Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
Erakkorapu
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 298
Liittynyt: 15 Joulu 2013, 11:57

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja Erakkorapu »

Throbbing Gristle - Hamburger Lady
Tätä teosta on pakko hieman kommentoida, sillä levyraadeissa ei toistaiseksi ole tullut vastaan biisiä joka olisi ollut haasteellisempi pisteytettävä. Valehtelisin jos väittäisin varsinaisesti nauttivani tämän kuuntelemisesta, päin vastoin biisistä tulee äärimmäisen epämiellyttävä olo, mutta juuri tämä tekee kappaleesta erittäin pysäyttävän. Biisin sanoitus, taustatarina ja äänimaisema yhdessä saivat aikaan poikkeuksellisen voimakkaan tunnereaktion, mutta samalla teos ei ole sävellyksenä oikeastaan mistään kotoisin, joten jäin pitkäksi aikaa pohtimaan sitä, minkälaisilla kriteereillä tällainen kappale tulisi arvioida suhteessa levyraadin muihin biiseihin. Lopulta 8 pistettä tuntui sopivalta kompromissilta, Night of the Long Knives sekä Rose Hip November olivat omaan korvaani liian miellyttäviä biisejä sijoitettavaksi sellaisen kappaleen taakse, jota en todennäköisesti enää koskaan halua kuulla uudestaan. Hamburger Lady on kuitenkin teoksena kiinnostavinta mitä olen näissä levyraadeissa toistaiseksi kuullut.

An Inmates Lullaby menestyi huomattavasti odotuksiani paremmin, mukavaa jos joku muukin on tykännyt kyseisestä kappaleesta. Ne ärsyttävät välikilkuttelut olen tulkinnut kuvaavan mielentilan vaihteluita, jotka häiritsevät mielisairaan kertojan muuten harmonista maailmaa. Toki tämä on vain omaa arvailuani, voihan olla että bändin jäsenet päättivät muuten vain härnätä kuuntelijoitaan.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Rousku kirjoitti: 28 Elo 2019, 01:40 Kas tässä pojot ilman alkuun annettuja 12 tai 24 pisteet etumatkoja (rangaistuspisteet äänestämättömyydestä jätin voimaan). Tasatilanteita en yritäkään ratkaista.

Voittaja olisi vaihtunut :draamaa:
Onneksi kuitenkin Devil voitti mielummin kuin tuo Hell to the Liars. :draamaa:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5320
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Oli tänään sen verran aikainen herätys, etten valitettavasti jaksanut seurata tulosshowta loppuun saakka, mutta menihän tämä lopulta ihan hyvin omalta osaltani. Kolmas kerta putkeen, kun sijoitun parempaan puoliskoon. :uujee: Se tuntuu erittäin hyvältä, kun on suurimman osan kevättä ja kesää kyntänyt todella surkeita sijoituksia. I Always Wanna Die (Sometimes) on loistavan A Brief Inquiry Into Online Relationships - albumin ihastuttavan melankolinen päätösraita. Kappale on ollut jonotuslistallani sillä ajatuksella, että joskus voittaessani pitäisin jonkun ranteet auki - raadin ja laittaisin tämän isäntäkappaleeksi. :heh: En nyt sitten kumminkaan jaksanut pantata tätä, kun ei tiedä, napsahtaako se voitto kohdalle ikinä. :draamaa: Mukavasti tällä sai myös kuitattua puolet mahdollisista lisäpisteistä, mikä ainakin jossain määrin helpotti valintaa lukuisien brittisuosikkieni joukosta.

Onnittelut vielä Hazardille ja kiitokset Evevevelle hyvin järjestetystä raadista! :peukku:
Viimeksi muokannut granaattiomena, 29 Elo 2019, 00:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11317
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

granaattiomena kirjoitti: 28 Elo 2019, 20:10 Kappale on ollut jonotuslistallani sillä ajatuksella, että joskus voittaessani pitäisin jonkun ranteet auki - raadin ja laittaisin tämän isäntäntäkappaleeksi. :heh:
Toivottavasti voitat pian. :kups:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5320
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

^ Minulla on raati-ideoita pilvin pimein, joten en varsinaisesti lupaa, että ranteet aukeavat, jos voitan. Potentiaalisia isäntäkappaleita tuohon raatiin olisi kyllä edelleen runsaasti jäljellä, vaikka tuon nyt käytinkin.

