ESC 2018: vedonlyönti

Euroviisut 2018 Portugalissa
Lukittu
Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4003
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

Sen lisäksi, että kannattaisiko Suomen lähettää suomen- tai ruotsinkielinen laulu Euroviisuihin, toinen Euroviisuihin liittyvä joka vuosi toistuva keskustelun aihe on kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen kertoimet.

Katsoin eilen aivan huvikseni, miltä ne näyttävät nyt, kun vain yksi euroviisu onn julkisesti kuunneltavissa. Nimittäin Albanian euroviisu. Vielä ei ole mitään mahdollisuuksia valittuja euroviisuja vertailla keskenään, jonka perusteella voisi pätevästi sanoa mielipiteensä, että "Tämän maan voitto ensi keväänä on todennäköisempää kuin tämän toisen maan." Saman perustelun vuoksi kansainväliset vedonlyöntitoimistot eivät ainakaan tässä vaiheessa voi tarjota uskottavia kertoimia siitä, mikä maa todennäköisimmin voittaa.

Kuitenkin yksi vedonlyöntitoimisto tarjoaa kertoimia jo nyt. Parhailla sijoilla on kohtuullisen tutut maat. Ihmettelen asiaa tässä vaiheessa sen vuoksi, kun kyseiset maat eivät ole valinneet vielä euroviisuaan tai ainakaan se ei ole kuunneltavissa julkisesti. Huomasin jostain nettisivulta (voin mainita myöhemmin jos muistan) jopa sijoitukset kaikille osallistuville maille.

Albania, joka on ainut maa, jonka euroviisu on jo julkisesti kuunneltavissa, löytyy kertoimista sijalta 38. Albania, joka on tällä hetkellä tasan ainut maa, jonka euroviisusta voimme keskustella, että onko se hyvä vai huono. Tai ihan keskinkertainen. Ei siinä ole mitään järkeä, että ainakin tässä vaiheessa sijoitukset ja kertoimet voiton todennäköisyydestä vaikuttavat määräytyvän paremminkin maan aiemman Euroviisu-menestyksen perusteella.

Mielestäni kertoimet voi tässä vaiheessa antaa vain Albanialle, samooin myös sijoituksen. Käytännössä muut Euroviisuihinn 2018 olisivat täysin sijoittamattomia aakkosjärjestyksessä niillä listoilla, jotka näyttävät kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen kertoimet eri maiden Euroviisu-voiton todennäköisyydelle. Kaikki (Euroviiisuihin osallistuvat) maat olisivat siis kyseisillä listoilla aakkosjärjestyksessä siihen asti, kunnes ovat valinneet Euroviiisu-edustajansa ja euroviisunsa.

Näin sijoitukset perustuisivat enemmän todellisille perusteluille. Sille, kuinka hyvä joku euroviisu on verrattuna muihin valittuihin.

Sijoiituksiin ei pidä vaikuttaa se, miten kyseinen maa on pärjännyt aikaisemmin. On toki tottta, että jotkut maat ovat pärjänneet hyvin esimerkiksi viime vuosina. Menestys ei ole Euroviissuissakaan automaattista. Vaikka jotakin maata olisi aina äänestetty hyvin paljon, kun kyseisellä maalla on ollut äänestäjien mielestä tarpeeksi hyviä euroviisuja, se ei takaa jokaiselle tulevalle vuodelle automaattista menestystä.

Jos menestyvä maa valitsisi jostain kumman syystä aivan toiivottoman euroviisun, en usko, että aiemmin hyvin menestynytkään maa olisi ennakkoon hyvillä sijoilla kertoimissa ennen Euroviisuja. Ja jos olisi, silloinhan huomaiisi selvästi, että kertoimiin vaikuttaa lähinnä vain aiempii menestys. Vaikka niin ei pitäisi olla.
Paremman maailman puolesta.

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30494
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

^ Erotin vedonlyönnin osallistujamaista omaksi ketjukseen.

Siinä olet oikeassa, etteivät kertoimet tässä vaiheessa tarkoita paljon mitään. Markkinoilla liikkuu vasta roposia ja muiden kuin Albanian osalta vedot perustuvat ennakko-odotuksiin, ehkä joidenkin maiden osalta valittuihin artisteihin tai kuultuihin karsintakappaleisiin.

