Viisukuppila

Maa: Italia
Vuosi: 1971
Kappale: L'amore é un attimo
Esittäjä: Massimo Ranieri
Säveltäjä: Enrico Polito
Sanoittaja: Giancarlo Bigazzi, Gaetano Savio
Kapellimestari: Enrico Polito
Sijoitus: 5./18
Pisteet: 91
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1971it

Massimo Ranieri on ahkerimmille Viisulan lukijoille jo vanha tuttu, sillä viime vuoden helmikuussa esiteltiin herran toinen Eurovisio-tuleminen Chi sarà vuodelta 1973. Napolilainen Massimo Ranieri edusti Italiaa myös kaksi vuotta aiemmin Dublinissa vasta 19-vuotiaana kappaleella L'amore è un attimo (Rakkaus on hetki).

Laulukilpailut eivät olleet nuorelle Massimolle vieraita, sillä hän oli osallistunut Cantagiron nuorten sarjaan jo vuonna 1967 kappaleella Pietà per chi ti ama. Myös San Remo oli jo Massimolle tuttu, vuonna 1969 hän osallistui sävelmällä Quando l'amore diventa poesia. Samana vuonna Massimo aiheutti hysteriaa Canzonissimassa lauluilla Rose rosse ja Se Bruciasse La Città sekä seuraavana vuonna esityksillä Vent'anni ja Sogno D'Amore.

Massimo nousi Gaiety Theatren lavalle Dublinissa 3. huhtikuuta vuonna 1971 illan yhdentenätoista esiintyjänä. Viisula-asteikolla pisteitä jakaneet tuomarit, joita oli tullut paikalle kaksi joka maasta jakoivat Italialle mukavat 91 pistettä. Suurimmat äänisaaliit 9 pistettä tulivat Maltan ja Ranskan tuomareilta. Suomen tuomarit yhdessä Benelux-maiden juryjen kanssa eivät Massimon esitykselle lämmenneet, kaikilta neljältä maalta matkasi Italiaan vain kaksi pistettä.

70-luvun loppupuoliskolla Massimo keskittyi yhä enemmän näyttelemään elokuvissa, joista mainittakoon vaikka vuoden 1979 homoteemainen La patata bollente. Massimolle rakkaus on ollut läpi elämän vain hetki, sillä naimisiin mies ei ole ehtinyt. San Remoon Massimo palasi vuonna 1988 voittoisasti kappaleella Perdere l'amore. Mies on nähty San Remon lavalla voiton jälkeenkin mm. vuosina 1992, 1995 ja 1997. Massimo esiintyi San Remossa myös viime vuonna.

Massimo Ranieri Spotifyssa

Aiemmin Viisulassa: Italia 1973: Massimo Ranieri - Chi sarà
http://www.massimoranieri.it/

Tasaisen varma KOLMEN TÄHDEN festivaalisävelmä. Ei mitään spesiaalia, että nousisi vastaavistaan. Solisti toki tekee parhaansa.

Komea italialaisballadi. Pidän kyllä tunnelmasta ja anna tälle neljä tähteä.

Tämä on tätä ihan kiva -osastoa. Vähän mieleenjäämätön, mutta pidän kuitenkin kolmen tähden edestä.

hetkonen, menin jo hetkeks sekaisin, joo siis -73 oli se paria astetta romanttisempi ja hitaampi Ken On Kanssasi ja tämä on nyt siis tämän toisen uskomattoman kovatasoisen vuoden eli -71 edustuskappale - Rakkaus on Hetki ...
jooh, upea-äänisempää solistia on vaikea hakea ja kuvitella saapasmaan alueelta kuin mitä on tuo ihastuttavan pienikokoinen Massimo .... valtavat paja-palkeet-keuhkot ompi pojalla... sieltä sitä forte-tissimoa riittääph....
Te jotka istutte siinä kaikkein lähimpänä, nii saatte laittaa ne korvatulupat jo varalta.... kohta italian poika aloittaa...
On se vaan hieno soitin tuo ihmisäänikin..... ehkä jopa se hienoin - kaikista - huilun ja fagotin ja OBOEN ohella ... !!?? ... :aaahh: tälle annan ehkä tuon vahvan 3.5 pisteen .... tahi nelosen, joooh n. 4.2 - 4.4 - 4,7 / 5 p. pist. hitostako mä sen todellisen piste määrän (aina) tiedän tai tietäisin, olen lähinnä hämmentynyt tämän Musiikin Ihanuudesta!
ja tuosta hämmennyksestä siis ... Minäkin olen vain se kovin vajavainen, märehtiväinen erehtyväinen ja ailahtelevainen ihminen...
Olen ihminen (Pepe Willberg/Syksyn Sävel 1970) .

