Euroviisukarsinnat 1978

Viisuvuosikerrat 1956–2023
Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja lharju »

Euroviisukarsinnat 1978 lauantaina 11. helmikuuta 1978; Tohloppi, Tampere; Juontaja: Klaus Thomasson

Keväällä 1978 Yleisradion Helsingin studiot olivat suuressa remontissa, minkä takia merkittävin kevyen musiikin tapahtuma päätettiin järjestää ensimmäistä kertaa TV2:n studioissa Tampereella, Tohlopissa. Vuodesta 1978 lähtien Yleisradio päätti osallistua myös säännöllisemmin itäblokin laulukilpailuun, Intervision laulukilpailuun. Koska raatimenettelyä vaativat sävellyskilpailut olivat niin samanlaisia, Yle päätti samana iltana samassa karsinassa etsiä euroviisuedustajan lisäksi myös interviisuedustajaa.

Vuoden 78 karsinnat olivat kovin erilaiset siksi, että kyseiset karsinnat olivat vuosien 1966-1990 välillä ainoat, joissa Ossi Runne ei johtanut orkesteria. Näissä karsinnoissa kapellimestarin puikkoa heilutti Risto Hiltunen, vaikka Ossi johtikin perinteiseen tapaan Suomen kappaleen kansainvälisessä finaalissa.

Sävellyksiä etsittiin avoimen sävellyskilpailun kautta. Euroviisuihin pyrki 137 sävelmää ja Interviisuihin 83. Ammattilaiset olivat valinneet molempien joukosta seitsemän televisioitavaan karsintalähetykseen. Molemmat laulut valitsivat viisi alueraatia, jotka koostuivat tavallisista musiikin kuluttajista. Euroviisutuloksia julkistaessa juontaja Klaus Thomassonille tapahtui pienoinen moka, sillä hän alkoi kutsua voittajaa lavalle ennen kuin viimeisen raadin ääniä oli kuultu. Viimeinen jury ei kuitenkaan muuttanut tuloksia ratkaisevasti.

Euroviisukarsintojen lauluista jopa neljä jäivät elämään. Voittoisa Anna rakkaudelle tilaisuus oli kuitenkin kevään 1978 suurimpia hittejä, vaikka laulu lähes unohdettiin sen flopattua kansainvälisessä finaalissa. Katri Helena esitti kauniin sävelmän Ystävä, joka sai aikoinaan hyvin paljon soittoaikaa, mutta nyttemmin laulu kuuluu Katrin unohdetuimpiin hitteihin. Lea Laven osallistui ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran euroviisukarsintoihin. Haikea Aamulla rakkaani näin on edelleen yksi Lean suurimpia hittejä. Äänestys oli kärjen osalta hyvin tasainen. Seija sai vain 13 pistettä enemmän kuin jaetulle toiselle sijalle jääneet Katri ja Lea, jotka saivat ihan saman pistemäärän. Lea Laven suhtautui häviöönsä hyvin intohimoisesti. Myöhemmin esitetyssä uutislähetyksessä oli kuvattu takahuoneen tunnelmia; ääntä ei kuulunut, mutta Lean huulilta saattoi hyvin helposti lukea "Voi v***u".
Myös neljänneksi sijoittunut laulu nousi ikivihreäksi. Anneli Saariston lopullisena läpimurtona pidetään osallistumista näihin viisukarsintoihin laululla Sinun kanssasi, sinua ilman.

Karsinnan unohdetumpaa satoa edusti kohukolmikko Mirumaru, johon kuuluivat Päivi Paunu, Paula Karppanen ja Titta Jokinen. Antti Hyvärisen säveltämä ABC taisi vastata illan camp-esityksestä. Kilpailujen todellisena urakoitsijana voidaan pitää Reijo Karvosta. Karvonen sävelsi voittokappaleen ja osallistui vielä itsekin artistina laululla Lemmenlaulu. Tämän lisäksi hän sijoittui Interviisukarsinnoissa toiseksi laululla Muille maille. Jostain syystä Karvonen pääsi kuitenkin edustamaan Suomea Interviisuihin, vaikka karsinnan oli melko ylivoimaisesti voittanut Taiskan esittämä Miksi näin, josta tuli suurhitti. Esitysten välissä haastateltiin lauluntekijöitä, ja monet jaksoivat jälleen muistuttaa euroviisujen kaupallisuudesta, mutta mainitsivat, että Interviisuissa sävelmiä ja melodiaa arvostetaan enemmän.


1. Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus  
2. Mirumaru - ABC
3. Reijo Karvonen - Lemmenlaulu
4. Martti Metsäketo - En viipyä voi
5. Lea Laven - Aamulla rakkaani näin
6. Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman
7. Katri Helena - Ystävä

Interviisukarsinnat:
1. Taiska - Miksi näin
2. Reijo Karvonen & Ikaros - Muille maille
3. Seija Simola - Pienen hymy
4. Jukka Siikavire - Nouse lentoon kyyhky
5. Aarno Raninen - Kättä lyö
6. Monica Aspelund - Kultaa - hopeaa
7. Tapani Kansa - Leijailulaulu
Viimeksi muokannut Roope, 10 Syys 2007, 17:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Roope »

1. Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus 5
2. Mirumaru - ABC 2
3. Reijo Karvonen - Lemmenlaulu 1
4. Martti Metsäketo - En viipyä voi 1
5. Lea Laven - Aamulla rakkaani näin 3
6. Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman 2
7. Katri Helena - Ystävä 4


Interviisukarsinnat:

1. Taiska - Miksi näin 4
2. Reijo Karvonen & Ikaros - Muille maille 1
3. Seija Simola - Pienen hymy 1
4. Jukka Siikavire - Nouse lentoon kyyhky 1
5. Aarno Raninen - Kättä lyö 1
6. Monica Aspelund - Kultaa - hopeaa 5
7. Tapani Kansa - Leijailulaulu 1

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Ja mun äänet menee seuraavasti:


1. ANNA RAKKAUDELLE TILAISUUS 5 <3

2. ABC 5

3. LEMMENLAULU 3

4. EN VIIPYÄ VOI 3

5. AAMULLA RAKKAANI NÄIN 3,5

6. SINUN KANSSASI, SINUA ILMAN 3,5

7. YSTÄVÄ 4



Ja Interit:

1. MIKSI NÄIN 4

2. MUILLE MAILLE 2,5

3. PIENEN HYMY 3,5

4. NOUSE LENTOON KYYHKY 3

5. KÄTTÄ LYÖ 3

6. KULTAA - HOPEAA 3,5

7. LEIJAILULAULU 3
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
TipiBi
Lotraaja
Lotraaja
Viestit: 401
Liittynyt: 07 Helmi 2004, 13:14
Paikkakunta: Lapponia

Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja TipiBi »

Ai kun nastaa. :rofl:

1. Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus 4p.
2. Mirumaru - ABC 3p.
3. Reijo Karvonen - Lemmenlaulu 1p.
4. Martti Metsäketo - En viipyä voi 0p.
5. Lea Laven - Aamulla rakkaani näin 5p.
- tämän biisin draamallisista tehoista voisin pitää luennon. Kusin hunajaa jo ensi kuulemalla, ja wow wow wow mikä taustakuoro: oliko se nyt paula, maarit ja irina; muska oli muistaakseni vain taiskan taustakuorossa. Dramaqueens!
6. Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman 4½p.
7. Katri Helena - Ystävä 1½p.


Interviisukarsinnat:

1. Taiska - Miksi näin 5p. (taustoista bonusta)
2. Reijo Karvonen & Ikaros - Muille maille 3p.
3. Seija Simola - Pienen hymy 2p.
4. Jukka Siikavire - Nouse lentoon kyyhky 3½p. (Olis vaan antanut Annelin laulaa...)
5. Aarno Raninen - Kättä lyö 0p. (lyö ite)
6. Monica Aspelund - Kultaa - hopeaa 2½p.
7. Tapani Kansa - Leijailulaulu 0p.
~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~o0Ö0o~
One-two-three - eikä muuta.

Avatar
lharju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6199
Liittynyt: 27 Marras 2003, 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja lharju »

Nämähän olivat myös erittäin hyvät karsinnat, niin kuin lähes kaikki 70-luvun Suomen karsinnat. Meinasin jo antaa eilen illalla pisteitä, mutta piti videolta vielä tarkastaa, millaisia nuo kaksi tylsimystä olivat. Ja ei se toinen edes niin tylsimys ollutkaan...

