Doping

Just nu! - keskustelua tv-ohjelmista ja ajankohtaisista asioista
Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 02 Huhti 2011, 01:17

Ajattelin kirjoittaa aprilliviestin:

Yllätyskäänne: STT-jutun hiihtomiehet syyttömiä
Dopinglaukussa olikin ruisleipää


Eihän tuo ollut aprillia vaan täyttä totta. Kari-Pekka Kyrö vei Jari Piiraisen laukun 1998 Naganoon. Hän luuli, että numerolukitussa laukussa oli dopingvälineitä, mutta ruisleipäähän se. Numerolukko oli tarpeen, sillä muuten suomalaisten salainen ase olisi voinut vuotaa norjalaisten tietoon. :joojoo:

STT-jutun oikeuskäsittely alkoi keskiviikkona. Esitutkinta-aineisto julkistettiin. Syyttäjä vaatii ex-hiihtäjä Jari Räsäselle ja kolmelle valmennus- ja johtomiehelle ehdollista vankeutta törkeästä petoksesta. Miesten epäillään valehdelleen STT-jutussa 1999, kun he kiistivät tietävänsä mitään dopingin käytöstä. Putipuhtaita olivat. Lisää aiheesta esim. Ylen teemasivuilla.

Syytetyt siis aikovat vapautua ruisleipätarinan tasoisilla väitteillä. Pekka Vähäsöyrinki antoi hiihtäjille 1993-1994 suoneen jotain ainetta, mutta hän ei muista mitä, tuskin mitään kiellettyä. Antti Leppävuori kysyy, onko STT maksanut Kyrölle tämän dopingpuheista. Koko lössi uskoo vakaasti, että Kyrön lausunnot ovat KOSTO. Voisiko joku selittää: mitä kostettavaa Kyröllä on, jos hän ja Lahdessa kärynneet karpaasit olivat ainoat douppaajat eikä kukaan muu tiennyt mitään? Kostoteoria toimii paremmin, jos muut olivat yhtä syyllisiä kuin Kyrö, joka tuomittiin 2004 samasta mistä tätä nelikkoa syytetään nyt.

Ymmärrän, että dopingia käytetään eikä mitään tunnusteta. Paitsi Mika Myllylä, joka myönsi kuulusteluissa epon käytön. Kiinnostavana pidän sitä, että aikoinaan Jari Räsänen vaati STT:ltä miljoonan markan korvausta, koska dopingväite oli loukannut hänen kunniaansa. Pian nähdään, mikä sen kunnian nykyarvo on. Hovioikeuden vuonna 2000 vahvistama vahingonkorvaus oli 130 000 markkaa (21 700 euroa).

Häiritseekö doping urheilun seuraamista?
Miten suhtaudutte dopingista kärynneisiin urheilijoihin?
Pitääkö vanhat mitalit takavarikoida, jos tunnustaa?
Kiinnostaako maastohiihto? Ketä uskotte?
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
UFOPOLI
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11516
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI » 02 Huhti 2011, 20:19

Olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että doping pitäisi sallia, ja osin pitää kiellettynä ainoastaan merkittävän terveysriskin nojalla. Kaikki aineita kuitenkin käyttävät, ja joissakin lajeissa menestyminen ilman on pitkälti mahdotonta. Aihe kätkeytyy tekopyhyyden verhoon, josta vallitseva tilanne hyväksymällä päästäisiin eroon.

Valvontaan kuluvat voimavarat voisi ohjata sen sijaan käytön terveysvaikutusten seurantaan, joka jää nykyään varjoon. Myös aineiden kehittämisessä voitaisiin käytönsalaamisteknologian sijaan panostaa sivuvaikutusten minimointiin.
I will be your bimbo
Take me in your limbo

