Puola 1995: Justyna – Sama

Justyna – Sama

*****
20
42%
****
5
10%
***
6
13%
**
6
13%
*
11
23%
 
Ääniä yhteensä: 48

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Puola 1995: Justyna – Sama

Viesti Kirjoittaja Toni »

:puola:
Maa: Puola
Vuosi: 1995
Kappale: Sama
Esittäjä: Justyna
Säveltäjä: Mateusz Pospieszalski, Wojciech Waglewski
Sanoittaja: Wojciech Waglewski
Kapellimestari: Noel Kelehan
Sijoitus: 18./23
Pisteet: 15
Sanat: http://www.diggiloo.net/?1995pl

Eurovisiokevät vuosimallia 1995 saapui Eurooppaan ja elettiin jo maaliskuuta, kun Euroopan yleisradioliitossa viimein huolestuttiin. Puolan euroviisua ei nimittäin näkynyt eikä kuulunut. Kun Puolan televisioyhtiö TVP:n viihdeosastolle otettiin yhteyttä, selvisi, että upean euroviisudebyytin edellisenä vuonna tehnyt maa oli täysin unohtanut koko kilpailuun osallistumisen. Puolan televisioyhtiö järjesti pikavauhtia sisäisen karsinnan, jonka tuloksena Dublinin euroviisuvuoden 1995 lähti avaamaan maassaan vielä sangen tuntematon artisti, Justyna Steczkowska laulullaan "Sama" (Yksin).

22-vuotias Justyna syntyi kaakkoispuolalaisessa Stalowa Wolan kaupungissa. Musikaalisen perheen lapsena tyttö tutustui musiikkiin monipuolisesti jo nuorella iällä. Ensin syntyi rakkaus viuluun, myöhemmin nuori neito tunnisti itsessään myös laulun lahjan. Justyna tuli kansan tietoon voitettuaan Szansa na sukces -kykykilpailun laululla "Buenos Aires". Aiemmin näyttelijättärenä tunnettu Justyna julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 1994. Etnisestä- ja popmusiikista insipraatiotaan ammentavan naisen ensimmäinen hittialbumi "Dziewczyna szamana" ilmestyi vuonna 1996. Albumin myynti toi Justynan olohuoneen seinälle kolme platinalevyä. Näyttelijänura, kuten myös laulu-ura, jatkuu vielä tänäkin päivänä, vaikka levymyynti on laskenut merkittävästi marginaalisemmaksi. Henkilökohtaista uraa on yritetty markkinoida mm. tanssimalla tähtien kanssa vunona 2007. Sijoitus oli toinen. Nykyisin Justyna myös säveltää ja sanoittaa omat laulunsa.

Jo ennen Dublinin loppukilpailua uumoiltiin, ettei Puolan taiteellinen panostus tavoittaisi eurooppalaisia raateja - varsinkaan, kun maa oli arvottu esiintymään kilpailussa ensimmäisenä. Tosin edustuskappaleen sanoitus herätti mielenkiintoa kansainvälisestikin. Laulussaan Justyna vertaa itseään yksinäisyydessään kirppuun, jota edes itse Jumala ei muistaisi rakastaa. Varsin tyylikkään ja modernin taidepaukun taustalla nähtiin niin Justynan sisar Magda kuin Justynan pitkäaikaiset yhteistyötoverit musiikin parista, Pospieszalskin veljekset. Orkesterinjohtajana toimi isäntämaan Noel Kelehan. Puolan edustussävelmä sai pisteitä viidestä maasta. Eniten kappaleesta pitivät islantilaiset, jotka antoivat Puolalle 6 pistettä. Puolan tuomaristo itse piti parhaana euroviisuvoittaja Norjaa. Puolan vaatimaton 15 pisteen saalis riitti 23 joukossa 18. sijaan.

Jystyna - Sama (2008)

Justyna Steczkowska Spotifyssa
Kuva
http://justynasteczkowska.pl/pl/
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

:puola:

Järkyttävä! Ei riitä ainakaan vielä ymmärrystä. :eiei:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Subculture
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3677
Liittynyt: 30 Huhti 2004, 12:47
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Subculture »

Mun tähänastiset Viisulasijoitukset:
Kokonaissijoitus 4./675, vuosi 1995 1./11, 1990-luku 1./135, Puola 1./6

Viisulan tähänastisista 675:stä biisistä sijalle 4, eli aivan upea biisi kyseessä.