Karsinnassa on todellakin neljä todella taskosta sävelmää, mutta niiden ongelma taisi olla se, että ne tuskin olisivat breikanneet kovinkaan hyvin kansainvälisessä finaalissa. Jos Seijakin sai vain kaksi pistettä (mikä oli erittäin suuri vääryys, vaikkei nyt kärkisijoitusta voinutkaan odottaa...) niin tuskinpa Katri ja Leakaan olisivat hyvillä lauluillaan sen paremmin sijoittuneet. Luulenpa jopa, että Annelin taideviisu (melkein...) olisi ehkä sijoittunut parhaiten Pariisissa, mutta tuskinpa sekään nyt mitään kärkisijoituksia olisi tavoitellut.

1. Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus 4
Ei ihan kirkkainta suomiviisu-kärkeä, mutta pidän sävelmää hienona ja sanoma on loppujen lopuksi hyvinkin vaikuttava, vaikka sanoissa joitakin korneja kohtia löytyykin. En ihmettele että meni voittamaan...

2. Mirumaru - ABC 3
Tää horatsukolmikko ei ole koskaan kuulunut oikein suosikkeihini, ja suurimpana syynä tähän lienee tietysti kammottavat Baccara-käännökset. Tämäkin laulu on periaatteessa ihan hirveä, mutta kuitenkin camp, mutta sittenkin niin hirveä, että menee jo camp-asteikonkin yli... Joten annetaan tuollainen keskitason kolmonen

3. Reijo Karvonen - Lemmenlaulu
Tämä ei ollutkaan niin huono kuin muistin. Ei tällä olisi tietenkään ollut mitään jakoa kansainvälisessä finaalissa, mutta omassa sarjassaan ihan mukava tunnelmallinen laulelma...

4. Martti Metsäketo - En viipyä voi 1
Ei siinä mitään, että säveltäjä ei ole tavoitellut euroviisusoundia, mutta tekisi edes hyvän kappaleen. Tämä on huono, tästä ei saa oikein mitään irti, ponneton, eikä mitään jää mieleen.

5. Lea Laven - Aamulla rakkaani näin
Meinasin jo pläjäyttää täyden nelosen, mutta pitäähän kärkeen saada vähän vaihtelua. Pidän laulusta paljonkin, vaikka sanoitus tietysti on kaikessa traagisuudessaan hieman koominenkin. :puna: Ja ihan totta... vain Suomessa tehdään kaupallisia iskelmiä, jotka kertovat puolison kuolemasta :rofl:

6. Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman
Annelin uran parhaita lauluja ikinä. Tunnelmalliset ja jännät säkeistöt, ja mieleenpainuva kertsi. Mielenkiintoinen sanoitus.

7. Katri Helena - Ystävä 4
Kaunista, kaunista. Hyvin herkät säkeistöt ja melodisen kaunis kertosäe.

Koko kisojen sympaattisin osuus on ehdottomasti Timo Kalaojan haastattelu. Todella sydämellisen oloinen veikko, jolla oli pilkettä silmäkulmassa. "Äläkä kutsu minua maestroksi, tällä on paljon parempia maestroja paikalla". "Siihen [laulun sovittamiseen] tarvitaan korvien välliin lisää... siksi minä nostan hatun Veikko Samulille". Oliko vähän erilainen ukko kuin Panu Rajala :twisted:

Ja koko karsintojen hienoin hetki koettiin, kun laulun lopussa Katri on herkistynyt niin paljon, että tippa oli tullut silmään :'(

Ranking:
1. Ystävä
2. Anna rakkaudelle tilaisuus
3. Sinun kanssasi, sinua ilman
4. Aamulla rakkaani näin
5. ABC
6. Lemmenlaulu
7. En viipyä voi

Interviisuista olen kuullut vain muutaman, ja niistä paras on ehdottomasti Taiskan Miksi näin!!! Parvekelaulu taisi olla koko lähetyksen paras sävellys, sillä sille laululle antaisin arvosanaksi peräti ! (studioversio. Orkesterin takia laulu menetti vähän nuorekasta otettaan...)
Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan.
E troco a minha vida por um dia de ilusão.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

1. Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus
Väärin ymmärretty, hieno EUROVIISU. Upea orkesterisovitus ja kauniit sanat. 5 p.
2. Mirumaru - ABC
Typerä, lapsellinen renkutus. Jotenkin Mirumarulle vain antaa paljon anteeksi ja onhan tämä näiden karsintojen ainoa uptempo-laulu. 3 p.
3. Reijo Karvonen - Lemmenlaulu
Sävellys on loppujen lopuksi ihan passeli. Karvonen on vain niin järkky esiintyjä ja laulaja. 2½ p.
4. Martti Metsäketo - En viipyä voi
Voi mikä tuutulaulu - hohhoijaa. 1 p.
5. Lea Laven - Aamulla rakkaani näin
Niin paatosta, että menee jo kornin puolelle. Raul Reiman se jaksoi tehdä näitä kuolema-aiheisia kappaleita, ennen kuin riisti oman henkensä. 3½ p.
6. Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman
Tjaa-a. Onhan tämä ihan o.k. mutta ei niin loistava kuin täällä ylistetään. 3 p.
7. Katri Helena - Ystävä
Tästä käytiin aikoinaan Kutrin kanssa pitkä keskustelu, kun hän kielsi koskaan tällaista viisukarsinnoissa laulaneensa. "Mikä Ystävä? Eihän minulla sellaista kappaletta edes ole ohjelmistossani koskaan ollut!" - "Siis se YSTÄVÄ jonka Timo Kalaoja on säveltänyt ja sinä ITSE sanoittanut!" - Pitkä hiljaisuus... "Ai niin se..." Ihan kaunis, tai pikkusievä balladi. Perustuu aika pitkälti pianomelodialle. 3½ p.

Interviisukarsinnat:
1. Taiska - Miksi näin
Yliarvostettu renkutus. Tyhmät sanat. 2 p.
2. Reijo Karvonen & Ikaros - Muille maille
Lisää Karvos-kammotuksia, vaikka sävelmänä tämäkin on ihan toimiva. 2½ p.
3. Seija Simola - Pienen hymy
Ei muistikuvia, eikä jaksa tarkistaa... Joten siksi 2½ p.
4. Jukka Siikavire - Nouse lentoon kyyhky
Aivan loistava sävelmä! Paras kaikista tämän vuoden ehdokkaista. Jukka olisi vain saanut antaa jonkun muun laulettavaksi tämän. Silti 5 p.
5. Aarno Raninen - Kättä lyö
Raninen saisi kanssa jättää lauluhommat valovoimaisemmille artisteille. Onhan tässä tiettyä tarttuvuutta, mutta se apina siellä lavalla. 2 p.
6. Monica Aspelund - Kultaa - hopeaa
Upea Monica pelastaa kappaleen kappaleen, ja onhan tämä itse asiassa ihan hieno teos. 4 p.
7. Tapani Kansa - Leijailulaulu
Vai että oikein leijailulaulu... ei oikein lähde lentoon. 2 p.

Ranking - euroviisut
1. Anna rakkaudelle tilaisuus
2. Ystävä
3. Aamulla rakkaani näin
4. Sinun kanssasi, sinua ilman
5. Abc
6. Lemmenlaulu
7. En viipyä voi

Ranking - interviisut
1. Nouse lentoon kyyhky
2. Kultaa - hopeaa
3. Muille maille
4. Pienen hymy
5. Miksi näin
6. Leijailulaulu
7. Kättä lyö
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11526
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Vs: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja romualdo »

70luvun pikkusieviä karsintoja,  kappaleitten määrissä tosiaan kitsalteltiin viimeisen päälle, (vrt. esim. Maltan karsintoja viime vuosikymmeninä) ...
I.sijalle olen tyrkyttänyt sekä Seijaa että Anneli Saaristoa, molemmissa oli upea teksti ja solistien äänet kertakaikkisen upeita.....    seuraaviksi vois asetella (tällä hetkellä) Katrin, Reijo Karvosen jyhkeän serenadin kotomaallemme ja Metsäkedon viipyilevän tunnelmoinnin. Mirumarut olivat silloin suosikkejani, heh, joo olihan siinä jyhkeä sovituskin, kiitos Hyvärisen Antin, mutta tämä tuntuu nykyään jo aika ...lapsekkaan avuttomalta, ... näppärä idea silti. finaaliversio jykevän mukava! Muistelen silloin kun euroviisukierros oli laulettu, menin heti huoneeseen kuuntelemaan tätä Mirumarujen esitystä :heh: ja taisi toivoa tälle voittoa! ... interviisut eivät silloin meikää kiinnostaneet, olin niin typerän putkiaivoinen esc-fanaatikko ..! Viimeiseksi jätän ehkä Lea Lavenin esittämän raskassoutuisen englantilaistyylisen valssin kuten sen joku aikoinaan jossain määritteli. En ole Lean äänestäkään koskaan oikein lämmennyt, päin vastoin....  jooh, oli ne vaan aikoja,  mulla on vieläkin c-kasetille tuo koko karsinta,  Seijan uusintaesityksessä hän huoahtaa liikuttuneena ja unohtelee vähän sanojakin... ahhh.... :cool: interviisuissa tietysti Miksi Näin oli aika selviö ykkönen, erikoisen koskettava ja hieno teksti !! MAHTAVAA !!

