Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
Aleksi
Press
Press
Viestit: 20384
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Pökälehän tuo voittaja on, siitä ei pääse mihinkään. Ehkei kuitenkaan niin ruskea, kuin täällä väitettiin. Sellaista kahden tähden huttua, joiden on nähty voittavan jo muutaman kerran. Onnittelut nyt kuitenkin.

Itseltäni odotin joko hittiä tai hutia. Huti tuli. :heh:
Got a fire and a country heart 🔥

Zazpikaleak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1333
Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Zazpikaleak »

14. sija olikohan nyt kolmas vai neljäs kerta.

Hyvä voittaja saatiin jälleen kerran. Toteutui myös jälleen erikoinen tilasto: aina kun on semifinaalit ja olen tyytyväinen jatkoonmenijöihin, minulta finaalissa kolmanneksi eniten pisteitä saanut kappale voittaa. :shock: Tämä oli jo kolmas kerta. Yhden muun kerran on ollut semit mutta silloin tulokset menikin ihan katastrofaalisesti. Eikä tämä ole ainoa omituinen tilasto osaltani näissä raadeissa.
Violins playing
Angels crying

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2210
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Iso kiitos :surrur: En olisi uskonut tämän päivän koittavan :heh:

Hanging Upside Down oli itselleni uusi tuttavuus, jonka löysin biisiä tähän raatiin etsiessäni. Biisi iski heti ensi kuulemalla, ja lähetin sen saman tien raatiin. Tuolloin kävi jo kieltämättä mielessä, että tällä saattaisin jopa pärjätä. Kokonaisuuden kruunasi vielä upea musiikkivideo.

Ajatus oman raadin järjestämisestä pelottaa hieman, mutta en kehtaa kieltäytyä kunniasta. :mrgreen: Ehkei se olekaan niin vaikeaa.

Erityismaininta Peten lähettämälle Anna Oxan Francescalle. Vahvan naisen upea tulkinta kasarityyliin :kaunis: Oxan vuoden 1989 viisu kuuluu myös kaikkien aikojen suosikkeihini.
MKuvau!

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Timoteus kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:29 kaikki suorat finalistit sijoittuivat kaikkien vaihtokappaleiden edelle. :eeek:
Onnea sitten myös Mobylle ja Snudelle vaihtokappaleiden sarjan voitosta! :heh:

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5510
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Onnea letkeälle voittokapalle ja tietenkin TomBoille! Kipale tosiaan jäi juuri ja juuri pisteittä.


Toinen pisteiltä viime hetkellä jäänyt oli juurikin tuo eurobeat-Pamsy. Lopun suurin nousija oli varmaan To Be You, jota kuuntelin eilen useammankin kerran putkeen ja ponkaisi viidenneksi. :surrur: Coronakin alkoi tässä raadin myötä tuntua paremmalta, vaikka alussa tuntui siltä, että olen jo aikoinaan kuunnellut vastaavia ihan tarpeeksi. Ei näistä diggaaminen näköjään ihan hevillä lähde.

Heviä ei muuten raadissa näkynyt. :lohduton:

Avatar
S-Tyyppi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1056
Liittynyt: 25 Loka 2012, 18:26

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja S-Tyyppi »

Timoteus kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:29 No, ainakaan taktisista syistä ei kannattanut hakeutua vaihtoalueelle. Oli odotettavissa, että suorat finalistit pärjäisivät keskimäärin paremmin, mutta tällaista jyräystä en odottanut.
Olisihan voinut olla niinkin, että johonkin/joihinkin suorista finalisteista kyllästyisi verrattuna kun tulee jotain "uusia" mukaan kesken raadin, mutta näköjään ainakaan tässä ehkä ei.

Tässä taulukon muodossa tuloksia ja pisteitä.

Semifinaalien kärkinelikot julkaisen etusivulle huomenna.

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

S-Tyyppi kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:41 Semifinaalien kärkinelikot julkaisen etusivulle huomenna.
Myös semiexcelit kiinnostavat. :kaunis:
Meow cat, please meow back.