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 21 Huhti 2011, 22:40

UFOPOLI kirjoitti:Olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että doping pitäisi sallia, ja osin pitää kiellettynä ainoastaan merkittävän terveysriskin nojalla.
Videman: dopingtestit lopetettava. Dopingtutkija Tapio Videman lopettaisi testauksen, koska huippu-urheilu on viihdeteollisuutta. En voi olla samaa mieltä. Urheilu on vaarallista ilman kiellettyjä rohtojakin. Dopingkontrollia tarvitaan, jotta se olisi hiukan vähemmän vaarallista. Salliminen pakottaisi urheilijat käyttämään sellaisiakin myrkkyjä, joilta he nyt säästyvät testauksen ansiosta.
UFOPOLI kirjoitti:Aihe kätkeytyy tekopyhyyden verhoon, josta vallitseva tilanne hyväksymällä päästäisiin eroon.
Puuttuisin nimenomaan tekopyhyyteen. Järjestelmää pitäisi kehittää sellaiseksi, ettei se palkitse valehtelua. Dopingkärystä rangaistaisiin, mutta rikkeen vanhenemisaika olisi lyhyt, esim. puoli vuotta. Vanhojen rikkeiden tunnustamisesta seuraisi välitön armahdus ja Vuoden rehellinen urheilija -palkinto. Moralisointi lopetettaisiin. Dopingrikkomus olisi kuin poikittainen maila tai vääränlainen hyppyhaalari eikä mikään maanpetos.

Vastauksessaan Videmanille Timo Seppälä kehuu uutta käytäntöä säilöä dopingnäytteet kahdeksaksi vuodeksi. Käsittämätöntä. Vanhojen tekojen kaivelu varmistaa sen, ettei kukaan voi koskaan puhua totta, kun totuudesta seuraa mitalien, palkintorahojen ja ystävien menetys ja ikuinen häpeä. Roistoja eivät ole mömmöjä popsivat urheilijat vaan kansalliskiihkoiset urheilutoimittajat, jotka ylläpitävät homeisia myyttejä sankaruudesta ja puhtaasta urheilusta. Marion Jonesin, Mika Myllylän ja muiden kiinni jääneiden urheilijoiden julkinen kohtelu on yksisanaisesti sikamaista. :(

Käry -> rangaistus, myöhempi tunnustus -> ei rangaistusta. Moralistit listittävä tavattaessa. :joojoo:
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 08 Kesä 2011, 18:12

Lääkäri kertoo hankkineensa epoa Isometsälle

Suomalainen lääkäri sanoo Neloselle hankkineensa epoa hiihtäjä Jari Isometsälle kolme kertaa vuosina 1998-2000. Oikeudessa Isometsä kiisti käyttäneensä dopingia. Todistajana hänellä oli velvollisuus puhua totta. Lääkäri sanoo tulleensa esiin, koska häntä otti päähän Isometsän valehtelu oikeudenkäynnissä.

Oikeusjutun piti edetä loppulausuntoihin huomenna, mutta Isometsän veriarvoja koskevien kysymysten takia se pitkittyy taas. Mika Myllylän piti olla viimeinen todistaja, häntä kuultiin eilen. Myllylä myönsi kokeilleensa epo-hormonia 90-luvulla ja kertoneensa siitä valmentajille. Kieli ei taipunut sanomaan, että hän oli kertonut siitä nimenomaan Leppävuorelle ja Vähäsöyringille. Puolustus yrittää vedota tähän "epävarmuuteen" sen lisäksi, että Myllylä, Kyrö ja lääkärit ovat tietenkin kaikki valehtelijoita ja Myllylä lisäksi juoppo.

Helsingin Sanomissa lääkäri Alpo Hirvioja ehdotti tänään samaa kuin edellinen viestini: totuuden puhujat pitäisi armahtaa. Kohtuuttomasti kärsineille kunnianpalautus ja kohtuulliset korvaukset. Paitsi että hiihtomafian mukaan totuuden puhujia ovat ne, jotka kiistävät kaiken.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 04 Heinä 2011, 02:17

Tuomiot luettiin torstaina. Jari Räsänen sai vuoden ja Pekka Vähäsöyrinki yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta törkeästä petoksesta. He joutuvat myös maksamaan STT:n ja sen toimittajien oikeudenkäyntikuluja yli 69 000 euroa (HS). Antti Leppävuoren ja Jari Piiraisen syytteet kumottiin. Käräjäoikeuden mielestä heitä koskeva näyttö olisi saattanut riittää tavalliseen, ei törkeään petokseen, mutta se oli tekona vanhentunut.

