Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4270
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

Laitanpa minäkin ensimmäisen puoliskon raatikommenteista :joojoo: Tällä kertaa kommentit siis aiemmista raadeista poiketen ensivaikutelman perusteella. Oikein kiintoisaan alkuun päästiin, hittejä, huteja ja kaikkea siltä väliltä joukossa. Mielenkiinnolla eteenpäin! :mrgreen:


Suomi (1) - Pariisin Kevät - Olen kuullut merestä
Jaahas, taas saamme kuulla Pariisin Kevättä raadissa. Miellyttävältä kuulostaa. Herää kertosäkeessä hienosti henkiin, laulaisin varmaan mukana, jos osaisin sanat. Ei ehkä ihan viime raadin kappaleen tasoa, mutta kiva aloitus raadille!

Yhdysvallat (1) - Billie Eilish - When the Party's Over
Vaikuttava alku. Nyt onkin hyvin uusi biisi kyseessä! Kauttaaltaan hyvin vangitsevaa tunnelmaa. Kuulostaa trendikkäältä ja laadukkaalta, mutta se, tekeekö lähtemätöntä vaikutusta, jää nähtäväksi.

Kuuba - Gente de Zona - La Gozadera
Ohoh, nyt ollaan sellaisella populaarimusiikin alueella, jolta pysyn yleensä visusti poissa. Ja tässä olikin mainio muistutus siitä, miksi niin teen. Rasittavat neljä minuuttia, joita ei saa takaisin.

Unkari - NB -LOL
Sattuneesta syystä olen ollut tänä vuonna melkoisen paljon tekemisissä unkarilaisen musiikin kanssa, ja oppinut pitämään kielestä erittäin paljon. Rap-osuudet eivät juuri miellytä, mutta ihan tarttuvia ja kivojakin kohtia tästä löytyy.

Iso-Britannia (1) - Declan McKenna - Listen to Your Friends
Onpa hyvä-ääninen poikai! Kappale muuttuu hiljalleen kiinnostavammaksi, ja huomasin kerrankin kiinnittäväni sanoitukseen huomiota. Ehdottomasti kappale, joka vaatii sen mahdollisesti mullistavan toisen kuuntelun.

Espanja (1) - Álvaro Soler – Sofia
Ehkä sanomattakin selvää, että tämä genre ei ole ihan kuppini teetä. Mutta poikkeus vahvistaa säännön, olen aina pitänyt tästä. Hauska ja raikas rallatus kesäajelulle auringon noustessa horisontista. Ensimmäinen tämän raadin kappaleista, joka oli jo ennestään tuttu.

Venäjä (1) - MBAND – Ниточка
Oivoi, slaavilaista poikabändiosastoa, olen ihan hirveän heikko tällaisille. Toisena laulamaan alkaneen pojan ääni on hunajaa. Ihan nolottaa, kun tämä on niin ihana. Ääh.

Puola - Kapela Ze Wsi Warszawa - Do Ciebie Kasiuniu
Toinen ennestään tuttu tässä raadissa. Kivaa etnoilua, parasta tässä ovat ehdottomasti rummut. Ei ehkä kuitenkaan mikään kaikkein mieleenjäävin kokemus.

Italia (1) - Eros Ramazzotti - Vita Ce N'è
Onpa tämäkin hiljattain julkaistu! Miellyttävällä tavalla italialainen biisi ja laulajalla hauska ääni, mutta en ehkä silti pala halusta kuulla tätä uudestaan.

Ukraina - NENSI - Чистый Лист
No nyt! Tämä on jotain, mitä voisin laittaa muiden vieraiden kauhuksi soimaan kotibileissä. Pitkä alkusoitto, mutta odotus enemmän kuin palkitsee. Ja sitten yksin tanssimaan!

Serbia - Irish Stew of Sindidun - Lady of New Tomorrow
Kuulisin tämän jotenkin helposti viisuissa, kivoja instrumentaaliosuuksia ja huilukin löytyy. Vähän sellainen kaikkia miellyttämään pyrkivän kuuloinen rallatus, laulakielineen kaikkineen. Tykkään maltillisesti.

Yhdysvallat (2) - Ava Max – Sweet But Psycho
Tässä on jotain ihailtavaa innottomuutta, ikään kuin laulaja olisi jo vähän kyllästynyt varoittelemaan siitä suloisesta mutta psykoottisesta tytöstä. En voi väittää tätä mitenkään erityisen kiinnostavaksi, mutta mieluisa kuuntelukokemus ja sinänsä laadukas biisi kyllä.

Belgia - Blanche – Wrong Turn
Tutumpaa taas vaihteeksi, ei kyllä mitenkään pärjää Blanchen viisulle, mutta miellyttävää meininkiä silti. Kuulostaa ja näyttää etäisesti joltain H&M-mainokselta.

Venäjä (2) - Сергей Лазарев - Идеальный мир
Oih, Sergey. Kaksi vuotta sitten havahduin hytkyväni tämän tahtiin bussissa, huomattavan huomiota herättävästi (olin muuten menossa Tinder-treffeille, mikä osoittautui virheeksi, mutta ei nyt siitä sen enempää). Yksi suosikeistani Sergeylta, yllätyin iloisesti, kun näin tämän olevan mukana!

Japani (1) - ALI PROJECT - Seishoujo Ryouiki
Astetta hämmentävämpää tällä kertaa! Ainakin voi sanoa selvästi sanoa, että tämä erottuu ja jää mieleen. Ei vielä ensimmäisellä kuuntelulla aivan hahmotu minulle.
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

wigwam kirjoitti: 06 Marras 2018, 00:03
Btw hieman hataralla pohjalla Laura Braniganin Italian edustaminen. :shh:
Lauralla niin kuin sekä kappaleella on italialaisia juuria niin menkööt. :peukku:

Ja Yhdysvalloilla taisi olla hieman ruuhkaa, kun sehän tunnetusti meni ensimmäisen minuutin aikana. :hihi:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3391
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Jos ajatellaan pitkälle, niin onko raadeissa taukoa sit ehkä helmi-toukokuussa, kun on viisut :mitvit:
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16945
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Happy »