Se ei ole kovin outoa, että kertoimia on kuitenkin olemassa. Vedonlyöntikohteen olemassaoloon ei tarvita kuin kaksi asiaa:
  • väite, josta pystytään jälkikäteen yksikäsitteisesti sanomaan, kävikö se toteen vai ei (esim. "Suomi voittaa Eurovision laulukilpailun 2018"), sekä
  • joukko ihmisiä, joilla on väitteelle todennäköisyysarvio ja jotka luottavat arvioonsa niin paljon, että ovat valmiita lyömään rahaa sen puolesta.
Sinun tai minun ei tarvitse kuulua tähän joukkoon ihmisiä, jolloin meidän ei kannata tässä vaiheessa kautta veikata voittajaa. Meiltä ei ole mitenkään pois se, jos jotkut haluavat sitä veikata. Jos ärsyttää nähdä kertoimia maille, joiden viisua ei ole kuultu, älä seuraa kertoimia.
Viisufani kirjoitti:Mielestäni kertoimet voi tässä vaiheessa antaa vain Albanialle, samooin myös sijoituksen.
Jos tälle linjalle lähdetään, kertoimia ei voi antaa edes Albanialle. Albanian voittotodennäköisyys riippuu paitsi sen omasta, myös kaikkien muiden maiden viisuista. Jos muiden maiden viisujen tasoa ei mitenkään voi arvioida ennakolta, Albanian voittotodennäköisyydestä ei voi sanoa mitään.

Ei ole mitään yksittäistä oikeaa hetkeä, jonka jälkeen kertoimien asettaminen on mielekästä mutta jota ennen ei. Mitä aiemmin veikkaa, sitä enemmän epävarmuutta joutuu sietämään, mutta aina sitä jonkin verran on.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4003
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

Mielestäni vedonlyöntikertoimet eivät kerro, kuka voittaa, mutta edes jollain tavalla uskottavia kertoimet ovat vasta sitten, kun kaikki euroviisut ovat julkisesti kuunneltavissa. Vasta silloin kaikkia euroviisuja nimittäin pääsee keskenään vertailemaan ja muodostamaan mielipiteen musiikin perrusteella, mikä maa todennäköisimmin voittaa Euroviisut.
Paremman maailman puolesta.

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19791
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

Siitä samaa mieltä, että tässä vaiheessa kertoimet eivät vielä kerro käytännössä mitään. Toki vähitellen kertoimilla alkaa olla väliä, mutta tässä vaiheessa kertoimet luultavasti perustuvat lähinnä maiden aiempaan menestykseen (kyllä viisuissa ainakin jollakin tavalla maiden erivuosien sijoitukset korreloivat keskenään, vaikka en ole kuullut yhtäkään Ruotsin, Venäjän enkä San Marinon ehdokasta, pidän silti huomattavasti todennäköisempänä, että Lissabonin viisujen voittaja on Ruotsi tai Venäjä kuin San Marino), vedonlyönnin suosioon eri maissa (Iso-Britannia ja Irlanti pärjäävät käytännössä aina paremmin vedonlyöntilistoilla kuin itse viisuissa, koska vedonlyöntikulttuuri on noissa maissa voimakkaimmillaan) ja joihinkin sattumalta kuultuihin tyrkkyihin.

Sen sijaan kun kaikki viisut on valittu, on vedonlyöntilistojen katsomisessa jo paljonkin järkeä. Ymmärtääkseni 50/50-ajan yhdeksästä voittajasta vain Rise like a phoenix nousi suosikkien joukkoon vasta harjoitusten myötä, loput kahdeksan ajan voittajaa pärjäsivät vedonlyöntilistoilla hyvin jo, kun kaikki viisut olivat olleet jonkin aikaa kuultavissa.

Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4003
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

Mitä tulee San Marinon mahdollisuuksiin, niin uskoiko kovinkaan moni Euroviisu-maissa esimerkiksi toukokuussa tai joulukuussa 2016, että Portugali voittaa seuraavana vuonna? En minä ainakaan. Kaikella kunnioituksella silti, Portugali.
Paremman maailman puolesta.

Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19791
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

En minä sanonutkaan, että pitäisin San Marinon voittoa mahdottomana. Sanoin vain, että minusta on huomattavasti todennäköisempää, että ensi vuonna voittaja olisi Ruotsi kuin San Marino, ja tämän uskomuksen perustan siihen, että viime aikoina Ruotsin menestys viisuissa on kuitenkin ollut huomattavasti San Marinon menestystä parempi. Ja Venäjä nyt on toki San Marinoa todennäköisempi voittajakandidaatti jo yhdestä syystä, jolla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa: Venäjä saa valtaisan diasporatukensa ansiosta puhelinäänestyksessä noin sata pistettä jo olemalla mukana.