Mennäänkö hovioikeuteen? Saako Jari Isometsä syytteen väärästä valasta? Katsotaan. Vuoden 98 dopingjutusta tuomitut Kari Väisänen ja Johanna Aatsalo voivat hakea tuomionsa purkua. STT voi vaatia takaisin Räsäselle maksamiaan kärsimyskorvauksia. Ja Kari-Pekka Kyrö aikoo hakea elinikäisen toimitsija- ja valmentajakieltonsa purkamista, kertoi Ilta-Sanomat. Toivotan menestystä. :peukku:

Ai niin. Entiset pääministerit Harri Holkeri (1987-1991) ja Esko Aho (1991-1995) ovat molemmat hiihtomiehiä, mutta hyvin erilaisia. Holkeri sanoi keväällä Ilta-Sanomissa, että hän on koko ajan pitänyt STT:n toimittajien saamia herjaustuomioita oikeusmurhana. Esko Aho taas oli Hiihtoliiton pj:na viemässä juttua oikeuteen, kun kunniaan tuli pipi. Käräjäoikeus määräsi hurjat kipukorvaukset Räsäselle ja 19 Hiihtoliiton miehelle. Hovioikeus tosin pienensi korvauksia ja kumosi mm. Aholle määrätyt 100 000 markkaa kokonaan, nyyh.

Kaikki hiihtomiehet eivät pitäneet Ahon vauhkoamista viisaana. Antti Leppävuori sanoo, että hän olisi toivonut enemmän harkintaa sekä medialta että Hiihtoliitolta silloin (1998) kun asia tuli julkisuuteen.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 27 Syys 2012, 02:10

Paska tuomio, sanoi Jari Räsänen. Hovioikeus vahvisti Jari Räsäsen ja Pekka Vähäsöyringin tuomiot STT-jutun uusinnassa. Räsänen oli tyytymätön, Vähäsöyrinki ei kommentoinut.

Sinivalkoinen valhe -elokuvan gaalanäytös oli keskiviikkona Helsingissä, paikalla ohjaaja Arto Halonen ja tiimi. Suosittelen kaikille, joita hiihto ja muut doping-alttiit lajit yhtään kiinnostavat. Halonen urheili nuorena itsekin. Lahden 2001 jälkeen hän toivoi turhaan, että totuus selvitettäisiin. Dokumentin alkusysäys oli Kari-Pekka Kyrön haastattelu HS:n Kuukausiliitteessä tammikuussa 2009.

Läsnä oli myös asiantuntija Sandro Donati, joka arvostelee elokuvassa urheilujournalismin tasoa. Sitä olen itsekin ihmetellyt jo kauan. Miksi toimittajat osallistuvat huijaukseen? Miksi kärynneet urheilijat leimataan roistoiksi ja poikkeusyksilöiksi? Kuka tarvitsee moralisointia ja jeesustelua?

Nimestään huolimatta elokuva tekee selväksi, että valhe on sama joka maassa. Urheilijoita ei syytetä. Heillä ei ollut paljon vaihtoehtoja. Ja Mika Myllylä olisi ollut yhtä kova, jos hiihto olisi ollut puhdasta.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
entropia
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2783
Liittynyt: 12 Maalis 2010, 00:48

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja entropia » 27 Syys 2012, 22:52

Suurin osa urheilijoista on narsisteja. Narsisti harvoin kaihtaa mitään keinoja tavoitellessaan omaa etuaan. Ja aivan varmasti siinä vaiheessa, jos jää kiinni jostain vilpistä, niin pyrkii rimpuilemaan itsensä irti keinolla millä hyvänsä. Siksi mä en hirveesti enää edes viitsi katsoa urheilua...

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 01 Maalis 2013, 23:55

Norjan yleisradio NRK sensuroi ruotsalaisen dokumentin, jonka YLE esitti tuoreeltaan torstaina. Ohjelma piti esittää myös Norjassa, mutta siinä kerrotut tiedot Björn Dählien ja muiden 90-luvun hiihtäjien veriarvoista olivat liikaa. Turskamaan televisiossa saa esittää vain sellaisia ohjelmia, joissa norjalaiset kuvataan puhtoisina sankareina, jotka eivät tiedä mitään dopingista.