1.SINUN KANSSASI... - ANNELI SAARISTO 5 P.
2.ANNA RAKKAUDELLE... - SEIJA SIMOLA 5 P.
3.MIKSI NÄIN - TAISKA 5 P.
4.PIENI HYMY - SEIJA SIMOLA 4,5 P.
KULTAA JA HOPEAA - MONICA 4.5 P.
5.ABC - MIRUMARU 4.5 P.
6.LEMMENLAULU - REIJO KARVONEN 4.0 P.
7.AAMULLA RAKKAANI NÄIN - LEA LAVEN 3.5 P.
8.MUILLE MAILLE - REIJO 6 IKAROS 3.2 P.
9.YSTÄVÄ - KATRI 3.4 P.
10.NOUSE LENTOON.... - JUKKA SIIKAVIRE 3.0
Viimeksi muokannut romualdo, 03 Kesä 2017, 22:05. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
"Nyt ihmeitä on elämässä, rakkaus ja musiikki" Sing-sang-song -76

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Toni »

Riihimäen raadissa tänään nimiErkit ja -Erkittäret Toni, tonywerner, gentedimare ja lharju:

1. Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus 24
2. Lea Laven - Aamulla rakkaani näin 23
3. Mirumaru - ABC 21
4. Katri-Helena - Ystävä 18
5. Reijo Karvonen - Lemmenlaulu 15
6. Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman 11
7. Martti Metsäketo - En viipyä voi 4

(pisteet: 1-6, 8)
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Oi; Aivan Upea Voittaja teilläkin!!! :ihana: :tapu: :tuuletus:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11526
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja romualdo »

niin interviisuista, olihan siellä toki muitakin helmiä, mm. Pieni Hymy herkän Seijan esityksenä sekä Kultaa ja Hopeaa, hörhö-Monican upea esitys. Järkkyä ettei näinkään upea viisuvuosi ole kerännyt kuppilalaisilta tämän enempää viestejä...! ? siis aivan hullua!
Viimeksi muokannut romualdo, 01 Touko 2013, 12:04. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Etusivun Suomen karsinta historiikki -sarjassa tänään vuorossa vuosi 1978 :)
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja AntSa »

tonywerner kirjoitti:Etusivun Suomen karsinta historiikki -sarjassa tänään vuorossa vuosi 1978 :)
Kiitos, taas! :hali: Aina ahmin nämä tällaiset kirjoitukset, kyllä. :joojoo: Ja tuo ESC 1982-kirjoituskin taas niin nautittavaa luettavaa. Lämpimät Kiitsat! :hali:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Antero
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1016
Liittynyt: 08 Maalis 2004, 19:47

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Antero »

Edellisvuonna Suomea euroviisuissa edustanut parivaljakko Monica Aspelund ja Aarno Raninen tekivät interviisuissa vaihtokaupan, siten että Monica esitti Aarnon sävelmän ”Kultaa – hopeaa” ja Aarno Monican sävelmän ”Kättä lyö”. Pertti Reponen oli kynäillyt molempiin kappaleisiin tekstit.

Jos oikein muistan, Arska Ranisen ei alunperin pitänyt laulua laulaa, vaan muistaakseni Erkki Liikasen. Liikanen kuitenkin sairastui, joten Raninen tuli hätiin paikkaamaan tilannetta.

