ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Euroviisut 2013 Malmössä
Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30485
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

Paljon vahvempi semi, tulee isoja raatoja. Voisiko tästä päästää läpi 13 kappaletta ja tiputtaa ykkössemin kolme viimeistä läpimenijää? :pliis:

Tämän semin vahvimmalta jaksolta vaikuttavat kappaleet 4–10. Pieni mahdollisuus olisi jopa kahdeksaan peräkkäiseen läpimenijään kestomenestyjä Armenian kanssa, rintaman ulkopuolelta menisivät tällöin jatkoon vain Norja ja Georgia. Mutta voiko viimeisistä kuudesta kappaleesta mennä läpi vain kaksi? Vuoden 2008 kakkossemi kertoo, että voi. Kaikki muut tähänastiset semit väittävät vastaan. :heh: Mutta ovatko viimeiset kuusi kappaletta suhteessa yhtä heikot kuin vuonna 2008?

1. Latvia: PeR – Here we go
Passeli bilebiisi semin avaajaksi tunnelmaa nostattamaan muttei riittävän vahva kamppailemaan jatkoonmenosta. Jos Montenegron räpäytykset eivät heikommassa semissä tehonneet, Latvian on vaikea välttää jumbosijaa.

2. San Marino: Valentina Monetta – Crisalide (Vola)
Ehtaa kitschiä, vaikka lajissaan hyvä. Jos en tietäisi kappaleen fanisuosiosta mitään ja arvioisin biisit ja esitykset pelkästään kontekstissaan, en suin surminkaan ajattelisi tätä finalistina. Menee taviskatsojilta ohi. Semissä faniäänetkin voivat riittää ja San Marinolla on melkein Maltan veroinen kyky "vaikuttaa" raateihin. Toisaalta vuoden 2008 kakkossemissä vielä suurempi fanisuosikki oli samalta esiintymisnumerolta puhelinäänissä kahdestoista, vaikka marssitti sentään lavalle aiemman viisuvoittajan eikä aiempaa viisukarsiutujaa.

3. Makedonia: Lozano & Esma - Pred da se razdeni
Kaksi biisiä yhdessä, kumpikaan ei vetoa Balkanin ulkopuolella eikä kaveriapuja ole likikään riittävästi, kun muut ex-jugomaat kilpailivat tiistaina. Ei mahdollisuuksia.

4. Azerbaidžan: Farid Mammadov – Hold me
Tanskan vahvin haastaja koko kisan voitosta. Innovatiivinen ja vahva lavaesitys, joka ei tunnu keinotekoiselta huomionkerjäämistempulta. Heittämällä finaaliin.

5. Suomi: Krista Siegfrids – Marry me
Ykkössemin tulosten vuoksi alkoi pelottaa, miten Kristan käy. :apuva: Ykkössemin mielenkiintoisempien esitysten karsiutumiselle löytyy kyllä selityksensäkin, joten ehkä tuloksista ei pidä päätellä liikaa. Erän ainoana naisen esittämänä nopeana poppiksena (Norjaa en laske sellaiseksi) mahdollisuuksien pitäisi olla hyvät. Toivotaan, toivotaan.

6. Malta: Gianluca – Tomorrow
Olisikohan tässä tämän semin Liettua, paitsi että fanit ja vedonlyöntimarkkinat uskovat tähän. Vaikutelma on luokkaa satunnainen sälli laulamassa karaokea kulmakuppilassa. Siis todella amatöörimäinen Azerbaidžanin ja Suomen jälkeen. Tämä voi olla etu, koska esityksessä on ripaus niin monesta muusta puuttuvaa aitoutta. Raatipuolella pitäisi olla vaikeuksia muttei ole, koska tämä on Malta. Viimeiset kolme vuotta Malta oli joka kerta raatiäänissä semin kärkikymmenikössä mutta puhelinäänissä sen ulkopuolella – ja ne kolme edellistä kappaletta olivat täyttä roskaa.

