Päätösgaala 2018: valmistelut

Fiumi di parole - sanoita itse euroviisuja
Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5319
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Kauden 2018 päätösgaala
Valmistelut

"Karstana maa aukeaa
Turvallisuutta toiko liekinheitin?
En kommentoi
Alkunsa taas roihu jos saa
On turvanamme liekinheitin
On liekinheitin"


Näin otettiin kantaa viime vuonna päätösgaalan voittaneessa sanoituksessa :venaja: Tulta päin. Sekä voittotekstin että toiseksi sijoittuneen tekstin :alankomaat: Katsot kauempaa oli kynäillyt sziget. Palkintokorokkeen täydensi :suomi: nkorpin Viimeinen sisko.

Sanoituskilpailujen liekki ei ehkä pala yhtä kirkkaana kuin joskun ennen muinoin, mutta tästä huolimatta vuoden 2018 edustuskappaleisiin tehtiin kuluneella kaudella yhteensä 107 sanoitusta. Nyt on aika valita niistä paras.

Gaalan paikkajako:

Kauden 17 voittosanoitusta ovat gaalassa mukana automaattisesti. Omavalintaisia ei-voittaneita sanoituksia otetaan mukaan seuraavasti:

- Jokainen osallistuja, joka on kirjoittanut 1–13 sanoitusta edustuskappaleisiin, saa yhden omavalinnan.
- Jokainen osallistuja, joka on kirjoittanut 14–27 sanoitusta edustuskappaleisiin, saa kaksi omavalintaa.
- Jokainen osallistuja, joka on kirjoittanut 28–43 sanoitusta edustuskappaleisiin, saa kolme omavalintaa.
- Jokainen osallistuja, joka on saanut yhdestä neljään hopea- tai pronssimitalia, saa yhden omavalinnan.
- Jokainen osallistuja, joka on saanut vähintään viisi hopea- tai pronssimitalia, saa kaksi omavalintaa.

Mitali- ja osallistumisaktiivisuuspaikat ovat kumulatiivisia, joten omavalintapaikkoja voi saada enintään 2+3 = 5. Paikkajako näyttää tältä:

- 5 omavalintaa: granaattiomena, sziget
- 4 omavalintaa: TomppaJr
- 1 omavalinta: akuankka13, jdjj22, wigwam, ESC93, itikka, TOMitu, UFOPOLI*, -Statler-

* UFOPOLI olisi sääntöjen puitteissa oikeutettu kahteen omavalintaan, mutta hänellä ei ole mitä valita.

Omavalintojen käyttö tulee vahvistaa joko tässä ketjussa tai yksityisviestillä sunnuntaihin 20.1. klo 18:00 mennessä. Takaraja sanoitusvalinnoille on sama. Jos paikkoja jää käyttämättä, ne eivät siirry eteenpäin muille sanoittajille.

Muuta tietoa:

- Gaala koostuu finaalista ja kahdesta semifinaalista. Kummastakin semifinaalista kärkikymmenikkö jatkaa finaaliin.
- Saman kappaleen eri sanoitukset kilpailevat eri semifinaaleissa jos mahdollista.
- Saman sanoittajan eri sanoitukset pyritään jakamaan semifinaaleihin mahdollisimman tasaisesti.
- Gaalatekstejä saa vähäisissä määrin korjata alkuperäisestä kilpailuversiosta. Korjausoikeus koskee niin voittaneita kuin ei-voittaneitakin tekstejä. Korjaukset eivät saa muokata tekstin perusluonnetta. Lähettäkää korjatut versiot sanoituksistanne minulle yksityisviestillä.
- Alimmat pisteet pudottava sääntö ei ole käytössä gaalassa. Muut tavalliset äänestyssäännöt ovat voimassa. Äänestysvelvollisia kummassakin semissä ovat ne, joilla on kyseisessä semissä oma sanoitus mukana. Finaalissa äänestysvelvollisia ovat finaaliin ainakin yhden sanoituksensa saaneet. Sekä semifinaaleissa että finaalissa kaikilla Viisukuppilaan rekisteröityneillä nimimerkeillä on äänestysoikeus.
- Sekä semifinaaleissa että finaalissa käytetään euroviisupisteytystä (12–10–8–7–6–5–4–3–2–1). Tie-break-sääntö on sama kuin Eurovision laulukilpailussa eli tasapisteissä edelle sijoittuu ensisijaisesti se, joka on saanut pisteitä useammalta äänestäjältä. Jos tämä ei tuo ratkaisua, verrataan täysien pisteiden määrää. Jos sekin on tasan, katsotaan, kumpi on saanut useammin 10, 8, 7, ... pistettä, kunnes ratkaisu löytyy.