Viisuilija_110 kirjoitti: 06 Marras 2018, 07:38 Jos ajatellaan pitkälle, niin onko raadeissa taukoa sit ehkä helmi-toukokuussa, kun on viisut :mitvit:
Mun mielest se voitais kattoa ihan osallistujahalukkuuden perusteella, esim alle 10 ihmisen raateja on tuskin järkevää järjestää mut jos enemmän halukkuutta löytyy niin en näkisi mitään syytä miks pitäis taukoa pitää :joojoo:
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20448
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Hektisemmän viisukauden koittaessa voidaan raadeissa löysentää aikatauluja radikaalisti. Esimerkiksi kolme-neljä viikkoa per raati.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7505
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

^Tätä olin itsekkin ehdottamassa. :joojoo: Näin off-seasonilla voidaan pitää näitä kahdessa viikossa ohi olevia raateja, mutta kuumimmalla viisukaudella pidentäisin aikatauluja.
Žvižej fucked up the solo

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Nyt pyrin kirjaamaan kommentteja välillä hieman lyhyemmin ja ytimekkäämmin. Toivottavasti saatte näistä jotain irti silti. :mrgreen:

1. 🇫🇮 Suomi (1) - Pariisin Kevät - Olen kuullut merestä
Kilinöitä ja kolinoita, melankoliaa... ei kyllä parempi kuin viime levyraadin Pariisin Kevät.

2. 🇺🇸 Yhdysvallat (1) - Billie Eilish - When the Party's Over
Väsynyttä gospeliin taipuvaa radiohöttöä.

3. 🇨🇺 Kuuba - Gente de Zona - La Gozadera
Persoonatonta lattarihuttua. Kuultu miljoonaan kertaan.

4. 🇭🇺 Unkari - NB - LOL
Hip hoppia yhdistettynä jonkinsortin jazz/swing -rytmeihin. Ei huonoin mahdollinen.

5. 🇬🇧 Iso-Britannia (1) - Declan McKenna - Listen to Your Friends
Kuin leffamusiikkia tylsimmillään. Alku antoi odottaa jotain mielenkiintoisempaa.

6. 🇪🇸 Espanja (1) - Álvaro Soler - Sofia
Tuttuakin tutumpaa, rempseää menoa. Pistää menojalan vipattamaan.

7. 🇷🇺 Venäjä (1) - MBAND - Ниточка
Vähän ehkä tasapaksu jumputus. Ihan ideaa löytyy, muttei tarpeeksi.

8. 🇵🇱 Puola - Kapela Ze Wsi Warszawa - Do Ciebie Kasiuniu
Harmi, kun käynnistyy niin myöhään. Tässä on potentiaalia, mutta alku puuduttaa.

9. 🇮🇹 Italia (1) - Eros Ramazzotti - Vita Ce N'è
Melodiaa löytyy ja Eros on melkeinpä aina osannut hommansa, mutta samaa vanhaa italoroskaa mielestäni tämäkin biisi.

10. 🇺🇦 Ukraina - NENSI - Чистый Лист
Hupaisaa viulutaiturointia! Voisi toki olla parempikin.

11. 🇷🇸 Serbia - Irish Stew of Sindidun - Lady of New Tomorrow
Toisinaan olen yllättävänkin heikkona irkkumusalle. Ihastuttava kelttiläinen folk-pala.

12. 🇺🇸 Yhdysvallat (2) - Ava Max - Sweet But Psycho
Tää on tää geneerisen pop-artistin kopio. Liikaa tämmösiä nykypäivänä. Enkä pidä videosta, koska siinä söpö poika kärsii liikaa.

13. 🇧🇪 Belgia - Blanche - Wrong Turn
Blanchen viisu on upea! Tämä on turha.

14. 🇷🇺 Venäjä (2) - Сергей Лазарев - Идеальный мир
Kas, lisää viisututtuja. Toimiva slaavipoppis. Vielä kun tietäisi, kuka tuo lopussa oleva poika oikein on!

15. 🇯🇵 Japani (1) - ALI PROJECT - Seishoujo Ryouiki
Vauhdikasta ja hieman jopa dramaattista tanssipoppia. Kelpaa.

16. 🇯🇵 Japani (2) - Meiko Kaji - Shura no Hana
Kuulostaa ihan kiehtovalta, mutta jotenkin hieman pitkäveteiseltä samalla.

17. 🇪🇸 Espanja (2) - Mecano - El cine
Tasapaksua kasarihumputusta. Tästä tykkään melko vähän aikaa, mutta liika on liikaa.

18. 🇫🇷 Ranska - Igorrr - Tout petit moineau
Absolute Psalm on itselle jo legendaarinen. Tämä ei valitettavasti toimi lainkaan niin hyvin.

19. 🇨🇦 Kanada - Carly Rae Jepsen - Run away with me
Olisiko jopa paras biisi "Kärly Rakeelta"? Olen saattanut jopa kuulla aikaisemmin, mutten ole silloin tiedostanut biisin hyvyyttä.

20. 🇫🇮 Suomi (2) - Mikko Joensuu - Drop Me Down
Hyvä ääni. Biisi käynnistyy kyllä kovin hitaasti. En ole tällaisten kappaleiden ystävä.

21. 🇬🇧 Iso-Britannia (2) - Hurts - Illuminated
Hurts ei ole lempiyhtyeitäni. Tämäkin kovin masentavan kuuloinen biisi.

22. 🇦🇱 Albania - Erik Lloshi - Ajo është ajo
Perus kaihopoppia Albaniasta. Ei mitään sen kummoisempaa.

23. 🇸🇪 Ruotsi (1) - JJ - Still
R&B:tä? Väsynyttä joka tapauksessa. Ei oikein lähde.

24. 🇳🇴 Norja (1) - Thomas Bergersen (feat. Merethe Soltvedt) - Children of the Sun
Dramaattista viikinkimeininkiä. Jos tästä jotain hyvää löytää, niin ainakin erottuu joukosta. Eikä tämä nyt huonoin mahdollinen ole.

25. 🇨🇭 Sveitsi - Luca Hänni - POWDER
Onko tää poika laulanut tämmöstäkin radiohöttöä? No, on tätä huomattavasti p*skempiakin kuultu genressään.

26. 🇳🇴 Norja (2) - Innertier - Langt igjen å gå (feat. Lex Press)
Tämmösestä tulee niin hyvä mieli! Helppoa kuunneltavaa.