7. Bulgaria: Elitsa & Stoyan – Samo shampioni
Vaikea arvioitava, koska tyylilaji on niin kaukana viisuissa yleensä esitetyistä. Mitäköhän raaditkin tästä ajattelevat? Elitsa ei ole kaksinen laulaja ja kappale on maksimaalisen kaukana kaupallisesta radiopopista mutta lajissaan pätevä. Toisaalta Kroatian ja Montenegron laadukkuutta lajissaan ei tunnustettu. Vodan hypnoottisuus puuttuu, ensivaikutelmani kappaleesta oli "keskinkertainen etnojollotus", ja vaikka myöhemmin olen lämmennyt, pitäydyn veikkauksessani ensivaikutelmassa. En silti ylläty mistään tuloksesta.

8. Islanti: Eythor Ingi – Ég á líf
Dippadai, dippadai... Stennarit esiin ja hoilataan kaikki yhdessä asteikkoa edestakaisin. Niin raivostuttavan turha ja varman päälle pelattu kuin olemaan pystyy. Ärsyttävyyden kääntöpuoli on tehokkuus. Kaikkien ei tarvitsekaan pitää. Finaaliin.

9. Kreikka: Koza Mostra & Agathonas Iakovides – Alcohol is free
Hauska, mukaansatempaava viisu, jonka ei semifinaalissa pitäisi saada osakseen kohtuutonta raatidissaustakaan (paljon epäsovinnaisempaakin on tarjolla). Helposti finaaliin. Voi voittaa illan puhelinäänet mutta tuskin yhteistulosta.

10. Israel: Moran Mazor – Rak bishvilo
Illan ainoa naisen laulama voimaballadi. Todennäköisesti kärkikymmenikössä puhelinäänilläkin mutta raadit viimeistään hilaavat karsintarajan yli. Ei välttämättä iske kaikkialla Euroopassa mutta melankoliselle paatokselle nihkeimmistä maista suurin osa äänesti ykkössemissä.

11. Armenia: Dorians – Lonely planet
Muodollisesti pätevä ja uskottavasti esitetty radiorokki kestomenestyjämaasta vai täysi mitäänsanomattomuus, joka ei diasporakannatuksen lisäksi muuta saakaan? Tunnen oloni todella tyhmäksi, jos veikkaan tämän väärin, mutten tiedä, mitä veikata. Raadeilla tuskin on syytä jättää tätä kovin alas mutta ei-diaspora-puhelinääniä voi olla todella vaikea kerätä, jolloin uusi äänestystapa voi rangaista. Tjaa-a.

12. Unkari: ByeAlex – Kedvesem
Onhan tämä ihan symppis mutta en usko jatkoonmenoon. Raadeilta heruu usein tukea indiehtaville (onko tuokin nyt sana?) kappaleille, esim. Israel viime vuonna, mutta puhelinäänissä kiivettävänä on valtava vuori. Ei jatkoon.

13. Norja: Margaret Berger – I feed you my love
Jatkoonmenosta ei ole epäselvyyttä. En kuitenkaan pidä kappaletta niin vahvana kuin fanilistaukset ja vedonlyöntikertoimet antavat ymmärtää. Onko tässä riittävästi tarttumapintaa paneurooppalaiseen kannatukseen vai jääkö Norja neljättä kertaa peräkkäin selvästi ennakko-odotuksia alemmas?

14. Albania: Adrian Lulgjuraj & Bledar Sejko – Identitet
Ansaitsisi mennä jatkoon Armenian latteutta mieluummin mutta taitaa kuulostaa liian vieraalta useimpien korvaan ja melodiset koukut puuttuvat. Ansioita ja kaveritukea riittää sen verran, että päässee lähemmäs karsintarajaa kuin moni ehkä uskoo, mutta tuskin sen yläpuolelle.

15. Georgia: Sophie Gelovani & Nodi Tatishvili – Waterfall
Kuin hiotumpi ja viisuistetumpi versio Venäjästä. Veikkaan erän voittajaksi, ehkä olen pessimisti.