Ja niin, kiitos vielä kaikille The 1975:tä äänestäneille! :hali: Unohdin kirjoittaa tämän tuohon ylempään viestiin. :heh:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11317
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

inomu kirjoitti: 26 Elo 2019, 00:38 Mitäs Natasha Bedingfieldille tapahtu, kun on kadonnut skenestä? Kiva oli kuulla hänenkin ääntään pitkästä aikaa.
Häneltähän tuli uusi albumi ulos tänään. Yllätyin itsekin, kun Spotifyni suosituksista sen löysin. :joojoo:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
inomu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2677
Liittynyt: 31 Joulu 2010, 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja inomu »

Terasbekoni kirjoitti: 30 Elo 2019, 14:44
inomu kirjoitti: 26 Elo 2019, 00:38 Mitäs Natasha Bedingfieldille tapahtu, kun on kadonnut skenestä? Kiva oli kuulla hänenkin ääntään pitkästä aikaa.
Häneltähän tuli uusi albumi ulos tänään. Yllätyin itsekin, kun Spotifyni suosituksista sen löysin. :joojoo:
Näytti olevan omissa suosituksissanikin Spotifyssa :peukku: Pitääpä kuunnella!
Dancing to electropop like a robot from 1984

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36776
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Kas, voisihan sitä puntarin tästäkin kisasta panna näkyville. Omasta kappaleestani (LZ7 - Give My All) sen verran, että kuulin sen viime vuonna rippileirillä erään nuorisotyöntekijän soittamana. Ihastuin välittömästi raikkaisiin drum 'n' bass -soundeihin ja mukavaan sanomaan ja tiesin, että tulen sen joskus jonnekin lähettämään. Nyt oli hyvä hetki, ja odotin rehellisesti sanottuna vähintään top-10-sijoitusta. Niinpä toiseksi viimeinen oli hirveä pettymys.

Raati itsessään oli huikeatasoinen elämys, jota tulen muistelemaan vielä pitkään. <3

:stara: :stara: :stara: :stara: :stara:
(4,5–5,0)

1. Throbbing Gristle - Hamburger Lady (5,0)
2. LZ7 - Give My All (5,0)
3. SOHN - Carry me home (4,9)
4. Steven Price (with vocalist Katherine Ellis) - Gravity (4,8)
5. RAIGN - This Is The End (4,7)
6. The Wandering Hearts - Devil (4,7)
7. Darren Styles - Flashlight (4,6)
8. Vashti Bunyan - Rose Hip November (4,5)
9. The Wanted - Demons (4,5)

:stara: :stara: :stara: :stara:
(3,5–4,4)

10. The 1975 - I Always Wanna Die (Sometimes) (4,3)
11. RAYE - Shhh (4,2)
12. Same Difference (feat. Alcazar) - Karma Karma (4,1)
13. London Grammar - Hell to the liars (4,0)
14. Jessica Wright ft. Mann - Dominoes (3,9)
15. Calvin Harris ft. Tinie Tempah - Drinking From The Bottle (3,8)
16. Claire Rickhards - My Wildest Dreams (3,7)
17. Tom Grennan - Sober (3,6)
18. Gentle Giant - An Inmates Lullaby (3,6)
19. Cut Capers - Get Movin' (Feet Don't Fail Me Now) (3,5)
20. Everything Everything - Night of the Long Knives (3,5)

:stara: :stara: :stara:
(2,5–3,4)

21. Frankmusik feat. Natasha Bedingfield - Crash and Burn (3,4)
22. Paloma Faith - Trouble with My Baby (3,2)
23. RAIGN - Walk On Fire (3,1)
24. Monarchy - I Won't Let Go (3,0)
25. Cheryl - Call My Name (2,9)
26. Olly Murs - Can't Say No (2,8)
27. Nothing But Thieves - Honey Whiskey (2,7)
28. Gloryhammer - The Land of Unicorns (2,7)
29. Years & Years - Lucky Escape (2,7)
30. Years & Years - Rendezvous (2,6)
31. Pale Waves - Black (2,6)
32. Muse - Uprising (2,6)
33. One Direction – Right Now (2,5)

:stara: :stara:
(1,5–2,4)

34. Rina Sawayama - Alterlife (2,3)
35. David Bowie - Heroes (2,2)
36. Koko - Open Your Eyes (2,0)
37. The 411 - On My Knees (1,7)
38. Kate Bush - The Song of Salomon (1,6)
39. Herman's Hermits - I'm Henry the VIII I Am (1,5)

:stara:
(0,0–1,4)

40. Leona Lewis - I See You (0,7)
Meow cat, please meow back.

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2968
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Levyraati 24: Flying the Flag (For the UK)

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Pahus, ei 0,0 arvosanaa, olen itse pettymys :heh:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Vastaa Viestiin