Rapsodia on jotenkin aivan yli-inhimillinen. Elämässä on todella harvoja asioita, joihin on onnistuttu kiteyttämään näin vaikuttava tunnelataus - ja sitten ymmärrän, että eihän siihen mitään yli-inhimillistä tarvita: vain pari italialaista lauluntekijää, muusikot ja tulkinta.
Ollaan nyt Mian äänestä mitä mieltä tahansa, laulun ainutlaatuisuuteen vaikuttaa juuri tämä tulkinta - siinä pystytään tuomaan tähän kolmeminuuttiseen elämyksellistä tunnetta, mihin ei pelkkä vaikuttava sanoitus pystyisi. 
Rapsodia on veretseisauttava elämys, jonka kokee. Ilokseni olen huomannut, että elämys sopii vielä niin monenlaisiin tunnelmiin. Tätä voi kuunnella silloin, kun kaikki ahdistaa, mutta myös silloin, kun kaikki menee helpottavan hyvin. Aina laulusta löytyy uusia ulottuvuuksia. Olisi ihan sula mahdottomuus, jos tällainen ei herättäisi voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Ihanaa, että Roope laittoi myös linkit noihin Mia Martinin San Remo -esityksiä.
Erityisesti suosikkini on vaikuttava Gli uomini non cambiano. Sitä ei pahenna se, että Paula Koivuniemi on levyttänyt laulun onnistuneesti (vaikka hieman kepeämällä tyylillä) suomeksi nimellä Muutu ei mies milloinkaan. Myös Paulan Pienokainen on tietääkseni alun perin Mian biisi (Bambolino, tjsp...?)