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Toni »

Tää on niin joko/tai-biisi, että taitaa olla Justynalle C:n muotoinen äänijakauma tiedossa. :heh: Itse olen aina pitänyt tästä. Vuodessaan toiseksi, mutta ehdoton viisi tähteä. Ravelin ystävänä tulee pienet "Bolero" -vibat noissa oboe-kohdissa! Harvoin on viisuissa kuultu yhtä monipuolista viisua! Eikä kukaan varmasti voi väittää, etteikö Justyna suoriutunut tehtävästään mallikkaasti! Särkymättömät ylä-äänet ja kaikkea! :kups: Tuon "laahaavan" biisiin sopivan laulutavan voi toki joku tulkita epävireiseksikin. :rullaati:
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19771
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Kaunis balladi toki ja huilusoolo on tunnelmallinen. Kokonaisuutena mystinen yön tunnelma. Kolme tähteä. :peukku:

Valkealalainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5195
Liittynyt: 09 Syys 2008, 16:19
Paikkakunta: ... (Kouvola)

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Valkealalainen »

Vielä hiukan lisää tuota mystisyyttä, niin pitäisin tästä enemmänkin. Nyt jää vain puolitiehen.

*** tähteä.
Bussi tytön aina ohi onnen vie
Kun toiset löytää sen


- Marion Rung: "Pikku rahastaja" (Suomen viisukarsinnat -62)

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja romualdo »

no höhhhh.... määä ymmärrä oikeen tuota Valakialaisen poikaa(kaan!)... täsä mitttään puolitiehen jääjä ....! täsähän on mystisyyttä ja kolmikolkkahattuMIESkuoro tuo tähän sen isoimman mahdollisen PLUSSAN sekä pisteen iin ja öön päälle! Mahtava IDEA! ... laulu, upea aloitus... sanat loppuu, saako heikotuttaa.....!? 5 pointsia paukahti täältäkin! .... :tuuletus: . ( olisin varmaan tällä tämänhetkisellä kokemuksella, rohkeudella ja tietämyksellä huutanut tälle esitykselle Bravoota ko hyjeeena, siis jos nämä kisat olisi järjestetty Turussa, Cat-Catien tuotua voiton ed. vuonna... ja jos olisin saanut olla jälleen ja tuolloin penkkirivillä nro 8 .... !! ... eeeh nohh saahan sitä haaveilla!,) ... Iliman muuta siis sen kovahkon... siis ERITYISEN kowan vuoden top 2 kamaaa... ... heeehehehe!!! ...... kappaleena ja esityksenä toki monipuolisempi kuin voittanut aamuyönkasteen raikkaan herkkä Nocturne ... eli hmm..... !!!! :tapu: :rakkaus: !!! selvästi (?KÖ) Puolan paras kappale tähän mennessä... no jooo joooohh vapise Edita ! Sie saat pitää nykyään sen 2. sijan Puola-Polski-ESC-listallani 94-2011 niih, eiks oo ihan kiva sijoitus silti, Sie ikuinen kakkonen !!!?? ....
jk. ai nytkö vasta (näin monen vuoden jälkeen) sain tietää että nuo järkyttävän upeat lierihatut (eee..siis kyllä, olen myös mm. lierihattufani!) kuuluivat peräti oikeeen veljeskolmikolle, jotka olivat siis tehneet Justiinan kanssa yhteistyötä jo pitempäänkin .... ...! MAHTAVAAAAAAAAAA-AAAAA!!!! ! ai ku Puolakin tekee välillä näitä "vähänliianhyviäesc-laulujajoitaaikasharvempitajuaatälleenjasilleenniinkukypällä..."