Hasse Svensin dokumentti Nostiko doping hiihtäjien veriarvot? (Uppdrag Granskning: Blodracet) yhdisti ensi kerran nimeltä mainittuja hiihtäjiä 90-luvun veritestien tuloksiin. Professori Bengt Salin todisti, että MM-kisoissa 1995 kaikilla mitalisteilla oli luonnottoman korkeat veriarvot. Kari-Pekka Kyröltä oli saatu alkuperäinen luettelo Lahden maailmancup-kisan 1997 hemoglobiiniarvoista. 90-luvulla ei ollut epotestiä ja epon tuoma hyöty oli niin raju, että ilman dopingia oli käytännössä mahdotonta yltää mitaleille. Yle Areena 28.3. asti

Veriarvot eivät todista dopingin käyttöä kenenkään yksittäisen hiihtäjän kohdalla. Norjalainen voisi siis mainiosti katsoa dokumentin ja tekeytyä idiootiksi, mutta NRK ei halunnut ottaa riskiä. Kyrö muistutti A-studiossa, että FIS:n hallussa on tuhansia veriarvomittausten tuloksia. Totuus ei selviä, ennen kuin nämä tiedot julkaistaan.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 27922
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja Pete » 15 Kesä 2013, 23:52

YLE uutisoi, että The Gleaner -lehden mukaan jamaikalainen pikajuoksija Veronica Campbell-Brown on jäänyt kiinni dopingista.

http://yle.fi/urheilu/dopingista_karynn ... ki/6690699
Hetkenä minä hyvänsä sinulle voi tapahtua jotakin hyvää.

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 27922
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja Pete » 14 Heinä 2013, 22:21

Nyt myös Tyson Gay ja Asafa Powell ovat jääneet dopingista kiinni.
Hetkenä minä hyvänsä sinulle voi tapahtua jotakin hyvää.

Avatar
Hazard
Press
Press
Viestit: 12814
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja Hazard » 15 Heinä 2013, 20:00

^ Aikaisin tänä aamuna ilmoitettiin Iltalehdessä, että Powellin epäilty dopinginvälittäjä on pidätetty.

http://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/20 ... 8_yl.shtml
If you’ve never seen the dark, then you’ve never seen the stars.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 16 Heinä 2013, 00:10

Asafa Powell on yksi viidestä nyt kärynneestä jamaikalaisesta. Toinen on Sherone Simpson, olympiahopeaa naisten pikaviestissä, ja kolmas kiekonheittäjä Allison Randall. Kaksi nimeä puuttuu vielä.

Maailman antidopingtoimisto Wada on koventamassa dopingrikkeen perusrangaistusta kahdesta vuodesta neljään. Sääntöjen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2015. Pidän neljän vuoden kilpailukieltoa liian kovana tuomiona, jos urheilija käyttää 20 vuotta elämästään harjoitteluun ja huomaa, ettei huipulle voi päästä ilman dopingia. Kaikki vaativat tuloksia, mutta käryn käydessä urheilija kärsii yksin seuraukset.

Jyrkän linjan voi ymmärtää, jos kontrolli on niin tehokasta, että doping on poikkeus eikä menestyksen pakollinen ehto. Toistaiseksi en usko, että tilanne olisi näin ihanteellinen kaikissa lajeissa.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
riksa[
Press
Press
Viestit: 4595
Liittynyt: 16 Touko 2010, 12:40
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja riksa[ » 16 Heinä 2013, 08:52

sziget kirjoitti:Sherone Simpson, olympiahopeaa naisten pikaviestissä
Myös olympiakultaa pikaviestissä sekä -hopeaa henkilökohtaiselta sataselta.
I'm not as think as you drunk I am

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 19 Loka 2013, 01:45

Ex-hiihtäjät tuomittiin. Harri Kirvesniemi, Jari Isometsä ja Janne Immonen saivat kuusi kuukautta ehdollista vankeutta. Käräjäoikeus katsoi heidän syyllistyneen perättömään lausumaan oikeudenkäynnissä 2011.

