Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Vapaata viisukeskustelua
Elliotviisu
Hörppijä
Hörppijä
Viestit: 230
Liittynyt: 13 Touko 2018, 12:07

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Elliotviisu »

Itse olen tässä vaiheessa jo niin kyllästynyt Suomen floppaamiseen, että päätin itse hakea euroviisuedustajaksi jos jonkinlaiset karsinnat ovat tulossa. Biisien kirjoittaminen ja esiintyminen on minulle tuttua jo lapsuudesta saakka ja sopivan porukankin saan kasattua nopeasti, joten ei pitäisi olla hankalaa. Lisäksi olen lukenut Viisukuppilaa niin pitkään, että uskon esimerkiksi tämän ketjun vinkkien avulla saavani hyvän biisin kirjoitettua.

Aion ottaa tämän uuden haasteen vastaan innostuneena, ja nyt kun aloitan hyvissä ajoin, on minulla pitkä aika kehittää kappalettani. Ehkä nähdään Israelissa.

dennispizza
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 789
Liittynyt: 20 Tammi 2018, 13:51

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja dennispizza »

Elliotviisu kirjoitti: 14 Touko 2018, 16:20 Itse olen tässä vaiheessa jo niin kyllästynyt Suomen floppaamiseen, että päätin itse hakea euroviisuedustajaksi jos jonkinlaiset karsinnat ovat tulossa. Biisien kirjoittaminen ja esiintyminen on minulle tuttua jo lapsuudesta saakka ja sopivan porukankin saan kasattua nopeasti, joten ei pitäisi olla hankalaa. Lisäksi olen lukenut Viisukuppilaa niin pitkään, että uskon esimerkiksi tämän ketjun vinkkien avulla saavani hyvän biisin kirjoitettua.

Aion ottaa tämän uuden haasteen vastaan innostuneena, ja nyt kun aloitan hyvissä ajoin, on minulla pitkä aika kehittää kappalettani. Ehkä nähdään Israelissa.
Wow :eeek:
Onnea matkaan!

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

^^ :kiitos:

Hei tosi hienoa! :peukku:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Andzak
Puuteroi nenää
Puuteroi nenää
Viestit: 636
Liittynyt: 12 Tammi 2016, 13:31
Paikkakunta: Turku

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Andzak »

Voisko Suomi kulkea eri suuntaan ja alkaa esiintymään suomen kielellä vuodesta toiseen, koska omakielisyys on osa viisujen alkuperäistä ideaa. Italia, Ranska, Espanja ja Portugali lähettävät omakielistä musaa miettimättä loppusijoitustaan. Paljon on kiinni kappaleesta, että miten menestytään. Koen tylsänä tämän englannin paljouden ja köykäiset sieluttomat lyriikat. Se, että suomen kieli olisi kappaleiden esityskieli auttaisi valitsemaan paremman viisun, koska voi samantien arvioida kappaleen sisältöä päässään ilman kääntämistä. Kuinka moni oisi laittanut jonkun Sandhjan laulamaan viisuihin "Sing it away" jos se oli ollut suomenkielinen? Tai Saaran "Monsters" biisi suomeksi esitettynä? :roll:

Avatar
hercules
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1924
Liittynyt: 12 Touko 2018, 21:06

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja hercules »

phale kirjoitti: 14 Touko 2018, 15:54 Minun on vaikea nähdä, miksi kenenkään tunnetun suomeksi laulavan artistin kannattaisi lähteä viisuihin. Kotimaan näkyvyyttä he eivät enää tarvitse, ja ottaen huomioon millaisen leiman viisuista tuntuu täällä saavan, edustuksesta olisi luultavasti vain enemmän haittaa kuin hyötyä.
Itseä häiritsee tämä että viisuilla pitäisi olla joku välinearvo. Jos NHL pelaajat kieltäytyisivät laittamasta leijonapaitaa päälle koska siitä ei ole taloudellista hyötyä niin siitähän kohu syntyisi. Myös viisujen pitäisi olla kunniatehtävä eikä pakkopullaa ilman hyötyä. Toivottavasti Saaran esimerkki rohkaisisi myös muita osallistumaan.
Nyt ne verhot kii

phale
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 591
Liittynyt: 23 Touko 2006, 06:39