JK- Muistin väärin tuon miesten päähinejutun, muistelin että heillä olisi ollut päällään keskiaikaa muistuttavat kledjut ja niin myös sitten hatut sitä myöten mutta.... sen verran kauan oli viime katselukerrasta aikaa ja aina en edes malta heti kuunnella noita näytteitä kun on niin tulen palava innostus päästä hehkuttamaan ja kirjoittelemaan oman suosikkinsa puolesta....... :hihi:

jk. tuo hollannin kommentaattori eli se mukatosihauskamies ( mm. äänestys -06) on mm. musiikinrakastajan eli äänittäjän painajainen.... Upea SAMA -laulu tulee menemään minulla Kaikkien Aikojen Viisula - listallani varmaan tuonne terävimpään TOP 14 sakkiin...! Pidin tosiaan erityisen paljon tuosta vahvasta mieskuorosta joka tasapainotti täydellisesti tuota Justinan ja likkojen ihanaa kirkumista.... ja yks kohta jota korva erityisesti rakasti oli 2 : 17 ... !
Viimeksi muokannut romualdo, 06 Elo 2012, 08:37. Yhteensä muokattu 9 kertaa.

Avatar
Jónsì
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 22138
Liittynyt: 02 Tammi 2005, 01:59

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Jónsì »

Iiiiihana Sama :ihana:
Mistä tän saa poistettua? Apua!

Avatar
Toni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 18635
Liittynyt: 10 Helmi 2004, 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Toni »

^ Tarkentaisitko hieman. :hihi:
"Mutta siis kaikkihan on pornoa, jos sitä katsoo oikein." (Margot)

Avatar
UFOPOLI
Viestit: 16610
Liittynyt: 01 Touko 2004, 12:54
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja UFOPOLI »

Kas niin, nyt on Viisula saanut todistaa sekä kaikkien aikojen parhaan että huonoimman viisun :uujee: Aina silloin tällöin tulee mielihalu kärsiä (tai kieriä lattialla nauraen), ja siihen tämä "teos" on mitä oivallisin.

AntSa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13257
Liittynyt: 14 Marras 2003, 13:02
Paikkakunta: Kouvola

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja AntSa »

Hyvin vaikeaselkoinen tapaus. :heh: Mutta juuri siksikin kiinnostava. Joskus olen pitänyt tästä vähemmänkin. Tämä kappale elää elämäänsä kuulijansa mukana. Tänään, tässä ja nyt minä annan tälle yksinäisyyden surulliselle kuvaelmalle helpot VIISI TÄHTEÄ. :uujee:

Hämmentävän monisäikeinen teos. :ihana:
"Kunnon uni on tae mukavalle huomiselle." -Leena-

Avatar
Zera
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3649
Liittynyt: 19 Heinä 2006, 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Zera »

Oli jopa lähellä saada neljä tähteä, mutta ei sitten kuitenkaan ihan sinne yltänyt, nopeatempoisempana ehkä olisi. Melodia on kyllä hieno(hko) mutta kolme tähteä kuitenkin tänään, kaikenkaikkiaan mukava kappale.

Avatar
Leonardo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2983
Liittynyt: 03 Maalis 2008, 09:00
Paikkakunta: Turku

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Leonardo »

Kiitos puolalaisille siitä, että olemme saaneet kuulla heiltä hyvin erilaisia ja erikoisiakin viisuja vuosien varrella, toivottavasti palaisivat mahdollisimman pian takaisin viisuareenoille. Tämä kuuluu ehdottomasti noihin viisuhistorian erikoisimpiin sävelteoksiin. En voi muuta kuin ihailla Justynan äänenkäyttöä, kerrassaan upeaa. Kappale on alkuosaltaan kiehtovan mystinen, mutta sitten kiehtovuus alkaa minun päässäni muuttua jonkinasteiseksi kärsimykseksi. Alkaa tuntua siltä, että sekasorto saa mielessä vallan ja harmoniset soinnut alkavat kuulostaa riitasoinnuilta, tuskaa lisää Justynan kirkumiseksi muuttuva laulaminen. Onneksi kappale loppuu ennen kuin ahdistus käy kovin suureksi. :draamaa:

Kolmen tähden keskiarvo alun vahvasta neljästä ja lopun heikosta kahdesta.