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4103
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja andre06 »

Suomi on vedonlyönnissä tällä hetkellä sijalla 7. ihmettelen, että miten ollaan noin korkealla, kun ei Saaran biisejä ole edes julkaistu, ei edes maistiaisia annettu. Voiko selittyä pelkällä hyvällä tuurilla semijaossa?

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ No huh huh! Vedonlyöjät luottavat joskus ihan liikaa omiin aisteihinsa. :heihaloo:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5321
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

andre06 kirjoitti:Suomi on vedonlyönnissä tällä hetkellä sijalla 7. ihmettelen, että miten ollaan noin korkealla, kun ei Saaran biisejä ole edes julkaistu, ei edes maistiaisia annettu. Voiko selittyä pelkällä hyvällä tuurilla semijaossa?
Brittiläisethän ovat ahkeria veikkaamaan ja Saarahan on siellä kohtuullisen tunnettu.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7557
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Requel »

Vielä päivä sitten Suomi oli 15. Aika höpönpöppöä nämä vedonlyönnit tässä vaiheessa, mutta mistäköhän moinen loikkaus?
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30494
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

^ Oddscheckerissä kannattaa katsoa kerrointa myös eikä pelkkää sijoitusta. Tuohon sijoituspompsahdukseen riittää, että kerroin muuttuu 21:stä 17:ään eli implikoitu voittotodennäköisyys 5 %:sta 6 %:iin.
andre06 kirjoitti:Voiko selittyä pelkällä hyvällä tuurilla semijaossa?
Jos vedonlyöjät ovat rationaalisia, semijako ei vaikuta voittokertoimiin lainkaan. Potentiaalinen voittaja menee läpi millaisesta semistä tahansa.

Mikäli kertoimelle on pakko keksiä selitys, hakisin sitä lähempää kuin Britanniasta. Suomalaiset ovat itsekin voineet veikata Saaraa. Mutta niin kauan kuin Australia ja Espanja roikkuvat Oddscheckerin listojen kärkipäässä, Suomen kerroin ei ole läheskään eniten selitystä kaipaava asia.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Carboni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1424
Liittynyt: 19 Tammi 2016, 23:27

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Carboni »

Betfairin vedonlyöntimarkkinasta huomioitavaa Eesti Laulin osalta, että siellä odottaa myyntiä Elina Netsajevan voitto kertoimella 1,35 panoksella 900€. Eli ostaja löytyy tuolle vedolle, myyjää ei ole. Ostaja haluaa riskeerata 900€, mutta saa nettovoittoa vain 315€ Elinan voittaessa. On muuten astetta luottavaisempi kaveri ja tämän perusteella Eesti Laul olisi jo ratkennut. Viro on myös todella pienessä kertoimessa koko Euroviisujen 2018 voittajaksi, Elinan voiton kautta perusteltu kärkisijaodotus?
2024 Rim Tim Tagi Dim 2023 Cha Cha Cha 2022 Die Together, 2021 Dark Side, 2020 Tears Getting Sober, 2019 Hatrid Mun Sigra, 2018 Higher Ground,
2017 City Lights, 2016 Hear Them Calling, 2015 Grande Amore, 2014 Something Better

Avatar
Timoteus
Viinuri
Viinuri
Viestit: 30494
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 08:31
Viesti:

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Timoteus »

^ Jos kerroin on kohdallaan, jää silti n. 25 %:n mahdollisuus sille, ettei Elina voita. En sanoisi kisaa ratkenneeksi noilla luvuilla. Pitää kai priorisoida Eesti Laul tänä viikonloppuna. En ole kuullut Viron ehdokkaita enkä aio kuunnellakaan ennen semifinaaliesityksiä.
Jos et pärjää tietokoneellesi shakissa, kokeile potkunyrkkeilyä.