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3384
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Jumbona on hyvä olla! :violette: Onnea TomBoi:lle ja kiitos upeasta biisistä, ja kiitos myös kaikille minua muistaneille! :surrur:
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Nykypäivään siirretty satu sai sangen onnellisen lopun, kun minulle melkoisia WTF-hetkiä tulosshow'n aikana aiheuttanut WOFF tuli kolmoseksi. Näen ilon kyyneliä koronakaranteenissa olevalla videon modernin Punahilkan isoäidillä. Metsästäjä taas ei ole tuloksesta yhtään mielissään. :heh:
Viimeksi muokannut MIH96, 02 Touko 2020, 21:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33086
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Pete »

TomBoi kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:39 Erityismaininta Peten lähettämälle Anna Oxan Francescalle. Vahvan naisen upea tulkinta kasarityyliin :kaunis:
Kiva, kun tykkäsit! :hali:
TomBoi kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:39Oxan vuoden 1989 viisu kuuluu myös kaikkien aikojen suosikkeihini.
Häpeäkseni myönnän, että olin jotenkin täysin unohtanut hänen viisuilunsa. :puna: Mietin vain, että nimi on kyllä tuttu, mutta "Avrei voluto" oli pyyhkiytynyt päästäni kokonaan. 80-luvun viisut ovat minulle suurelta osin katveessa, vaikka olen kaikki kerran katsonut.
Riskinä seniorilaumat

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36596
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

MIH96 kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:44 Nykypäivään siirretty satu sai sangen onnellisen lopun, kun minulle melkoisia WTF-hetkiä tulosshow'n aikana aiheuttanut WOFF tuli kolmoseksi. Näen ilon kyyneliä koronaa potevalla videon modernin Punahilkan isoäidillä. Metsästäjä taas ei ole tuloksesta yhtään mielissään. :heh:
Ihana satu oli. <3 Ansaittu menestyminen.
Meow cat, please meow back.

Snude
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1558
Liittynyt: 25 Syys 2016, 11:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Snude »

Timoteus kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:29 Viimeinen äänestäjä nosti vielä Pamsyn ja Natalia Oreironkin tulostaulukon vasemmalle puolelle, joten kaikki suorat finalistit sijoittuivat kaikkien vaihtokappaleiden edelle. :eeek:
Toistamiseen olin 13. parhaana vaihtokappaleena. :violette: Silloin tosin sijoituin kahden finaaliin päässeen kappaleen edelle, nyt en yhdenkään. 29 äänestäjän ajan olin vasemmalla puolella, mutta viimeiset pisteet tiputtivat minut oikealle. :aivanmaassa:

Hyvä voittaja kyllä saatiin (ja uusi voittaja :uujee: ) ja muutenkin hyvä kärki, ainoastaan WOFFin kolmossijaan olen vähän nihkeä.
Lähden kyllä taas kellariin dokaamaan. Siellä ei ainakaan uskota, että Suomi valitsi oikein Euroviisuihin 2024.

Zazpikaleak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1333
Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Zazpikaleak »

Vihdoin tuli muuten Queenilta pisteitä, kiitos niistä! Vähän arvelinkin, että nyt saattaisi tulla. :heh:
Violins playing
Angels crying

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

ratamolle muuten jo viides nelossija. Ilman sitä 10-lukuraadin pronssia Janne Ahonenkin kalpenisi hänen rinnallaan. :heh:

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Onnea TomBoille! Hyvä biisi voitti. :joojoo:

Jännä kyllä miten kaikki vaihtobiisit telakoituivat tuloslistan oikealle puolelle. :shock: Niiden joukossa on monta kivaa kappaletta, joista suurimman vaikutuksen teki Mobyn When It's Cold I'd Like to Die. Sen kiireetön tunnelma pukee kauniin sanoituksen juuri oikealla tavalla - mitään ei jää kaipaamaan. Muukin Mobyn tuotanto on päässyt soittooni ja vaikuttaa varsin taitavalta ja monipuoliselta artistilta. On aina ilahduttavaa löytää uusia tekijänimiä raatien kautta. :peukku:

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ Tuon takia pidän kappaleenvaihtoa huonona ideana raateihin. Jos vaihtarilla, oli se kuinka hyvä tahansa, voi haaveilla korkeintaan 13. sijasta niin se on aika mälsää. Kritisoin koko ideaa alunperinkin ja nyt varmaan vielä enemmän :heh:

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Samasta syystä myöskin yhdellä Putous-kaudella käytetty kakkoshahmojutska oli susi jo syntyessään.

