Levyraati 44: You Know My Name

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2212
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Levyraati 44
You know my name


Raadin teema
Tervetuloa Levyraatiin numero 44! :surrur: Raadin teemana ovat tunnetut henkilöt. Raatikappaleen sanoituksessa tulee mainita jokin tunnettu henkilö nimeltä. Myös kappaleen nimessä mainittu henkilön nimi käy, vaikkei varsinaisissa kappaleen sanoissa sitä mainittaisikaan.

Tunnettavuuden rimaa ei nosteta kovin korkealle; henkilöstä kirjoitettu suomenkielinen Wikipedia-artikkeli riittää todisteeksi. Henkilön tulee olla oikea ihminen eikä esimerkiksi fiktiivinen hahmo (esim. Indiana Jones) tai vaikkapa eläin (esim. Laika-koira). Henkilön ei tarvitse olla elävien kirjoissa, sillä vainajat ovat myös tervetulleita kisaan.

Sama henkilö voidaan ilmoittaa raatiin vain yhden kappaleen osalta, ja epäselvissä tilanteissa (esim. henkilö esiintyy lyriikoissa lempinimellä tai pelkällä etunimellään) raadinpitäjälle tulee esittää selvitystä siitä, että kappaleen sanoissa mainitulla nimellä tarkoitetaan juuri tätä henkilöä.

Artistirajoitus
Raatiin hyväksytään vain yksi kappale per artisti.

Kielletyt kappaleet
Raatiin ei tuttuun tapaan saa lähettää aiemmissa raadeissa kilpailleita kappaleita eikä Euroviisujen edustus- tai karsintakappaleita.

Kilpailuformaatti
Raati käydään yksivaiheisena ilman semifinaaleja. Pisteytyskaava riippuu osallistujien lukumäärästä seuraavasti:
- 11–30 osallistujaa: viisupisteytys 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1
- 31–36 osallistujaa: pisteitä 12 parhaalle kaavalla 15-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
- 37– osallistujaa: pisteitä 15 parhaalle kaavalla 20-17-15-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1

Pisteyttämättä jättämisestä seuraa pisteskaalan suurinta pistemäärää vastaava pistesakko.

Ilmoittautuminen

Kilpailukappaleiden lähettäminen alkaa tänään 6.5. klo 19.00.

Ilmoittamisen yhteydessä kappaleesta on ilmoitettava seuraavat tiedot:
- Esittäjä:
- Kappaleen nimi:
- Maa:
- Youtube-linkki:
- Sanoituslinkki:
- Sanoissa mainittu henkilö + Wikipedia-artikkeli:

Aikataulu (alustava)
ke 6.5. klo 19.00: ilmoittautuminen avataan
su 17.5. klo 23.59: ilmoittautuminen päättyy
ma 18.5. klo 13.00 äänestys avataan
to 28.5. klo 23.59 äänestys päättyy
pe 29.5. klo 19.00 tulosshow
Viimeksi muokannut TomBoi, 18 Touko 2020, 00:28. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
MKuvau!

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2212
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Kilpailukappaleet