Im Memoriam Suamen Euroviisukarsinnat 1961 - 2011 Lepää Rauhassa Siis ...

Ihan kuunneltava kappale. Massimosta tosiaan lähtee aika mukavasti ääntä.

*** tähteä.

Laulu alkaa hyvin italialaiseksi tunnistettavalla kitarasoololla, tyyliin O sole mio. Kertosäe on todella komea samoin Massimon kirkas tenoriääni. Aivan hilkulla, ettei jo mene huutamisen puolelle, mutta ei mene . Hieno kokonaisuus, jolle annan ilman muuta viitosen, eikä vähiten siksi, että hiljattaisella Rooman-matkallani ostin Cd:n, jolla tämäkin kappale on.

joo, määki nostan pisteeni 5:een... monet alkuviisulaviserrykseni teen vain pelkän muistikuvan perusteella, sen verran paljon näitä lauluja on tullut veivattua gramofoonista näitten vuosie..vuosikymmenien aikana.....
ja kuunneltuani äsken siis noi molemmat versiot nii taas kerran sai huomata että tämäkin esitys kuulosti vielä upeammalta kuin mitä ehkä muistinkaan.... ! ( ja eii kai vaan tuota esikatselunauhaa oltu pidetty liian lähellä sitä kuuluisaa lämpöpatteria!!? )
... ja määähän olen aina ollut varsin heikkona näihin mahtava-äänisiin keskieurooppalaisiin mies- ja nais-solisteihin tietty, (mm.) Piera Martell, Katja Epstein, Anne-Marie David, Romuald sekä Massimo nyt vielä niin... taivaaaaallllista ja ennenkaikkea maaaaallllllista, ylimaallisen ihanata laulua... tekis mieli sanua.... olen nirvanasa,euforiasa ja summmmuusa... !

Mahtipontinen kappale, jonka Massimo tulkitsee hyvin suurieleisesti ja minusta jo ylidramaattisesti.

Leo kirjoitti:Aivan hilkulla, ettei jo mene huutamisen puolelle, mutta ei mene .

Minusta kyllä mennään hilkun yli parissa kohtaa ja Massimo huutaa.
Sävellys on kyllä tyylikäs ja rakenteellisesti toimiva, mutta vähän varjoon jää.

Vahvahkot kolme tähteä.

Mä en nyt oikein jaksa tämmöstä.

Massimo laulaa hyvin, joskin vähän kova soundi voimalaulussa - italialaisessa iskelmässä saa kyllä viedä yli. Mutta biisi on kyllä aika todella kliseisistä italian matkailuelementeistä koottu. Tai niiden kansanmusiikkiahan se on, mutta tuo mandoliinityyppinen (onko se mandoliini) luritteleva säestys ja muutkin kilinät ja poljento - tämä kaikki on niin kulunutta jo tänä päivänä kuultuna, säestänyt ties mitä pizzeria- ja sanata maria mainosta triljoonaan kertaan. Eikä kappalekaan ole kummoinen. Kaksi pojoa ja kaikki Massimolle. En tätä välitä kuunnella ja minähän rakastaan italialaista musiikkia.

Ei nyt ihan tärisytä ihokarvamittaria. Semmoinen ihan kiva, mutta ei sittenkään mikään helmi. Ihan kivat saa perinteisesti ne ihan kivat kolme tähteä. Niin tämäkin.

Nätti italoballadi, muttei aiheuta mitään suuria tunteita. Kolme tähteä.

Rasittava sovitus, kelvollinen biisi, hyvä tulkinta. Perusiskelmälle peruskolmonen. Mukavaa oli kuunnella Gianni Morandin ja Massimo Ranierin jutustelua viime vuoden Sanremossa.

Parasta Italiaa! Vahvat neljä, hienoa paatosta.

Uhoa ja marssimista ja katusoittoa. Kailotus nousee korkeammalle kuin mitä musiikki tarjoaa. Äkäisensävyinen. Kyllä jätkälle kolme liiraa voi viskata keskelle suuta.

Jälleen hyvin perinteistä italoiskelmää Italiasta. Ei tässä mitään vikaa ole, mutta ei ole kovinkaan persoonallinen tai erottuva. Kolme tähteä.