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Vaihtoshow oli kyllä aikamoinen farssi.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Maalaispoju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1378
Liittynyt: 06 Syys 2012, 21:15

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Maalaispoju »

Tulee vähän fiilis, että järjestelmällisesti vaihtokappaleita sorsitaan, kun viime kerrallakin vaihtokappaleet jäivät finaalissa vikojen joukkoon :eeek: :rofl:

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Suorat finalistit merkitty lihavoituna, vaihtokappaleet lihavoituna ja sinisellä sekä toiseen vaihdetut kappaleet sinisellä ilman lihavointia.

:stara: :stara: :stara: :stara:
1. 🇺🇸 Irene Cara: Fame (Queen)
2. 🇬🇧 Hurts: Sunday (jdjj22)
3. 🇺🇸 Ava Max: Kings & Queens (WildDance)
4. 🇺🇾 Natalia Oreiro: Tu veneno (Timoteus)
5. 🇯🇵 Ayumi Hamasaki: Far Away (granaattiomena)
6. 🇯🇵 Ai Maeda: Ashita wa Atashi no Kaze ga Fuku (granaattiomena)
7. 🇺🇸 Maria McKee: Show Me Heaven (jiiii)
8. 🇮🇹 Anna Oxa: Francesca (con i miei fiori) (Pete)
9. 🇸🇪 Bodies Without Organs: Voodoo Magic (wigwam)
10. 🇷🇺 Zemfira: Iskala (Tegu-)
11. 🇦🇺 Lime Cordiale: Hanging Upside Down (TomBoi)
12. 🇮🇹 Corona: Baby Baby (Rousku)
X 🇦🇺 Olivia Newton-John: Magic (MIH96)
13. 🇳🇴 A-ha: Crying in the Rain (Viisuilija_110)
14. 🇬🇷 Sakis Rouvas: Dio theoi (ESC93)
15. 🇬🇧 Kim Lukas: To Be You (Zazpikaleak)
16. 🇫🇮 Leevi and the Leavings: Ihanasti sanottu (Zazpikaleak)
17. 🇭🇺 Newton Family: Santa Maria (ratamo1)
18. 🇬🇧 All Saints: Pure Shores (inomu)
19. 🇬🇧 Sam Smith: To Die For (viisujänö)
20. 🇮🇹 Pamsy: So Fragile (UFOPOLI)
21. 🇬🇧 Paul Young: Oh Girl (Viisuilija_110)
22. 🇺🇸 Selena Gomez: Boyfriend (viisujänö)

:stara: :stara: :stara:
23. 🇸🇪 Baby Alice: WOFF (S-Tyyppi)
24. 🇫🇮 Orkidea: Redemption (Jufo81)
25. 🇬🇧 Kate Bush: Running Up That Hill (capsLOCK)
26. 🇫🇮 Orkidea: Revolution Industrielle (Jufo81)
27. 🇧🇪 2 Belgen: Lena (capsLOCK)
28. 🇫🇮 Ultramariini: Vaihtoehtoinen historia (Mini3765)
29. 🇩🇪 Fools Garden: Ordinary Man (Snude)
30. 🇺🇸 The Highwaymen: Highwayman (Hazard)
31. 🇫🇷 Daft Punk: One More Time (inomu)
32. 🇺🇸 Rockstar: Dark March (antsa798)
33. 🇩🇪 Banquet: (What Shall We Do With A) Drunken Sailor (Samiasd)
34. 🇫🇮 Taival: When Words End (ESC93)
35. 🇧🇪 Vaya Con Dios: Nah Neh Nah (Happy)
36. 🇺🇸 Chromatics: Shadow (Maalaispoju)
37. 🇺🇸 Moby: When It's Cold I'd Like To Die (Snude)
38. 🇫🇮 Pekka Ruuska: Tammikuun puutarha (Koirankuonolainen)
39. 🇯🇵 KOTO: SixteenSick (Maalaispoju)
40. 🇺🇸 LCD Soundsystem: I Can Change (Hanhis)

