskaan liikaa! Tulee mieleen sirkus ja lentävät norsut. Apua, olen ihan ekstaasissa. Ihanaa, että näinkin vanha biisi voi olla näin modernin kuuloinen.

Kuva
1 // 🇱🇧 Hanine - Mayas
Toivottavasti tällekin pääsee antamaan pisteitä tällä kertaa. Oli siis tosiaan tuossa tappolohkossa viime kierroksella, eikä tullut lopulta annettua yhtään pistettä... Upea biisi silti!

2 // 🇺🇸🇽🇰 Nicky Jam ft. Will Smith & Era Istrefi - Live It Up
Niin onnellinen edelleen tämän olemassaolosta. Ahhh...

3 // 🇭🇺 Sukár Petro - A legnagyobb nyári sláger
Oho, no mikäs tämä nyt oli? Upeita Netta-viittauksia ainakin. Olipas mainio biisi, vaikka ehkä loppua kohti käykin yksitoikkoiseksi. Tämän kertsin melodiasta tulee vähän mieleen yksi albanialainen biisi.

4 // 🇷🇴 Ela Rose ft. David Deejay - I Can Feel
Mukavan transsinomainen tunnelma tässä kappaleessa, mutta ei suuria tunteita aiheuta itsessäni.

Kuva
1 // 🇺🇸 Katy Perry - Never Really Over
Vai että tämmöinen, olipas hysteerinen biitti ainakin, ellei muuta! Simppelisti hyvä biisi.

2 // 🇫🇮 Aksuli - Heinäkuu
Ihana Aksuli ja kasaritunnelmat. Nautin, vaikken ehkä ihan täysillä kuitenkaan.

3 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige
Aivan hemmetin kova biisi edelleenkin. Niin oikea jatkoonmenijä...

4 // 🇸🇰 TWiiNS - SAGAPO
...kuten myös tämäkin. Täydellinen päätösbiisi puolivälierille. Niin iloista ja tanssittavaa. Huijui!
Voi pullukkaa!

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 43427
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Serduchka » 15 Kesä 2019, 01:24

Kuva

1 // 🇬🇧 Amelia Lily - Bring Me Joy
Ei tämä kaiketi niin paha ole, mutta että voitti oman eränsä.

2 // 🇯🇲 🇩🇰 Bob Marley vs. Funkstar Deluxe - Sun Is Shining
Ihan semi kivasti jyskyttää, mutta jättää toivomisen varaa.

3 // 🇩🇪 Cascada - Summer of Love
Olen jotenkin kasvanut ulos tästäkin Cascadan kappaleesta.

4 // 🇲🇩 Dan Balan feat. Matteo - Allegro ventigo
Kyllä tää vaan toimii edelleen.

Kuva

1 // 🇬🇧 Anne-Marie - Ciao adios
Tämän erävoitto hämmentää melko paljon. Onhan tässä toki kesäisyyttäkin.

2 // 🇷🇸 MC Stojan - La Miami
Nyt pääsi Balkanin kesä kunnolla vauhtiin. Oikeinkin kiva väliosa tässä ainakin on!

3 // 🇳🇴 Sigrid - Don't Feel Like Crying
Tämän erävoitto hämmentää melko paljon osa 2. Tämä ei ehkä ole ensisijassa niin kesäinen, mutta on tässä silti jotain.

4 // 🇩🇪 Oceana - Endless Summer
No nyt! Kunnon kesäjytke! Osittain Tomppaa lainatakseni... ihanaa, että tämäkin biisi on olemassa.

Kuva

1 // 🇱🇧 Hanine - Mayas
Onhan tää edelleen ihan mukavan etnoisa ja viulisti on qma. Jotenkin en vaan saa biisistä otetta tarpeeksi.

2 // 🇺🇸 🇽🇰 Nicky Jam feat. Will Smith & Era Istrefi - Live It Up
Kova bilebiisi edelleenkin!

3 // 🇭🇺 Sukár Petro - A legnagyobb nyári sláger
Viehätyn tästä yllättävän kovastikin.

4 // 🇷🇴 Ela Rose feat. David Deejay - I Can Feel
Onpas tämä nyt mitäänsanomaton.

Kuva

1 // 🇺🇸 Katy Perry - Never Really Over
Odotin Tompan kuvailun perusteella jotenkin nopeampaa biittiä. Pienoinen pettymys.