27. 🇵🇹 Portugali - Madredeus - Ao Longe o Mar
Paluu tylsyyksien kerhoon. Kaunis ääni laulajalla, mutta biisistä en saa oikein mitään irti.

28. 🇹🇷 Turkki - Emrah Karaduman - Cevapsız
Jytisee, kovin jytisee. Tämän kohdalla vipattaa taas tanssijalka.

29. 🇪🇪 Viro - IIRIS - Melyse
IIRIS ja vähemmän outolintuisa biisi. Tässäkin löytyy outoja koukkuja, mutta tämä kuulostaa vähän jopa kaupallisemmalta.

30. 🇮🇹 Italia (2) - Laura Branigan - Self Control
Tämä on jo legendaarinen kappale. En vaan ole koskaan päässyt tähän kunnolla sisälle.

31. 🇸🇪 Ruotsi (2) - Amaranthe - Drop Dead Cynical
Kovaa hevitykitystä! Pidän kovasti c-osasta.

Eikö kilpailussa muuten ole enää viiden minuutin biisin sääntöä? :mitvit: Ainakin tuo toinen Suomen biiseistä ylittää rajan huomattavasti.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Serduchka kirjoitti: 06 Marras 2018, 18:13
Eikö kilpailussa muuten ole enää viiden minuutin biisin sääntöä? :mitvit:
Muistaakseni kyseinen sääntö poistatettiin muutama raati sitten, eikä se ainakaan ollut tässä raadissa sääntönä.
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Asia selvä. :heh:

Kappaleiden määrästä vielä, että oli kyllä työn ja tuskan takana kuunnella kaikki biisit saman päivän aikana. :draamaa: Pakko oli, että jokainen biisi sai samoilla fiiliksillä reaktion. Ties vaikka huomenna olisin ihan masiksessa ja olisin kuunnellut osan biiseistä silloin ja niistä osa olisi purrut paremmin kuin tänään.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Maalaispoju
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1378
Liittynyt: 06 Syys 2012, 21:15

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Maalaispoju »

Mäkin villiinnyn ja kommentoin näitä! Päivittelen tätä sitä mukaan, kun kuuntelen! :uujee:

🇫🇮 Suomi (1) - Pariisin Kevät - Olen kuullut merestä
Pariisin Kevät on mielenkiintoinen bändi. Heillä toimii sekä vähän mainstreamiin sopivampi soundi, mutta myös tämmöinen indie myös. Tietyllä tavalla suuri kappale, joka vaatii ehkä vähän avautumista, että koko kukka puhkeaa täysin.

🇺🇸 Yhdysvallat (1) - Billie Eilish - When the Party's Over
Moderni yksinkertaisuus on kaunista. Billien ääni on tietyllä tavalla tosi uniikki ja silti niin tavallinen. Artistin parempaa tuotantoa ja musiikkivideo sopii hyvin biisin kerrontaan.

🇨🇺 Kuuba - Gente de Zona - La Gozadera
Äh lattarit, nää ei oo ollenkaan mun kuppi teetä tai pala kakkua. Kuulostaa samalta kuin jokanen muu lattari. En osaa oikeen mitään sanoa tähän, toivoin vaan että koko kappale olis ohi.

🇭🇺 Unkari - NB -LOL
En tiedä miten reagoisin tähän. Tietyllä tavalla todella kiehtova, tietyllä tavalla kovin yksitoikkoinen. Hmm... :mitvit:

🇬🇧 Iso-Britannia (1) - Declan McKenna - Listen to Your Friends
Oi tuttu Declan McKenna! Tykkäsin Declanin debyytistä, tämäkin kappale oli mieluinen, muttei kuitenkaan yllä samaan mitä Brazil ja Humongous. Helpompaa indie rockia tämä kappale!

🇪🇸 Espanja (1) - Álvaro Soler – Sofia
Mulla on tämän kanssa ongelma. Hyvä laulu ja niin pois päin, mutta niin pahasti kulutettu loppuun ettei mitään rajaa. Koitan arvioida tätäkin jotenkin objektiivisesti

🇷🇺 Venäjä (1) - MBAND – Ниточка
En oikein saa tästä mitään koukkua. Jotenkin työntää pois luotaan tämä kappale. Hienot äänet kyllä laulajilla, mutta muuten tuotanto ei toimi itselleni.

🇵🇱 Puola - Kapela Ze Wsi Warszawa - Do Ciebie Kasiuniu
Hui! Pitkä alku hämäsi! Todella mielenkiintoinen ja erilainen. Aika vaikea kappale jopa. Välillä menee hitaasti, välillä nopeasti. Erikoinen!

🇮🇹 Italia (1) - Eros Ramazzotti - Vita Ce N'è
Ei tämä oikein lähde käyntiin millään. Toistaa itseään, ja tuotanto vähän ehkä kankea omaan korvaani.

🇺🇦 Ukraina - NENSI - Чистый Лист
Anteeksi, mä en pysty ottamaan tätä kovin tosissani :rofl: Tää tuotanto on jotenkin todella random ettei mitään rajaa

🇷🇸 Serbia - Irish Stew of Sindidun - Lady of New Tomorrow
Ihan kiehtova ja vahvat vaikutteet irlantilaisesta musiikista. Tämä toimii monellakin tasolla, ainakin mun korvaan. Pätevä kappale, yllätyin kyllä että Serbiasta tämä! :shock:

🇺🇸 Yhdysvallat (2) - Ava Max – Sweet But Psycho
Oi Suomen listaykkönen tässä! Kuuntelin vähän ennen kuin Suomessa tuli hitiksi tätä kappaletta, ihan pätevä poppis. Avalla on kiva ääni ja varmasti vahva tulevaisuus musiikin parissa. Hyvä kappale lyödä läpi maailmalla!

🇧🇪 Belgia - Blanche – Wrong Turn
Lana Del Reyn Born to die -tyyppistä tuotantoa modernilla mausteella ja Blanchen tuttu vähän monotoninen ääni. Mielenkiintoinen kappale, en ehkä osannut kuvitella tämmöistä kappaletta. Poikkeaa jotenkin poikkeuksellisen paljon City lightsin ja Soonin kanssa.

