Levyraati 33: Fri?

Een speeldoos - foorumin omat levyraadit
Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36789
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Levyraati 33
Kuva
Fri?
Tervetuloa 33. levyraadin pariin. Lyhyestä virsi kaunis: tämä raati on aiheeltaan täysin vapaa. :joojoo: Mukana ei siis ole minkäänlaisia maa-, artisti-, hitti- tai muitakaan rajoituksia. Ainoastaan aiemmin levyraateihin osallistuneita kappaleita ei saa lähettää uudelleen. Kappaleiden lähetysaika alkaa tästä hetkestä ja päättyy keskiviikkona 11.12.2019 klo 18. Lähettäkää minulle tietoina edustusmaa, kappaleen esittäjä, kappaleen nimi ja YouTube-linkki.

Kappaleet jaetaan kahteen semifinaaliin, joista kummastakin jatkoon pääsee puolet biiseistä. Pisteyttää saa halutessaan molemmissa semeissä, mutta vain omassa semissään pisteyttäminen on pakollista. Ei-osallistujien äänet lasketaan yhteen kansainväliseen tuomaristoon, joka päättää viimeisen jatkoonmenijän niiden keskuudesta, jotka eivät normaalein pistein olisi päässeet finaaliin. Finaalissa kaikilla osallistujilla on pisteyttämisvelvollisuus. Semifinaaleissa on kymmenen päivää pisteytysaikaa, finaalissa viikko.

Mutta miksi sitten kysymysmerkki Fri:n perässä? Noh, pisteytysvaiheessa ilmenee pikku twisti, mutta siitä teidän ei tarvitse vielä murehtia. ;) Kyseessä ei ole mitään pelottavaa tai hirveää, sen voin paljastaa.
Meow cat, please meow back.

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36789
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Molempien semifinaalien pisteytyskaava on Euroviisuista tuttu 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1. Omassa semissään on pakko äänestää, mutta halutessaan saa äänestää molemmissa semeissä. Kummastakin semifinaalista finaaliin pääsee kymmenen eniten pisteitä kerännyttä kappaletta sekä yksi ulkopuolisten äänestäjien (eli toisen semifinaalin kilpailijoiden sekä raatiin osallistumattomien) päättämä finalisti niiden joukosta, jotka eivät muuten pääsisi finaaliin. Finaalissa kilpailee siis 22 kappaletta. Pisteytysaikaa on lauantaihin 21.12.2019 klo 19 saakka, minkä jälkeen saamme tulokset.

Twistinä raadissa toimii se, että anonymiteettiä ei ole. Tässä semifinaalit pelaajineen. :joojoo:

Semifinaali 1

1. Happy: 🇰🇿 Dias Ablayev - Арнаймын саған
2. BronZe: 🇺🇸🇬🇧 Cheat Codes & Little Mix - Only You
3. Maalaispoju: 🇺🇸 Kishi Bashi - Violin Tsunami
4. Mini3765: 🇫🇮 Bät & Ryyd - Ehtaa tavaraa
5. inomu: 🇰🇷 SUNMI - Heroine
6. antsa798: 🇳🇴 Highasakite - Lover, Where Do You Live?
7. MIH96: 🇺🇸 Spin Doctors - Two Princes
8. Hazard: 🇫🇮 Beast in Black - Blind and Frozen
9. ESC Addict 98: 🇮🇱 Omiki ft. Sagi Abitbul - Yumba
10. CottonJoel: 🇦🇺 Courtney Barnett - Dead Fox
11. Koirankuonolainen: 🇫🇮 Tapio Rautavaara - Kaamoskuu
12. akuankka13: 🇵🇭 Eyedress - Pussy Killer (Sexorcist)
13. jdjj22: 🇩🇪 Versengold - Haut mir kein' Stein
14. Erakkorapu: 🇺🇸 Pere Ubu - Life Stinks
15. Eveveve: 🇮🇳 Bloodywood - Jee Veerey
16. Jufo81: 🇬🇧 Depeche Mode - In Your Room
17. jiiii: 🇺🇸 Alicia Keys - Girl on Fire
18. Elizabeth: 🇦🇺 PNAU - Changa
19. ESC93: 🇳🇱🇫🇮 Armin van Buuren vs Tempo Giusto - Mr. Navigator (Extended Mix)
20. Hanhis: 🇺🇸 Lingua Ignota - DO YOU DOUBT ME TRAITOR
21. granaattiomena: 🇦🇺 Troye Sivan - BITE
22. klaus-12: 🇫🇮 NOOA - Did You Notice