16. Sveitsi: Heilsarmee – You and me
Erän loppupuolella ainoa jonkinlaista vilpittömyyttä huokuva paketti, jossa on helposti mukana rallateltava melodia. Pärjännee puhelinäänissä mutta raadeille kappale on vääränlainen: keskinkertaisesti laulettu perus-schlager. Veikkaan silti niukasti jatkopaikkaa.

17. Romania: Cezar – It's my life
Jos Romania olisi luottanut klassisen tyylikkääseen ylöspanoon ja jättänyt Cezarin äänen paketin ainoaksi erikoisuudeksi, kokonaisuus olisi voinut toimia. Esitys on kuitenkin muuttunut karsinnasta vain naurettavampaan suuntaan eikä tällaisena mene jatkoon viimeiseltäkään esiintymisnumerolta.

____________________________________________________

Itsestäänselvät jatkoonmenijät (5): Azerbaidžan, Kreikka, Israel, Norja, Georgia
Todennäköisesti jatkoon (3): Suomi, Malta, Islanti
Niukasti jatkoon (2): Armenia, Sveitsi
Niukasti ulos (3): San Marino, Bulgaria, Albania
Bye bye (4): Latvia, Makedonia, Unkari, Romania
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Fabrizio
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10140
Liittynyt: 13 Tammi 2004, 09:22
Paikkakunta: Vaasa

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Fabrizio »

Timoteus kirjoitti: 17. Romania: Cezar – It's my life
Esitys on kuitenkin muuttunut karsinnasta vain naurettavampaan suuntaan
eikä tällaisena mene jatkoon viimeiseltäkään esiintymisnumerolta.
Toivottavasti olet niin väärässsä. :draamaa:
"Because I... I´m just a dreamer,
with no intention to change, UNTIL I FIND YOU.
Don´t ask me why, I´m just a singer,
singing my worries away, UNTIL I FIND YOU."

Avatar
inomu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2677
Liittynyt: 31 Joulu 2010, 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja inomu »

No mä tiedän ainakin sen että tuun pettymään tänä iltana, koska Unkari ei varmasti mene finaaliin :lohduton: (aion kuitenkin äänestää). Kunhan Suomi ja Kreikka löytyy finaalista se olis jo tarpeeksi hyvä mulle, San Marino olis upee juttu kans (Unkari tietty myös)
Dancing to electropop like a robot from 1984

Avatar
Norfin
Siemailija
Siemailija
Viestit: 136
Liittynyt: 21 Joulu 2012, 00:02
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Norfin »

Tänä iltana Suomi juhlii! :huiskut: Suomen lisäksi jatkoon haluaisin tällä hetkellä nämä:

San Marino tärkeimpänä! Sekä Norja, Israel, Islanti, Unkari, Sveitsi, Azerbaidžan, Kreikka, Bulgaria

Myös Malta tai Romania kelpaa!
Ismon viisuista puuttuvat eurot ja Salla on Suomen uusi riisuedustaja

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11317
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Musta tuntuu taas hetki hetkeltä enemmän siltä, että tulen olemaan enemmän kuin raivoissani tämän semin tuloksesta. :jupinaa: Sieluni silmin näen kirjekuorista (tai siis niistä ihme perhosen koteloista) paljastuvan pelkkää sovinnaista hissimusiikkia toisensa perään. Taidanpa käydä vaihtamassa Romaniankin Armeniaan semifinaaliveikkauksessani. Sanokaa mitä sanotte, mutta tästä asiansotkijaraatien vallan lisäämisestä tullaan vielä pesemään mitä likaisin jälkipyykki.
Viimeksi muokannut Teräsbekoni, 16 Touko 2013, 19:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
WildDance
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 10693
Liittynyt: 14 Kesä 2012, 20:58

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja WildDance »

Olen tähän päivään/aamuun asti uskonut 100% Kristan jatkopaikkaan. Mutta sitten tuli ihan yhtäkkiä pelko ja nyt mua pelottaa oikeesti miten Kristan käy. Toivon parasta ja hei nyt jännittää ihan hirveesti :biskop:
"I'm gonna stand here like a unicorn
Out here on my own