Avatar
Hapa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1964
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Pori

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Hapa »

Juu Liikasen kuva oli lehdissä. Ohjelmassa kerrottiin, että oli sairastunut. Oli aika dramaattista...
"Olen huomannut nuorten naislaulajien laulavan pikkutytön äänellä. Heitä ei erota toisistaan eikä lauluista jää mitään mieleen. Minun nuoruudessani artisti ei päässyt levyttämään, jos hän ei osannut tulkita." -Anneli Sari-

Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Mainostetaan täälläkin, että käynnissä OGAE Retro Second Chance kisa eli nyt jos koskaan kannattaa liittyä OGAE:en, jos ei vielä ole liittynyt :mrgreen:
Kisan ajan Youtubessa on myös soittolista, jossa kaikki vuoden 1978 euroviisuehdokkaat (paitsi voittaja):
http://www.youtube.com/playlist?p=PL41FFBB1B8DBCBE7B
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19791
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Tutustun näihin karsintoihin:

Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman *** - Aikas mieleenpainuvaa.
Reijo Karvonen - Lemmenlaulu ***- - Ei paha balladi mahtipontisuudessaan.
Lea Laven - Aamulla rakkaani näin **1/2 - Tiettyä dramatikointia.
Katri Helena - Ystävä **+ - Herkkää mutta laimeaa.
Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus **- - Unettavaa. Yksi kaikkien aikojen huonoimmista suomiviisuista. :roll:

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11526
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja romualdo »

iso käsi ja peukutukset Sulle ku ymmärsit mmmmmmmahtavan Saariston esityksen päälle.... ja Karvosen Reijon hempeilyn .... mahtavat karsinnat, en koskaan unohda miten innoissani olin MiruMarun esityksestä! "voi ku tää voittais...!" huh,heijaa, nohhh ne olivat tuntoja silloin sinä iltanasena heti ensimmäisen kierroksen päätyttyä! ...
Viimeksi muokannut romualdo, 30 Huhti 2013, 09:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

kaulavuo
Alaikäinen
Alaikäinen
Viestit: 1
Liittynyt: 06 Loka 2011, 16:37

Re: Euroviisukarsinnat 1978 - Mirumaru

Viesti Kirjoittaja kaulavuo »

Anteeksi kirjoitus aiheen vierestä. Tarvitsisin pikaista apua.

Onko kenelläkään tiedossa Mirumarun ABC-kappaleen sanoituksia?
Etsin kohtaa, jossa lauletaan omenoista, mutten kuule sitä tarkasti.
Tarvitsen sanoituksia, sillä teen Yleisradion ohjelmatekstityksiä erääseen musiikkihistoriaohjelmaan.

Avatar
Roope
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18474
Liittynyt: 02 Joulu 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Roope »


Avatar
tonywerner
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 28218
Liittynyt: 29 Loka 2004, 07:36
Paikkakunta: Riihimäki

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja tonywerner »

Tänään! TONIGHT! :tapu:

Etusivulla tarkempaa infoa :peukku:
If you love someone, follow your heart
Cause love comes once, if you're lucky enough

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11526
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja romualdo »

"oo-oo-Ollin omenoita, pee-aa-Paavon palikoita. X- Y - Z jos vielä net, opettaa mä..." (miten se on välilä nii hankalaa muistaa näitten nii tuttujenkin laulujen sanoituksia) ja Antti H yvärinen oli tehnyt sovituksen niin kovan sovituksen jotta ... "piti saada siihen sellaista ison maailman tunnetta..." ... "ne tulee pakostakin tehtyä vähän erilaisiksi kuin äänilevy jälkiäänitykset...." ... aiku tää jo odottaa tuon unohtumattoman trion esitystä... ja kaikkea muutakin, varsinkin Anneli Saariston väkevää tulkintaa ja kaunista tekstiä... ja Klaus Thomassonin miehekkään leppoisan rauhallista juontoa (hei, siinäpä mallia taas näille nykyajan kiripika-posottajille, nohh ajan kuvaahan tämä kaikki och aikaansa kutakin) Ja Reijo Karvosen 1. äänestetyn sävellyksen muhkeaa sovitusta joka tulikin tuossa aiemmin kevät talvella eräästä Kalevi Pollarin juontamasta Iskelmäradiosta... nohh vähän samealtahan se live-versio kuulosti, liekö sitten kaikki äänipöydän hanikat olleet ihan oikeassa asennossa... !?
jk. ai nyt vasta Hapan viestin luettuani tajusin että se pisteidenlukijahan oli itse Hermuska, yksi valtakunnan huomattavimmista itkettäjistä (vrt. kun hänellä oli silloin kerran vieraanaan Katri-Helena)
Viimeksi muokannut romualdo, 02 Touko 2013, 13:02. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13262
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Ihan mahtavaa nähdä tämä kilpailu KOKONAISUUDESSAAN! :ihana: Itselläni kilvasta taltiointi, jossa ei pisteidenlaskentaa ja voittajan julistusta lainkaan.