🇷🇺 Venäjä (2) - Сергей Лазарев - Идеальный мир
Sergeyn ääni ei ole mun mieleen. Tai se on jollain tapaa todella massa ja tylsä. Kappaleessa oli ihan mielenkiintoisia elementtejä, mutta tietyllä tavalla kovin pliisu. Bassoista pidän!

🇯🇵 Japani (1) - ALI PROJECT - Seishoujo Ryouiki
Musiikkivideo kyl vei kaiken huomion alussa. Miks tämä kuulostaa jotenkin niin viisutyrkyltä, mutta japanilaisella mausteella? En tiedä mitä mieltä olen tästä. Annan ehkä yhden kuuntelun lisää.

🇯🇵 Japani (2) - Meiko Kaji - Shura no Hana
Oi, tämä on kaunis laulu! Ja laulajalla hieno ääni! Tykkään paljonkin! Tietyllä tavalla harmittaa, ettei tiedä tarkalleen mitä lauletaan, mutta pitää koittaa löytää käännökset!

🇪🇸 Espanja (2) – Mecano – El cine
Kuulostaa niin kasarilta, ei hittolainen! Etenee ehkä mun makuun liian hitaasti. Selkeesti etenee ja etenee eteenpäin minkä kerkii, mutta ei jotenkaan käynnisty silti. Hankala tapaus, tykkään silti instrumentaaleista.

🇫🇷 Ranska - Igorrr - Tout petit moineau
Hämmentävä, tietyllä tavalla kaunis, tietyllä tavalla hyvin outo, ehkä jopa liiankin outo kokonaisuus. Elektroniset äänet eivät oikeen kehity tässä tarpeeksi nopeasti mun makuun. Laulanta kaunista alussa, mutta sitten tapahtuu jotain joka muistuttaa hyvinkin Björkiä. Todella hämmentävää

🇨🇦 Kanada - Carly Rae Jepsen - Run away with me
Carly Raen parempaa tuotantoa. Todella pop, mutta silti jotain nostalgista. Jepsen ei välttämättä vahvin laulaja ole, mutta popin maailmassa hänellä selkeästi parhainta tuotantoa. Hyvin erilainen Call me maybeen verrattuna.

🇫🇮 Suomi (2) - Mikko Joensuu - Drop Me Down
Onpa kaunis. Rakentaa maisemaa pikku hiljaa askel askeleelta. Onhan tämäkin hitaasti käynnistyvä, mutta se sopii tämän maisemaan. Tässä on jotain tosi suomalaista, mutta silti jotain todella vierasta, mikä luo kiehtovan elementin koko kappaleelle. Lopun elektroniset elementit antavat kivan potkun!

🇬🇧 Iso-Britannia (2) – Hurts – Illuminated
Spotifysta ei löydy tätä versiota! Ärsyttävää. Kuuntelin teininä tätä ihan ihmeissäni. Kertosäe on selkeästi vahvin osa tätä kappaletta. Vähän kylmä kappale, mutta ei huonolla tavalla. Se kuuluu mielestäni tähän.

🇦🇱 Albania – Erik Lloshi - Ajo është ajo
Onpa kiva ääni solistilla. Eka osa kappaleesta oli todella kiva, mutta sitten tuli jatko. Meni vähän tuohon halpaan elektroniseen soundiin maku ja se ehkä vähän pilaa itselleni tätä kappaletta. Potentiaalia olisi ollut paljon!

🇸🇪 Ruotsi (1) - JJ - Still
Aa tässä on käytetty samplena Still D.R.E:ta. Aika tylsä omasta mielestä. Ei oikein anna kuuntelijalleen mitään.

🇳🇴 Norja (1) - Thomas Bergersen (feat. Merethe Soltvedt) - Children of the Sun
Pyrkii dramaattisuuteen perinteisillä menetelmillä. Onhan tämä tietylla tavalla ihan hieno, mutta laulanta ei jotenkaan sovi tähän yhtään. Olisi ollut pelkkänä instrumentaalina paljon hienompi esimerkiksi elokuvaan.

🇨🇭 Sveitsi - Luca Hänni – POWDER
Onpa klisee, jotenkin tämmönen perus hidas pop-kappale joka ei oikein etene mihinkään. Lucan äänikään ei ole minua varten, kyllä tälläkin on varmasti omat kuuntelijat.

🇳🇴 Norja (2) - Innertier - Langt igjen å gå (feat. Lex Press)
En kyllä odottanu tanssahtavaa kappaletta. Parin edellisen kappalen jälkeen tämä toimii ihan hyvin. Eihän tämäkään ole mitenkään kovin erikoinen, mutta menevää kuitenkin. En tiedä osaanko arvioida tätä kunnolla.

🇵🇹 Portugali - Madredeus - Ao Longe o Mar
Onpa kaunis ääni. Asia johon kiinnitin ensimmäisenä huomiota. Rauhallinen! En tiedä onko eteerinen hyvä sana kuvaamaan omaa mielipidettäni tästä, mutta kaunis joka tapauksessa. Ehkä hieman lyhyempi saisi olla.

🇹🇷 Turkki – Emrah Karaduman - Cevapsız
Tanssilattialle sopiva kappale. Toistaa itseään aika paljon ja elektroniset eivät ole tässä mitenkään maata mullistavat. Perinnemusiikin elementit taustalla luovat kivaa rakennetta tähän kappaleeseen.

🇪🇪 Viro – IIRIS – Melyse
Mielenkiintoinen kappale, olisin sijoittanut ihan eri vuoteen tämän kuin se on julkastu. Lyriikat on kyl vähän hölmöt mun mielestä, mutta ei anneta sen häiritä. Ihan hauska kappale, vähän leikkisä.

🇮🇹 Italia (2) – Laura Branigan – Self Control
Miksi tämä on Italiassa, kun laulaja on Yhdysvalloista? Noo joka tapauksessa legendaarinen kappale kasarilta. Toimii monellakin tasolla ja elää hyvin vielä tänäkin päivänä. Monipuolinen myös, siitä plussaa!

