Viisukuppila

Yllätyin myös kaikkien viisukliseeartistien puuttumisesta. Buranovskiye babushkilla on ainakin aika kivaa tuotantoa, tosin ovatko kaikki sitten tarpeeksi vanhoja?

Täydelliset tajunnanvirtakommentit artistien ikien mukaisin sanamäärin. Mihin taas olen ryhtymässä?

1. Loretta Lynn & Willie Nelson - Lay Me Down (83 & 82)
Miellyttävän kuuloinen alku, jossa naislaulajan, ilmeisesti Loretta nimeltään, ääni soljuu herttaisesti musiikin tahtiin. Mieslaulajakin osaa tehtävänsä. Kaiken kaikkiaan miellyttävää vanhan ajan höngintää tässä sävelteoksessa, joka pitää mainiosti otteessaan. Tulee mieleen vähän se yksi taannoinen mellotyrkky. Olikohan tää just se biisi, josta Serduchka Messengerissä minulle puhuikin? Taisipa olla. Kas vain, se loppuikin sitten siihen, melko lyhkäinen. Noh, ei haittaa, hyvä aloitus oli. Ei toki verrattavissa edellisen raadin aloituskappaleeseen, mutta kuitenkin. Mitähän vielä sanoisi, jotta saisi aikaan kahdeksankymmentä kaksi ja puoli sanaa? Vaikkapa vielä täm–

2. Luciana feat. Betty White - I'm Still Hot (89)
Oho, tässähän onkin tuttu leidi kyseessä, ja melkoisella menolla ja meiningillä nyt koetellaankin kalastella ääniä. Eipä tämä nyt oikein mistään kotoisin ole, mutta silti viehättää vähäsen. Voi ei, mitä tästä nyt ajatella? Ehkä ei tarvitse ajatella mitään, aivot vaan narikkaan. Valitettavasti tämä ei ole rakenteeltaan mikään kovin miellyttävä, ja vähän turhan voimakkaasti rynkyttää vaan eteenpäin. Hauskaa kuitenkin, että tämän ikäinen persoona tekee tämän tyylistä musiikkia. Siitä hattu pois päästä ja hanskakin kädestä ja lippaa heittämään. Betty tosin taitaisi vain nauraa tällaisille eleille... Sen verran camp-acca tuntuu olevan. Näin on!

3. Danny - Lautturi (75)
Herra isoherra ja hopeakettujen hopeakettu Dannyhän se siellä! Ja tutulla biisilläkin vielä kaiken lisäksi. Alkuperäinen on oikeinkin lemppareita omalla tavallaan, enkä olekaan tätä versiota tästä kuullut. Dannyn määkivä vanhusääni häiritsee tällaisessa biisissä enemmän kuin 7300 päivään tyyppisessä renkutuksessa, joten ehkä nyt ei ihan alkuperäisen tasolle päästä. Ei nyt mitään moitittavaa, mutta ei oikein hyvääkään sanottavaa. Semmoinen aika keskikolmonen. Vielä kun iso D tuosta vähän isonee, niin alkaa äänessä olla semmoista kappaleen numero yksi tyylistä kantrikarismaa.

4. Shirley Collins - Death And The Lady (81)
Mitähän meillä tällä kertaa on luvassa? Kovasti liplattaa videon alku. Ja TRÖINGS kuuluu. Rämpyttää, rämpyttää. Noh, tapahtuuko tässä nyt mitään? No nyt alkoi määintä. Hyi, miten hirveästi tämä menee. Ihan kuin olisi setä (vai täti?) vähän naukannut viinaksia kaapista ja päättänyt, että nytpä sävelletään joku uusi laulu. Voi kauheeta, kuinka kauan tätä jollottelua täytyykään oikein kuunnella? Ehh... Ja mitähän sanottavaakaan tästä edes löytää enää? No ei onneksi ole kuin muutamia kymmeniä sanoja enää. Ja nyt ei sitäkään. Tai siis nyt ei.