Arto Halosen tragikomedia Isänmaallinen mies tulee ensi-iltaan 4. joulukuuta. traileri

Jamaika dopingsyyniin. Wada suunnitteli vierailua Jamaikalle, mutta maan andidopingviranomaiset eivät pysty ottamaan vastaan Wadan edustajia ennen kuin ensi vuonna.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 09 Marras 2015, 22:50

WADA esittää Venäjän sulkemista kansainvälisestä yleisurheilusta (YLE)
IAAF-pomo Sebastian Coe antaa Venäjälle viikon aikaa vastata syytöksiin (YLE)
IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen: "Mädät omenat pitää heittää korista" (IS)

Helpottavaa kuulla, että kysymys on vain Venäjästä. Muualla doping-ongelmaa ei ole. Jamaika, USA ja Kiina ovat ehdottomasti putipuhtaita. Siksi riippumaton Wadan komissio ei niitä tutkinutkaan.

Kari-Pekka Kyrö: "Pidän sitä lähinnä tekopyhyyden huippuna" (IS)

Kyrö ei puolustele Venäjää, mutta: "Missä isku, sieltä löytyy. Onko oikeus tapahtunut, jos Venäjä suljetaan ulos, mutta vähintään saman mittaluokan dopingjärjestelmät Jamaika, Kiina ja USA jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut? Itse pidän sitä lähinnä tekopyhyyden huippuna", Kyrö sanoi. No eihän häntä kukaan kuuntele.

Tatjana Lebedeva toivoo järkeä IAAF:ltä (YLE)

Venäläistähti ihmettelee Wadan suositusta. "Urheilijat valmistautuvat parhaillaan täyttä häkää olympialaisiin. Kuten sanonta kuuluu, ei lapsia voi syyttää isien virheistä. Venäjä on joutunut dopingpolitiikan kohteeksi. Toivon IAAF:lta tähän järkevämpää päätöstä", Lebedeva sanoi. No eihän häntäkään kukaan kuuntele.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 14 Marras 2015, 22:41

Venäjä suljettiin väliaikaisesti pois kansainvälisestä yleisurheilusta. Ei auttanut Jelena Isinbajevan vetoomuskaan. Määräaikainen tai pysyvä sulkeminen tarkoittaisi, että Venäjä olisi varmasti ulkona tulevista arvokisoista. Nyt se saattaa päästä takaisin IAAF:n jäseneksi jopa ennen Rioa, jos osoittaa ottavansa antidopingin tosissaan, vaikka täydellinen puhdistautuminen vie vuosia. Näin arvioi esim. Telegraph Q&A-jutussaan:
So, no Oympic ban then?
Like it or not, that was only ever going to happen if Russia refused to comply with whatever demands are made of it. Missing Rio certainly looked possible earlier this week when it reacted to the commission’s report by completely rejecting its findings. But president Vladimir Putin struck a more conciliatory tone on Wednesday night, which has continued since, while the International Olympic Committee appears desperate not to make an enemy of him.
Putinin ja urheiluministeri Vitali Matkon sovinnollinen linja myötävaikutti siihen, että ovi jäi raolleen. Myös Antti Pihlakoski lievensi alkuviikon puheitaan eilisen IAAF-päätöksen alla. "Varmaa on, että Venäjällä on puhtaitakin urheilijoita. Jos suljemme liiton pois toiminnasta, samalla nämä puhtaatkin urheilijat kärsivät", hän kommentoi. IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe perusteli päätöstä näin (HS 14.11.):
Olimme yhtä mieltä myös siitä, että koko järjestelmä on pettänyt urheilijat ei vain Venäjällä vaan kaikkialla maailmassa. Tämä on ollut häpeällinen herätys ja teemme selväksi ettei petkuttamista suvaita millään tavalla.
Coe näyttää tajuavan, että petettyjä ovat myös ne venäläisurheilijat, jotka eivät ole huijanneet. Wadan raportti sisälsi viitteitä siitä, että urheilijoita on jopa uhkailemalla ajettu dopingin käyttöön. Pahimpia konnia ovat siinä tapauksessa pomot ja muut taustavoimat. Wadan ja IAAF:n pitää nyt selvittää muiden maiden doping-sotkut yhtä perusteellisesti. Syyttömien urheilijoiden pitää mielestäni päästä olympialaisiin, jos Venäjä täyttää sille asetetut vaatimukset tästä eteenpäin.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 27537
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja Rousku » 28 Marras 2015, 13:32