Baby, promise me you'll hold me again
I'm still broken from this hurricane"

🦄🌪️

Antero
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1016
Liittynyt: 08 Maalis 2004, 19:47

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Antero »

WildDance kirjoitti: mua pelottaa oikeesti miten Kristan käy.
Huolet pois, hyvin tässä tänään käy.... :tapu:

Eurovision Ireland’s Team Qualifiers:
Azerbaijan
Finland
Malta
Iceland
Greece
Norway
Georgia
Romania
Latvia
San Marino

Balkan
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1203
Liittynyt: 11 Kesä 2010, 22:46

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Balkan »

Kakkossemin veikkaus a'la Balkan:

Varmat jatkoonmenijät:

:azerbaidzan: :norja: :georgia:

Luultavasti myös jatkossa:

:kreikka: :sveitsi: :suomi:

Myös mahdollisia:

:sanmarino: :malta: :israel: :romania:

Viimeisen paikan mahdollisesti nappaa:

:armenia: :bulgaria: :islanti:

Ulkona:

:unkari: :albania: :makedonia: :latvia:
'Cause we found something better,
plain answer, however
for I'll not surrender,
we found something better...

Avatar
Mattokauppias
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2834
Liittynyt: 11 Huhti 2010, 10:14
Paikkakunta: Kajaani

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Mattokauppias »

[sähläsin]
Viimeksi muokannut Mattokauppias, 17 Touko 2013, 16:21. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
wulfila
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1673
Liittynyt: 25 Maalis 2012, 23:46
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja wulfila »

:biskop:
Na svakom prstu jedan niko me nije vrijedan
Dosta sam ljubila, gubila, sebe ubila

Avatar
esc2010
Vielä yhdet
Vielä yhdet
Viestit: 723
Liittynyt: 11 Loka 2009, 19:35
Paikkakunta: Vantaa

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja esc2010 »

Miten voi ihminen täristä näin paljon jo nyt. :biskop: :suomenaikavoittaa:

Avatar
Pete
Press
Press
Viestit: 33139
Liittynyt: 14 Marras 2003, 11:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Pete »

Gina Dirawin juontama Studio Eurovision alkaa hetken kuluttua yhdeksältä. Vieraina ovat ainakin Darin ja Lynda Woodruff ( :heh: ). :tapu:

http://www.svt.se/melodifestivalen/se-p ... 16-5-20-00
Riskinä seniorilaumat

Avatar
Tirppa
Happy Hour
Happy Hour
Viestit: 455
Liittynyt: 15 Tammi 2013, 18:03
Paikkakunta: Pyhäjoki

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Tirppa »

Huhhuh, soijjaa pukkaa! :biskop: Nyt toivotaan vaan parasta.

Edwina
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2963
Liittynyt: 11 Tammi 2013, 12:25
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Edwina »

Konjakkia lasissa. Sen avulla kestän ehkä kaiken, niin hyvän kuin pahankin.
Ei muuta. Pelottaa. Kylmä rinki takapuolen alla. :surrur:

Avatar
-kaitsu87-
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7168
Liittynyt: 04 Huhti 2009, 06:09
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja -kaitsu87- »

Jännittää aivan pirusti! :biskop: Niin toivon Suomen pääsevän finaaliin. Hieman kyllä pelottaa, että Suomea ei nähtäisi lauantain finaalissa, toivottavasti ei näin käy. Suomen esityksen lisäksi odotan erittäin kovasti San Marinon, Israelin, Georgian & Norjan esityksiä.