2 // 🇫🇮 Aksuli - Heinäkuu
On tämä jotenkin kesäisempi kuin se "vasara" neljännesvälieristä. Ei vaan mene tämä Aksulin biisi ihan jalan alle toivotulla tavalla.

3 // 🇸🇪 Samir & Viktor feat. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige
Tässä on kaikkea mitä kesäbiisiltä voi vaatia!

4 // 🇸🇰 TWiiNS - Sagapo
Tämäkin on niin ihastuttava kesäketkutus.
"Liikaa poikia... liian vähän aikaa"

(TomppaJr Messenger-keskustelussamme)

Avatar
UFOPOLI
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11465
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI » 15 Kesä 2019, 09:57

Ette sitten halunneet tulla iloisiksi :aivanmaassa:
I will be your bimbo
Take me in your limbo

Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6213
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Happy » 15 Kesä 2019, 17:14

Kuva
1 // 🇬🇧 Amelia Lily - Bring Me Joy
Tuttu ja hieno biisi kyl, täst tulee kyl hienoi muistoi mielee :ihana:
Harmi et Amelia Lilyn lupaava artistiura tyssäs lyhyeen, mut ite oon kyl pitäny kaikista hänen biiseistään ja onneks sentään menestyy täs raadis! :mrgreen:

2 // 🇯🇲🇩🇰 Bob Marley vs. Funkstar Deluxe - Sun Is Shining
En saa tästä mitään otetta, jotenki luulin et ihmiset ois säästäny parhaimmat biisinsä varabiiseiks, mut juuh ei. Aika eltaantunu biisi kyl, huonolla tavalla ysäriä :nohyi:

3 // 🇩🇪 Cascada - Summer Of Love
Juuh tätä tuli kyl kuunneltua Kesäl 2012, Cascadan biisei tuli aikoinaa kuunneltuu todella paljon mut nykyisin ei yhtään.. musiikkimakuni kun on vähä muuttunu..! Mut kyl tää iha nostalgiafiiliksil kuuntelee :ihana:

4 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo
Huikee, Dan Balan on ollu kyl mullakin harkinnas näihi Levyraateihin <3
Täs biisis kyl yhdistyy kaikki mitä musiikilta kaipaan, lattarit on kyl mun suurin suosikkigenre ylitse kaiken, ja tää on genressään oikeinkin pätevä, yllätyin kuppilan hyvästä mausta tän voiton kohdal :tapu:


Kuva
1 // 🇬🇧 Anne-Marie - Ciao Adios
Kaks vuot takaperin kuuntelin tätä hyvinkin paljon, oliha tää iha freshh :ihana:
Nykyää en kyl saa tästä enää samaa iloo irti, ehkä vähän liianki yksinkertanen biisi loppupeleiss


2 // 🇷🇸 MC STOJAN - LA MIAMI
Odotin kyl pitäväni täst enemmän,. mut naah joku täs tökkii, laulajan soundi kuullostaa aika epämiellyttävält,en saannu täst oikeen mitää fiilist irti.

3 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying
Yleensä en pidä tälläsist pikkunäteist biiseist mut onha tää iha freshh, ehkä jopa raadin raikkain biisi! Ylivoimaisesti Sigridin tuotannon paras biisi :peukku:


4 // 🇩🇪 Oceana - Endless Summer
Aa tää oli tää, nostalgiaa :ihana:
Tähämennes tää on ollu eniten mun makuun näist uusist biiseist, tää tuo todellakin kesän mieleen! :kuolaus:


Kuva
1 // 🇱🇧 Hanine - Mayas
Tän lohkovoitto on kyl itelleni täys mysteeri :shock: :draamaa:
Oke oke onha tää hyväl taval etnoisa ja täs on kesän kaipaamaa intohimoo, mut jotenki tää kaipaiss kovasti niitä lauluosuuksiii ollakseen monipuolinen!