Alustava aikataulu:

su 20.1. klo 18:00 sanoitusvalintojen ja osallistumisvahvistusten takaraja
ma 21.1. klo 20:00 tekstimuokkausten takaraja
ma 21.1. klo 23:59 mennessä semifinaalien äänestys avataan

to 31.1. klo 20:00 semifinaalien äänestys päättyy
pe 1.2. semifinaalien tulokset julkaistaan, finaali avataan
ma 11.2. klo 20:00 finaalin äänestys päättyy, tulokset julkaistaan samana iltana

Oletusvalinnat:

Alapuolelta löytyvät cup-pisteisiin perustuvat oletusvalinnat. Gaalaan saa myös valita sanoituksia tämän listan ulkopuolelta. Oletusvalinnat lihavoitu, vahvistetut valinnat korostettu sinisellä. Jokaiselta on listattu kaksi kertaa niin paljon sanoituksia kuin omavalintapaikkoja on, yhden omavalinnan sanoittajilta kuitenkin kolme sanoitusta. Osalla sanoituksia on vähemmän, joten heiltä on listattu kauden koko tuotanto.

akuankka13:
1. Mene mene tekel u-farsin (Portugali) 55
2. Malli (Kypros) 38

ESC93:
1. Saavu, talvi! (Viro) 58
2. Luomispakko (Kreikka) 40
3. Väärin (Irlanti) 36

granaattiomena:
1. Mustaa (Unkari) 103
2. 3310 (Irlanti) 101
3. Rahvas (Viro) 101
4. Pikkujoulut (Moldova) 89
5. Peppua (Ruotsi) 85
6. Elävä pää (Kroatia) 81
7. Tyrmä (Venäjä) 79
8. Huligaani (Ukraina) 78
9. Työhakemus (Makedonia) 73
10. 16 and Pregnant (Australia) 71

itikka:
1. The Luukku (Moldova) 83
2. Sukupolvet (Kreikka) 62

jdjj22:
1. Toistaa (Montenegro) 67
2. Oi säätiedotus! (Belgia) 40
3. Leijumaan (Makedonia) 40

sziget:
1. Helteessä (Montenegro) 106
2. Kaboom (Malta) 104
3. Sienimetsässä (Espanja) 100
4. Ilmasota (Sveitsi) 99
5. Viimeinen näytös (Ukraina) 98
6. Kuolleiden armo (Portugali) 96
7. Matkustaja (Albania) 89
8. Stand up (Latvia) 88
9.Millä pääsee irti? (Italia) 87

10. Refleksio (Puola) 81

TOMItu:
1. Muistot (Suomi) 42

TomppaJr:
1. Josefiina (Kesä '06) (Australia) 94
2. Akateeminen tuska (Suomi) 88
3. Mersu (Ranska) 79
4. Rakkaus sattuu (Alankomaat) 78
5. Armeijan naiset (Tanska) 69
6. Legenda (Viro) 66
7. Karaistuu (Venäjä) 62
8. Some (Israel) 62

UFOPOLI:
1. Jää (Kypros) 83

wigwam:
1. Milloin? (Unkari) 74
2. Kunnes kongi soi (Tanska) 49
3. Haamut (Hoppee ei oo häppee) (Suomi) 36

Täältä löytyy kokonainen luettelo kauden sanoituksista cup-pisteineen.
Viimeksi muokannut granaattiomena, 20 Tammi 2019, 17:16. Yhteensä muokattu 12 kertaa.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5319
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Lähettelin yksityisviestejä muutamille harvemmin tällä kaudella sanoittaneille siltä varalta, että eivät välttämättä ole huomanneet gaalaavalmistelujen olevan käynnissä.

Vielä neljää tuntia vaille viikko vahvistuksiin ja valintoihin. :joojoo:
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
ESC93
Siivooja
Siivooja
Viestit: 16189
Liittynyt: 26 Maalis 2010, 15:35
Paikkakunta: Järvenpää / ex-Nastola
Viesti:

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja ESC93 »

Mennään oletusvalinnalla. :estonia:
Kur protestojmë e nga dremitja kolektive zgjohemi
Ne përsërisim, përsërisim, përsërisim

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5319
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

-Statler- kieltäytyi ystävällisesti gaalapaikasta. Gaalan paikkaluku laskee 38:aan.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5319
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Tänä vuonna gaalassa...