🇸🇪 Ruotsi (2) - Amaranthe - Drop Dead Cynical
Hei mun perheestä moni kuuntelee tätä! Kerrankin jotain raskasta musiikkia jonka mäki tiedän. Tämä ei oo niin huono kappale, vaikken yhtään pidä metallista. Hmm hankala arvioitava!
Viimeksi muokannut Maalaispoju, 10 Marras 2018, 13:20. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2968
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Tälläinen turha väliheitto tähän paikkaan; on muuten hi-ve-nen vaikeaa saada ensin kymmentä parasta eroteltua ja sitten ne vielä järjestykseen. Nyt parin kuuntelun jälkeen pakka on ihan levällään edelleen. Kiva tietysti, että olen taas löytänyt uutta mielenkiintoista musaa arkistoihini, mutta voisi tämä helpompaakin olla :mrgreen:
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3391
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Tässä vähän kommenteja!
1. 🇫🇮 Suomi (1) - Pariisin Kevät - Olen kuullut merestä
Pariisin Keväältä hyvä kipale eniten tässä tykkään alusta.
2.🇺🇸 Yhdysvallat (1) - Billie Eilish - When the Party's Over
On aivan mahtava ääni! Laulu on ehkä vain vähän tylsä.
3.🇨🇺 Kuuba - Gente de Zona - La Gozadera
Tämän tyylinen musiikki ei ole minun palani kakusta.
4.🇭🇺 Unkari - NB - LOL
Hiukan oudohko kappale. Räppi ei kuljen mielestäni hirveän hyvin.
5.🇬🇧 Iso-Britannia (1) - Declan McKenna - Listen to Your Friends
Alku ei lähde rullamaan, mutta sitten myöhemmin alkaa! Declanilla on ihan kiva ääni
6. 🇪🇸 Espanja (1) - Álvaro Soler – Sofia
Oih! Alkaa tanssitutaa oikein kunnolla! Ihana kesäbiisi (oispa kesä)
7. 🇷🇺 Venäjä (1) - MBAND – Ниточка
Ihan kiva kappale no siihen se jää ei oo oikeen mitään ihmeellistä paitsi Venäjän kieli.
8. 🇵🇱 Puola - Kapela Ze Wsi Warszawa - Do Ciebie Kasiuniu
Mukavaa etnoilua!
9. 🇮🇹 Italia (1) - Eros Ramazzotti - Vita Ce N'è
Vähän itseään toistava kappale, Eroksella on kyllä mukava ääni.
10. 🇺🇦 Ukraina - NENSI - Чистый Лист
Alku jossa on vain musiikkia ei laulua on hyvä, mutta sitten kun laulu alkaa nii alkaa huono osuus, koska en tykkää laulajan äänestä.
11. 🇷🇸 Serbia - Irish Stew of Sindidun - Lady of New Tomorrow
Toi viulu osuus on ihana <3 laulu ei sit oo enää niin hyvä. Vähän yllätävää et tää on Serbiasta.
12. 🇺🇸 Yhdysvallat (2) - Ava Max – Sweet But Psycho
Todella hyvin tuotettu poppis!
13. 🇧🇪 Belgia - Blanche – Wrong Turn
Ei ole yhtä hyvä kuin Blanchen viisu, mutta on tämä silti hyvä. Rakastan Blanchen ääntä <3
14. 🇷🇺 Venäjä (2) - Сергей Лазарев - Идеальный мир
Lisää viisuartisteja! Hyvä kappale ei tämäkään vedä vertoja viisullensa!
15. 🇯🇵 Japani (1) - ALI PROJECT - Seishoujo Ryouiki
Laulajien äänet ovat todella rasittavat! Laulukaan ei ole kummoinen.
16. 🇯🇵 Japani (2) - Meiko Kaji - Shura no Hana
On mimmilä hyvä ääni! Hieman tylsä kappale tämäkin
17. 🇪🇸 Espanja (2) – Mecano – El cine
Mulla on monesti vaikeuksia kuunnella jos on rasittavat äänet ja tässä on! Laulu on ihan ok mut noi äänet on iha hirveet
18. 🇫🇷 Ranska - Igorrr - Tout petit moineau
Oli todella hämmentävä kokemus kunnella tämä
Todella emotionaalinen (onko se sana suomeks?)
ja outo
19. 🇨🇦 Kanada - Carly Rae Jepsen - Run away with me
Ehkä Carlyn paras biisi, no ei Carlyn muu tuotanto kummosta ole, mutta ihan hyvä kappale!
20. 🇫🇮 Suomi (2) - Mikko Joensuu - Drop Me Down
Yksinkertaisesti kaunis! Hidas alku voimistuu etenessä tykkään siitä, ehkä vois olla vähän lyhyempi!
21. 🇬🇧 Iso-Britannia (2) – Hurts – Illuminated
En oo koskaan oikein kuunnelut Hurtsia mutta tämä on kyllä ihan mahtava!
22. 🇦🇱 Albania – Erik Lloshi - Ajo është ajo
Kiva tällänen vähä Balkan-henkinen kappale!
23. 🇸🇪 Ruotsi (1) - JJ - Still
Tää ei oo mikään mun lempityyli, mutta omassa tyylilajissaan ihan pätevä!
24. 🇳🇴 Norja (1) - Thomas Bergersen (feat. Merethe Soltvedt) - Children of the Sun
Oi onpa hyvin tuotettu! Tykkään erityisesti alusta
25. 🇨🇭 Sveitsi - Luca Hänni – POWDER
Lucan ääni on aivan mahtava! Kappalekin on hyvä!
26. 🇳🇴 Norja (2) - Innertier - Langt igjen å gå (feat. Lex Press)
Ihanan pirtsakka tulee hyvä mieli kun kuuntelee tätä!
27. 🇵🇹 Portugali - Madredeus - Ao Longe o Mar
Vähän vanhollinen kappale, laulu on ihan kiva hidastempoinen + upea ääni
28. 🇹🇷 Turkki – Emrah Karaduman - Cevapsız
Tällänen etno-pop en yleensä tykkää etnoilusta mutta tämä on ihan hyvä!
29. 🇪🇪 Viro – IIRIS – Melyse
Toi alku on iha hirvee lopussa muuttu ihan siedettäväksi
30. 🇮🇹 Italia (2) – Laura Branigan – Self Control
Ihan hyvä tässä tykkään taas paljon alusta
31. 🇸🇪 Ruotsi (2) - Amaranthe - Drop Dead Cynical
Ui! Tuli täällä rokimpi biisi myös hyvä on en vaa tykkää hirveästi sen isomman miehen ärjymisestä

Yleiskatsauskessa oikein hyvä levyraati!
Viimeksi muokannut Viisuilija_110, 08 Marras 2018, 21:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

20% osallistujien pisteistä vastaanotettu (omani mukaan lukien) ja vielä noin kuusi päivää äänestysaikaa jäljellä. :peukku:
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6527
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

REAKTIOITA 2/3

Irish Stew of Sindidun - Lady of New Tomorrow
Juhannustanssit heinäpellossa, huolet unohtuu eikä ees pelota punkit.