2 // 🇺🇸🇽🇰 Nicky Jam ft. Will Smith & Era Istrefi - Live It Up
Aikaa huikee jytkytys kyl :uujee: , ainoo miinuspuoli on siin et kulutin tän jo puhki viimekesän

3 // 🇭🇺 Sukár Petro - A legnagyobb nyári sláger
Mukavan kesäinen meininki kyl täs :joojoo: :peukku:

4 // 🇷🇴 Ela Rose ft. David Deejay - I Can Feel
Hyväl taval tulee Stereo Love mielee, täää soundi & melodia on kyl aika fantastist, ehkä jopa raadin kesäisin biisi, yllätyin positiivisesti tän kohdal kyl :ihana:


Kuva
1 // 🇺🇸 Katy Perry - Never Really Over
Katy Perryn biisiks tää on kyl yllättävänkin raikas, tän jaksaa kuunella jopa loppuunkin!

2 // 🇫🇮 Aksuli - Heinäkuu
Täs on kyl tosi hyvää tunnelmaa, en muista myöskään kuunnelleeni tätä aikaisemmin :peukku:

3 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige
Ehkä jopa koko viimekesän paras biisi, ja soitetuin itelläni! Samirin & Viktorin kaikki biisit on kyl ollu mun suures suosios, toivottavasti tää duo pysyy kasas viel pitkään <3

4 // 🇸🇰 TWiiNS - SAGAPO
Twiins on ollu aina kyl ollu mun suosikkei :ihana:
Biisi on kuitenki vähän ehkä liianki yksinkertanen

Avatar
Tegu-
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 336
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Tegu- » 17 Kesä 2019, 13:29

Tykkään pääosin uusista tuttavuuksista. :kuulokkeet2:

Harmittavaa kyllä, kun ei haluaisi jättää jostain lohkosta yhtäkään pisteittä.

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1391
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja jdjj22 » 18 Kesä 2019, 13:44

#masokismiraati. Uusista biiseistä löytyi pari muhevaa kokonaisuutta ja yhteen vanhaan vähän ihastuin, mutta onhan
nämä nyt yhtä ja samaa biletystä, taustan koukkuinstrumentti vaan vaihtuu jos vahvasti kärjistän sanomaani. Muistanpahan
viimein sen biisin melodian, missä Will Smith ämpyilee, onhan sekin jo jotain :draamaa:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Hatrið mun sigra! Pentele!

Avatar
inomu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2018
Liittynyt: 31 Joulu 2010, 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja inomu » 18 Kesä 2019, 17:01

jdjj22 kirjoitti:
18 Kesä 2019, 13:44
Muistanpahan viimein sen biisin melodian, missä Will Smith ämpyilee, onhan sekin jo jotain :draamaa:
Itse en edelleenkään muista, miten tuo kappale menee, vaikka se tuli muutaman kerran jo viime vuonna kuultua. :heh: Sen muistan, että Will Smith on täysin turha lisä, pelkkä Nicky Jam ja Era Istrefi olisi ollut parempi :peukku:
Because you're a sky full of stars
You're such a heavenly view

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 25345
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Timoteus » 18 Kesä 2019, 18:13

Kuva

Käytin pisteyttämiseen samaa menetelmää, jolla rankkasin Maltan viisukarsinnan ehdokkaat kerran. Rankkauskierroksella kuuntelin biisejä niin pitkälle kuin jaksoin ja kirjasin ylös, missä vaiheessa anoin armahdusta next-napilta. Olin tätä ennen toki kuunnellut jokaisen biisin kokonaan läpi vähintään kerran, kuten etiketti edellyttää.

Rankkauskierroksen heikoin tulos oli neljä sekuntia ja paras 75 % biisin kestosta. Neljännesvälierävoittajat ja korvausbiisit pärjäsivät keskimäärin jokseenkin yhtä heikosti.

Enää neljä uutta biisiä ja raati on lusittu loppuun. :violette:
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
inomu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2018
Liittynyt: 31 Joulu 2010, 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja inomu » 18 Kesä 2019, 19:24

Ajankuluksi hieman kommentteja:

Lohko A:
1 // 🇬🇧 Amelia Lily - Bring Me Joy
- Vanha tuttu, kulutin tän jo loppuun 2012. Ei ole oikein kestänyt itsellä aikaa, mutta pätevä bop.

2 // 🇯🇲🇩🇰 Bob Marley vs. Funkstar Deluxe - Sun Is Shining
- Rantabaarissa soi tää taustalla ja itse hörpin mojitoa. Marleyn ääni on kyl miellyttävä

3 // 🇩🇪 Cascada - Summer Of Love
- Perus-Cascadaa, jymp jymp. Jättää aika kylmäksi.

