Anna Abreu

Muzika i ti - asiakeskustelua musiikista, joka ei ole Euroviisuja
Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6516
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Anna Abreu

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Kyllä jotktu biisit on saanut ihan mukavaa nostetta Spotifyssä. Annassa on kuitenkin jotain lapsellista. Hän ei ole uskottava. Siitä tulee vähän sellanen kiusallinen "joooouuubiiitch oon aito stadilainen (vaik mä oon asunut täällä vasta viikon)"-olo. Sellanen kikatteleva teinityttö, joka haaveilee poptähdeytestä. Joskus kuuntelin Grindaa ja flowaa julkaisun aikana Annan haastattelun ja tuntu, että hän oli ihan pihalla. Ei ollut mitään kerrottavaa omasta musiikista. "Kuhan nyt teen rentoi biisei, en tiedä mitä grindaa tarkottaa se vaan on, moro."

JA. Ratkaisevampi asia: Kappaleet ovat huonoja. Ne ei pärjää missään kulmassa Sannin ja Antti Tuiskun meiningeille, vaikka pyrkivät samaan. Ihan hyvin ne toimivat jossain Onnelassa, mutta ei ne oikein muuhun muotoudu. Sanoitukset ovat pintapuolisia ja välillä tuntuu, että ne on tehty vessanpöntöllä kun nyt jotain pitää tehä. Biisit perustuvat pääosin löyhän lainin toistolle. Levyllä Annan ääni on myös tuotettu kumman vinkuvan "luonnolliseksi". Ei selvästikään ole omaa Hank Soloa.

Avatar
[Marcus]
Siemailija
Siemailija
Viestit: 121
Liittynyt: 04 Joulu 2012, 20:23

Re: Anna Abreu

Viesti Kirjoittaja [Marcus] »

"Mitä ihmettä Anna Abreu puuhaa? Ensin katosi Instagram-tili, nyt lähti nimi vaihtoon"

Anna Abreu nähtävästi vaihtamassa artistinimensä ABREU'ksi. Saa nähdä mistä on kyse, spotifyssä ja somessa jotain tekeillä.
Toivon että Anna on viimein solminut jonkun tasoisen kansainvälisen sopimuksen, oon aina tykännyt enemmän Annan englanninkielisestä tuotannosta.

Avatar
Daniela
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 574
Liittynyt: 21 Joulu 2005, 16:05
Paikkakunta: tre

Re: Anna Abreu

Viesti Kirjoittaja Daniela »

Mun mielestä Annan olisi kyllä kannattanut vaan jatkaa omalla nimellään ja lisätä musaan vaan enemmän niitä latinovivahteita, nehän on muutenkin suosittuja nykyään Despacito, Echame La Culpa ym. Annasta tulee mieleen semmoinen aurinkoinen persoona eikä mikään gangsta, mutta ehkä hän sitten halusi juuri muutosta :mrgreen:

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33086
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Anna Abreu

Viesti Kirjoittaja Pete »

Abreulta tuli eilen uusi albumi nimeltä "Teipillä tai rakkaudella". Yllättävän melodisia biisejä mukana levyllä! :shock:

https://open.spotify.com/album/2X3CntWc ... SvnZqicHNw
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Elvis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6397
Liittynyt: 01 Marras 2013, 13:06

Re: Anna Abreu

Viesti Kirjoittaja Elvis »

Minä olen todella syttynyt Annan uudelle tuotannolle. :ihana:
"It Has Always Been Now Or Never.
The Decision Has Got To Be Made"

Melovin - Under The Ladder

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Anna Abreu

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Samoin! Vaikka albumilla on pari vähän tylsempää kappaletta, olen kyllä mielellään kuunnellut sitä ihan alusta loppuun monta kertaa.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Vastaa Viestiin