SOITTOLISTA


Semifinaali 2

1. Tegu-: 🇬🇪 MokuMoku - Library
2. Snude: 🇮🇹 Tying Tiffany - Drownin'
3. Mymmeli: 🇬🇧🇨🇦 Feint & Boyinaband ft. Veela - Time Bomb
4. Nevski: 🇷🇺 Владимир Пресняков - Ты у меня одна
5. WildDance: 🇺🇸 One More Girl - Love Like Mine
6. Samiasd: 🇫🇮 Isac Elliot - Waiting Game
7. S-Tyyppi: 🇺🇸🇯🇲 CNCO, Meghan Trainor, Sean Paul - Hey DJ (Remix)
8. TomBoi: 🇬🇧 Everything Everything - Duet
9. Spartan kuningas: 🇺🇦 NK - Elefante
10. Queen: 🇹🇷 Şebnem Ferah - Yalnız
11. Serduchka: 🇫🇮 PVVMSK - Ylikersantti Kuivalainen
12. MuumiAnkka: 🇩🇪 Stanfour ft. Decco - Hearts Without a Home
13. Zazpikaleak: 🇸🇪 Lisa Ekdahl - Jag behöver inget mer
14. ratamo1: 🇺🇸🇸🇪🇯🇲 Major Lazer ft. Elliphant & Jovi Rockwell - Too Original
15. Nokikolari: 🇬🇧 Haux - Heartbeat
16. Terasbekoni: 🇦🇺 RÜFUS DU SOL - Underwater
17. wigwam: 🇦🇺 Tame Impala - Let It Happen
18. Viisuilija_110: 🇬🇧🇺🇸 Yungblud ft. Dan Reynolds - Original Me
19. UFOPOLI: 🇫🇮 Jenni Vartiainen - Missä muruseni on
20. TomppaJr: 🇮🇹 Senit - One Stop Shop
21. sziget: 🇦🇫 Aryana Sayeed - Bache Kabul
22. Pete: 🇰🇷 AOA - Come See Me
23. Timoteus: 🇬🇧 Enter Shikari - Destabilise

SOITTOLISTA



// Finaalin tiedot siirretty kakkosviestiin tulosten tieltä. :heh:

Pistekaavana toimii Euroviisuista tuttu 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1. Pisteyttämisaikaa on noin viikko, ja deadline sijaitsee seuraavassa ajanhetkessä: 28.12.2019 klo 19:00. Tulos-show seuraa heti sen perään. Pisteet lähetetään minulle tuttuun tapaan yksityisviestitse, ja pisteyttämisvelvollisia ovat kaikki finalistit. Finaalista karsiutuneille pisteyttäminen on enemmän kuin suotavaa, ja myös täysin raadin ulkopuoliset äänestäjät ovat enemmän kuin tervetulleita. Jos finalisti jättää finaalin pisteyttämättä, seuraa siitä automaattinen hylkäys.

Finaali

1. klaus-12: 🇫🇮 NOOA - Did You Notice
2. TomppaJr: 🇮🇹 Senit - One Stop Shop
3. Pete: 🇰🇷 AOA - Come See Me
4. Timoteus: 🇬🇧 Enter Shikari - Destabilise
5. Maalaispoju: 🇺🇸 Kishi Bashi - Violin Tsunami
6. Hazard: 🇫🇮 Beast in Black - Blind and Frozen
7. BronZe: 🇺🇸🇬🇧 Cheat Codes & Little Mix - Only You
8. Nevski: 🇷🇺 Владимир Пресняков - Ты у меня одна
9. Happy: 🇰🇿 Dias Ablayev - Арнаймын саған
10. Jufo81: 🇬🇧 Depeche Mode - In Your Room
11. Eveveve: 🇮🇳 Bloodywood - Jee Veerey
12. jiiii: 🇺🇸 Alicia Keys - Girl on Fire
13. inomu: 🇰🇷 SUNMI - Heroine
14. MuumiAnkka: 🇩🇪 Stanfour ft. Decco - Hearts Without a Home
15. antsa798: 🇳🇴 Highasakite - Lover, Where Do You Live?
16. S-Tyyppi: 🇺🇸🇯🇲 CNCO, Meghan Trainor, Sean Paul - Hey DJ (Remix)
17. Samiasd: 🇫🇮 Isac Elliot - Waiting Game
18. WildDance: 🇺🇸 One More Girl - Love Like Mine
19. Terasbekoni: 🇦🇺 RÜFUS DU SOL - Underwater
20. Snude: 🇮🇹 Tying Tiffany - Drownin'
21. Hanhis: 🇺🇸 Lingua Ignota - DO YOU DOUBT ME TRAITOR
22. Queen: 🇹🇷 Şebnem Ferah - Yalnız