4 // 🇲🇩 Dan Balan ft. Matteo - Allegro Ventigo
- Kiva lattari Neuvostoliitosta (katoin just Chernobylin). Ei tarjoa suurempia yllätyksiä.

Lohko B:
1 // 🇬🇧 Anne-Marie - Ciao Adios
- Tää on tää, jonka kuulee radiosta taustalla, mutta ei kiinnosta tarkistaa, mikä kappale tämä on. Ihan kiva.

2 // 🇷🇸 MC STOJAN - LA MIAMI
- Melkein 90 miljoonaa katsojaa?! Harvinaisen turha Balkan-kappale, miksi ihmeessä tämä on hitti?

3 // 🇳🇴 Sigrid - Don’t Feel Like Crying
- Tän raadin freessein kappale. Ei ehkä kovin kesäinen, mutta kyllähän tätä mielellään auringossa kuuntelee.

4 // 🇩🇪 Oceana - Endless Summer
- Klassikko, melkeinpä underrated sellainen. Miksei kesäinen musavideo ole mukana?

Lohko C:
1 // 🇱🇧 Hanine - Mayas
- Kuumia itämaiden rytmejä, kelpaa ilman lauluakin.

2 // 🇺🇸🇽🇰 Nicky Jam ft. Will Smith & Era Istrefi - Live It Up
- Aika turha MM-kappale. Miksei ole venäläistä artistia mukana? Väistämättäkin vertaa Shakiraan ja Pitbulliin ja ei voita niitä.

3 // 🇭🇺 Sukár Petro - A legnagyobb nyári sláger
- Ihan hauska itäeurooppahumppa. Toistaa hieman liikaa itseään.

4 // 🇷🇴 Ela Rose ft. David Deejay - I Can Feel
- Sehän meni ohi ihan huomaamatta. Ihan ok, I guess...

Lohko D:
1 // 🇺🇸 Katy Perry - Never Really Over
- Ei lähelläkään Katyn parhaimmistoa, mutta ok bop. Liian hektinen kertosäkeistö.

2 // 🇫🇮 Aksuli - Heinäkuu
- Back to the 80's (millos 80-lukuraati?). Tykkään, ihanan retroa.

3 // 🇸🇪 Samir & Viktor ft. Anis Don Denima - Put Your Hands Up för Sverige
- Yllättävän mukaansatempaava kesähumppa. Kappaleen nimi jää tehokkaasti soimaan päässä.

4 // 🇸🇰 TWiiNS - SAGAPO
- Nobody:
Literally no one:
TWiiNS: SAGAPUU
Because you're a sky full of stars
You're such a heavenly view

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8865
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja sziget » 18 Kesä 2019, 22:06

Onkohan joku säästänyt kovimman paukun toiseksi varabiisiksi? Niitä kuullaan 0 - 4. :miettii:

Kappaleiden oli määrä säteillä kesäistä energiaa ja aurinkoista fiilistä. Mainitaan ehkä aurinko, loma, ranta tai vaikka mehiläiset. Käytännössä täytyi hyväksyä nekin, joiden kesäisyys on videossa. Lisäksi on ollut tapauksia, joissa kesäisyys ei näy tekstissä eikä videossa. Riittääkö pelkkä myönteinen asenne tms. tekemään biisistä säteilevän, sitä sai hiukan miettiä.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
Tegu-
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 336
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Tegu- » 18 Kesä 2019, 22:36

sziget kirjoitti:
18 Kesä 2019, 22:06
Kappaleiden oli määrä säteillä kesäistä energiaa ja aurinkoista fiilistä.
Ai niin, olin jo ehtinyt unohtaa tuollaisen lauseen ensimmäisestä viestistä. Selittää biisien yleistä tyyliä.
Timoteus kirjoitti:
18 Kesä 2019, 18:13
Rankkauskierroksella kuuntelin biisejä niin pitkälle kuin jaksoin ja kirjasin ylös, missä vaiheessa anoin armahdusta next-napilta.
Tämän puntarin haluaisin kyllä nähdä. :rofl:

Itse olen pyöritellyt soittolistaa ympäri ja välillä jopa heilunutkin sen tahtiin.