Avatar
Aintsu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17126
Liittynyt: 15 Marras 2003, 11:37
Paikkakunta: Kotka

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Aintsu »

On se erikoinen! Kuitenkin tässä on jotain kiehtovaa, sävel jää myös soimaan päähäni, mikä saattaa joidenkin mielestä tuntua oudolta. :heh: Tykkäsin näistä Puolan taideviisuista, näissä oli tyyliä! Siksipä neljä tähteä Justynalle. :joojoo:
You're not ugly, you are smart, talented
And have abilities to make the world better

Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8838
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Vanajan taka

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja akuankka13 »

Ihanan outo, kummallinen ja maaginen kummituslaulu. Kuusi tähteä.
Qaj.

Avatar
Leo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2632
Liittynyt: 08 Touko 2006, 20:46

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Leo »

Taidepläjäyksiä on niin monenlaisia :eiei:
Olen kyllä yrittänyt ymmärtää tämän hienoutta siinä kuitenkaan onnistumatta.
Vaikea kappale, jonka melodiaa on vaikea hahmottaa, sanoista puhumattakaan ja harmonian jatkuva rikkoutuminen särkee tunnelman. Justynalla (joka kyllä omaa hienon äänen, siitä tähti) on kädet puuskassa kuten suomalaisella filmitähtikaimallaan Justiinalla :rofl: .
Tähdet? Yksi tai kaksi, ihan sama :heh: .

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Kivaa kuunneltavaa, hyvin rullaa eteenpäin ja laulu rakentaa kuviota siihen päälle. Täysin selkeää, yksinkertaista ja kirkasta, ei yhtään mitään vaikeaa. MITÄ NIINKU KUMMALLISTA TÄLLAISESSA MUKA ON??? Pakkoko sitä on pitää lähtökohtana jotain ABABCB:tä, kun ei sitä edes kaikessa radiosoittoon sopivassa käytetä? Tarviitteko blogi-pitchfork-nme-rumba-hesari-gloria-naistenlehdet-iltasanomat tien kertomaan, että ei ole outoa, eikä tarvii hihittää epävarmuuttaan (onhan se Björkin siis niiiiiiiiiiiiiin upea)?

Viisi pistettä, ihan kommenttienkin takia. :draamaa: :hali:

Ja ymmärrän hyvin Valkealaista, koska tämä ei ole mitenkään kovin outo tai mystinen. Tasapainoinen, selkeä ja hyvä kappale.

Pakko lisätä vielä että Justyna on aivan älyttömän kaunis.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

romualdo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11508
Liittynyt: 23 Helmi 2006, 18:38
Paikkakunta: Kälviä, Keski-pohjanmaa
Viesti:

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja romualdo »

upeaa, mahtavaa, voi tätä mielipiteiden erilaisuutta.... "radiosoittoon kel...sopivaa" määritelmä vain sai minut hieman yskimään, punanäppyilemään ja kiemurtelemaan mut sehän on vain ja ainoastaan sen v. 2000 tapahtuneen YLE:n idioottimaisen " KANAVA JA OHJELMIEN PROFILOINTI-uudistuksen" syyyyyttä..... mahtavaa .... eikun upeeta, jatkakaa vaan tämän yhden kautta aikojen upeimmAN ESC-laulun hehkuttamista.... seuraava (juryläinen, .... eeeehh jokohan kohta (viimein) nm. Hapakin narauttaa sanallisen kapiokirstunsa jo hieman ruostunutta arkunkantta....!?!)
Viimeksi muokannut romualdo, 07 Elo 2012, 09:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
mpappa
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4061
Liittynyt: 02 Syys 2005, 18:18

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja mpappa »

Aivan liian erikoinen tämmösen maalaismollukan musiikkimaulle. Yksi tähti, ja jos tämä kuuluisi radiosta, vaihtaisin kavavan.
Love shine a light

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Voi pyhä Yrjö nyt ihan oikeasti! :rofl: Tämä oli vielä kauheampi mitä muistin, saanko antaa miinus ykkösen? :mitvit: Ai en, no yksi sitten. Miten joku voi pitää tästä? Yleensä ymmärrän, että jokaisella viisulla on kannattajansa, mutta tätä en käsitä. Musiikkimakuni on hirmuisen laaja, mutta tämä jää ulkopuolelle vilkuttelemaan I treni di Tozeurin ja Love City Grooven kanssa. :hei:
Meow cat, please meow back.

