ESC 2019: osallistujamaat

Euroviisut 2019 Israelissa
Lukittu
Avatar
jee euroviisut
Press
Press
Viestit: 19791
Liittynyt: 09 Helmi 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja jee euroviisut »

^Sori jos toistan itseäni, mutta minusta tuossa uutisessa ei ollut oikein mitään yllättävää tai uutisoimisen arvoista. Tilanne on edelleenkin pysynyt samana, eli EBU:n jäsenyyteen vaaditaan ensin Kansainvälisen televiestintäliiton jäsenyyttä, ja kyseessä on YK:n alainen järjestö, joten ko. järjestön jäsenyyttä ei saa juurikaan helpommin kuin YK:n täysjäsenyyttä. Ja YK:n täysjäsenyydestä Kosovon on aika turha unelmoida, sillä edelleenkään kaksi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvää jäsenmaata (Kiina ja Venäjä) ei tunnusta Kosovoa. Kosovon maailmanpoliittinen tilanne ei myöskään ole juuri muuttunut vuosikymmeneen, joten voinemme ekstrapoloida, ettei se ihan lähiaikoina muutukaan.

Sori, mutta minua jotenkin kyllästyttää tämä käytännössä hyvinkin aiheeton Kosovo-ankan vuodesta toiseen esille nostelu.

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

jee euroviisut kirjoitti: 07 Joulu 2018, 10:54 Sori, mutta minua jotenkin kyllästyttää tämä käytännössä hyvinkin aiheeton Kosovo-ankan vuodesta toiseen esille nostelu.
Minusta tuntuu, että sinua jotenkin kyllästyttää kaikkien "ankkojen" vuodesta toiseen esille nostelu. :heh: :roll:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
CottonJoel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5192
Liittynyt: 17 Heinä 2016, 13:13

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja CottonJoel »


Avatar
Valtsu
Laulaa viisuja
Laulaa viisuja
Viestit: 274
Liittynyt: 08 Elo 2018, 10:03

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Valtsu »

Luultavasti JESC:n voiton takia :heh:

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

:isobritannia: Kaksi kolmesta kappaleesta Ison-Britannian karsintoihin on kuulemma valittu. Tuntui jotenkin oudolta, ettei briteillä ole vielä omaa 2019-ketjuaan. :shock:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4003
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

Muokkaus: Siirsin Top-42 -listan Rouskun mainitsemaan ketjuun. Kiitos muistutuksesta ja linkistä Rouskulle.
Viimeksi muokannut Viisufani, 23 Joulu 2018, 18:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Paremman maailman puolesta.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41961
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Rousku »

^Eikös tuo sopisi paremmin tuonne Yleiskeskustelu edustuskappaleista ja karsinnoista -ketjuun?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Samiasd
Pelinhoitaja
Pelinhoitaja
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Kun tästä Suomen tilanteesta ja "panttaamisesta" on paljon puhuttu, päätin koostaa tällaisen listan siitä, mitä tiedämme mistäkin maasta.

Jaottelin vielä jokaisen otsikon alla maat järjestykseen värikoodein kaikki kunnossa, ihan hyvin ja todella vähän informaatiota.

Karsinta tulossa, kappaleita ei kuunneltavissa:
Australia: yksi kappale kuunneltavissa, pari artistia puuttuu vielä, finaali 9. helmikuuta
Georgia: karsinta Georgian Idol -kilpailun kautta, finaali 2. maaliskuuta
Islanti: kilpailijat julkaistaan 26. tammikuuta, finaali 2. maaliskuuta
Iso-Britannia: finaali 8. helmikuuta
Israel: karsinta käynnissä, finaali helmikuussa
Italia: kilpailijat kappaleineen tiedossa, finaali 9. helmikuuta
Kroatia: finaali 16. helmikuuta
Moldova: finaali 3. maaliskuuta
Montenegro: kilpailijat kappaleineen tiedossa, finaali 9. helmikuuta
Norja: kilpailijat julkaistaan 29. tammikuuta, finaali 2. maaliskuuta
Portugali: lauluntekijät tiedossa, finaali 2. maaliskuuta
Ruotsi: kilpailijat kappaleineen tiedossa, finaali 9. maaliskuuta
Saksa: kilpailijat kappaleineen tiedossa, finaali helmikuussa
Serbia: kilpailijat kappaleineen tiedossa, finaali 3. maaliskuuta
Slovenia: kilpailijat kappaleineen tiedossa, finaali helmikuussa
Suomi: artisti julkaistaan 29. tammikuuta, finaali 2. maaliskuuta
Tanska: finaali 23. helmikuuta
Ukraina: artistit tiedossa, finaali 23. helmikuuta
Valko-Venäjä: ei päivämääriä selvillä