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja phale »

^ Ne pelaajat voivat kuitenkin palata kisojen jälkeen sinne NHL:ään ja jatkaa uraansa normaalisti. Jos kansa päättää hylätä viisuedustajansa kisojen jälkeen syystä tai toisesta, paluu vanhaan ei onnistukaan ja ura oli sitten siinä. Eli kyse ei ole pelkästään hyötyjen puutteesta, vaan mahdollisesti jopa suoranaisesta haitasta elannon hankkimiselle tulevaisuudessa. Ei ihme ettei niitä isoja nimiä ole kauheasti kisassa näkynyt, jos jopa viisuvoittaja-Lordille käännettiin täällä selkä. Siinä ei isänmaallinen kunniatehtävä kauheasti lämmitä, jos palkkana on uran katkeaminen siihen paikkaan. Tuntemattomilla artisteilla tätä vaaraa ei niin ole, mutta harva heistäkään on tainnut edustuspaikalla kauhean pitkäaikaista nostetta uralleen täällä saada.

Avatar
Jonttu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5322
Liittynyt: 22 Joulu 2012, 22:44

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Jonttu »

(Surku)hupaisaa että pyytävät vinkkejä seuraavalle vuodelle tällaisella kuvalla...

kuva
Viimeksi muokannut Jonttu, 14 Touko 2018, 18:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Je suis tous ces enfants
Que la mer a pris
Je vivrai cent mille ans
Je m’appelle Mercy

suomalainen
Tanssimassa
Tanssimassa
Viestit: 550
Liittynyt: 04 Helmi 2016, 20:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja suomalainen »

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/1 ... ltoideoita

En tiedä kuuluuko tänne mutta menköön. Pyytävät ehdotuksia ja vinkkejä ensi kaudelle eli umk ainakin järjestetään jossain muodossa

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Noniin, nyt vaan loistavia ideoita miettimään. :tapu:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Shchuka
Siemailija
Siemailija
Viestit: 102
Liittynyt: 21 Touko 2013, 11:13

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Shchuka »

phale kirjoitti: 14 Touko 2018, 17:49Jos kansa päättää hylätä viisuedustajansa kisojen jälkeen syystä tai toisesta, paluu vanhaan ei onnistukaan ja ura oli sitten siinä.
Kansa ei varmasti hylkää. Suosittu laulaja on viisujen jälkeen jonkin aikaa vielä suositumpi. Sen jälkeen suosio palaa ennalleen.

Jos esimerkiksi Laura Voutilainen, joka laulaa silkkaa höpöä (kuunnelkaa uusimpia biisejä), osallistuisi viisuihin, hänen faninsa olisivat siitä vain iloisia. Viisuista saisi huomiota ja viisuista tulisi rahaa ja viisujen jälkeen keikoilla kävisi enemmän ihmisiä.

Kenen suomalaisen laulajan maineen viisut pilaisivat ja miksi?

Avatar
Koirankuonolainen
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4079
Liittynyt: 25 Tammi 2015, 10:04

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Koirankuonolainen »

Nyt on sitten testattu ratkaisumallia, jossa ymmärtääkseni hurskaana pyrkimyksenä oli tuottaa mahdollisimman euroviisumainen kappale ja esitys. Saara hoiti hommansa hienosti, vaikka lopputulos ei ollut toivottu - muistaakseni YLE silloin alkuvaiheessa ihan puheli jotain sensuuntaista, että nyt lähdetään voittamaan.