1. 🇰🇷 Stray Kids - MIROH (sanat) - Bear Grylls
2. 🇳🇱 2 Brothers on the 4th Floor - Dreams (Will Come Alive) (sanat) - Martin Luther King, Jr.
3. 🇫🇮 Ultra Bra - Ken Saro-Wiwa on kuollut (sanat) - Ken Saro-Wiwa
4. 🇺🇸/🇨🇦 Duck Sauce - Barbra Streisand (sanat) - Barbra Streisand
5. 🇺🇸 SAINt JHN - Roses (Imanbek Remix) (sanat) - Pablo Escobar
6. 🇦🇺 Vaudeville Smash ft. Les Murray - Zinedine Zidane (sanat) - Zinedine Zidane
7. 🇺🇸 Macklemore & Ryan Lewis feat. Ray Dalton - Can't Hold Us (sanat) - Julius Caesar
8. 🇫🇮 Kerkko Koskinen Kollektiivi - Huone 232 (sanat) - Ernest Hemingway
9. 🇹🇷 İlhan Mimaroğlu - Agony (Visual Study No. 4, After Arshile Gorky) - Arshile Gorky
10. 🇫🇮 Leevi & the Leavings - Elisenda (sanat) - Ho Tši Minh
11. 🇸🇪 Kent – Sundance Kid (sanat) – Sundance Kid
12. 🇺🇸 Maroon 5 ft. Christina Aguilera - Moves Like Jagger (sanat) - Mick Jagger
13. 🇫🇮 Kasmir – Kaija (sanat) - Kaija Koo
14. 🇫🇮 Benjamin – Juon sut pois (sanat) - Britney Spears
15. 🇫🇮 Paperi T, Mirel Wagner – Jay-Z (sanat) - Mirkka Rekola
16. 🇫🇮 Kauniit & Uhkarohkeat – Kuningatar (sanat) – Rihanna
17. 🇫🇷 L.E.J - Acrobates (sanat) – Adolf Hitler
18. 🇫🇮 Antti Tuisku – Kahvia ja pullaa (sanat) – Madonna
19. 🇫🇮 Agit Prop - Che Guevara (sanat)– Che Guevara
20. 🇸🇪 Kreep - Jackie Chan - Jackie Chan
21. 🇬🇧 Queen - Don't Stop Me Now (sanat) - Lady Godiva
22. 🇫🇮 Juice Leskinen – Paperitähdet (sanat) - Olavi Virta
23. 🇸🇪 Army of Lovers - The Ballad of Marie Curie (sanat) – Marie Curie
24. 🇮🇹 Turilli/Lione Rhapsody - Arcanum (Da Vinci's Enigma) (sanat) - Leonardo da Vinci
25. 🇪🇸 Rosalía - A palé (sanat) - Yves Saint Laurent
26. 🇦🇺 Sheppard – Geronimo (sanat) - Geronimo
27. 🇪🇪 nublu x gameboy tetris - für Oksana (sanat) - Paul Keres
28. 🇬🇧 Clean Bandit feat. Sean Paul ja Anne-Marie – Rockabye (sanat) – Anne-Marie
29. 🇫🇮 Juho ja Mika - Tämä mies ei tanssi (sanat) - Ricky Martin
30. 🇺🇸 Fall Out Boy - Uma Thurman (sanat) - Uma Thurman
31. 🇫🇮 Business City - Hiihtää Hiihtää (sanat) - Kaisa Varis
32. 🇺🇸 Lady Gaga – Judas (sanat) – Lady Gaga
33. 🇫🇮 Litku Klemetti - Miksi en lähtisi kaupunkiin (sanat) – Taiska
34. 🇷🇺 Натали - О Боже, какой мужчина! (sanat) - Johnny Depp (Джонни Депп)
35. 🇫🇮 Teleks feat. Super Janne - Tommy Tabermann (sanat) - Tommy Tabermann
36. 🇮🇹 M¥SS KETA feat. Guè Pequeno - Pazzeska (sanat) - Frank Sinatra
37. 🇫🇮 Jippu - Eva (Nukutaan kielletyllä iholla) (sanat) - Eva Dahlgren
38. 🇨🇦 Kid Metropolis - Dear Bob Costas, Elvis Lives - Elvis Presley
39. 🇱🇧 MIKA - Grace Kelly (sanat) - Grace Kelly
40. 🇫🇮 Chaela - Figuuri (sanat) - Shakira
41. 🇸🇪 Markoolio - Bastukungen (sanat) - Markoolio
42. 🇹🇹 Nicki Minaj – Marilyn Monroe (sanat) – Marilyn Monroe
43. 🇯🇵 Sigh - Nietzschean Conspiracy (sanat) - Friedrich Nietzsche
44. 🇺🇸 Scott Walker - Farmer in the City (Remembering Pasolini) (sanat) - Pier Paolo Pasolini
45. 🇮🇳/🇺🇸 Raja Kumari - Bindis and Bangles (sanat) - Bob Marley
46. 🇧🇷 Daniela Mercury - Pantera Negra Deusa (Remix) (sanat) - Nelson Mandela
47. 🇫🇮 Arttu Wiskari – Suomen muotoisen pilven alla (sanat) – Razzle

Soittolista
Viimeksi muokannut TomBoi, 24 Touko 2020, 23:51. Yhteensä muokattu 46 kertaa.
MKuvau!