Ava Max – Sweet But Psycho
Tästä tulee mieleen makukondomit. Periaatteessa ihan turhaa ja ällöttävääkin, mutta semmosella kitchillä tavalla tarpeellista elämänlaadun hetkellistä parantamista.

Blanche – Wrong Turn
Vähän kuin laskisi pakarat paljaana loivaa nihkeää liukumäkeä. Ei oikein etene mihinkään, mutta ovathat liukumäet nyt aina hauskoja.

Сергей Лазарев - Идеальный мир
Tällä koukulla kannattaisi mennä kalastamaan.

ALI PROJECT - Seishoujo Ryouiki
Jos Kauniit ja rohkeat olisi tv-historian viihdyttävin sarja, sen tunnusmusiikkina toimisi tämä.

Meiko Kaji - Shura no Hana
Hidastettu verinen teloitus Cannesissa palkitun elokuvan lopussa. On aika tappaa Bill.

Mecano – El cine
Kun on pakko muuttaa Helsingistä Pekingiin työnperässä, ja Pekingissä odottaa arki, joka koostuu hampaiden pesusta, metrojunista, kokouksista, metrojunista ja hampaiden pesusta.

Igorrr - Tout petit moineau
Jari Tervon Layla romaanissa kurdikulttuurissa elävä tyttö ei vuoda verta hääyönään ja täten altistaa koko suvun häpeään. Seuraukset ovat kohtalokkaat. Miten paljon maailmassa on hirveitä elämäntarinoita, jotka eivät tule koskaan kuulluksi tai nähdyksi.

Carly Rae Jepsen - Run away with me
Ennen ensimmäistä drinkkiä, kun ilta on vasta alkanut, yö vielä edessä - toivo yhä tallella.

Mikko Joensuu - Drop Me Down
Kaikki on hyvin ja minä siinä niin.

YLEISKOMMENTTI: :peukku: :peukku: :peukku:

Avatar
Teräsbekoni
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11318
Liittynyt: 26 Touko 2012, 10:59

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Teräsbekoni »

Monta hyvää pitää taas jättää pisteittä, mutta palaset alkavat vähitellen loksahdella paikoilleen. Tässä parin kuuntelukierroksen jälkeen omia mietteitäni. Yritin pitää kommentit tällä kertaa lyhyinä, mutta jossain puolivälin paikkeilla huomasin taas suoltavani ihan luonnostaan aivan liikaa tajunnanvirtaa. Loppua kohden palasin kuitenkin takaisin ruotuun, osin väsymyksenkin avittamana. :heh:

1. 🇫🇮 Suomi (1) - Pariisin Kevät - Olen kuullut merestä
Ei yllä aivan viimekertaisen biisin tasolle, mutta oikein kelpo raita silti. Kertsissä on todella kaunis ja jotenkin lohdullinen melodia.

2. 🇺🇸 Yhdysvallat (1) - Billie Eilish - When the Party's Over
Nättiä indie-tunnelmointia. Kaappasi tehokkaasti huomion jo ensisekunneilla.

3. 🇨🇺 Kuuba - Gente de Zona - La Gozadera
Mukava kuulla musiikkia tästäkin maailmankolkasta, mutta ovatkohan tällaiset latinorallit kokeneet vähän jo inflaatiota viime vuosien aikana? Eipä tämäkään mitään kovin uutta näkökulmaa genreensä tarjoa, vaikkei tässä varsinaisesti mitään vikaa olekaan.

4. 🇭🇺 Unkari - NB - LOL
Raikkaalta kuulostaa tällainen unkarinkielinen moderni musiikki. Ai että, tässähän alkaa jo odottaa ensi vuoden A Dalia, jossa on juuri tällaista ihanaa "massoille suunnattua :heh: " musiikkia.

5. 🇬🇧 Iso-Britannia (1) - Declan McKenna - Listen to Your Friends
Declan on itselleni tuttu mainiosta Why Do You Feel So Down -biisistä. Tämä ei ole ihan yhtä tarttuva, mutta kohtuullisen pätevä kuitenkin. Näyttääpä hän tässä poikaselta What Do You Think About the Car? -albumin kanteen verrattuna. :shock:

6. 🇪🇸 Espanja (1) - Álvaro Soler – Sofia
Ihan kiva juttu, että mukana on hitimpääkin musiikkia, sillä se helpottaa kuuntelu-urakkaakin. Aika samanlaiset ovat fiilikseni tästä kuin laulusta numero 3, mutta eiköhän tämä ihan kivasti tule menestymään.

7. 🇷🇺 Venäjä (1) - MBAND – Ниточка
Onpas kiinnostava! Kokoonpanon tyyli on ensinnäkin ihan 5/5. Kiintoisaa slaavilaista tummanpuhuvuutta, johon poikabändivibat tuovat jännän lisänsä. Biisin taustoista löytyy kaikkea kivaa, ja venäjän kieli kruunaa tietysti koko komeuden. Jatkokuunteluunhan tämä menee.

8. 🇵🇱 Puola - Kapela Ze Wsi Warszawa - Do Ciebie Kasiuniu
Aika hauska etnoralli, mutta ehkä ainakin näin muutaman kuuntelun perusteella hieman kliseinen ja yksiulotteinen? Pitkä alku oli aika turha. Kyllähän tätäkin kuitenkin kuuntelee.

9. 🇮🇹 Italia (1) - Eros Ramazzotti - Vita Ce N'è
Italiassa osataan. Varmaotteinen radiopop, ja Ramazzottin ääni nostattaa hyvällä tavalla tutun turvallisia fiiliksiä.