:stara: :stara:
41. SU Ирина Понаровская: Мир без чудес (Nevski)
42. 🇺🇸 Susan Mazer: Rooting (CottonJoel)
43. 🇬🇧 Visage: Fade to Grey (Terasbekoni)
44. 🇺🇸 Jonathan Wilson: Oh Girl (Erakkorapu)
45. 🇬🇧 Brian Eno & John Cale: The River (Koirankuonolainen)
46. 🇫🇮 Jope Ruonansuu: Pappi vaan joi (TomppaJr)
47. 🇱🇹 Solo Ansamblis: Baloje (akuankka13)
48. 🇯🇵 Ryūichi Sakamoto: Adelic Penguins (CottonJoel)

P.S. Nyt vasta tajusinkin, että Australia vei tässä raadissa sekä voiton että jumbosijan. :rofl:

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Maalaispoju kirjoitti: 02 Touko 2020, 22:35 Tulee vähän fiilis, että järjestelmällisesti vaihtokappaleita sorsitaan, kun viime kerrallakin vaihtokappaleet jäivät finaalissa vikojen joukkoon :eeek: :rofl:
Se on varmaan vaan se, että suorat finalistit on jo valmiiksi tuttuja semeistä ja niihin on ehtinyt tykästyä enemmän. Vaihtokappale lähtee huonommasta asemasta haastamaan tätä jo muodostunutta suosiota. Siksi laitoin tilalle mahdollisimman samanlaisen biisin vaihtarina - jotta tuttuusvaikutus kantaisi ekasta biisistä toiseen. No eipä sekään antanut kovin hyvää tulosta. :roll:

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5510
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Mielenkiintoinen ilmiö tosiaan tuo suorien finalistien pärjääminen paremmin. Itse näköjään annoin finaalissa uusille kappaleille 52 pistettä 102:sta mahdollisesta eli n. 51 % eli juuri ja juuri yli puolet (mutta 5:lle kappaleelle 12:sta). En oikein tiedä onko se paljon vai vähän, mutta selittäisikö tämä jotain: :mrgreen:
MIH96 kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:12 Hipsteripinnat vaihteeksi... :draamaa:

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41813
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Tegu- kirjoitti: 02 Touko 2020, 23:38 Mielenkiintoinen ilmiö tosiaan tuo suorien finalistien pärjääminen paremmin.
Minusta siinä taas ei ole mitään kovin erikoista. Se, että ne ovat suoria finalisteja, jo kertoo, että niistä on pidetty paljon, enemmän kuin kappaleesta keskimäärin. Jos oletetaan, että vaihtokappale on yhtä hyvä kappale kuin kappale keskimäärin (miksi ne olisivat sen parempia?), on odotettavissa, että suorat finalistit pärjäävät vaihtokappaletta paremmin.

Tällä kertaa ero kyllä oli aika iso, kun kaikki suorat finalistit pärjäsivät vaihtareita paremmin. Silti jos katsoo miten yksittäiset äänestäjät äänestivät, kuva on monipuolisempi. Esim. omissa pisteissäni paras vaihtokappale oli toisena.

Näköjään omat pisteeni muutenkin ovat vaihtarien hyväksi 45 - 57, enkä koe niiden olleen edes mitenkään erityisen hipsteripisteet. Se varmaan vaikutti, etteivät Ava Max, Irene Cara ja varsinkaan Baby Alice oikein kolahtaneet alun alkaenkaan.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ Tuo on totta, mutta väitän että myös tuttuusvaikutus painaa. Kappale jonka on jo kuullut 5 kertaa saa keskimäärin korkeamman arvosanan kuin kappale jonka kuulee ensimmäistä kertaa vaikka ne olisivat yhtä hyviä.

Jos ajattelee, että vaihtokappaleet asettuvat keskimäärin tasaisesti asteikolle 1-5, niin matemaattisesti ainakin joidenkin vaihtokappaleiden pitäisi pärjätä paremmin kuin joidenkin suorien finalistien. Nyt näin ei käynyt ja väitän syyksi tuota tuttuusvaikutusta.

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12801
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

^ Tuo sama tuttuusvaikutushan pisti viisuissakin vuosina 2004-07 semifinaalista tulleet kappaleet suoriin finalisteihin nähden etulyöntiasemaan. Voimakkaimmin tämä näkyi vuonna 2006, jolloin kympin kärjessä oli varmoja finalisteja vain kaksi (Romania ja Kreikka), mutta toisaalta taas vuonna 2005 kärkikaksikko muodostui suorista finalisteista.