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2212
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Tulokset

:voitto: 🇬🇧 Queen - Don't Stop Me Now (teemuus) 223
:hopea: 🇫🇷 L.E.J - Acrobates (Timoteus) 217
:pronssi: 🇺🇸 Lady Gaga - Judas (Mymmeli) 213
4. 🇦🇺 Vaudeville Smash ft. Les Murray - Zinedine Zidane (Snude) 211
5. 🇨🇦 Kid Metropolis - Dear Bob Costas, Elvis Lives (Pete) 208
6. 🇦🇺 Sheppard - Geronimo (MIH96) 199
7. 🇫🇮 Jippu - Eva (Nukutaan kielletyllä iholla) (capsLOCK) 197
8. 🇸🇪 Kreep - Jackie Chan (akuankka13) 184
9. 🇫🇮 Benjamin- Juon sut pois (Viisuilija_110) 172
10. 🇬🇧 Clean Bandit feat. Sean Paul ja Anne-Marie - Rockabye (antsa798) 169
11. 🇰🇷 Stray Kids - MIROH (ratamo1)167
12. 🇮🇹 Turilli/Lione Rhapsody - Arcanum (Da Vinci's Enigma) (UFOPOLI) 166
13. 🇺🇸 Fall Out Boy - Uma Thurman (jiiii)165
14. 🇷🇺 Натали - О Боже, какой мужчина! (Nevski) 158
15. 🇫🇮 Juho ja Mika - Tämä mies ei tanssi (Terasbekoni) 156 (18 äänestäjää)
16. 🇺🇸 Scott Walker - Farmer in the City (Remembering Pasolini) (Koirankuonolainen)156 (16 äänestäjää)
17. 🇳🇱 2 Brothers on the 4th Floor - Dreams (Will Come Alive) (S-tyyppi) 153
18. 🇱🇧 MIKA - Grace Kelly (granaattiomena) 151
19. 🇫🇮 Business City - Hiihtää Hiihtää (Tegu-) 147
20. 🇫🇮 Kauniit & Uhkarohkeat - Kuningatar (Happy) 146
21. 🇸🇪 Kent - Sundance Kid (Erakkorapu) 142
22. 🇮🇹 M¥SS KETA feat. Guè Pequeno - Pazzeska (inomu) 136
23. 🇫🇮 Paperi T, Mirel Wagner - Jay-Z (ESC Addict 98) 121 (14 äänestäjää)
24. 🇫🇮 Litku Klemetti - Miksi en lähtisi kaupunkiin (Serduchka) 121 (12 äänestäjää)
25. 🇸🇪 Markoolio - Bastukungen (wigwam) 117
26. 🇫🇮 Leevi & the Leavings - Elisenda (TomBoi) 114
27. 🇫🇮 Antti Tuisku - Kahvia ja pullaa (Eveveve)110
28. 🇺🇸 Macklemore & Ryan Lewis feat. Ray Dalton - Can't Hold Us (Hazard)109
29. 🇫🇮 Arttu Wiskari - Suomen muotoisen pilven alla (TomppaJr)108
30. 🇫🇮 Chaela - Figuuri (Maalaispoju) 104
31. 🇺🇸 Maroon 5 ft. Christina Aguilera - Moves Like Jagger (viisujänö) 99
32. 🇸🇪 Army of Lovers - The Ballad of Marie Curie (sziget) 97 (15 äänestäjää)
33. 🇧🇷 Daniela Mercury - Pantera Negra Deusa (Remix) (Spartan kuningas) 97 (11 äänestäjää)
34. 🇫🇮 Kasmir - Kaija (Samiasd) 94
35. 🇫🇮 Agit Prop - Che Guevara (Jufo81) 91
36. 🇮🇳 & 🇺🇸Raja Kumari - Bindis and Bangles (Queen) 89 (14 äänestäjää)
37. 🇺🇸 SAINt JHN - Roses (Imanbek Remix) (jdjj22) 89 (12 äänestäjää)
38. 🇫🇮 Kerkko Koskinen Kollektiivi - Huone 232 (Mini3765) 87
39. 🇹🇷 İlhan Mimaroğlu - Agony (Visual Study No. 4, After Arshile Gorky) (CottonJoel) 85
40. 🇫🇮 Teleks feat. Super Janne - Tommy Tabermann (ESC93) 84
41. 🇫🇮 Juice Leskinen - Paperitähdet (romualdo) 82
42. 🇫🇮 Ultra Bra - Ken Saro-Wiwa on kuollut (klaus-12) 80
43. 🇪🇸 Rosalía - A palé (Teemz) 76
44. 🇪🇪 nublu x gameboy tetris - für Oksana (+ Viisut +)73
45. 🇹🇹 Nicki Minaj  - Marilyn Monroe (WildDance) 68
46. 🇺🇸 & 🇨🇦 Duck Sauce - Barbra Streisand (Desire) 67
47. 🇯🇵 Sigh - Nietzschean Conspiracy (Hanhis) 59
Levyraati44.xlsx
(29.27 KiB) Tiedosto ladattu 19 kertaa
Viimeksi muokannut TomBoi, 30 Touko 2020, 17:50. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
MKuvau!

