Eilen luennolla käväistessäni mietin, miksi yliopistolla suruliputetaan, ja nyt selvisi, että professori Antti Eskola on kuollut. Ehkä ei sano kaikille mitään, mutta minulle jotenkin (perinteisen puna-)Tampereen yliopiston (ent. Yhteiskunnallinen korkeakoulu) perikuva: Pojalla oli lahjoja, mutta niin vaatimaton tausta, ettei edes oppikouluun menoa pidetty itsestäänselvyytenä, jostakin akateemisesta urasta puhumattakaan. Silti hän onnistui tiensä sinne raivaamaan ja oikeastaan perustamaan suomalaisen sosiaalipsykologian tutkimuksen. Eskola ykkösen ja kakkosen tenttivät kaikki sosiologian opiskelijat aikoinaan.
Vuorovaikutus, muutos, merkitys pönöttää omassakin hyllyssäni ja jopa huolella luettuna, vaikken alan ihmisiä olekaan. Viimeisinä vuosinaan vielä kirjoitti "kokemusasiantuntijana" vanhuudesta ja kunnon vasemmistolaisena kritisoi vanhusbisnestä ja ajatusta vanhuudestakin suorituksena, jossa voi onnistua.
Linkkaan vielä Ilta-Sanomien
haastattelusta tämän: "Antti Eskola mielestä nykyään kaiken pitää olla erinomaista. On osaamiskeskuksia ja huippuyksiköitä." Tasan noin! Että inhoan juuri tuota kaiken huiputtamista, huippuosaajaa sun muuta sanahömppää!