Toive: :latvia: :sanmarino: :suomi: :malta: :kreikka: :israel: :unkari: :norja: :georgia: :sveitsi:

Veikkaus: :azerbaidzan: :suomi: :islanti: :kreikka: :israel: :armenia: :unkari: :norja: :georgia: :romania:
Nyt lähden tanssimaan
Niinku cha cha cha
Enkä pelkääkään tätä maailmaa
Niinku cha cha cha
Kun mä kaadan päälleni samppanjaa

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41934
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Mattokauppias kirjoitti:En myöskään tiedä, mitä maata äänestää. Bulgaria, Unkari tai San Marino - riippuu täysin esityksen onnistumisesta.
:joojoo: Toisin kuin ykkössemissä, tässä ei ole kovin monta maata, joiden finaalipaikasta pahastuisin. Eli kävi miten kävi, en tule pettymään. Jollei sitten ole ihan umpisurkeita livevetoja kosolti. Tänään on soinut päässä Bulgaria, joka onkin Kreikan ohella oikeastaan ainoa svengaava biisi koko kattauksessa.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13752
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Albanian etnorokkiulkona, Bulgaria, Israel ulkona. Itäisemmän euroopan musiikki siivottu ulos koko viisuista. Ei hyvä ollenkaan, vaikka muutoin olenkin aika tyytyväinen kakkossemin valintoihin, tai ainakin tyytyväisempi kuin ykköseen. LÄntinen populaarimusiikki jyrää nyt.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41934
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Rousku »

^kakkossemissä oli vaikeampi tehdä ihan tolkutonta kokonaistulosta, kun kappaleista kuitenkin enemmistö on jollakin tapaa kuunneltavia. Tuo on kyllä masentavaa, että kunnon itäistä (tai kaakkoista) musiikkia ei kuulla. No, Kreikan renkutuksessa sentään jotain paikallisväriä.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16933
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Happy »

Aivan mahtavaa, Suomi odotetusti finaalissa vaikka aloinkin jännittämään kun kirjekuoria oli enää jäljellä 3 .. :shock:
2.semin tulokset ei muuten olleet yhtään kivoja.. Bulgaria, Sveitsi,San Marino ja Israel karsiintuivat.. vaikka kaikki olivat todella hyviä.. sen sijaan käsittämättömät Unkari,Malta, Islanti, Armenia ja Romania pääsivät jollakin ihmeellä finaaliin.. :lohduton:
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
kuu-kuu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4023
Liittynyt: 01 Tammi 2013, 05:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja kuu-kuu »

Islannin laahaava elehtelijä sitten peäs, kakkossemipuntarini viimeinen, jämähti sinne Israelin ja Georgian alle.
Parempi tasohan tässä oli kuin ykkösessä. Väliosanumerona neljä biisiä, joku Tarin ja joku Agnes hoilasivat suurinpiirtein saman biisin. Sveitsin laulajat lauloivat huonosti, pieleen meni heillä sou. Ihme oli että Unkari pääsi, ehkäpä tuomareissa on hipstereitä. Minulle se kyllä sopi hyvinkin. Kakkossemipuntarini kymmenes. Mitähän kusipäitä siellä Malmöareenalla oli iso lasti. Buuasivat, kun paljastui että Armenia on päässyt finaaliin. Toki saa kansalaisiltaan ääniä ympäri Eurooppaa, ne armenialaiset, mutta saapas sitä muutkin. Armenian biisihän kuului kakkossemin parhaimmistoon.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41934
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Rousku »

^^Sveitsin livelaulu oli illan huonointa. Ei mikään ihme että karsiutui. Tylsä esitys muutenkin, siinä sitä pönötetään rivissä, ja lopussa söötti pari halailee.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Paper Gangsta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1372
Liittynyt: 21 Tammi 2011, 22:45

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Paper Gangsta »

Rakastuin Kreikkaan ja Latviaan. :shock: Upeita esityksiä!! Norjalle lähti tekstaria ja meinasin Bulgariallekin antaa äänen. Ex-jugot sitte kukistettiin kokonaan. :heh:
Je t'adore, here's my heart, so take it
Je t'adore, only you can break it
You got me fallen to the floor.