:ukraina: Vastustetaan järjestelmää Huligaanin kanssa.

:moldova: Pidetään ikimuistoiset Pikkujoulut.

:kroatia: Kuunnellaan Elävän pään kammottavaa huutoa.

:ruotsi: Halutaan kiimaisesti Peppua.

:viro: Sekä tarjoillaan kokolihamakkaraa, koska Rahvas niin toivoi.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36771
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Valintani:

:suomi: Akateeminen tuska
:tanska: Armeijan naiset
:alankomaat: Rakkaus sattuu
:australia: Josefiina (Kesä '06)

Hioa täytyy vielä näitä kyllä.
Meow cat, please meow back.

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5319
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

:megafoni: 46 tuntia aikaa valintojen ja vahvistuksien tekemiseen ja 70 tuntia aikaa sanoitusmuokkauksiin.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
akuankka13
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 8894
Liittynyt: 10 Touko 2008, 13:08
Paikkakunta: Vanajan taka

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja akuankka13 »

Pitäydyn oletusvalinnassa. :joojoo:
Qaj.

Avatar
sziget
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 11922
Liittynyt: 03 Touko 2006, 20:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja sziget »

Millä pääsee irti, Sienimetsässä, Matkustaja, Stand up ja Ilmasota. :italia: :espanja: :albania: :latvia: :sveitsi:
If you only see one movie this year, it should be FRANKENHOOKER. - Bill Murray, 1990

Avatar
wigwam
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2922
Liittynyt: 27 Tammi 2006, 14:42
Paikkakunta: Kouvola

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja wigwam »

Täytyy kai se päätösgaalaan osallistua kun paikka olisi tarjolla höllemmän systeemin ansiosta ensimmäisen kerran 11(?) vuoteen. :D Kyyti on luultavasti kylmää, mutta osallistumisen ilosta lähden mukaan päivitetyllä versiolla oletusvalinnasta. :joojoo:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5319
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

All Aboard! Molempiin semifinaaleihin saatiin 19 sanoitusta. :tapu:

Sanoitukset on jaettu semifinaaleihin seuraavasti:

- Sekä voittaneet että ei-voittaneet sanoitukset on jaettu tasaisesti molempiin semifinaaleihin.
- Useammalla sanoituksella kisaavien sanoittajien työt on jaettu tasaisesti molempiin semifinaaleihin.
- 1. semifinaalissa kilpailee 7 sanoittajaa. 2. semifinaalissa kilpailee 8 sanoittajaa.
- Samaan viisuun tehdyt sanoitukset on sijoitettu eri semeihin. Suomesta ja Virosta on molemmista mukana kolme sanoitusta. Tupla-Suomi on sijoitettu 1.semifinaaliin ja Tupla-Viro 2. semifinaaliin.
- Myös samassa yhteiskilpailussa kisanneiden viisujen sanoitukset on pyritty sijoittamaan eri semifinaaleihin.

Semifinaalien esiintymisjärjestykset on arvottu ja ne näyttävät seuraavilta:

1.semifinaali:

01. Ilmasota
02. Pohjolan lämpöö
03. Sigmund Freud
04. Poika
05. Armeijan naiset
06. Huligaani
07. Pikkujoulut
08. Lääkärit
09. Akateeminen tuska
10. Mene mene tekel u-farsin
11. Nuorallatanssija
12. Matkustaja
13. Muistot
14. Kaunein rakkaus
15. Possupainia
16. Saavu, talvi!
17. Puu kaatuu
18. Peppua
19. Kaikkeus

2. semifinaali:

01. Milloin?
02. Lainaa vain
03. Rahvas
04. Sukupolvet
05. Toistaa
06. Josefiina (Kesä '06)
07. Kävelen
08. Parker
09. Sienimetsässä
10. Rakkaus sattuu
11. Jää
12. Kamil
13. Stand up
14. Millä pääsee irti?
15. Elävä pää
16. Abdi
17. Aika
18. Leikin prinsessaa
19. #MeToo

Päätin antaa sanoitusmuokkauksiin pari tuntia lisäaikaa, joten deadline niille on huomenna klo 20.00. Semifinaalien äänestys avataan myöhemmin samana iltana.
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Avatar
granaattiomena
Press
Press
Viestit: 5319
Liittynyt: 27 Helmi 2016, 21:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Päätösgaala 2018: valmistelut

Viesti Kirjoittaja granaattiomena »

Muokkausaika on ohi. Soulseek
It's better to pee in the sink
Than sink in the pee

:vessa:

Vastaa Viestiin