Suomella on mahdollisuus pärjätä, kun ollaan ihan reippaasti oma itsemme ja tuodaan kisaan jotain omaa, persoonallista (Softengine) ja muista erottuvaa, jopa hullunrohkeaa (Lordi). Voi mennä silloinkin reippaasti kiville (PKN), mutta ainakin säilyy maine maana, jolta voi odottaa aivan mitä tahansa.

Ehkä Kalevauva.fi voisi väsätä jotain sopivaa? Ehkä sitten vauvapalstakin olisi tyytyväinen? :heh: Tosin sieltä voi olla vaikea löytää sanoituksia, jotka eivät ole tykkänään siivottomia. "Jyväskylä" taitaa olla siisteimmästä päästä, mielestäni video on ihan helmi: https://www.youtube.com/watch?v=HsCXvMRTVVk

Itse en pidä euroviisujen kilpailuaspektia sinänsä tärkeänä, ja samaa mieltä ovat ilmeisesti kuppilassa muutamat muutkin. Minun puolestani koko homman voisi hoitaa konserttina ilman pisteitä ja äänestyksiä - etenkin kun omat suosikkini hyvin usein löytyvät kisan häntäpäästä, kuten tänä vuonna Georgia. Mutta kilpailu nyt yleensä tuppaa kiinnostamaan ihmisiä, ja jos oma maa ei ikinä pärjää, kiinnostus laimenee. Siksi olisi hyvä, että edes joskus päästäisiin taas kympin sakkiin. Taviskatsoja ei ymmärrä, että Softenginen 11. sijassa on mitään hehkuttamisen arvoista. (Saattaisi näistä kuppilan keskusteluistakin vähän terä tylsyä, jos euroviisut ei olisi kilpailu.)

Mielenkiintoista nähdä, millaisella strategialla ensi vuonna mennään. Parhaat menestymisen mahdollisuudet lienee "onpahan vaan" -kappaleilla eli niillä, joita ei varta vasten ole tehty viisuja ajatellen.
Suomi voitti rahvahaniänet, Ruočči sud’d’uliston da sen mugah kogo Euroviizut. Neče on viritännyh kummastelendua viizufanoin keskes.

Massiel
Vielä yhdet
Vielä yhdet
Viestit: 994
Liittynyt: 03 Joulu 2004, 13:12
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Massiel »

Olisikohan Mikko Pohjola tai Mikael Saari vielä kiinnostuneita? Pari vuotta sitten ehdotin täällä myös Ida-Elinaa; siinä olisi myös hyvä edustaja mikäli eturivin artistit eivät innostu.

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja murka »

Elliotviisu kirjoitti: 14 Touko 2018, 16:20 Itse olen tässä vaiheessa jo niin kyllästynyt Suomen floppaamiseen, että päätin itse hakea euroviisuedustajaksi jos jonkinlaiset karsinnat ovat tulossa. Biisien kirjoittaminen ja esiintyminen on minulle tuttua jo lapsuudesta saakka ja sopivan porukankin saan kasattua nopeasti, joten ei pitäisi olla hankalaa. Lisäksi olen lukenut Viisukuppilaa niin pitkään, että uskon esimerkiksi tämän ketjun vinkkien avulla saavani hyvän biisin kirjoitettua.

Aion ottaa tämän uuden haasteen vastaan innostuneena, ja nyt kun aloitan hyvissä ajoin, on minulla pitkä aika kehittää kappalettani. Ehkä nähdään Israelissa.
Jos olet tosissasi ja kestät viisujen jälkeisen p-myrskyn, joka seuraa jollei voita, niin teet kyllä isäinmaallisen teon minun silmissäni. Kunnioitan asennettasi!