sziget kirjoitti:Helpottavaa kuulla, että kysymys on vain Venäjästä. Muualla doping-ongelmaa ei ole. Jamaika, USA ja Kiina ovat ehdottomasti putipuhtaita. Siksi riippumaton Wadan komissio ei niitä tutkinutkaan.
No, nyt Kenian yleisurheiluliitto onkin näön vuoksi löytänyt muutaman doupatun kenialaisen: http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/ ... 74912.html. Helpottavaa kuulla, ettei mitään isoja huippuja kumminkaan. Sitä uutinen ei kerro, onko Wadalla ollut näppinsä pelissä.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3560
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja hra47 » 06 Huhti 2016, 18:34

Nyt sitten meldoniumin käytöstä on kärähtänyt koko Venäjän nuorten jääkiekkomaajoukkue. Onpa kovasti sydäntautisia urheilijoita tuolla Venäjällä.

Mutta miksei näitä käryjä ole tullut muualta? Meldonium tuli testattavien aineiden listalle vuoden vaihteessa. Pakostakin tässä alkaa pieni sisäinen salaliittoteoreetikko heräillä epäilemään, että onko muita maita tiedotettu hyvissä ajoin asiasta ja Venäjä on "unohtunut". Samanlaisella yllätystestauksellahan Suomen hiihtomaajoukkue kärysi hemohessistä vuosituhannen alussa.

Edit: uutisissa ei mainittu milloin nämä testit on tehty. Jos ihan äskettäin, sitten on vaikea ymmärtää tätä Venäjän meininkiä. Eikö tieto todellakaan kulje siellä vai mistä oikein kiikastaa?
Kirosanan kaltainen on lempi pohjoinen

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 10 Huhti 2016, 18:05

Kommentoin meldoniumia aiemmin toisessa ketjussa. Sehän ei ole koskaan ollut pelkkä sydänsairaiden lääke. Neuvostosotilaat käyttivät sitä Afganistanissa. Ukrainassa ja Valko-Venäjällä se on ollut myydyin apteekkituote ja Venäjällä myydyimpien joukossa. Keksijänsä Invars Kalviņšin mielestä se ei paranna urheilijan suorituskykyä vaan suojaa terveyttä. Olennaista on, että 31.12.2015 asti se oli sallittu ja sen jälkeen kielletty aine.
hra47 kirjoitti:Mutta miksei näitä käryjä ole tullut muualta? Meldonium tuli testattavien aineiden listalle vuoden vaihteessa. Pakostakin tässä alkaa pieni sisäinen salaliittoteoreetikko heräillä epäilemään, että onko muita maita tiedotettu hyvissä ajoin asiasta ja Venäjä on "unohtunut".
Ajatuksella voi tietysti leikitellä. 1) Wada minimoi tiedotuksen, koska vahinkokäryt hyödyttävät sitä. Venäjän sulkeminen olympialaisista olisi voimannäyttö, jolla Wada voi saada lisää toimivaltaa ja rahoitusta mailta, joita Venäjän poissaolo miellyttää. 2) Venäjän sisäinen salaliitto, keiden ja miksi, vaikea sanoa. Toisaalta yksittäisiä tapauksia on ollut monessa maassa. Tiedotus on siis epäonnistunut muuallakin.
hra47 kirjoitti:Edit: uutisissa ei mainittu milloin nämä testit on tehty. Jos ihan äskettäin, sitten on vaikea ymmärtää tätä Venäjän meininkiä. Eikö tieto todellakaan kulje siellä vai mistä oikein kiikastaa?
Yksinkertaisin selitys voi olla paras. Marraskuussa Wada sulki Venäjän antidopingtoimiston Rusadan yleisurheilun dopingjutun takia. Tiedottaminen on kansallisten andidopingvalvojien vastuulla, Venäjällä siis Rusadan. Kun se ajettiin alas, jäljelle jäivät lajiliitot, ehkä jotain muita tahoja, lopulta kuitenkin vain urheilija itse. Helppohan ulkopuolisten on osoittaa sormella jotain Šarapovaa, että onpa tyhmä kun ei ottanut selvää. Ehkä hän ja muut venäläiset ovat tottuneet siihen, että olennainen tieto kerrotaan heille. Tosiaan hyvin outoa olisi, jos käyttö olisi jossain jatkunut vielä maaliskuun alun jälkeen.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 27537
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja Rousku » 25 Touko 2016, 02:37