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36768
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Ihanan selkeä teema. :surrur: Täytyykin paneutua.
Meow cat, please meow back.

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Hauska teema! Heti tulee mieleen biisejä :uujee:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6526
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Mukava teema ja vielä mukavempaa, ettei ole semifinaaleja. :mrgreen:

Käykö instrumentaalikappaleet, jos kappaleen nimessä mainitaan sääntöjen mukainen henkilö?

Entä ihmiset, joiden todenperäisyydestä ei olla yksiselitteisen varmoja, esim. Raamatun henkilöt?

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12828
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Hanhis kirjoitti: 06 Touko 2020, 12:06 Mukava teema ja vielä mukavempaa, ettei ole semifinaaleja. :mrgreen:
Sama täällä. Ensimmäinen semifinaaliton raati vähään aikaan on kyllä virkistävää.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4611
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Jaahas tähän löytyikin heti kappale :roll: Toivottavasti muilla ei ole mielessä sama henkilö - pitääpä yrittää ajoittaa YV sisään tasan klo 19. :roll:

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2212
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Hanhis kirjoitti: 06 Touko 2020, 12:06 Käykö instrumentaalikappaleet, jos kappaleen nimessä mainitaan sääntöjen mukainen henkilö?
Myös kappaleet, joissa henkilön nimi mainitaan kappaleen nimessä voidaan hyväksyä. :joojoo:
Entä ihmiset, joiden todenperäisyydestä ei olla yksiselitteisen varmoja, esim. Raamatun henkilöt?
Hyvä kysymys. Sanoisin, että lähtökohtaisesti henkilön pitäisi olla sellainen, joka on tiedettävästi ollut olemassa. Käytän tässä suhteessa omaa harkintavaltaani.
MKuvau!

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4611
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Joo ei mitään jeesuksia tähän raatiin pliis

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

^Onhan toki paljon Raamatun ulkopuolisiakin historiallisia henkilöitä, joiden olemassaolosta kiistellään. Antiikin filosofeista ja Shakespearesta lähtien. Eikäpähän tässä itsekään ole aina ihan sataprosenttisen varma omasta olemassaolostaan.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4611
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Jufo »

^ Juuh mut mielestäni hyvä jos tehtävänanto on vaihteeksi vähän vaikeampi monen helpon raadin jälkeen.