Ihanaa viisu-iltaa ja jännittävää pisteidenlaskentaa meille kaikille! :hali:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Kommentoinkin jo toisessa ketjussa, kuinka tuollainen huono ryhti oli 70-luvulla niin muotia. Eipä tarvinnut tissejäkään kaula-aukosta pursuttaa, saivat roikkua. Jos ryhti saikin olla löysä, niin juonto on sitäkin tönkömpi. :mrgreen: Ja kaikki tämä oli ihan normaalia kun olin nuori. :heh: Mikä ihmeen vahakangas niillä on studion pöydälläkin.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33143
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Pete »

Olipas mukava yllätys nähdä Anna-Kaisa Hermunen tässäkin ohjelmassa! :uujee:
Riskinä seniorilaumat

Avatar
helidon
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 552
Liittynyt: 12 Helmi 2013, 08:09
Paikkakunta: Helsinki

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja helidon »

Kiitos YLElle siitä, että tämäkin "huttu" kaivettiin esille. Fanin unelmailta ( Get a life? No way when Eurovision is on!) :tapu: !

Interviisuvoittaja "Miksi näin": En niin piittaa tosta mollisuomihumpasta, joten "Miksi näin" vaan ärsyttää, vaikka olisi kuinka evergreen, ja vaikka tykkäänkin Taiskan äänestä. Toi parvekelaulu olis varmaan pärjännyt euroviisuissakin, on se sen verran nerokas simppeli tekele.

"Nouse lentoon kyyhky" - tosi kaunis melodia, Jukka Siikavire on parempi säveltäjä kuin laulaja.

"Muille maille" - mulle tää oli näistä ykkönen; tosi hyvät soul funk -taustat! Soi päässä.

Euroviisut: onkstää joku divas go eurovision vai mikä? Noissa kisoissahan on kaikki supermammat mukana, wow!

TOP3 mulle näistä on Anneli Saariston tajuttoman kaunis tsiba "Sinulle sinusta sinuun". Mirumarun hömppä melkein yhtä hyvä. Raul Reimanin dramaattinen "Aamulla vielä rakkaani näin" on parempi kuin joku Leo Sayerin megahitti "When I need you", ja Lea Lavenin goottiääni sopii siihen täydellisesti ( ja taustakuoro on taas wooooow).

Ai niin se voittaja, Seija Simolan "Anna rakkaudelle tilaisuus"...no joo. Seija on paljon parempi kuin tämä turvonnut pönötysballadi. Öh.

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11526
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja romualdo »

joo, myös tuo Jukka Siikavireen esitys on jäänyt liian vähälle huomiolle, taitaa nousta minullakin 1. sijalle tai jaetulle sellaiselle. Myös Muille Maille mainiossa fankkihenksisyydessään on vaikuttava... Eräs tv-kriitikko Katso-lehdesä oli myös pistänyt merkille että laulujen sanoitustaso oli erityisen korkea, esim. Katri-Helenan ja Arto Alaspään kappaleissa. Tv-ohjaus oli vielä tuolloinkin ehkä yllättävän köykäistä. Mm. lähikuvia taustalaulajista ei juurikaan näytetty ja lopussa esiintymislava oli nolosti täysin tyhjä (!?) Ei nähty "voittajien" kukituksia, "miltäsnyttuntuu" - tivailuja eikä tuuletuksia (paitsi nuori lahjakas Karvosen Reijo joka teki sitä sitten artistikatsomon puolella, hän oli muutenkin koko joukon rennoimpia esiintyjiä, joukossa josa oli liian monta alaspäin suunnattua (ujoa?) katsetta... myös nauhan laatu oli yllättävän surkea! Eikö kenenkään mieleen tullut että nauhoitteesta olisi voinut ottaa myös varakopion, ... Ja että laaja Pohjanmaa ja Lapinlääni oli mätätty ylimielisen suurpiirteisesti yheksi äänestysalueeksi!
Viimeksi muokannut romualdo, 02 Touko 2013, 13:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Rousku »

romualdo kirjoitti:laaja Pohjanmaa ja Lapinlääni oli mätätty ylimielisen suurpiirteisesti yheksi äänestysalueeksi!
Pinta-alaltaan laaja, mutta ei väkimäärältään. Koska raadin äänten pitäisi edustaa ihmisten mielipidettä eikä neliökilometrien, niin ihan oikea ratkaisu.