Avatar
MuzaMaza
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 25778
Liittynyt: 26 Marras 2003, 15:21
Paikkakunta: Lieksa

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja MuzaMaza »

Eikö sitä upean tyylikästä esikatseluvideota löydy juutuupista? Jos osaisin, laittaisin hetimiten sinne :joojoo:
Hieno kappale, joka ehkä rahtusen kärsii kolmen minuutin aikarajasta. Mutta toisaalta kaikki oleellinen taisi tulla kerrotuksi. Monivivahteinen, monikerroksinen. Hämmentävä, mykistävä. Tästä on moneksi. Viisi tähteä.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11900
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja sziget »

Liian kaunista. Puolasta tuli pysyvästi suosikkiviisumaani. Norjan voitto ei paljon lohduttanut, sillä Saman rinnalla kaikki muut olivat vain kärpästen surinaa korvissani.

*****
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
Ihme_Mies
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2667
Liittynyt: 29 Helmi 2008, 14:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Ihme_Mies »

Tämä taitaa olla ainoa Puolan taideviisu-pläjäys, jolle en ole vieläkään lämmennyt. Kunnollisen melodian puuttuminen sekä tympeä rumpukone-lätkytys on ne seikat, jotka eniten tökkii. Kaksi tähtöstä.
"With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion."
Steven Weinberg

Avatar
TomppaJr
Viestintäassistentti
Viestintäassistentti
Viestit: 36595
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Minun täytyy surukseni todeta, että olen alkanut pitää tästä kappaleesta. :heh: Nostan nyt neljään, mutta seuraavassa päivityksessä noussee jo täysiin pisteisiin. :rullaati: Tää meidän kuunsirppi-pisteytys alkaa epämuodostua! :lohduton:
Meow cat, please meow back.

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7501
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Kiehtovan outo. Neljä tähteä.
Žvižej fucked up the solo

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41806
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Toni kirjoitti: Esittäjä: Jystyna
Eipäs vaan Justyna :tosion:

Tutustun tähän biisiin vasta nyt. Ensivaikutelma oli viehättävää puhallinkakofoniaa, kuin orkesteri vasta virittelisi. Sitten alkaa tömpsähdellä tylsä komppi*, ja jossakin vaiheessa alkoi soida se hieno pitkä heleä nuotti solistilta. Huomasin kaipaavani lämpimämpää ja jotenkin jazzimpaa otetta, nyt on vähän turhankin eteeristä haahuilua. Tykkään siitä, että taustalaulajat liikkuvat vähän enemmän kuin solisti, mutta en niistä kansanmusiikkihepuista (niinkuin visuaalisena elementtinä). Harkitsin nelosta, mutta toisella ja kolmannella kuuntelukerralla totesin biisin pitävän otteessaan viiden tähden edestä. Nocturne on hieno, mutta tämä on kiinnostavampi. Niinpä ceetän tähtijakaumaa entisestään :heh:. Minun täytyy varmaan tutustua Justynan muuhun tuotantoon.

*
Ihme_Mies kirjoitti:tympeä rumpukone-lätkytys
Tästä kyllä samaa mieltä.
Rise, angel, shine, love!

Avatar
kuu-kuu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4023
Liittynyt: 01 Tammi 2013, 05:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja kuu-kuu »

Mitähä tällekin antaisi ruopppapalkaksi, Pekka Puupään vai Pekan ja Pätkän. Haisee liian paljon huonolta musikaalilta. Saako musikaaleja viisuissa esittää? No tottakai, hajupylly. Mutta tuleeko musikaaleilla menestystä viisuissa? Ehkäpä, jos takojat ovat kuumia kuin hel vetin per keleet ja taitavia jokaiselta niveleltään.

Avatar
Samiasd
Press
Press
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: Puola 1995: Justyna - Sama

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Todella masentava kappale ja todella epävireinen orkesteri. Justynan äänikin on aika korvia vihlova. Yksi tähti.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16168
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Puola 1995: Justyna – Sama

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Tämä kiljuntakakofonia ei ole edes ironisella tavalla miellyttävä. :eiei:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Vastaa Viestiin