Avatar
Carboni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1424
Liittynyt: 19 Tammi 2016, 23:27

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Carboni »

Timoteus kirjoitti:^ Jos kerroin on kohdallaan, jää silti n. 25 %:n mahdollisuus sille, ettei Elina voita. En sanoisi kisaa ratkenneeksi noilla luvuilla. Pitää kai priorisoida Eesti Laul tänä viikonloppuna. En ole kuullut Viron ehdokkaita enkä aio kuunnellakaan ennen semifinaaliesityksiä.
Tietysti juuri näin, mutta Elina yksin omistaa about 75% ja loput joutuu jakamaan 25% :roll:
2024 Rim Tim Tagi Dim 2023 Cha Cha Cha 2022 Die Together, 2021 Dark Side, 2020 Tears Getting Sober, 2019 Hatrid Mun Sigra, 2018 Higher Ground,
2017 City Lights, 2016 Hear Them Calling, 2015 Grande Amore, 2014 Something Better

Avatar
Puutarhuri
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1743
Liittynyt: 10 Helmi 2016, 15:23

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Puutarhuri »

Huomasitteko, että Suomi pompsahti heti viidenneksi kun Monsters julkaistiin? :uujee:

Avatar
capsLOCK
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1351
Liittynyt: 10 Joulu 2013, 23:20
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja capsLOCK »

^ Eli joku yksi ihminen löi vetoa vähän isommalla summalla?
Aina mun pitää käydä suihkussa

Avatar
Haksis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1924
Liittynyt: 27 Joulu 2007, 18:04
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Haksis »

Mielestäni noihin ei kannata kiinnittää huomiota. Itse tänä vuonna pyrin säästämään kaikki vedot viisuviikoille. Silloin mielestäni kertoimet elää ja heittelee paljon suuntaan tai toiseen.

Tähän mennessä valituista biiseistä jotenkin itselle huokuu se, että mikään niistä ei oikein jaksa menestyä hyvin tänä vuonna.. Parempaa varmasti tulossa?

Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4003
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

Puutarhuri kirjoitti:Huomasitteko, että Suomi pompsahti heti viidenneksi kun Monsters julkaistiin? :uujee:
Tänään kun aiemmin katsoin, Suomi oli noussut kertoimissa jo 4.sijalle. Eteläinen naapurimaamme Viro puolestaan on kertoimissa hienosti 1.sijalla. :uujee:
Paremman maailman puolesta.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Siis voi hyvää päivää näitä kertoimia! :rofl:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

poika90
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3801
Liittynyt: 03 Helmi 2016, 13:24
Paikkakunta: OULU

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja poika90 »

Eiköhän kertoimet muutu, kun Ruotsin, Venäjän, Bulgarian ja muiden kovin maiden esiintyjät ovat selvillä.
Miksi se yleisöä kiittelee, kun raadithan sen voiton varmisti. :heh:

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12835
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Viro on kärkipaikalla varmaankin La Forzan takia. :miettii:

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20449
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Kaiken järjen mukaan La Forzan ei pitäisi kantaa Viroa lähellekään kärkipaikkaa. Ymmärrän hehkutuksen, mutta että ihan vedonlyönnin kärjessä? Älytöntä.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Kodiac
Happy Hour
Happy Hour
Viestit: 451
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 13:27

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Kodiac »

poika90 kirjoitti:Eiköhän kertoimet muutu, kun Ruotsin, Venäjän, Bulgarian ja muiden kovin maiden esiintyjät ovat selvillä.
Venäjän osalta tuo esiintyjä onkin jo selvillä ja se nosti Venäjän kerrointa. Bulgaria on jo alhaalla kertoimissa, Ruotsin kerroin sen sijaan on yllättävän korkea juuri nyt (normaalisti alle 10). Kuten täällä on useaan otteeseen mainittu, niin kerroinsijoitusta ei kannata suuremmin seurata, vaan kerrointa. Suomi, Ruotsi, Viro ja Bulgaria on kaikki pelattu tällä hetkellä niin, että ne voittavat yhden kerran kymmenestä.

Viron kertoimen alhaisuus on kyllä yllättävää. Jos olisi isoja rahoja pelitilillä, niin pelaisin sen voittoa vastaan. Ehkä lähden pienemmällä rahalla pelaamaan jo tässä vaiheessa sen top 5/top 10 sijoitusta vastaan, joskin siellä taas kerroin on suhteeessa huomattavasti huonompi, kuin voittajavedonlyönti antaisi olettaa. Vilkaisin juuri, että eipä kannatakaan se, sen verran huonoja ovat kertoimet.