5. Leonard Cohen - Nevermind (80)
Huu, Serhathan se siinä. Ihanasti kähisee, kuten sedän tapana on. Tai oli. Tai jotain. Biisissä tuntuu olevan jotain ihanaa transsin omaista tunnelmaa, joka vie minut pilvimaailmaan. Huojun vaan höpsösti puolelta toiselle. Tämähän on melkein kuin ASMR:ää parhaimmillaan! Ihania naksahdusäänteitä ja tupsutteluja. Noh, miksi nyt jäin johonkin tähän koukkuun? Upean monotonisia sävelkulkuja edellisen poukkoilun jälkeen. Naiskuoro sopii tähän jotenkin vähän pöhköllä tavalla aivan täydellisesti, ja nyt mentiin näköjään ranskaksikin sitten vielä. Ihanaa! Täydellisen häiriintynyttä ja randomeja osia päälle. Omituinen elämys kaiken kaikkiaan.

6. Esa Pakarinen - Severi Suhosen jenkka (77)
Voi ei, tunnelmasta toiseen. Eikä, voi apua, kuolenpas nyt vähän täällä. Hihittelen aivan liikaa. Onpas sympaattinen kokemus, ja lyriikat ovat erityisen hauskoja. Olisi hauskaa omistaa joku vanha sukulaismies, joka lauleskelisi sukujuhlissa jotain tämmöisiä aina. Että olisikin höppänää, kun vähän kakkukahveja nauttisi ja Erkki-setä siellä laulelisi ja nappaisi kitaran laatikosta. Rytmi on kieltämättä melkoisen taidokas, ja kyllä tämä mukanaan saa tanssimaan. Voi ei, kun on vaan lyhyt, ihanhan tässä tulee kiire kirjoittaa kommentti valmiiksi! Vielä tämä, niin valmis.

7. Granny G - No Show Daddy (79)
Jahas, taas tunnelmasta toiseen... Vai että räppärimummo. Taitaa jäädä Suomen oma Eila-mummo kakkoseksi? Puhuu vieläpä kiimaisille poitsuille! Ehkä tämä nyt on vähän monotoninen, jotta tästä täydellisesti voisi nauttia. Siinä, missä monotonisuus oli Cohenin ansio, niin tämän mummelin kohdalla se enemmänkin häiritsee. Onko tässä edes mitään laulettua kertsiä? Yllättävän taidokas räppäri tuo mummo on, joten jonkinlaista kunnioitusta pitää kyllä antaa. Aseäänet vähän pelästyttivät, mutta sentään jotain muutosta biisiin. Hauska kokonaisuus, mutta musiikillisesti vähän köyhä. Oho, se loppuikin sitten kuin seinään.

8. Michael Chapman - Memphis In Winter (75)
Jaahas, junnuosastoa taas vaihteeksi. Lol 75, eihän se oo ikä eikä mikään! Taaskin vähän kantrihtavalla linjalla ollaan ja röökiääntäkin löytyy. Tai sitten sitä vanhaa viskiä kaapin pohjalta. Biisistä itsestään en nyt taida ihan saada otetta. Ei tämä nyt mikään huono ole, mutta jotenkin kovin keskitien turvallisuutta ja rämpyttelyä. Ja melkein seitsenminuuttinenkin vielä! Kai tässä jonkinlaista hypnoottista tunnelmaa on haettu, mutta ei ainakaan toistaiseksi itseäni ole napannut mukaansa. On tässä vielä tosin aikaa kehittyä vaikka minne.

9. My 90 year old grandmother - All the single ladies (90)
Voi ei, nyt pitääkin sitten kirjoittaa hirveästi ja vieläpä näin lyhyessä ajassa... Että semmoinen kappale. Joopa joo. Juupa juu. Jaa että niin. Semmoista sitten. Ihan kiva, mutta vähän häiriintynyt. Juu. Jaa. Että semmoinen kappale. Joopa joo. Juupa juu. Jaa että niin. Semmoista sitten. Ihan kiva, mutta vähän häiriintynyt. Juu. Jaa. Että semmoinen kappale. Joopa joo. Juupa juu. Jaa että niin. Semmoista sitten. Ihan kiva, mutta vähän häiriintynyt. Juu. Jaa. Että semmoinen kappale. Joopa joo. Juupa juu. Jaa että niin. Semmoista sitten. Ihan kiva, mutta vähän häiriintynyt. Juu. Jaa. Jaa. Juu.