Avatar
Queen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2746
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Queen » 19 Kesä 2019, 02:07

Kaipa voisin kasata kesäraadin pisteeni kun kerta pääraadin alku siirtyi huomiselle. :peukku: Tasoltaan aika samanlainen ku eka kierros mutta kyllä parhaat alkavat jo erottua edukseen. <3 Kolmannelta kierrokselta odotan kuitenkin enemmän kun nyt oli vain yhtä hyvä yleistaso.

A-lohko oli tasaväkinen ja kovatasonen. :uujee: Siis kolmen biisin välillä, yksi pisteetön löytyi helposti. Nää muut piti kuitenkin kuunnella vielä kerran uudestaan jotta sais pisteet kasaan, mut joka tapauksessa oon tyytyväinen mikäli mikä tahansa tästä trio-kärjestä menee jatkoon. :joojoo: Veikkaan Allegro Ventigon menestyvän ja toisen mahdollisuuden saa Amelia tai Cascada. Toki ysäribiisi on näistä kaikista erottuvin, joten silläkin on periaatteessa kaikki mahdollisuudet. Uskon kuitenkin vähiten siihen.

B-lohkosta tulee vibat viime kierroksen E(?)-lohkosta, jossa oli vain yksi hyvä biisi. :draamaa: Toki on täällä laadukkaampia kuin tuossa mainitussa ryhmässä, mutta jotenkin ärsyttäviä suurin osa. :mrgreen: Mut joo toisinku äsken niin nyt on vaikea päättää btm-kolmosen järjestys. Veikkaan ettei Oceana pärjää niin hyvin kuin hehkukommentit täällä antavat olettaa: kahden kärkeen menee toinen uusi tulokas ja jompi kumpi tytöistä.. varmaankin Sigrid. :joojoo:

C-lohko on vissiin A- ja B -lohkon rajatapaus. Kaks hyvää ja kaks vähän lässympää. Itse asiassa oon tähdittäny alunperin nää 5-4-3-2 -arvosanoilla eikä tilanne oo muuttunu vieläkään, joten pisteytys oli helpompaa kuin edellisissä. :peukku: Jatkoon menee Live it up ja toisen paikan saa joko Sukar Petro tai Hanine. :joojoo:

D-lohko oli taas A-lohkon tasoinen eli hyvä. :ihana: Vain yksi huonompi täälläkin. Viimesen kuuntelukierroksen jälkeen tein pienen muutoksenkin pisteissä (eka&vika kerta tällä kertaa jossa viimenen kuuntelukerta vaikutti). Näistä vois ottaa pari tehosoittoonkin mut kattoo nyt.. toistaseks en oo kuunnellu täältä huvikseen mitään uudelleen hyvätasosuudesta huolimatta. Heinäkuu putoaa ja Samir & Viktor jatkavat. Katy Perry yltää toiseksi.
💙Dahlia Mustavaara💜Ulla Taalasmaa💙Isabella Holm💜
💚Emma Barton🧡Bernice Blackstock💚Harriet Finch🧡
💛Vecepia Towery💜Abi-Maria Gomez💛Mike Holloway💜
💙Hayley & Blair💙Brook & Claire💚Brendon & Rachel💚

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 20 Kesä 2019, 22:12

Muistaahan jengi äänestää? Deadline chillisti huomenna klo 12:00!

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 21 Kesä 2019, 15:22

Puolivälierien mitä jännittävimpiä tuloksia kuudelta! Olkaahan äijjät kuulolla, jos juhannus suo! :rok:

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 21 Kesä 2019, 17:50

Ootteko valmiina, kaverit? 18:00 puolivälierien ensimmäisen lohkon tulokset! :rok:

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 21 Kesä 2019, 18:00

Hyvää juhannusta äijjille, ja tervetuloo seuraan puolivälierien tulosiltaa!
Alotetaan lohkosta A!

Kuva
https://vimeo.com/343653328
Klikkaamalla tulokset!
Viimeksi muokannut Spartan kuningas, 28 Kesä 2019, 16:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1232
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24
Paikkakunta: Porvoo

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 » 21 Kesä 2019, 18:02

Cascada. :lohduton: Oikea pääsi jatkoon. :peukku:

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 21 Kesä 2019, 18:15

Ja peli jatkuu: lohkon B tulokset, olkaa hyvät!