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ Juuh siksi tää biisinvaihtoidea on mielestäni vähän huono raadeissa. Tai sitten pitää asettaa vaatimus, että vaihtarikappaleet on kuunneltava läpi vähintään viisi kertaa :heh:

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7490
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Requel »

Kiva nähdä Fame noinkin korkealla! Valintana ehkä vähän tylsä, pahoittelut siitä, mutta itselle kyseinen biisi ei ollut ennen raatia kovinkaan tuttu. Vasta biisinhakureissuilla havahduin miten hyvä biisi on kyseessä. :surrur: Sain aluksi vuoden 2015, mutta tarjosin sitä tosiaan pois jos jollain oli vaikea vuosi. Vaihtobiisini olisi muuten ollut tämä:



MIHistä on varmaan muodostumassa uusi raatikaveri, kun pisteitä on tullut sieltä kivasti. Jotain samaa makua siis! :joojoo:

Kiitos S-Tyypille raadista ja itse pidin tästä joustavasta otteesta, myös teema oli oikein toimiva. :peukku: Onnea myös TomBoille ensimmäisestä raativoitostaan ja voittobiisikin oli oikein kelvollinen.
Zazpikaleak kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:50 Vihdoin tuli muuten Queenilta pisteitä, kiitos niistä! Vähän arvelinkin, että nyt saattaisi tulla. :heh:
:violette: Panin merkille saman!! Viimeinkin muistin edes muutamana pisteen verran. :mrgreen:
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
ratamo1
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1112
Liittynyt: 24 Joulu 2012, 00:27
Paikkakunta: Vantaa

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja ratamo1 »

En ehtinyt seuraamaan tuloksia eilen illalla ja täällä odottikin iloinen yllätys. :uujee:
MIH96 kirjoitti: 02 Touko 2020, 21:57 ratamolle muuten jo viides nelossija. Ilman sitä 10-lukuraadin pronssia Janne Ahonenkin kalpenisi hänen rinnallaan. :heh:
Joo, tämä naurattaa. :rofl: Lisäksi tämä oli jo kolmas 4. sija viiden raadin sisään. :heh: Menestyminen on kivaa, mutta aina kun niin käy, tunnun päätyväni sijalle 4. :sekava:

Biisini löytämiseen käytin Timoteuksen suosittelemaa Discogsia, jossa kokeilin löytää mieleisiä vaihtoehtoja monesta eri maasta. Mielessä oli nyt erityisesti joku sellainen maa, josta en ole aikaisemmin mitään lähettänyt raateihin. Tykästyin alunperin enemmän Santa Marian unkarinkieliseen versioon ja olisin lähettänyt sen, mutta se oli tosiaan julkaistu liian aikaisin. Kiitokset kaikille äänestäjille ja erityiskiitokset täysistä Petelle, Timoteukselle ja Zazpikaleakille. Kahdelta viimeiseltä olen saanut harvoin yhtään mitään, joten nämä olivat mukavia yllätyksiä. Myös S-Tyyppi antoi minulle pisteitä ensimmäistä kertaa koskaan. :draamaa:

Voittaja oli oikein mieleinen ja samoin myös raati. Onnittelut TomBoille ja kiitokset S-Tyypille.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30473
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Rousku kirjoitti: 02 Touko 2020, 23:54 Minusta siinä taas ei ole mitään kovin erikoista. Se, että ne ovat suoria finalisteja, jo kertoo, että niistä on pidetty paljon, enemmän kuin kappaleesta keskimäärin. Jos oletetaan, että vaihtokappale on yhtä hyvä kappale kuin kappale keskimäärin (miksi ne olisivat sen parempia?), on odotettavissa, että suorat finalistit pärjäävät vaihtokappaletta paremmin.

Tällä kertaa ero kyllä oli aika iso, kun kaikki suorat finalistit pärjäsivät vaihtareita paremmin.
Tämäpä tämä. Jos semifinaalikappaleet ja vaihtokappaleet poimittiin samasta "hyvyysjakaumasta", noin neljän vaihtokappaleen olisi pitänyt pystyä panemaan kampoihin suorille finalisteille. Semeistähän pääsi finaaliin noin kolmasosa kappaleista.