Avatar
hra47
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8120
Liittynyt: 29 Tammi 2007, 12:53
Paikkakunta: Espoo

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja hra47 »

Ikävää että San Marino putosi. Toinen suosikkini, Norja pääs silti jatkoon. Ykkössemistä Tanska ja Ukraina. Kolme neljästä finaaliin ei ole yhtään hassummin.
"Mä nousin tähtiin palata en sieltä voi..."
- Mä elän vieläkin

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41934
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Paper Gangsta kirjoitti: Ex-jugot sitte kukistettiin kokonaan. :heh:
Ex-jugot sitte kukistettiin kokonaan. :aivanmaassa:
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Sundance
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 523
Liittynyt: 23 Helmi 2008, 15:53
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Sundance »

Rakastuin Eythoriin ja laitoin ääneni menemään. Kreikka oli huippuhauska, ihania miehiä lava täynnä. Sveitsin puolesta suren, mutta huonon esiintymisen takia en äänestänyt. Romania viihdytti. Mutta miksi Armenia? Yhdyin areenan vihellyskonserttiin. Millä avuilla Armenia voitti niin monta hyvää viisua? Olisin niin halunnut nähdä Albanian Armenian sijasta, sillä huomasin tapittavani Albanian esiintymistä herkeämättä. Ja Adrian oli niin quumis.
My beauty will save the world - Verka

Tommi
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2962
Liittynyt: 12 Marras 2003, 21:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Tommi »

Tuli vaan mieleen greenroomia katsellessa, miten ne kaikki mahtuu tuonne finaalissa? :shock:

Avatar
Paper Gangsta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1372
Liittynyt: 21 Tammi 2011, 22:45

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Paper Gangsta »

Rousku kirjoitti:
Paper Gangsta kirjoitti: Ex-jugot sitte kukistettiin kokonaan. :heh:
Ex-jugot sitte kukistettiin kokonaan. :aivanmaassa:
Mitenköhän jakavat äänensä finaalissa.. :miettii: Kristalla olis hyvä mahis napata pojoja kotiin.
Je t'adore, here's my heart, so take it
Je t'adore, only you can break it
You got me fallen to the floor.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41934
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Rousku kirjoitti: Ex-jugot sitte kukistettiin kokonaan. :aivanmaassa:
Tuntuu vain niin väärältä. Mikähän itku ja parku siitä nousisi, jos edes joskus kävisi niin, että yksikään Pohjoismaa ei olisi finaalissa? Sitähän tämä tulos käytännössä vastaa.
Viimeksi muokannut Rousku, 17 Touko 2013, 01:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
kuu-kuu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4023
Liittynyt: 01 Tammi 2013, 05:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja kuu-kuu »

eurovision.tv -sivustossa juteltiin jo aiheesta: sorretut eteläeurooppalaiset vastaan ylivaltaiset pohjoiseurooppalaiset. Keskustelu varmasti jatkuu siellä. Olisin niin tahtonut Kroatian miehet finaaliin laulamaan kaunista yhteislauluaan. Nähdäänköhän esim. Serbiaa ensi vuonna näissä naalinmetsästyskarkeloissa. Tuo itseriittoinen, nenä pystyssä seisova valtio. Lahjoittavat kai pisteitään Venäjälle aimo tynnyrillisen.

Avatar
Paper Gangsta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1372
Liittynyt: 21 Tammi 2011, 22:45

Re: ESC 2013: 2. semifinaali 16.5.

Viesti Kirjoittaja Paper Gangsta »

Rousku kirjoitti:
Rousku kirjoitti: Ex-jugot sitte kukistettiin kokonaan. :aivanmaassa:
Tuntuu vain niin väärältä. Mikähän itku ja parku siitä nousisi, jos edes joskus kävisi niin, että yksikään Pohjoismaa ei olisi finaalissa? Sitähän tämä tulos käytännössä tarkoittaa.
Ruotsalaiset olisivat viiltelemässä ranteitaan auki. :joojoo:
Je t'adore, here's my heart, so take it
Je t'adore, only you can break it
You got me fallen to the floor.

Lukittu