Avatar
kummituseläin
Hörppijä
Hörppijä
Viestit: 208
Liittynyt: 01 Maalis 2006, 01:30

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja kummituseläin »

Samaa mieltä phalen kanssa. Merkillistä miten ajat ovat muuttuneet. Joskus 70-luvulla oli likimain sääntö, että maan eturivin artistit kokoontuivat vuosittain viisukarsintoihin. Nyt riskit urakehityksen kannalta ovat niin suuret, että niitä ei kannata ottaa kuin joko aivan uran alkuvaiheessa, jolloin on vain voitettavaa, tai sitten niin ehtoopuolella, että ei ole enää mitään menetettävää. Miten tähän on tultu - täytyy sanoa, että en osaa sanoa.

Mutta onko sillä nii väliäkään.... eipä se vakiintuneen/suositun/nimekkään artistin lähettäminen mikään itseisarvo ole ja suosion syyt Suomessa eivät välttämättä päde Euroopassa. Softengine ja Norma John tulivat itselle täysin puskista, ja toimittivat esitykset, joista voi vieläkin olla ylpeä. Molemmat olivat myös visuaalisesti todella upeita.

Tätä taustaa vasten pitää kyllä nostaa hattua Saaralle siitä, että hän otti valtavan riskin pukemalla päälleen "maajoukkuepaidan" juuri silloin, kun hänellä oman uransa kannalta oli viisuissa oikeastaan vain hävittävää. Finaalipaikka sentään onneksi tuli ja toivottavasti selviää ehjin nahoin.

Ida Elina olisi aika mielenkiintoinen, otetaanpa tuosta Massielin viestistä heti koppi :) Säveltäjä voisi olla joku kumma Holopainen ja muutamaa viikkoa myöhemmin huomataan että ahaa, tämä viisuversio onkin itseasiassa kanteleballadicover Nightwishin seuravasta singlestä.

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja murka »

suomalainen kirjoitti: 14 Touko 2018, 18:03 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/1 ... ltoideoita

En tiedä kuuluuko tänne mutta menköön. Pyytävät ehdotuksia ja vinkkejä ensi kaudelle eli umk ainakin järjestetään jossain muodossa
Eihän tuonne voi kirjoittaa mitään.

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja murka »

Massiel kirjoitti: 14 Touko 2018, 19:08 Olisikohan Mikko Pohjola tai Mikael Saari vielä kiinnostuneita? Pari vuotta sitten ehdotin täällä myös Ida-Elinaa; siinä olisi myös hyvä edustaja mikäli eturivin artistit eivät innostu.
Mikael Saarelle pitäisi kyllä antaa ehdottomasti mahdollisuus koska hänhän on lavalla kuin kotonaan. Yhden ehdon kuitenkin asetan: se ruskea puku kierrätykseen ja jotain raikkaampaa ylle.

Avatar
tomato
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2312
Liittynyt: 06 Helmi 2004, 17:17

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja tomato »

murka kirjoitti: 14 Touko 2018, 19:40
suomalainen kirjoitti: 14 Touko 2018, 18:03 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/1 ... ltoideoita

En tiedä kuuluuko tänne mutta menköön. Pyytävät ehdotuksia ja vinkkejä ensi kaudelle eli umk ainakin järjestetään jossain muodossa
Eihän tuonne voi kirjoittaa mitään.
Klikkaa "Lähetä kuva tai kirjoitus" -painiketta

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

Ekana tulee mieleen seuraavat:
1. Aiemmin jo ehdotin eli se räytyvä, herkänkarhea hevahtava balladi suomalaisen enkeliäänisen pitkätukkahevimiehen esittämänä. Antti Railiota esitin, mutta näitä on enemmänkin (J arkko Ahola olisi tietenkin ihan killeri, mutta tänäkin keväänä haatatteluissa sanonut ettei kyllä kiinnosta). Tanskan viikinkien yleisöäänisuosio sillä nössöversiolla vahvisti uskoa, että jos vain kunnon nätti ja pätevä itketysballadi saataisiin aikaan niin Varma Voitto :heh:

2. Edellinen, mutta ulaan suomalaisen naiswarriorin esittämänä. Tarja Turunen tukin lähtee, mutta mites vaikka Battle Beastin Noora Louhimo? Tässä monipuolisen laulajan upea Popeda-coveri Tahdotko mut tosiaan Torvikopla Big Bandin kanssa. Kuunelkaa nyt ihmeessä. Tai huikea Wasp-slovaricoveri Sleeping in then fire. Varma Voitto tälläkin :heh:

3. Svengaava, tanssiva popoopperabiisi. Tällaista ei ole tainnut olla a Waltteri Torikkaa tässä aattelen (vaikken ihan varma ole, riittääkö loppuun saakka taidot, mutta mahiksia onnitumiseenkin on ja Torikkahan taitaa olla Saaran kaveri ja muutoinkin tällaiseen ehkä ennakkoluulottomasti kansainvälinen crossoverura mielessä suhtautuva? Vaihtoehtoisesti joku miehekäs balladi sitten . Tai duetto. Kantsisi yrittäää :heh:

4. Hevimiehen ja sopraanon duetto. No kaikki tietää mitä se voi olla eli siihen suuntaan. Voiko muka mennä vikaan?

5. Se tuore kiva innovatiivinen söpöjen poikein rokkibändi. Aina varma valinta Suomesta.

Näissä olisi mahdollista hyödyntää ja saada vankka perustus jo valmiiksi Suomeen liitetyistä uskottavuusmielikuvista ja silti tehdä ihan tämän päivän poppia säätämällä tuotantoa. No joo toi tanssiva oopperamies ei ole sellainen, mutta matalalta laulavat suomalaiset oopperamiehet kylläkin.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja murka »

tomato kirjoitti: 14 Touko 2018, 19:49
murka kirjoitti: 14 Touko 2018, 19:40

Eihän tuonne voi kirjoittaa mitään.
Klikkaa "Lähetä kuva tai kirjoitus" -painiketta
Ei toimi mutta toisaalta koneeni on käyttäytynyt oudosti viikonpäivät. Sammuu itsekseen jne. Ehkä siinä on virus?

Elliotviisu
Hörppijä
Hörppijä
Viestit: 230
Liittynyt: 13 Touko 2018, 12:07

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Elliotviisu »

murka kirjoitti: 14 Touko 2018, 19:38
Elliotviisu kirjoitti: 14 Touko 2018, 16:20 Itse olen tässä vaiheessa jo niin kyllästynyt Suomen floppaamiseen, että päätin itse hakea euroviisuedustajaksi jos jonkinlaiset karsinnat ovat tulossa. Biisien kirjoittaminen ja esiintyminen on minulle tuttua jo lapsuudesta saakka ja sopivan porukankin saan kasattua nopeasti, joten ei pitäisi olla hankalaa. Lisäksi olen lukenut Viisukuppilaa niin pitkään, että uskon esimerkiksi tämän ketjun vinkkien avulla saavani hyvän biisin kirjoitettua.

Aion ottaa tämän uuden haasteen vastaan innostuneena, ja nyt kun aloitan hyvissä ajoin, on minulla pitkä aika kehittää kappalettani. Ehkä nähdään Israelissa.
Jos olet tosissasi ja kestät viisujen jälkeisen p-myrskyn, joka seuraa jollei voita, niin teet kyllä isäinmaallisen teon minun silmissäni. Kunnioitan asennettasi!
Kiitos! Olen onneksi ihminen, joka ei hirveästi paskamyrskyistä välitä, vaikka tietysti tuossa tilanteessa myrskyn mittakaava olisi aika suuri. Olen miettinyt karsintoihin osallistumista jo aiemmin, mutta on ärsyttänyt niin paljon niiden tyypillinen kulku, että se on laskenut motivaatiota. Nyt kun on kuitenkin pari hyvää biisi-ideaa, niin todellakin pitää kokeilla, jos vaan karsinnat ylipäänsä tulee. En itse pitäisi sinänsä huonona ideana sisäistä valintaa, jos se osataan tehdä oikein.