Oikeastaan halusin vain linkittää tämän hienon pukukuvan...

Kuva

Mutta nähtäneenkö siis häntäkään Rion kisoissa muiden venäläisten dopingepäilyjen takia? (Linkki iltapäivälehteen, koska Ylen urheilusivut on uudistettu käyttökelvottomaksi.)
Rise, angel, shine, love!

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 08 Kesä 2016, 23:47

Maria Šarapova sai kaksi vuotta. Kansainvälinen tennisliitto ITF haki neljän vuoden maksimituomiota. Päätöksen teki ITF:n valitsema itsenäinen tuomioistuin, jonka raportin mukaan Šarapova ei rikkonut dopingsääntöjä tahallaan. Hän pitääkin tuomiota kohtuuttoman kovana ja sanoo Facebookissa vievänsä asian CAS:iin.

Lisää aiheesta Reutersin jutussa. Šarapovan asemaa heikensi se, ettei valtaosa hänen tiimistään eikä kukaan WTA:n tarjoama lääkäri tiennyt mildronaatin käytöstä. Tuomioistuimen mielestä perusteltua syytä lääkkeen käytölle ei ollut ainakaan enää. Jos hän olisi kertonut siitä antidopingviranomaisille, omalle tiimilleen tai lääkäreilleen ja kysynyt neuvoa, tapaus olisi vältetty. Lyhyesti: Šarapova ei rikkonut sääntöjä tietoisesti, mutta hän oli vastuussa siitä, että vahinko pääsi tapahtumaan.

Ensi viikolla IAAF päättää, suljetaanko Venäjän yleisurheilijat ulos olympialaisista.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 20 Heinä 2016, 22:58

Norjan Martin Johnsrud Sundbylle kahden kuukauden rangaistus dopingista. Hiihtäjätähti on sivussa kilpailuista koko heinä- ja elokuun ajan. Järkyttävän kova tuomio. :shock:

Norja salasi käryn puolentoista vuoden ajan. Sundbytä ei asetettu kilpailukieltoon käryn takia. Norjan ADT, Norjan hiihtoliitto ja Kansainvälinen hiihtoliitto FIS halusivat painaa koko asian villaisella. WADA vei jutun CAS:iin, joka julkisti päätöksensä tänään. Kyynelehtivä Sundby piti kahden kuukauden tuomiota kohtuuttomana. Hän menettäisi käryn takia myös 117 000 euroa palkintorahoja, mutta Norjan hiihtoliitto lupasi korvata rahat Sundbylle kokonaan. Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tapausta Ilta-Sanomille.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6480
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja klaus-12 » 20 Heinä 2016, 23:35

sziget kirjoitti:Hiihtäjätähti on sivussa kilpailuista koko heinä- ja elokuun ajan.
Mitä järkeä sitä kilpailukieltoa on antaa kesälle, kun ei ole lunta jolla hiihtää? :heihaloo:
Viimeksi muokannut klaus-12, 23 Elo 2016, 18:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ja haluun kastella sun kukan, sekottaa sun tukan, hukata sun sukat, muistaa omat mukaan - Ja tietty kysyn luvan

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 12373
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja ESC93 » 21 Heinä 2016, 07:22

^ Kesällä mennään rullasuksilla asvaltilla. :joojoo:
And when I see your face, I wanna swallow your explosion
(Heran kälyn misheard)