Asetelmaa on mahdollista simuloida. Poimitaan samasta hyvyysjakaumasta 13 ykkössemin kappaletta, 12 kakkossemin kappaletta, 12 kolmossemin kappaletta ja 12 vaihtokappaletta. Katsotaan, miten vaihtokappaleet pärjäävät semifinaalien kärkinelikkoja vastaan. Suoritetaan simulaatio 10 000 kertaa.

Yleisin simuloimalla saatu tulos oli, että neljä tai viisi vaihtokappaletta löi heikoimman suoran finalistin. Yhtä äärevä tulos kuin toteutunut saatiin vain 80 simulaatiokerralla (0,8 %). Vastakkaisessa ääripäässä löytyi kuusi sellaista simulaatiokertaa, joissa kaikki vaihtokappaleet löivät ainakin yhden suoran finalistin (huom. yhdelläkään simulaatiokerralla kaikki vaihtokappaleet eivät lyöneet kaikkia suoria finalisteja tai olleet edes lähellä).

raati42sim1.png
raati42sim1.png (30.15 KiB) Katsottu 990 kertaa

Laskin joka simulaatiokerralta myös vaihtokappaleiden sijalukujen summan. Pienin mahdollinen luku olisi 78 (kaikki vaihtokappaleet kaikkien alkuperäisten edellä), suurin 222 (kaikki alkuperäiset kaikkien vaihtokappaleiden edellä). Pienin simulaatioissa saatu luku oli 121. Kaikki 150:n alittavat tulokset tarkoittavat simulaatiokertaa, jossa vaihtokappaleet pärjäsivät keskimäärin paremmin kuin alkuperäiset kappaleet. Tällaisia simulaatiokertoja oli 36 (0,36 %).

raati42sim2.png
raati42sim2.png (87.91 KiB) Katsottu 987 kertaa

Simulaatio on pelkistys. Simulaatiossa on esimerkiksi oletettu, että kaikilla kappaleilla on jokin pysyvä "hyvyysluku", jonka mukaiseen järjestykseen kappaleet aina äänestyksessä asettuvat. Esimerkiksi pisteyttäjien joukon vaihtuvuuden vuoksi näin ei ole. Voi olla, että jostakin semistä meni läpi vääriä biisejä (finaalin äänestäjien kollektiivisen mieltymyksen mukaan), jolloin vaihtokappaleilla pitäisi olla simulaatiota parempi mahdollisuus menestyä. Toisaalta voidaan kiistää oletus siitä, että vaihtokappaleet on poimittu samasta hyvyysjakaumasta kuin alkuperäiset. Jos vaihtajat vaihtoivat omasta mielestään huonompaan kappaleeseen, ehkä ne ovat keskimäärin muidenkin mielestä huonompia, jolloin pitäisi odottaa simulaatiota heikompaa tulosta.

Mitään valtavaa vääristymää pelkistävien oletusten ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa. Käytännössä tuttuusvaikutus on uskottavampi selitys tuloksen äärevyydelle.
Rousku kirjoitti: 02 Touko 2020, 23:54Silti jos katsoo miten yksittäiset äänestäjät äänestivät, kuva on monipuolisempi.
Kukaan yksittäinen äänestäjä ei tosiaan rankannut kaikkia alkuperäisiä kappaleita kaikkien vaihtokappaleiden edelle. Vähiten pisteitä vaihtokappaleille antoi Snude, 4 pistettä. Oliko Snuden tavoitteenakin vaihtokappaleiden sarjan voitto? :mulk: Seitsemän äänestäjää 30:stä antoi vaihtokappaleille enemmän pisteitä kuin alkuperäisille, akuankka13 eniten (74 p).
Liitteet
raati42sim2.png
raati42sim2.png (87.91 KiB) Katsottu 990 kertaa
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4520
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 42: Viisi vuosikymmentä

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ Hieno analyysi. Kiinnostais kyllä jo kovasti ne semien pisteet josta näkis kuinka pahasti tuli perseraiskatuks tän vaihtokappaletwistin takia.

Vastaa Viestiin