10. 🇺🇦 Ukraina - NENSI - Чистый Лист
Onhan tällaiset slaavihumpat aina ihan veikeitä. Tämä toimisi kuitenkin ehkä lyhyempänä paremmin, sillä koko homma rupeaa hieman puuduttamaan viidessä minuutissa.

11. 🇷🇸 Serbia - Irish Stew of Sindidun - Lady of New Tomorrow
Kenties vähän kliseisiä irkkuvaikutteita, mutta tykkään siitä huolimatta. Hyväntuulinen ja välitön tunnelma. Plussaa upeasti esiin nousevasta bassosta!

12. 🇺🇸 Yhdysvallat (2) - Ava Max – Sweet But Psycho
"Oh, she's sweet but a psycho, a little bit psycho – before we all become animals, animals..." :laulaa: lol Ihan toimiva poppis, jossa on sopivasti niin jotain tuttua kuin jotain omaakin.

13. 🇧🇪 Belgia - Blanche – Wrong Turn
Todella Blanchen kuuloinen biisi, kyllä. Mukavia soundeja, vaikka melodiassa jäädäänkin City Lightsistä.

14. 🇷🇺 Venäjä (2) - Сергей Лазарев - Идеальный мир
Tätä on tullut jo paljon kuunneltua aivan kuten kaikkia muitakin Sergeyn tuoreimman plätyn biisejä. Onhan tämä nyt erinomainen humppa. Musiikkivideo myös aika näyttävä, ja onhan tuo Sergeyn komeus ja karisma aikamoisen läpitunkevaa.

15. 🇯🇵 Japani (1) - ALI PROJECT - Seishoujo Ryouiki
Jännä biisi, mutta jotenkin sen verran kaoottinen, että hieman vaikea oli löytää kunnon tarttumapintaa. Pitänee kuunnella vielä pari kertaa ennen lopullista tuomiota.

16. 🇯🇵 Japani (2) - Meiko Kaji - Shura no Hana
Maa pysyy samana, tunnelma vaihtuu. Rauhoittava tunnelmapala, ja mukavaa, että meitä raatilaisia sivistetään vanhemmillakin biiseillä.

17. 🇪🇸 Espanja (2) – Mecano – El cine
Sinänsä melko simppelin oloinen biisi, mutta melodia kuulostaa vahvalta ja jotenkin klassisen ajattomalta. Hypnoottinenkin yleisvaikutelma.

18. 🇫🇷 Ranska - Igorrr - Tout petit moineau
Höh, kuvittelin tämän olevan loppuun asti kaunista kirkkomusiikkia ja ihastelin, että onpa joku tehnyt omaperäisen valinnan. Ymmärrän kyllä tuon lopputykityksen funktion, mutta en nyt jotenkin osannut kaivata tähän sellaista. En oikein tiedä, millaisessa tilanteessa tällaista musiikkia kuuntelisin, mutta onhan tässä toki ansionsa.

19. 🇨🇦 Kanada - Carly Rae Jepsen - Run away with me
Kivasti rullaava mainstream-poppis tämäkin, joka erottuu tästä porukasta edukseen. Tuo introssakin esiintyvä soundi tekee biisistä helposti tunnistettavan.

20. 🇫🇮 Suomi (2) - Mikko Joensuu - Drop Me Down
Hienoa, että joku on valinnut upean Mikko Joensuun musiikkia raatiin. Kiintoisaa ja taitavaa musiikkia sekä tunnelman maalailua. Jos biisinä olisi ollut esimerkiksi Closer My God, olisin läväyttänyt silmääkään räpäyttämättä täydet pisteet, mutta tämä pidempi teos vaatinee ehkä vielä hieman sulattelua.

21. 🇬🇧 Iso-Britannia (2) – Hurts – Illuminated
Oi, tämähän voisi olla minun biisini. Kertsin melodia polveilee ihanasti, ja onhan tuo Theon ääni ja karisma aivan mieletöntä. Itse taidan muuten pitää studioversiosta enemmän, sillä se on eteerisempi, enkä muutenkaan kuule biisiä niin mustana kuin videolla, vaan sellaisena unimaisena siniharmaana (ihan niin kuin puhuisin Blackbirdistä :mrgreen: ).

22. 🇦🇱 Albania – Erik Lloshi - Ajo është ajo
Peruskauraa varmastikin, mutta ei voi mitään – olen vain niin helppo tällaiselle kaiholle. Todella kaunis ja tunnelmallinen biisi, joka osuu suoraan sieluun, vaikken sanaakaan ymmärrä.

23. 🇸🇪 Ruotsi (1) - JJ - Still
Hauska kuulla tällaistakin ruotsalaista musiikkia välillä. Tätä ei tainnut löytyä Spotifystäkään? Siinähän tuo joka tapauksessa soljui ihan miellyttävästi. Mikäs tuo biisi nyt olikaan, jota tämän taustoissa sämplätään?

24. 🇳🇴 Norja (1) - Thomas Bergersen (feat. Merethe Soltvedt) - Children of the Sun
Alku kuulostaa jotenkin niin tyypilliseltä Kuppilan raadin biisiltä. :heh: Kuitenkin kun alkuun päästiin, paljastui sieltä erinomainen melodia. Ehkä kuitenkin olisin tosiaan itse jättänyt tuota elokuvamaista paisuttelua vähemmälle. Hyvä tsipale kaikesta huolimatta.

25. 🇨🇭 Sveitsi - Luca Hänni – POWDER
Vahva, aika helposti omaksuttava melodia kertsissä. Vähän tulee jopa joululaulukin mieleen, mikä on pelkästään positiivista.

26. 🇳🇴 Norja (2) - Innertier - Langt igjen å gå (feat. Lex Press)
Tarttuva jytke, johon norja sopii aivan erityisen hyvin. Biisistä ja videon talvimaisemista tuli oikein hyvä talvifiilis.

27. 🇵🇹 Portugali - Madredeus - Ao Longe o Mar
Onpas hieno ja todella portugalilainen tunnelmapala. <3 Tällaisella "oikealla musiikilla" olisin mielelläni nähnyt Portugalin voittavan viisut kerran jos toisenkin.