10. Barbra Streisand - Don't Lie to Me (76)
Edellisen jälkeen melkoinen tasonnousu, mutta siihen ei paljoa vaadittukaan. Laulajan ääni ei kuulosta todellakaan noin iäkkäältä. Herranen aika, mitä draamaa ja tunnelmaa tässä onkaan! Uskomattoman puhdas ja kuulas ääni. En nyt pääse yli laulajan äänestä näköjään. Hyvää musiikkia, mutta taitaa nyt jäädä vähän tylsäksi ja keskinkertaiseksi, vaikka kovasti koettaakin paisutella. Oikein hieno kuitenkin omalla tavallaan. Ehkä rock-ääniä olisi saanut olla enemmän, niin minäkin olisin saanut tästä suurieleisesti otetta. Voi ei, tehkää joku tästä rock-versio tai -remix.

11. Rhapsody of Fire & Christopher Lee - The Magic of The Wizards Dream (83)
Olen kuunnellut tätä kappaletta Porvoon kotini yläkerrassa italiaksi, ranskaksi ja vaikka millä kielillä silloisen tulevan kämppikseni kanssa vuonna 2012. Ja nyt jopa ymmärrän nuo kaikki Saruman-kommentit, kun vihdoin sen Tarun Sormusten herrasta olen elokuvaversioina katsonut. Ennen kaikki tällaiset fantasiamaailmat olivat minulle täysin tavoittamattomissa, mutta kiitos tälle entiselle tulevalle kämppikselleni, on sivistykseni kasvanut suuresti vuosien mittaan. Kappale on yksinkertaisesti upea, hieno, mahtipontinen ja kaunista kuunneltavaa. Tasainen rytmi tukee musiikkia, joka kasvaa miellyttävästi, joskaan ei liian pompöösisti. Hyvä, että tämä oli mukana juuri tässä raadissa.

12. Jeanne Calment - La Farandole de Jeanne (120)
Taas tämä. Taidan ihan suosiolla jättää kommentoinnin kesken, sillä tämän aikana ei ihan ehdi noin paljon tekstiä tuottaa. Joskus tämäkin kappale kuulosti paremmalta, mutta nyt ei ihan lähde. Toki ihan hauska humputus. Ja wwwwanha nainen, kerta kaikkiaan. Yllättävän hyvältä hänen puheäänensä kuulostaa, vaikka ikää jo melkoisesti tuossa vaiheessa oli kertynyt. Hauskaa, että tämä olisi kai mennyt läpi sekä syksyraatiin että tähän. Lapsen ja vanhuksen vuoropuhelua. No nyt se loppui, höpötelläänpäs lisää myöhemmin vielä muutamien kymmenten sanojen verran... Kas, seuraavassa onkin sen verran pitkällä musiikkivideoalulla varustettu, että taidan ehtiäkin raapustaa tämän nyt loppuun. Hyvin ehtii vielä edelliseen vanhaan naikkoseen palata. No niin, alkaisikohan nyt olla jo 120 sanaa? No ei ihan, vielä semmoinen kymmenen pitää saada aikaan. No joko nyt? Jep.

13. Paul McCartney - Who Cares (76)
Klassinen setä, ja enpä ole jotenkin tajunnut, että sekin on jo noin vanha. Beatles ei ole oikein koskaan kuulunut musiikkitietämykseni piiriin, joten innolla odotan Paulin myöhäisempää tuotantoa. Hyvinhän tuo ääni on säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet, ei voi muuta sanoa. Kivasti etenee kappale, vaikka tämä nyt vähän meneekin sille kellarirock-osastolle, jonka vihaamisesta olen tullut tietyissä piireissä hieman kuuluisaksi. Nykyään tosin olen sillekin siedättynyt, eikä tämäkään biisi mitenkään huonolta kuulosta. Melko neutraali olio, jota kyllä ihan tuskitta kuuntelee.