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4092
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Jos olisin vielä odottanut Sparksin Hippopotamuksen kanssa niin nyt mulla olisi raatikappale valmiina :uujee:
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30485
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

TomBoi kirjoitti: 06 Touko 2020, 11:00 Tunnettavuuden rimaa ei nosteta kovin korkealle; henkilöstä kirjoitettu suomenkielinen Wikipedia-artikkeli riittää todisteeksi.
Suomenkielinen Wikipedia-artikkeli on siis riittävä ehto. Onko se myös välttämätön ehto, vai voiko henkilön tunnettuuden osoittaa jollakin muulla tavalla, esimerkiksi muunkielisellä Wikipedia-artikkelilla?

Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy artikkeleja niistä merkittävyyskriteerit täyttävistä henkilöistä, joista joku suomiwikiaktiivi on kiinnostunut tarpeeksi artikkelin perustaakseen. Puutteita on. Suomenkielisestä Wikipediasta on turha etsiä tietoa esimerkiksi Kambodžan nykyisestä sisäministeristä tai yhdestäkään viime olympialaisten ohjaskelkkailumitalistista, joiden kuitenkin kuvittelisin olevan julkisuuden henkilöitä.

No, voihan puuttuvasta wikimerkittävästä henkilöstä luoda artikkelin itse. Eri asia, onko se tarkoituksenmukaista.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20440
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Oli jopa hankaluuksia löytää sopivaa kappaletta tähän, vaikka teema on selvä kuin vesi. Sata soittolistani kappaletta koluttuani olin löytänyt yhden. Sen jälkeen tosin välittömästi toisen. Ehkä heitän kolikkoa näiden välillä, ellei iltaan mennessä mieleen juolahda uusia ideoita.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5570
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Pööh, kun odotuksella olisi muuten loistava kipale tähän, mutta sanat eivät suoraan mainitse ketään nimeltä, vaikka se pääteltävissä onkin. :lohduton: No, katsellaan ja kuunnellaan mitä muuta löytyisi. Selkeä teema ainakin. :peukku:

Avatar
Mymmeli
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 865
Liittynyt: 22 Helmi 2019, 13:27

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Mymmeli »

Entä jos itse kirjottaisi nopean artikkelin, jos henkilöstä ei löydy suomenkielistä Wikipedia-artikkelia? :tietsikka: :heh:
Kaikki tekee virheitä, joskus jopa minä. :ylppis:

Avatar
Spartan kuningas
Ryystäjä
Ryystäjä
Viestit: 389
Liittynyt: 15 Marras 2018, 22:55

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Spartan kuningas »

Jufo81 kirjoitti: 06 Touko 2020, 13:07 Joo ei mitään jeesuksia tähän raatiin pliis
jeesus – kuten hyvin moni muukin isossa kirjassa esiintyvä henkilö – on ylesesti hyväksytty ymmärtämään historiallisena henkilönä, joten en nää, missä määrin on mielekästä heittää tänne tollasta syrjiväluonteista ja tosiasiallisesti täysin sisällöltään mitäänsanomatonta kommenttia, josta on oikeen huokuva kaverin asenneongelmaine ja negatiivisen väheksyvästi värittyny uskontovastasuus.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4611
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Mitä Kilpailukappaleiden lähettäminen alkaa tänään 6.5. klo 19.00. tarkalleen ottaen tarkoittaa? Jos ajoitan yksityisviestini edustajasta niin että se lähtee minun päästäni 19:00:01 ja TomBoi lukee viestin vaikka klo 19:24 niin eikö hänelle jää tuo kellonaika yksityisviestin saapumisen kellonajaksi? Entä jos joku ottaa varaslähdön ja lähettää saman ehdokkaansa jo 18:55? TomBoi lukee molemmat viestit klo 19:24 ja molempiin tulee tuo kellonaika ja etuajassa viestin lähettänyt saa kappaleensa läpi koska se näkyy saapuneissa viesteissä ylempänä. Onko TomBoilla keinoa nähdä että viesti on lähetetty ennen 19:00:00 ja hylätä nämä viestit?