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 25486
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja Timoteus » 22 Heinä 2016, 10:41

Voi kiesus. Sundby käyttää mömmöjä monta kertaa suuremman annoksen kuin on lääkinnällisesti perusteltua. Ei siis voi olla vahinko. Maajoukkueen lääkäri ottaa syyn niskoilleen, ja liiton mielestä mitään väärää ei ole tapahtunut. Viittaa siihen, että toiminta on Norjan maajoukkueessa järjestelmällistä. Erästä toista naapurimaatamme ollaan sulkemassa olympialaisista järjestelmällisen douppauksen takia, toinen selviää käytännössä ilman mitään rangaistusta.
klaus-12 kirjoitti:Mitä järkeä sitä kilpailukiltoa on antaa kesälle, kun ei ole lunta jolla hiihtää? :heihaloo:
On sitä eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa on talvi. FIS:n kilpailukalenteri löytää Sundbyn pannan ajalta yhteensä seitsemän kilpailutapahtumaa Argentiinasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Harvemmin noissa maailman huippuja käy mutta joskus kyllä. Esimerkiksi Justyna Kowalczyk kävi viime elokuussa voittamassa Worldloppet-kilpailun Ushuaiassa, Argentiinan Tulimaassa.

Sundby ei ole samaisen tietokannan mukaan kertaakaan kilpaillut eteläisellä pallonpuoliskolla, joten ehkäpä menetetty mahdollisuus ei häntä kovasti kirpaise. Rullahiihtostarttejakin häneltä löytyy aikakirjoista vain kaksi.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6480
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja klaus-12 » 23 Elo 2016, 18:28

sziget kirjoitti:Norjan Martin Johnsrud Sundbylle kahden kuukauden rangaistus dopingista. Hiihtäjätähti on sivussa kilpailuista koko heinä- ja elokuun ajan. Järkyttävän kova tuomio. :shock:
Niinkin kova, että Sundby aikoo valittaa siitä. :roll:
Ja haluun kastella sun kukan, sekottaa sun tukan, hukata sun sukat, muistaa omat mukaan - Ja tietty kysyn luvan

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3937
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Porvoo

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja andre06 » 24 Elo 2016, 22:53

Peräti 11 mitalistia Pekingin olympialaisista kärähtänyt :eeek: :shock:

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8964
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja sziget » 28 Elo 2016, 20:30

Sundbyn yliannostus tarkoittaa, että hän voitti Tour de Skin ja maailmancupin 2014-2015 doupattuna. Sillä ei ole merkitystä, oliko käry Sundbyn vai lääkärin virhe. - Viikolla Norjan TV2 paljasti, että astmalääkettä on tuputettu ennen kisoja kaikille hiihtäjille. Maajoukkueen pomo Vidar Løfshus kutsuu terveiden urheilijoiden astmalääkintää "ennakoivaksi terveydenhuolloksi". Esim. Suomessa tällaista "huoltoa" ei tarjota.
andre06 kirjoitti:Peräti 11 mitalistia Pekingin olympialaisista kärähtänyt :eeek: :shock:
Enemmänkin. Nuo 11 kilpailivat painonnostossa. Tapaukset ovat osa Pekingin ja Lontoon uusintatestien "toista aaltoa", jossa 23 Pekingin mitalistia jäi kiinni. Tulossa pitäisi olla vielä kolmas ja neljäs aalto.
Ei blokkeja tarvitse maa vaan asennetta luottavaa

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3937
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Porvoo

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja andre06 » 13 Loka 2016, 12:34

Norjan hiihtotähti Therese Johaug kärähtänyt. :roll:

http://www.iltalehti.fi/talviurheilu/20 ... 0_tl.shtml

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3560
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Doping

Viesti Kirjoittaja hra47 » 13 Loka 2016, 13:03

Onko noilla huippu-urheilijoilla niin kontrolloitua tuo lääkkeiden käyttö, että huulirasvakin menee lääkärin kautta? Miksi huulirasvassa olisi steroidia? En tiedä, kunhan kyselen...
Kirosanan kaltainen on lempi pohjoinen

Vastaa Viestiin