Yleisenä huomiona viisuvedonlyönnistä on se, että viisuja seuraavat määrittävät nuo kertoimet (Betfairilla). Eli me kaikki, eivät siis vedonlyöntiyhtiöt. Tämä näkyy tällä hetkellä juuri tuossa Viron kertoimessa, se on monen viisufanin suosikki tällä hetkellä, joten sitä pelataan voittajaksi. Sitten kun tulee seuraava suosikki, tilanne muuttuu. Nuo markkinat vaan ovat erittäin kaoottiset ja niitä on hankala lukea oikein. Joku vuosi tuntui, että juuri valitun biisin kerroin lähti aina laskemaan, seuraavana vuonna oli sitten toisinpäin (eikä tällä ollut edes yhteyttä siihen, valittiinko karsinnan suosikkikappale). Jos (ja kun) Viro valitsee Netsajevan, niin ei voi tietää kummin käy (vaikka kertoimen voisi kuvitella laskevan). Se on tietysti selvää, että jos valitaan joku muu, kerroin tulee nousemaan raketin lailla.

Pelaajat hakevat tuolta Betfairin vedonlyöntipörssistä voittoja kerroinnuosujen/laskujen puolesta. Jos sattuisin olemaan ehdottoman varma, että Viro valitsee jonkun muun kuin Netsajevan, niin löisin vetoa Viron voittoa vastaan. Tällöin voisin voittaa rahaa siinä vaiheessa, kun Viro valitsisi jonkun muun, Viron kertoimen nousemisen ansiosta. Esim. lyön vetoa Viroa vastaan 1000 e, jonkun lyödessä sen puolesta kertoimella 10, suhde 1/10. Sitten valitaan muu kuin Netsajeva, kerroin nousee tasoon 1/100. Tällöin voin käyttää vaikka Betfairin Cash Out-toimintoa, tai lyödä vetoja Viron voiton puolesta niin, että minulle tulee joka tapauksessa voittoa, voitti kisat kuka tahansa (tässä kyseisessä tapauksessa voittoa tulisi n. 90 e). Betfairilla ei oikeastaan tällä hetkellä lyödä vetoa voittajasta, vaan kertoimien laskemisesta/nousemisesta. Viisujen lähestyessä nuo markkinat muuttuvat pikkuhiljaa vastaamaan todellisuutta, tällä hetkellä siellä voidaan hypettää yllättäviäkin juttuja. PKN-huuma on tästä merkittävin esimerkki. Netsajeva voi kyllä viisut voittaa, mutta en pidä sitä kovin todennäköisenä juttuna.

Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4003
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

poika90 kirjoitti:Eiköhän kertoimet muutu, kun Ruotsin, Venäjän, Bulgarian ja muiden kovin maiden esiintyjät ovat selvillä.
Mistä lähtien Bulgaria on ollut kova ja menestynyt Euroviisu-maa? Bulgaria on 2000-luvulla menestynyt erinomaisesti (top-5 -sija) vain kahdesti, eikä kummallakaan kerralla ole voittanut. Ei se tee Bulgariasta vielä kovaa ja menestynyttä Euroviisu-maata. Ruotsi ja Venäjä ovat sentään vähän eri asia. Tosin nekin ovat yhtä vähän ennakkoon voittaneita /voittavia maita Euroviisuissa kuin mikä tahansa muukin maa. Ei aiempien vuosien menestys edelleenkään takaa viisuvoittoa. No tämän viestin jälkeen tämä keskustelu varmaan "kiertää kehää" kuten ennenkin. :roll:
Paremman maailman puolesta.

Avatar
Kodiac
Happy Hour
Happy Hour
Viestit: 451
Liittynyt: 01 Helmi 2015, 13:27

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Kodiac »

Uskaltaisin muuten väittää, että Bulgaria on tällä hetkellä huomattavasti potentiaalisempi viisuvoittaja kuin Venäjä. Venäjä on erittäin helposti top 10 maa, mutta mitä suurempi ennakkosuosikki se on, sitä negatiivisemmin siihen tuomarit suhtautuvat. Tämä näkyi Lazarevin tapauksessa selvästi. Venäjän voitto on minun mielestäni melkein yhtä epätodennäköinen tapahtuma, kuin San Marinon voitto (tänä vuonna tosin sieltä voi tulla jopa potentiaalinen viisuvoittaja). Sen sijaan Venäjän top 10 sijoitus on melkein varma, oli biisi mikä tahansa (paljon "kaveripisteitä"). Tapaus Venäjä on erittäin mielenkiintoinen, vedonlyönnin ja poliittisen meiningin suhteen.

