sziget kirjoitti: ↑06 Kesä 2019, 00:51
Jos materiaalikulut todella olisivat kynnyskysymys, tuki pitäisi kohdentaa sitä tarvitseville köyhimmille perheille. Maksuttomuus tarkoittaa, että hallitus törsää yli sata miljoonaa euroa keskiluokkaisten ja rikkaiden perheiden kirjaostoksiin.
Olet ihan oikeassa, että myös ne, joilla materiaaleihin olisi varaa itselläkin, hyötyisivät. Sama on toisaalta peruskoulu-uudistuksen myötä myös peruskoulussa. Tukiratkaisukaan ei olisi huono, mutta se pitäisi suunnitella erittäin huolellisesti, että juuri ne, jotka sitä tarvitsevat, saavat tukea ja riittävästi. Useat tuet ovat heikosti kohdistettuja ja säädettyjä. Esimerkkinä nostaisin opintotuen, jota saa käytännössä kuka vaan. Pappa betalar -lapset nostavat opintorahan sijoittamiseen, koska saavat tarvitsemansa rahat kotoa, ja vähävaraisille tuki ei kokonaisuudessaankaan riitä elämiseen, mutta toisaalta liiallinen työnteko ja lisäansiot johtavat tukien takaisinmaksuun. Ei kovin kannustavaa.
Pohdin, millä kriteereillä oppimateriaalitukea jaettaisiin. Omat tulot eivät voi olla kriteeri, koska hyvin harvalla toisen asteen opiskelijalla on töitä opiskelun ohessa, vanhempien tulot taas ovat ongelmallisia, koska hyvätuloinen vanhempi ei tuloistaan huolimatta välttämättä auta lastaan rahallisesti (kokemuksesta voin kertoa).
Noh, joka tapauksessa oppivelvollisuusiän nostamista nyt ainakin selvitetään. En usko, että maksuton toinen aste on perimmäinen syy, jonka vuoksi sitä tehdään, mutta se tulee uudistuksen mukana välttämättä.
sziget kirjoitti: ↑06 Kesä 2019, 00:51
Intoa löytyisi, jos kielitaidosta palkittaisiin, mutta suunta on ollut toinen. Sipilän hallitus loi pisteytysmallin, jossa pitkästä matematiikasta hyötyy aina eniten korkeakouluun haettaessa. Sitten tulevat ensimmäinen vieras kieli (käytännössä englanti) ja äidinkieli. Kaksikielisyys turvaa ruotsin aseman, muita kieliä saa opiskella lähinnä omaksi iloksi.
Tämä on erittäin, erittäin totta. Korkeakoulujen hakukriteerien pisteytyskäytännöt ovat käsittämättömät. Itse hain ja pääsin yliopistoon alalle, jossa matematiikkaa ei tarvita tai opiskella tilastomatematiikkaa enempää. Siitä huolimatta sain pitkän matematiikan magnasta enemmän hakupisteitä kuin opiskelemani pääaineen laudaturista, joka oli sijoitettu kaikkien reaaliaineiden ja lyhyiden kielien joukkoon arvottomimpaan kategoriaan.
Minun tapauksessani tosin äidinkieli ja pitkä kieli kuuluivat matikan lisäksi samaan, arvokkaimpien aineiden, kategoriaan. Keskipitkä kieli, eli toinen kotimainen oli jossain välillä.
Pitkä matematiikka on asetettu hakukriteereissä korkeaan asemaan riippumatta alasta. Minun mielestäni olisi hedelmällisempää keskustella sen merkityksen ylikorostuneisuudesta kuin jonkin yksittäisen kielen merkityksestä. Näen kuitenkin kielet melkolailla ainerajat ylittävästi hyödyllisinä kommunikoinnin ja tiedonsiirron välineinä. Korkeakouluihin hakevia ohjataan hyvin vahvasti pitkän matematiikan opiskeluun lukiossa ja sitä joutuvat opiskelemaan myös ne, joita aine ei kiinnosta ja joille se ei käytännössä tuo mitään lisäarvoa jo itsessään kattavan lyhyen matematiikan päälle.
Tässä olisi minun mielestäni erittäin hyvä paikka kohdistaa opiskelijoiden voimavaroja paremmin, vaikkapa juuri kielten opiskeluun. Jos ei-matemaattisilla aloilla pitkän matematiikan arvo ei olisi niin korostettu, vapautuisi monille opiskelijoille noin 4-5 kurssia käytettäväksi johonkin itselle hyödyllisempään aineeseen kuin pitkään matematiikkaan.