28. 🇹🇷 Turkki – Emrah Karaduman - Cevapsız

Toimiva etnomausteita sisältävä poppis, jossa hypnoottinen turkin kieli suorastaan kutsuu tanssilattialle. Olisivatpa Turkin etnopop-viisutkin olleet enemmän tällaisia.

29. 🇪🇪 Viro – IIRIS – Melyse
Hyvä ja oikein kansainvälisen kuuloinen biisi etelänaapurista. Kertsi on vahva, ja onhan kokonaisuudessa muutenkin mukavasti asennetta ja omaperäisyyttä.

30. 🇮🇹 Italia (2) – Laura Branigan – Self Control
Radion pakkosyöttö sai jossain vaiheessa kyllästymään aika vahvasti tähän, mutta pientä toipumista on onneksi tähän raatiin mennessä ehtinyt tapahtua. Ymmärrän kyllä täysin tämän hitteyden, sillä onhan tässä upea ja kohtalokaskin melodia. Soundimaailmasta löytyy myös kaikkea mielenkiintoista ja mukavan kasaria.

31. 🇸🇪 Ruotsi (2) - Amaranthe - Drop Dead Cynical
Edellisten voittajien jalanjäljillä ollaan selvästi, ja kyllähän tällainen vaan aina toimii ja erottuu. Mahtipontisuutta ja tarttuvuutta löytyy, mutta ei tämä aivan yhtä helposti omaksuttava ole kuin joku Amaranth esimerkiksi. Kyllä suomalaiset osaavat ainakin tässä asiassa ruotsalaisia paremmin. :heh:
ESC24 TOP-10: 1. Kroatia 2. Itävalta 3. Liettua 4. Norja 5. Alankomaat 6. Iso-Britannia 7. Latvia 8. Azerbaidžan 9. Ruotsi 10. Viro

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Nyt mua on lisäkuunteluiden jälkeen alkanut jopa vähän kaduttaa, että jätin yhden tietyn biisin niin pienille pisteille. :puna: Aiemmin ei ole oikein mikään kaduttanut, mutta nyt kaduttaa.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20448
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Serduchka kirjoitti: 10 Marras 2018, 00:46 Nyt mua on lisäkuunteluiden jälkeen alkanut jopa vähän kaduttaa, että jätin yhden tietyn biisin niin pienille pisteille.
Pisteiden muuttamista jälkikäteen ei ole ainakaan säännöissä kielletty.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Hazard kirjoitti: 10 Marras 2018, 01:14
Serduchka kirjoitti: 10 Marras 2018, 00:46 Nyt mua on lisäkuunteluiden jälkeen alkanut jopa vähän kaduttaa, että jätin yhden tietyn biisin niin pienille pisteille.
Pisteiden muuttamista jälkikäteen ei ole ainakaan säännöissä kielletty.
Vahvistakoon joku! Lähetän uudet pisteet antsa798:lle, jos sopii.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

^ Siellä se katuu. Sopii, sopii! Pisteitään saa muokata keskiviikkoiltaan saakka.
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

:megafoni: Puolet pisteytysajasta mennyt ja vielä noin neljä/viisi päivää pisteytysaikaa jäljellä. 1/3 on hoitanut osuutensa.
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
klaus-12
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7505
Liittynyt: 27 Helmi 2014, 19:01

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja klaus-12 »

Toivon todella, että osallistujamäärä rajataan tulevaisuudessa tai ne semifinaalit otetaan käyttöön. Toivottavasti jo ensi raadissa. Nyt on vaikea löytää aikaa käydä näitä läpi ajatuksen kanssa, kun kappaleita on näin hirveä kasa kerrallaan prosessoitavaksi. :tajuton:
Žvižej fucked up the solo

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3391
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

^ Joo ens raadissa vois olla semifinaalit mä en tota rajattua osallistujamäärää kannata
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Niin moni ei halunnut semifinaaleja, joten olisiko kuitenkin rajattu osallistumäärä vaikkapa 26:teen hyvä? Kannatan kyllä jotain muutosta, kun kerran itsekin jouduin muuttamaan pisteitä kymppikärjen biiseistäni. :heh:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Nevski
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2488
Liittynyt: 14 Maalis 2009, 15:32

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Nevski »

Olisiko rajaus sitten silleen, kuten muinoin viisuissa, että huonoiten pärjänneet joutuvat pitämään "välivuoden" ? :D Vai 26 nopeinta ilmoittautunutta pääsee mukaan (tämä olisi hieman inhottava tapa)?

Jos semit olisi, pitäisikö semikierrokset vetää nopeutetussa tahdissa, muuten yksi levyraati venyy melkein kuukauden mittaiseksi.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Minusta tuo nopeiten ilmoittautuneet ei ole ollenkaan inhottava tapa valita osallistujia. Jos olet hidas, niin sitten olet. Tuo aiempi viisutapa sen sijaan tuntuu kovin parhaat päivänsä nähneeltä, joten ei välttämättä sitä ainakaan käyttöön.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20448
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Semifinaalit sitten mieluummin kuin se, että jätettäisiin joku ulkopuolelle.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Semifinaalien myötä olisi ainakin tilaa vaikka peräti 52:lle osallistujalle, jos molempiin tulisi se 26 kilpailijaa. :heh: Ne täytyisi tosiaan vaan toteuttaa tiuhemmalla tahdilla tai ainakin päällekkäin viikon aikana molempien äänestykset auki, niin saataisiin yksi raati aina purkkiin kahdessa viikossa (+ biisien lähetysaika siihen päälle).
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3391
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Jos tulis semifinaalit nii vois jokasessa olla n. 4 päivää pisteytysaikaa (sf1, sf2 ja finaali)
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Kyllä tuo minulle ehkä riittää, muttei välttämättä kaikille. :eiei: Minusta olisi parempi laittaa 1. semifinaali ja 2. semifinaali erillisiin ketjuihin ja antaa molemmille päällekkäin viikko äänestysaikaa. Sitten finaalille myös se viikko.
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 6 - Kuin Silloin Ennen

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

En suosittele Viisuilijan aikataulua. Tälläkin hetkellä vain 13/31 on äänestänyt. Ja tuossa olisi kyllä myös aika jäätävä homma raadin pitäjälle.
Viimeksi muokannut antsa798, 11 Marras 2018, 16:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Vastaa Viestiin