Omalta kannaltani tietysti toivon eniten että karsinnat tulisivat, mutta toisaalta perinteisissä UMK - karsinnoissa en varmaan todellakaan pärjäisi. En halua tehdä mitään liian euroviisumaista väkisin, ja sellaistahan noissa karsinnoissa aina haetaan. Ärsyttäisi kyllä hävitä jollekkin Tuure Boelliukselle :D

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja murka »

Elliotviisu kirjoitti: 14 Touko 2018, 20:00

Tee retrosta nykyaikaistettu rauhanlaulu. Tällä menolla luulisi teeman olevan vieläkin ajankohtainen jos ei ala järjen valo päättäjillä päässä loistamaan. Suomihan voisi kerrankin esiintyä neutraalina maana, joka ei kuulu edes mihinkään sotilasliittoon. Äänestäisin kunhan vinkulelu ei olisi lavalla mukana.

Avatar
YourMother
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 975
Liittynyt: 04 Maalis 2018, 15:43
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja YourMother »

Hei Elliotviisu, tuo on kyllä munakasta/munasarjallista meininkiä! Toivotan tusinoittain onnea matkaan, teet meidät ylpeäksi tuolla asenteella. :hali:
CV: Pessimistien Ompeluseuran pj, Soppatieteen Vihtori, kolminkertainen ehdokas, edellisen elokuvan tekijä.

Cha Cha Cha,
toinen silmä jo karsastaa,
ja puhe sammaltaa,
kun tää toinen puoli must vallan saa.

Avatar
Margot
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17668
Liittynyt: 28 Elo 2005, 09:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Margot »

Muuten en osaa ideoida valintaprosessia, mutta toivoisin, ettei enää koskaan kokeilla "pitää olla viisumainen biisi ja hirveesti kaikkea lavalla" -konseptia. Sitä on nyt testattu jo muutamaan kertaan eikä se koskaan toimi. Kuten täällä on monesti keskusteltu, menestyimme Lordilla ja Softenginellä, koska ne tekivät omaa juttuaan, joka eli omaa elämäänsä myös viisujen ulkopuolella. Toki "viisumainen biisi" voi pärjätä todella hyvinkin, kuten vaikka Kypros tänä vuonna, mutta minusta Kyproksen veto eroaa oleellisesti Suomen kokeiluista. Eleni vaikuttaa siltä, että tuo on todellakin hänen juttunsa. Mun on helppo uskoa, että Eleni herää tuossa asussa ja meikissä ja vetää tota koreografiaansa joka aamu kotona hiuksiaan föönatessaan. :heh: Sellainen vaikutelma on tärkeä. Viisuhömpänkin pitää olla aitoa ja sisäistettyä eikä show, joka on tehty ajatuksella "tällaistahan siellä viisuissa kuuluu olla".
What color is your life?

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja murka »

Ainakaan viisuhömppää ei kannattaisi lähteä väkisin tunkemaan jos ei ole luonnostaan sen kannalla. Ajat ovat muuttuneet ja ihmiset eivät odota enää tuulikoneita ja glitteriä.

Btw: olisiko ajan henki nyt menemässä pikemminkin siihen suuntaan, että suositaan ennemminkin muutenkin artesaanituotantoa vaikka mentäisiin syömään hampurilaista? Ainakin minulla meinaa melkein itku päästä perheen nuoren artesaanihampurilais- ja juomainnostuksen vuoksi kun alaikäiselle pitää maksaa tietenkin ruoka ja juoma. Hän on sieluun ja vereen artesaaniaatteen vallassa olipa nyt kyse ruoasta, juomasta, vaatteista jne. Toisaalta voin käyttää häntä puutarhaorjana kun sanon, että hän saa kasvattaa prikulleen mieleisensä yrtit.

Olisiko niin, että nykyään ei ole olemassa yhtä yhtenäistä nuorisokulttuuria kuin minun teiniaikoinani?