14. John Mayall - It's So Tough (feat. Steven van Zandt guitar) (86)
Kas, rokimppoo alkua tässä nyt. Kivoja kitaroita, jotka suorastaan Albanian suuntaan johdattelevat. Kiva ääni sedällä, ja biisikin etenee mukavan tasaisesti. Paljon hyvää, mutta paljon myös vähän tylsää. Kivasti jammailee jossain ruotsinlaivalla, mutta sinne taitaa vähän jäädä. Ja saisikin jäädä. Kaipa tämä nyt on semmoista laadukasta musiikkia nyt sitten, jota nykynuoret eivät vaikkuisilla ja puhelimentäyteisillä korvillaan osaa kuunnella. Hauskaa trubaduurimusaa, mutta enemmän tätä ravintolan taustamusiikkina kuuntelisin maukkaan ruoka-annoksen äärellä kuin osana levyraatia. Sori, pappa, ei mitään henkilökohtaista minun suunnaltani, biisisi ei nyt vaan oikein meikäläiseen tunnu nappaavan.

15. Odetta - (Something Inside) So Strong (77)
Ohhoh, livevetoa. Mitähän täältä tulee? Humalainen pappa! (// Luulin yli puolen välin, että kyseessä oli pappa, mutta se olikin joku mamma... Voi kauneus.) Ei kai sentään? Huih, nyt kuulostaa aika ihanalta. Tässä on jotain juuri sellaista kaihoisaa tunnelmaa, joka aina minuun itseeni henkilökohtaisesti nappaa. Tulee vähän – huom. kaikki nirppanokat, jotka aina kiusaa minua, VÄHÄN – mieleen Belgian 1990 viisu tai jokin sen erikoinen tunnelmakaima. Tämähän on oikeasti todellakin ihana. Ai että, ihan herkistää. Todellakin parasta, mitä toistaiseksi on.

16. Charles Aznavour - Hier encore (Yerevan 11.11.2015) (91)
Ja toinen live perään. Vai onkohan tämä nyt jotain klassista? Ei sentään, vaan ihan pappa laulamassa. Hienon kuuloista musisointia. Jotain tällaista olisi kiva nähdä joskus Euroviisuissa. Hienoja melodioita tässäkin. No nytpä minua, miellyttävien melodioiden ystävää, hemmotellaan. Ja hänhän onkin vanha mies. Ihana. Jos edellisestä tuli mieleen Belgia 1990, niin tässä on joissakin melodioissa havaittavissa vähän – JÄLLEN VÄHÄN, senkin nirppanokat – Portugali 1984:ää. Samanlaista polveilua, tosin hitaampana kuin verrokkinsa. Ihanaa, hyvän mielen musiikkia. Komeaa ja rauhoittavaa. Nautin suurieleisesti, toivottavasti tämä ja edellinen pärjäävät tässä raadissa ansiokkaasti! Sen ne todellakin ansaitsisivat tässä kattauksessa. Niin.

17. Clint Eastwood & Jamie Cullum - Gran Torino (78)
Vau, mikä intensiivinen tunnelma! Hieno röökiääni tälläkin, jaa oho, sehän olikin sitten kuuluisa mies. No ilmankos olikin mukana. Voi ei, kun kommenttien kirjoittaminen alkaa puuduttaa... Tässä biisissä ei ole ehkä edellisiin kahteen verrattaessa samanlaista melodiallista latausta, mutta toki tykkään silti jonkin verran. Ymmärrettävistä syistä on ollut paljon balladeja mukana, ja ehkä tässä vaiheessa niiden erotteleminen alkaa jo tuottaa tuskaa. Tulisikohan loppupäässä vielä joku kunnon bängeri? Miksei kukaan mummo tai pappa ryhdy DJ:ksi? Menisin mielelläni jorailemaan. Humppa pumppa vaan.