poika90
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3801
Liittynyt: 03 Helmi 2016, 13:24
Paikkakunta: OULU

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja poika90 »

Viisufani kirjoitti:
poika90 kirjoitti:Eiköhän kertoimet muutu, kun Ruotsin, Venäjän, Bulgarian ja muiden kovin maiden esiintyjät ovat selvillä.
Mistä lähtien Bulgaria on ollut kova ja menestynyt Euroviisu-maa? Bulgaria on 2000-luvulla menestynyt erinomaisesti (top-5 -sija) vain kahdesti, eikä kummallakaan kerralla ole voittanut. Ei se tee Bulgariasta vielä kovaa ja menestynyttä Euroviisu-maata. Ruotsi ja Venäjä ovat sentään vähän eri asia. Tosin nekin ovat yhtä vähän ennakkoon voittaneita /voittavia maita Euroviisuissa kuin mikä tahansa muukin maa. Ei aiempien vuosien menestys edelleenkään takaa viisuvoittoa. No tämän viestin jälkeen tämä keskustelu varmaan "kiertää kehää" kuten ennenkin. :roll:

Tarkoitin sitä, että Bulgaria samoin, kuin esimerkiksi Belgia on pärjännyt hyvin nyt useampana vuonna ja uskon, että kun heidän biisit julkaistaan saattavat vedonlyönti kertoimet muuttua. Ja kyllä varmasti aiempien vuosien menestys vaikuttaa jonkin verran vedonlyönneissä.
Miksi se yleisöä kiittelee, kun raadithan sen voiton varmisti. :heh:

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Ihan oikeasti en nyt kestä tuota viisuvoittaja-vedonlyönnin kolmen kärkeä. :rofl:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
andre06
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4103
Liittynyt: 02 Maalis 2014, 00:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja andre06 »

Mua ihmetyttää kyllä suuresti se, että Viro johtaa vedonlyöntiä. :shock: Karsinnassa ei mikään päätä huimaava taso eikä La Forzakaan voi tuota aiheuttaa, ei kappale nyt niin ylimaallisen hyvä ole, vaikka siitä pidänkin. Bulgarian, Ruotsin tai jopa Suomen johdon vielä ymmärtäisin ihan, koska Saara on aiheuttanut kuitenkin jonkinlaista hypeä ja hänen biiseiltä odotetaan paljon ja hänen odotetaan menestyvän viisuissa.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Eläiskö Viro tällä hetkellä ns. Axel Hirsoux'n Mother-vaihetta, mutta vieläkin kärjistetympänä? :miettii:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
rosetta
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6598
Liittynyt: 05 Helmi 2007, 22:10

Re: ESC 2018: vedonlyönti

Viesti Kirjoittaja rosetta »

andre06 kirjoitti:Mua ihmetyttää kyllä suuresti se, että Viro johtaa vedonlyöntiä. :shock: Karsinnassa ei mikään päätä huimaava taso eikä La Forzakaan voi tuota aiheuttaa, ei kappale nyt niin ylimaallisen hyvä ole, vaikka siitä pidänkin. Bulgarian, Ruotsin tai jopa Suomen johdon vielä ymmärtäisin ihan, koska Saara on aiheuttanut kuitenkin jonkinlaista hypeä ja hänen biiseiltä odotetaan paljon ja hänen odotetaan menestyvän viisuissa.
Tässä se taas nähdään, että täällä selvästi aliarvioidaan La Forzaa, jostain ihmeen syystä... Siihen ilmeisestikin uskoo (muualla) tarpeeksi moni, kun Viro kerran vedonlyöntiä johtaa. (Vaikka toki tässä vaiheessa on aivan liian aikaista voittajaa päätellä, mutta vedonlyönti nyt on vedonlyöntiä.) Se on tehnyt ja tekee moniin lähtemättömän vaikutuksen, mitä on aika turha yrittää kieltää vain sen takia ettei se juuri itseen satu kolahtamaan.

(Ja minä kyllä kestäisin tuon Top 3:n hyvinkin, Bulgarian sieltä voisi kyllä heivata jos kappale yhtään edellisiä muistuttaa, mutta toivon parasta että ei muistuta :heh: )
Todo en la vida es como una canción
Que cantan cuando naces y también en el adios

(Massiel: La la la)

Lukittu