Viisuedustajan valinta meni oikein, eikä se interviisuihinkaan lopulta lähetetty kappale ollut sen huonompi kuin äänestyksen voittaja, joka on makuuni liian simppeli humppa (kuten myös Aamulla rakkaani näin). Siikavireen biisistä pidin kumminkin ehkä eniten. Leijailulaulu Tapani Kansan kera ihan kammottava :yrjo:, eikä se käsientaputusjuttu paljon sitä parempi.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Wilson
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6663
Liittynyt: 17 Syys 2005, 16:12
Paikkakunta: Pietarsaari

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja Wilson »

Mukavaa oli katsella ja kuunnella näitä sävellyksiä. :tapu:

1978 Euroviisut

7,95-1978-Finland-Mirumaru "ABC"
7,90-1978-Finland-Anneli Saaristo "Sinun kanssasi, sinua ilman"
7,80-1978-Finland-Katri Helena "Ystävä"
7,60-1978-Finland-Lea Laven "Aamulla rakkaani näin"
7,45-1978-Finland-Seija Simola "Anna rakkaudelle tilaisuus" (ESC-final)
7,20-1978-Finland-Reijo Karvonen "Lemmenlaulu"
6,30-1978-Finland-Matti Metsäketo "En viipyä voi"

Interviisut 1978

8,20-1978-Finland-Monica Aspelund ”Kultaa ja Hopeaa”
7,35-1978-Finland-Taiska ”Miksi näin”
7,25-1978-Finland-Aarno Raninen ”Kättä lyö”
7,15-1978-Finland-Jukka Siikavire ”Nuose lentoo kyyhky”
7,05-1978-Finland-Reijo Karvonen & Ikaros ”Muille maille”
7,00-1978-Finland-Seija Simola ”Pienen hymy”
6,80-1978-Finland-Tapani Kansa ”Leijailulaulu”

Avatar
sin_rencor
Puuteroi nenää
Puuteroi nenää
Viestit: 66
Liittynyt: 05 Huhti 2012, 22:06
Paikkakunta: Lahti

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja sin_rencor »

Euroviisukarsinnat
1. Lea Laven - Aamulla rakkaani näin
2. Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus
3. Reijo Karvonen - Lemmenlaulu
4. Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman
5. Katri Helena - Ystävä
6. Martti Metsäketo - En viipyä voi
7. Mirumaru - ABC

Interviisukarsinnat:
1. Taiska - Miksi näin
2. Jukka Siikavire - Nouse lentoon kyyhky
3. Monica Aspelund - Kultaa - hopeaa
4. Seija Simola - Pienen hymy
5. Reijo Karvonen & Ikaros - Muille maille
6. Tapani Kansa - Leijailulaulu
7. Aarno Raninen - Kättä lyö
Den som sjunger schlager ska inte vara mager.

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10694
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: Euroviisukarsinnat 1978

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Euroviisut:

1. Seija Simola - Anna rakkaudelle tilaisuus
2. Lea Laven - Aamulla rakkaani näin
3. Katri Helena - Ystävä
4. Anneli Saaristo - Sinun kanssasi, sinua ilman
5. Reijo Karvonen - Lemmenlaulu
6. Mirumaru - ABC
7. Martti Metsäketo - En viipyä voi

Interviisut:

1. Taiska - Miksi näin
2. Seija Simola - Pienen hymy
3. Monica Aspelund - Kultaa - hopeaa
4. Reijo Karvonen & Ikaros - Muille maille
5. Jukka Siikavire - Nouse lentoon kyyhky
6. Aarno Raninen - Kättä lyö
7. Tapani Kansa - Leijailulaulu
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Vastaa Viestiin