18. Yoko Ono - Warzone (85)
Odotetusti Yokokin oli mukana. Yksi klassisimmista vanhoista artisteista. Hui, mitähän täältä tulee, äänimaisema vaikuttaa alussa ainakin mielenkiintoiselta. Kuolemaa vaan eläimille. Ihanan ahdistava tunnelma ja hyvä kappale. Tältä Björkin pitäisi kuulostaa, jotta minäkin siitä nauttisin. Herranen aika, ihanaa ähkimistä ja räiskintää ja huutoa. Taidemusiikkia melkeinpä parhaimmillaan. Ahdistavuus on aina hyve. Voi ei, olipa se lyhyt. Yhyy, olisi voinut kuunnella vaikka kuinka pitkään. Pöh, harmi. Tätä olisi jaksanut vaikka kymmeniä minuutteja! No joo, kommentti vielä loppuun, vaikka seuraava jo pauhaakin. Naha, vielä puuttuu sanoja, no sanotaan vaikkapa.

19. Jean-Jacques Perrey & Luke Vibert - Analog Generique (78)
Ah, pitkästä aikaa jotain vähän nopeampaa. No nytkö tässä on sitten sitä pappa-DJ:tä, jota aikaisemmin jo halajasin elämääni? Onkohan ihan kokonaan instrumentaali, vai tuleeko kohta jotain kuolonkorahduksia? Tällä kertaa ei sentään katoavien kielten. Omaan makuuni tällainen elektroninen musiikki on vähän plääh, mutta tunnistan kyllä arvot. Arvokkaita ovat. Onneksi osa selvästi tällaisestakin nauttii. Kiitos siis hälle, joka muut saa nauttimaan. Minä jään tällä asemalla pois. Kuulostipa tekotaiteelliselta kommentilta, vaikka tekotaidetta ei olemassa olekaan. Oli se nyt ihan virkistävä kuitenkin.

20. Simone de Oliveira - Foi Assim (75)
Sentään yksi viisuartistikin mukana. Vai onko näitä ollut enemmänkin? En ihan pysy enää kärryillä tämän vanhainkodin asukkaista. Kaunista ja kaihoisaa tuntuu olevan, fadoako tämä nyt sitten on? Ehkä vähän jää keskinkertaiseksi, vaikka komea ääni Simonella onkin. Plääh, miksi ryhdyin tähän kirjoittamisurakkaan, nyt tympii jo voimakkaasti... Ehkä tämä nyt on semmoinen "minä olen vanha ja kuuluisa, minä laulan vanhan ja kuuluisan tavoin arvokkaita lauluja", jolla muistellaan artistin pitkään kestänyttä uraa. Tai sitten se laulaa muuten vaan.

21. Petula Clark - Sacrifice My Heart (84)
Petula-jumalatarhan se siellä. Hyi, miksi nyt käytin jotain tuollaista? Olen vähän häiriintynyt. Voi minua. Häiriintyneeltä vaikuttaa laulukin, laula, täti, laula. Oih, ihanaa pumputusta. Hauska biitti tässä, joka kantaa läpi jännän kertsin. Tykkään maagisesta tunnelmasta. Hauskaa, kun tässä laulajan ikää ei silleen korosteta, vaan se nyt vaan laulaa tämmöisen biisin, vaikka onkin vanha. Ehkä ihan oikea lähestymistapa musiikkiin. Vain yksi osa artistia ikä lopulta on. Tämä on kyllä aika kiva, joten päästän jatkokuunteluun ja arvioin pistepotentiaalia myöhemmin. Tai ehkä jo tänään, niin saisi alta pois.