Avatar
ta1ja
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 13750
Liittynyt: 17 Tammi 2008, 23:14

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja ta1ja »

^ ^Juuri noin, mutta uskoisin kyllä, että eism. Saara ja Kristakin heräävät aamuisin aika lailla viisuolemuksensa mukaisina ja ovat sisäistyneesti sitä mitä ovat. Heiltä kuitenkin puuttuu ehkä sitten se tukeva vastaavien samanlaisten ihmisten luoma kulttuuri täällä Suomessa, joka auttaa niissä pienissä tyylillisissä viimeisissä valinoissa, joilla ne erot tehdään. Sekä sen vuoksi että se on kasvattanut että ympärillä on korjaavia silmiä ja korvia. Elenillä sellainen bilepop-ympäristö on.
Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.
- Salvador Sobral

Avatar
Margot
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 17668
Liittynyt: 28 Elo 2005, 09:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja Margot »

^ Jep, täällä puuttuu taustatuki ja viimeiset silaukset. Saaraa en haluakaan haukkua, sillä hän pelasti tuossa paketissa, mitä pelastettavissa oli, ja suoriutui hyvin.
What color is your life?

murka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2630
Liittynyt: 08 Loka 2008, 16:31

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja murka »

Margot kirjoitti: 14 Touko 2018, 20:54 ^ Jep, täällä puuttuu taustatuki ja viimeiset silaukset. Saaraa en haluakaan haukkua, sillä hän pelasti tuossa paketissa, mitä pelastettavissa oli, ja suoriutui hyvin.
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vaatimattomuus ja jo poikkeavamman värisiä vaatteita voidaan katsoa ihan kaupungissakin pidempään. Täällä ei olla totuttu glitteriin muulloin firman pikkujouluissa etc.

Avatar
YourMother
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 975
Liittynyt: 04 Maalis 2018, 15:43
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja YourMother »

^ No mitä hittoa. Asun nykyään tuppukylässä jumalan selän takana, ja ostin juuri housut jossa toinen lahje on musta ja toinen punainen. Kukaan edes vilkaise. Ajattelin pahennusta herättää muttei onnistu täällä kun ovat niin mukavia. :niinpa:
CV: Pessimistien Ompeluseuran pj, Soppatieteen Vihtori, kolminkertainen ehdokas, edellisen elokuvan tekijä.

Cha Cha Cha,
toinen silmä jo karsastaa,
ja puhe sammaltaa,
kun tää toinen puoli must vallan saa.

Avatar
toivo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4897
Liittynyt: 05 Helmi 2009, 23:18
Paikkakunta: jyväskylä

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja toivo »

UMK-2019:

- Sisäinen valinta.
- Rockbändi. Tunnettu tai tuntematon. Esim. Lovex, Satin Circus, Sturm Und Drang
- Jos solisti ei osaa laulaa, niin lauluopetukseen

... Muuta ei nyt tule mieleen, mutta Softengine 2.0:lla kannattaisi Suomen yrittää uudelleen.

Avatar
YourMother
Baaritiskillä
Baaritiskillä
Viestit: 975
Liittynyt: 04 Maalis 2018, 15:43
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Tie uuteen päivään – nostetaan Suomi suosta

Viesti Kirjoittaja YourMother »

toivo kirjoitti: 14 Touko 2018, 21:08 ... Muuta ei nyt tule mieleen, mutta Softengine 2.0:lla kannattaisi Suomen yrittää uudelleen.
Nyökyttelen niin että pää irtoaa :joojoo: Nyt miespuolisia kehiin muutenkin, annetaan naisille lomaa.
CV: Pessimistien Ompeluseuran pj, Soppatieteen Vihtori, kolminkertainen ehdokas, edellisen elokuvan tekijä.

Cha Cha Cha,
toinen silmä jo karsastaa,
ja puhe sammaltaa,
kun tää toinen puoli must vallan saa.

Vastaa Viestiin