Karsinta tulossa, kappaleet kuunneltavissa:
Espanja: finaali 20. tammikuuta
Latvia: finaali 16. helmikuuta
Liettua: kaikkia kappaleita ei vielä tiedossa, finaali 23. helmikuuta
Ranska: finaali 26. tammikuuta
Romania: finaali 17. helmikuuta
Tšekki: edustaja valitaan tammikuun aikana ja julkistetaan 28. tammikuuta
Unkari: muutama kappaleista ei vielä kuunneltavissa, finaali 23. helmikuuta
Viro: finaali 16. helmikuuta

Kappale jo valittu:
Albania
Kypros: kappaletta ei olla vielä kuultu

Artisti jo valittu:
Armenia

Sisäinen valinta, josta ei ole infottu enempää:
Alankomaat
Azerbaidžan
Irlanti
Itävalta
Kreikka

Sisäinen valinta, päivämäärä selvillä:
San Marino: julkaistaan 21. tammikuuta

Muut:
Malta: artistikarsinta X Factor -kilpailun kautta, finaali 26. tammikuuta
Sveitsi: sisäinen karsinta, muutamat kappaleista kuunneltavissa, valinta julkaistaan maaliskuussa

Ei tiedossa mitään:
Makedonia
Puola
Belgia
Venäjä: artisti julkaistaan aikaisintaan tammikuun lopussa
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Samiasd kirjoitti: 07 Tammi 2019, 08:13 Tanska: finaali 23. tammikuuta
Tarkoitat kai 23. helmikuuta?
Samiasd kirjoitti: 07 Tammi 2019, 08:13 Espanja: finaali helmikuussa
Mä oon ollut siinä uskossa, että Espanjan finaali kisattaisiin jo tässä kuussa. :mitvit:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Samiasd
Pelinhoitaja
Pelinhoitaja
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

Serduchka kirjoitti: 07 Tammi 2019, 08:22
Samiasd kirjoitti: 07 Tammi 2019, 08:13 Tanska: finaali 23. tammikuuta
Tarkoitat kai 23. helmikuuta?
Hupsista, niin tietenkin. :joojoo:
Serduchka kirjoitti: 07 Tammi 2019, 08:22
Samiasd kirjoitti: 07 Tammi 2019, 08:13 Espanja: finaali helmikuussa
Mä oon ollut siinä uskossa, että Espanjan finaali kisattaisiin jo tässä kuussa. :mitvit:
Vähän kahdenlaista informaatiota tästäkin ollut. Näemmä Wikipediankin mukaan jo tammikuussa.
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Samiasd
Pelinhoitaja
Pelinhoitaja
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

^ ESCKAZin Andy sanoo, että ei välttämättä.

kuva
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Just. :roll: Feikkiuutisia ja karsintojen semifinaalipäivien siirtelyitä. Niistä on viisukausi 2019 tehty. :heh:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Samiasd
Pelinhoitaja
Pelinhoitaja
Viestit: 14530
Liittynyt: 19 Tammi 2010, 01:47

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Samiasd »

^ Hieman turha uutinen, kun ei edes kerrota, minkälaisia muutoksia on tehty. :roll:
I will take the fight, I will stay up all night
I'm not running away
Mun jearán áddjás
Chain me to the wall, they cannot break us all
I'm not running away

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

^ Vaihtoonmeno kuin vaihtoonmeno... ei tuossa mielestäni mitään turhaa ole edes ilmoittaa, että tiimi menee vaihtoon. :sorivaan:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Viisufani
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4003
Liittynyt: 25 Tammi 2012, 17:59

Re: ESC 2019: osallistujamaat

Viesti Kirjoittaja Viisufani »

Katsoin eilen, että kumpi, Albania vai Espanja, on Viisukuppilan väen kesken suositumpi. Yllätyin Espanjan euroviisun suosiosta. Varsinaisesta suosiostahan ykkössijojen määrä ei vielä tässä vaiheessa kerro. Täytyy kuitenkin muistaa, että kuunneltavissa on vasta kaksi euroviisua, mutta laskin kuitenkin 45 top-listaa, joita täällä viisupuntareiksi sanotaan.

Otin huomioon ne "viisupuntarit" joissa molemmat maat ovat mukana ja joista näkyy se, kumpaa euroviisua Viisukuppilan käyttäjä pitää parempana. Albanian euroviisua pitää parempana 22 käyttäjää ja Espanjan euroviisua parempana pitää 23 Viisukuppilan käyttäjistä, jotka "viisupuntarin" ovat kirjoittaneet.
Paremman maailman puolesta.

Lukittu