22. Wayne Shorter - Pegasus (77)
Kas, no nyt tulikin sitten se 15-minuuttinen, jota tässä olen hetken jo odotellut. Tällaista on tullut Mini3765:n kanssa kuunneltua useasti, joten olen ihan sinut tämän erikoisuuden kanssa. Tykkään. Mieluummin minä tällaista trubaduuria kuuntelisin kuin sitä yhtä sieltä ruotsinlaivalta, jonka aiemmin kommenteissani mainitsin. Arvostan teosta korkealle, ja taidankin palkita hyvillä pisteillä. Hih, hauskaa, että tällainenkin pääsi mukaan tähän kattaukseen. Hyvä, Kuppila. Olemme monipuolinen musiikkiyhteisö. Ei ole pelkkää glitteriä ja tuulikonetta, kuten eräs lafka antaa ymmärtää!! Ottakaahan meistä oppia.

23. Celia Cruz - La negra tiene tumbao (75)
No jaahas, että semmoista sitten. Noh, päästäänpäs lopulta sinne mummotunneliin, ja ehkä jopa sieltä poiskin. Artisti on ilmeisesti tuttu jostain, mutta itselleni vieras. Onko tää joku drag queen? Olen vähän hämmentynyt kokonaisuudesta, vaikka hauskasti kilkuttaakin. Musiikillisesti ei nyt itselleni miellyttäviä elementtejä kovinkaan paljoa. Saisi olla puolet melkein nopeampi, jotta tästä nyt jotain saisi irti. Onneksi on junnuosastoa, niin ei enää paljoakaan tarvitse liirutella. Ihan miellyttävä latinorytmi ja hauskoja ääniä, ja nyt meni räppäämiseksikin. Melkoinen sillisalaatti.

24. Angelo Badalamenti - Heartbreaking (82)
Tunnelmallista pianomusiikkia, jossa intensiteetti on kohdallaan. Herkistää kuuntelemaan ja nautiskelemaan ja todistaa osaltaan sitä, että piano on ehdottomasti yksi lempi-instrumenttejani. Vähänhän tämä on geneerinen tämmöinen pimputtelu, mutta minkäpä sille mahtaa, että nautiskelen pimputtelusta näin suuresti? Hyvin pimputtaa ja pimpeli pompeli. Otetaan pimpelipompelin väliin vielä välilyönti, niin saadaan kaksi sanaa aikaan. Maagista tunnelmaa, koskettaa, herkistää. Voi meitä. Voi minua. Haluan itkeä vähäsen. Voih, hautajaistunnelmaa tavallaan, mutta jotenkin positiivisella tavalla. Ehkä vanhus on elänyt onnellisen elämän ja saa levätä. Voih. Ah ja voih, voih.

25. MinaCelentano - A Un Passo Da Te (78 & 76)
Jaahas, tämmöinen päätösbiisi. Onhan tämä nyt nopeammista yksi varteenotettavimmista. Tai kenties jopa se varteenotettavin. Iät ovat 78 ja 76, joten 77 sanaa pitäisi vielä saada aikaan. Mitähän sitä sanoisi, tämä kuulostaa todella albanialaiselta. Siellä on jonkin verran tämmöistä humputusta olemassa, joten tavallaan tämä on vähän rakasta minulle. Tykkään, mutten niin paljon, kuin joistakin tämän saman tyylilajin edustajista. Kyllähän tätä nyt kuuntelee ja taitaa jopa päästä jatkoon, mutta en tiedä, pääseekö lopulta kymmenen parhaan joukkoon. Pitänee mutustella lisää.

Leonard Cohen muutettu kanadalaiseksi yleisön pyynnöstä. Kopioin maatiedot suoraan kappaleen lähettäjältä enkä niiden paikkansapitävyyttä kerennyt sen tarkemmin syynätä.

Viidet pisteet vastaanotettu, vielä viikko ja yksi päivä aikaa.

Sanotaan, että 24 tunnin sisällä deadlinesta tulokset ovat selvillä. Minulle tuli (osittain) odottamaton Auschwitzin reissu maanantaille, joten kovin aikaisin en voi luvata kerkeäväni hostaamaan tulosshow'ta.

9 pisteytysvelvollista pisteyttämättä, pisteytysaikaa 17 tuntia. Pisteytysmuistutukset lähtivät vasta nyt, joten jos joku tarvitsee lisäaikaa, saa sitä kohtuullisten rajojen puitteissa pyytää.