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4611
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Spartan kuningas kirjoitti: 06 Touko 2020, 15:17
Jufo81 kirjoitti: 06 Touko 2020, 13:07 Joo ei mitään jeesuksia tähän raatiin pliis
jeesus – kuten hyvin moni muukin isossa kirjassa esiintyvä henkilö – on ylesesti hyväksytty ymmärtämään historiallisena henkilönä, joten en nää, missä määrin on mielekästä heittää tänne tollasta syrjiväluonteista ja tosiasiallisesti täysin sisällöltään mitäänsanomatonta kommenttia, josta on oikeen huokuva kaverin asenneongelmaine ja negatiivisen väheksyvästi värittyny uskontovastasuus.
Höpsis löpsis. Kuten itse toisessa ketjussa sanoit niin relaa vähän :draamaa:

EDIT. Mulle kävis vaikka ihan kokonaan uskontoteemainen raati, en vain näe sitä juuri tähän asiayhteyteen sopivana.
Viimeksi muokannut Jufo, 06 Touko 2020, 15:56. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
Mymmeli
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 865
Liittynyt: 22 Helmi 2019, 13:27

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Mymmeli »

^^ Näkyyhän viesteissä lähetysaika? :mitvit: Ja kaikki klo 19 jälkeen tulevat viestit ovat aikajärjestyksessä.
Kaikki tekee virheitä, joskus jopa minä. :ylppis:

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4611
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Mymmeli kirjoitti: 06 Touko 2020, 15:20 ^^ Näkyyhän viesteissä lähetysaika? :mitvit: Ja kaikki klo 19 jälkeen tulevat viestit ovat aikajärjestyksessä.
Mielestäni mulla näkyy se aika jolloin luen viestin, oli se lähetetty milloin tahansa

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20440
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Viestin vastaanottajan aikaleima on sama kuin sen lähettämisaika. :joojoo: 19.00.01 lähetetty viesti näkyy myös vastaanottajalla aikaleimalla 19.00.01.
Got a fire and a country heart 🔥

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Ei hyvää päivää taas. :rofl:

Ja sitten asiaan.
Pitääkö ihminen mainita etu- ja sukunimen kera? Entä jos kappale on monitulkintainen, lauletaan vaikkapa Tiinasta ja on eräs tulkinta, että kappale viittaa Tiina Seppäseen (olkoot vaikkapa kuuluisa nokkahuilun soittaja). Toisen tulkinna mukaan kappale kertoo kuvitteellisesta Tiinasta. :mitvit:

Entä jos lauletaan lempinimellä vaikkapa Kartsasta ja se viittaa vaikkapa Kari Tapioon. Nimeä Kari Tapio vaan ei mainita kappaleessa, vaan hän mainitaan Kartsana vaikkapa kerran. Onko tämä silti ok?
Viimeksi muokannut Nevski, 06 Touko 2020, 15:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4611
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Hazard kirjoitti: 06 Touko 2020, 15:27 Viestin vastaanottajan aikaleima on sama kuin sen lähettämisaika. :joojoo: 19.00.01 lähetetty viesti näkyy myös vastaanottajalla aikaleimalla 19.00.01.
Asia selvä, halusin kysymykselläni sulkea pois varaslähdön mahdollisuuden :joojoo:

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Jos kappale pitää lähettää kello 19.00 niin tottele ja tee niin!? Hiiri lähetä-nappulalle kello 18:59 valmiiksi ja kun viisari värähtää niin KLIK. Niin helppoa se on. Siten ei tule epäselvyyttä kellekkään.

