

Vuosi: 2014
Kappale: Same heart
Esittäjä: Mei Finegold
Säveltäjä: Rami Talmid
Sanoittaja: Rami Talmid
Sijoitus semifinaalissa: 14./15
Pisteet semifinaalissa: 19
Sanat: https://eurovision.tv/participant/mei-finegold
Karsinnan tulos: http://natfinals.50webs.com/10s_20s/Israel2014.html
Mei Finegold nousi kotimaassaan Israelissa julkisuuteen jo vuonna 2009 paikallisen Idols-kilpailun eli Kokhav Noladin seitsemännen tuotankauden kolmannen sijan myötä. Erityisesti Mein matala ja voimakas ääni herätti jo tuolloin ihastusta niin tuomareissa kuin yleisössäkin.
Välimeren rannalta, Rishon LeZionin kaupungista kotoisin oleva Mei oli elänyt musiikille kuitenkin jo ennen tätä. Rockmimminäkin tunnetu Mei oli tehnyt jonkin verran klubikeikkoja ja toiminut Disiac-yhtyeen solistina ennen Kokhav Noladia. Itse asiassa Mein perheenjäsenet ovat kertoneet tytön olleen musikaalinen lapsesta lähtien. Tarinan mukaan kahdeksankuukaudenikäinen Mei vihelteli selkeitä säveliä pinnasängyssään.
Vuoden 2014 alla Israelin yleisradio IBA paljasti, että israelilaisen musiikkiteollisuuden edustajista koostunut ammattilaisraati on valinnut Mein maan seuraavaksi euroviisuedustajaksi ja ilmoitti samalla, että hänelle tullaan järjestämään muutaman kappaleen karsinta. Maaliskuun alussa Israelin kansa pääsikin valitsemaan maan tulevaa edustusviisua, kun kolme Mein esittämää kappaletta kisasi Kdam 2014 -lähetyksessä. Kilpailu oli sinällään viisujen näkökulmasta poikkeuksellinen, että kappaleista nähtiin vain ja ainoastaan musiikkivideot eikä laisinkaan live-esityksiä.
Kilpailun voittajaksi selvisi Rami Talmidin säveltämä ja sanoittama kaksikielinen (englanti-heprea) poprock-kappale ”Same heart”, joka keräsi noin 55% äänistä. Kappaleen musiikkivideo kuvattiin Jerusalemin lähistöllä sijaitsevassa Hamaginimin metsässä sekä hylätyllä teollisuusalueella.
Kappale saavutti kohtalaisen suosion viisufanien keskuudessa. Siitä huolimatta kappale keräsi semifinaalissa ainoastaan 19 pistettä. Kohtalona semifinaalin 14. sija ja karsiutuminen.