Kuva
https://vimeo.com/343644685
Klikkaamalla tulokset!
Viimeksi muokannut Spartan kuningas, 28 Kesä 2019, 16:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Mymmeli
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 399
Liittynyt: 22 Helmi 2019, 13:27

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Mymmeli » 21 Kesä 2019, 18:18

Huh, turhakkeet pois tai vaihtoon, ainoa hyvä pääsi jatkoon B-lohkosta! :joojoo:
Kaikki tekee virheitä, joskus jopa minä! :ylppis:

Avatar
Tegu-
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 336
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Tegu- » 21 Kesä 2019, 18:26

Ehdinpäs mukaan, vaikka tuli hieman sähläystä netin kanssa! Ääh, Oceanan olisin pistänyt suoraan jatkoon B-lohkosta. :( A-lohkon tuloksissakin oli vähän parannettavaa, vaikka voittaja kelpaakin.

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 21 Kesä 2019, 18:30

Toiseksi viimeistä viedään: lohko C:n vuoro!

Kuva
https://vimeo.com/343646755
Klikkaamalla tulokset!
Viimeksi muokannut Spartan kuningas, 28 Kesä 2019, 16:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Mymmeli
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 399
Liittynyt: 22 Helmi 2019, 13:27

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Mymmeli » 21 Kesä 2019, 18:32

C-lohkossa yllättävä voittaja. :eeek:
Kaikki tekee virheitä, joskus jopa minä! :ylppis:

Avatar
Tegu-
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 336
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Tegu- » 21 Kesä 2019, 18:35

^ Kieltämättä! I Can Feelin olisin mieluusti nostanut ylemmäs tosin, vaikka aloin kolmosellekin hieman lämmetä jossain vaiheessa. Kutkuttaisi jo nyt nähdä piste-erot, mutta pitänee malttaa odottaa koko raadin loppuun asti.

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 21 Kesä 2019, 18:45

D-lohkon tuloksien voimin puolivälierien viimeiset semifinalistit!

Kuva
https://vimeo.com/343650440
Klikkaamalla tulokset!
Viimeksi muokannut Spartan kuningas, 28 Kesä 2019, 16:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Mymmeli
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 399
Liittynyt: 22 Helmi 2019, 13:27

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Mymmeli » 21 Kesä 2019, 18:48

Kokonaisuudessaan hyvät tulokset, mutta C-lohkon sijat 1. ja 2. voisi olla toisinpäin. :joojoo:
Kaikki tekee virheitä, joskus jopa minä! :ylppis:

Avatar
Tegu-
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 336
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Tegu- » 21 Kesä 2019, 18:50

No D:ssä ei ainakaan ollut yllättävää voittajaa. :P Vähän kuitenkin yllätyin, että Kate Perry oli noin ylhäällä ja TWiiNS vastaavasti alhaalla.

Avatar
Spartan kuningas
Siemailija
Siemailija
Viestit: 155
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas » 21 Kesä 2019, 18:58

Isken puolivälierien tulokset toiseen viestiin myöhemmin, ettei tuloksia myöhemmin fiilistellä tahtovat turhaan spoilaannu jo alkumetreillä. Kolme jäbää jätti äänestämättä, mutta muut veti velvollisuutensa helvetin hienosti (joskin jotkut turhan myöhään) maaliin. Kasin aikoihin astutaan semifinaalien mielettömään maailmaan neljän uuden ja neljän vanhan kappaleen voimin!

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 25345
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Kesäraati 2019 // Puolivälierät

Viesti Kirjoittaja Timoteus » 21 Kesä 2019, 19:50

Vain kaksi neljännesvälierävoittajaa putosi kokonaan. Ansaitusti. Silti hieman korpeaa, koska kyseisissä neljännesvälierissä olisi ollut pidetympiä kappaleita. Nyt yhden maun mafian jyräsi läpi keskinkertaisuuksia, joista ei itsekään pidä. :stupido: No, formaatista ja säännöistä on turha syyttää äänestäjiä. Olen itsekin saattanut pilata erätuloksia joutuessani äänestämään vähiten huonoa.

Puolivälierien tulokset ovat jopa yllättävän hyvät. Kierroksen paras biisi semeihin ja viisi kauheinta pihalle tai vaihtoon.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Vastaa Viestiin