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2212
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Timoteus kirjoitti: 06 Touko 2020, 14:09
TomBoi kirjoitti: 06 Touko 2020, 11:00 Tunnettavuuden rimaa ei nosteta kovin korkealle; henkilöstä kirjoitettu suomenkielinen Wikipedia-artikkeli riittää todisteeksi.
Suomenkielinen Wikipedia-artikkeli on siis riittävä ehto. Onko se myös välttämätön ehto, vai voiko henkilön tunnettuuden osoittaa jollakin muulla tavalla, esimerkiksi muunkielisellä Wikipedia-artikkelilla?

Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy artikkeleja niistä merkittävyyskriteerit täyttävistä henkilöistä, joista joku suomiwikiaktiivi on kiinnostunut tarpeeksi artikkelin perustaakseen. Puutteita on. Suomenkielisestä Wikipediasta on turha etsiä tietoa esimerkiksi Kambodžan nykyisestä sisäministeristä tai yhdestäkään viime olympialaisten ohjaskelkkailumitalistista, joiden kuitenkin kuvittelisin olevan julkisuuden henkilöitä.

No, voihan puuttuvasta wikimerkittävästä henkilöstä luoda artikkelin itse. Eri asia, onko se tarkoituksenmukaista.
Kyllä, se on välttämätön ehto.

On totta, että suomenkielisessä Wikipediassa voi olla puutteita, mutta tämän raadin yhteydessä pidän "tunnettuina henkilöinä" vain ihmisiä, joista on kirjoitettu suomenkielinen Wikipedia-artikkeli. Näin ollen Kambodžan sisäministeristä kappaletta ei voi lähettää, mutta pääministeristä taas voi. Mikään ei sinänsä myöskään estä kirjoittamasta artikkelia itse.
MKuvau!

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Entä jos on kappaleen nimi on "Usko" tai "Aamu" ja kappaleesta ei voi olla varmaa että onkos kyse aamusta vai Aamusta. :rofl: Ja jonkun tulkinnan mukaan biisi voisi kertoa Aamu Iltasesta (leikisti kuuluisia presidentti).

Avatar
TomBoi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2212
Liittynyt: 04 Marras 2016, 17:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja TomBoi »

Nevski kirjoitti: 06 Touko 2020, 15:29
Pitääkö ihminen mainita etu- ja sukunimen kera? Entä jos kappale on monitulkintainen, lauletaan vaikkapa Tiinasta ja on eräs tulkinta, että kappale viittaa Tiina Seppäseen (olkoot vaikkapa kuuluisa nokkahuilun soittaja). Toisen tulkinna mukaan kappale kertoo kuvitteellisesta Tiinasta. :mitvit:

Entä jos lauletaan lempinimellä vaikkapa Kartsasta ja se viittaa vaikkapa Kari Tapioon. Nimeä Kari Tapio vaan ei mainita kappaleessa, vaan hän mainitaan Kartsana vaikkapa kerran. Onko tämä silti ok?
Nämä voidaan hyväksyä, jos osallistuja saattaa yhteyden nimen ja henkilön välillä todennäköiseksi. Esimerkiksi jos kappaleessa laulettaisiin: "ja Tiina nokkahuiluaan radiossa taas soittaa", voisi tämä olla seikka, joka tukee tulkintaa, että kyse on juuri tästä Tiinasta. Väitteen todisteeksi voi tarvittaessa esittää esimerkiksi jonkin nettiartikkelin tai -keskustelun, jossa tulkintaa pidetään totena.
MKuvau!

Avatar
UFOPOLI
Yllätysvauva
Viestit: 16639
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 44: You Know My Name

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

TomBoi kirjoitti: 06 Touko 2020, 15:32 Mikään ei sinänsä myöskään estä kirjoittamasta artikkelia itse.
Sehän on ihan yksinkertaista: älä hyväksy artikkeleja, jotka on luotu tämän ketjun perustamisen jälkeen. Wikipediasta näkee sivujen muokkaushistorian helposti.

Vastaa Viestiin