SOITTOLISTA
Meow cat, please meow back.

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36789
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Tulokset

Levyraati 33.xlsx
(30.87 KiB) Tiedosto ladattu 55 kertaa


1. semifinaali

1. antsa798: 🇳🇴 Highasakite - Lover, Where Do You Live? - 107p.
2. BronZe: 🇺🇸🇬🇧 Cheat Codes & Little Mix - Only You - 98p.
3. Maalaispoju: 🇺🇸 Kishi Bashi - Violin Tsunami - 95p.
4. Jufo81: 🇬🇧 Depeche Mode - In Your Room - 84p.
5. Happy: 🇰🇿 Dias Ablayev - Арнаймын саған - 77p.
6. inomu: 🇰🇷 SUNMI - Heroine - 73p.
7. klaus-12: 🇫🇮 NOOA - Did You Notice - 69p.
8. Hanhis: 🇺🇸 Lingua Ignota - DO YOU DOUBT ME TRAITOR - 63p.
9. Eveveve: 🇮🇳 Bloodywood - Jee Veerey - 58p.
10. jiiii: 🇺🇸 Alicia Keys - Girl on Fire - 57p.
11. Elizabeth: 🇦🇺 PNAU - Changa - 50p. (8 äänestäjää, 1 x 12)
12. Erakkorapu: 🇺🇸 Pere Ubu - Life Stinks - 50p. (8 äänestäjää, 0 x 12)
13. granaattiomena: 🇦🇺 Troye Sivan - BITE - 49p.
14. Hazard: 🇫🇮 Beast in Black - Blind and Frozen - 48p.
15. Mini3765: 🇫🇮 Bät & Ryyd - Ehtaa tavaraa - 45p.
16. ESC Addict 98: 🇮🇱 Omiki ft. Sagi Abitbul - Yumba - 44p.
17. akuankka13: 🇵🇭 Eyedress - Pussy Killer (Sexorcist) - 40p.
18. jdjj22: 🇩🇪 Versengold - Haut mir kein' Stein - 38p.
19. CottonJoel: 🇦🇺 Courtney Barnett - Dead Fox - 37p.
20. MIH96: 🇺🇸 Spin Doctors - Two Princes - 34p.
21. Koirankuonolainen: 🇫🇮 Tapio Rautavaara - Kaamoskuu - 31p.
22. ESC93: 🇳🇱🇫🇮 Armin van Buuren vs Tempo Giusto - Mr. Navigator (Extended Mix) - 29p.

1. semifinaali, kansainvälinen tuomaristo

1. Hazard: 🇫🇮 Beast in Black - Blind and Frozen - 49p.
2. inomu: 🇰🇷 SUNMI - Heroine - 46p.
3. Eveveve: 🇮🇳 Bloodywood - Jee Veerey - 43p.
4. ESC Addict 98: 🇮🇱 Omiki ft. Sagi Abitbul - Yumba - 35p.
5. Elizabeth: 🇦🇺 PNAU - Changa - 29p. (8 äänestäjää)
6. jdjj22: 🇩🇪 Versengold - Haut mir kein' Stein - 29p. (5 äänestäjää)
7. Happy: 🇰🇿 Dias Ablayev - Арнаймын саған - 27p.
8. Maalaispoju: 🇺🇸 Kishi Bashi - Violin Tsunami - 23p. (4 äänestäjää)
9. Mini3765: 🇫🇮 Bät & Ryyd - Ehtaa tavaraa - 23p. (3 äänestäjää)
10. Koirankuonolainen: 🇫🇮 Tapio Rautavaara - Kaamoskuu - 22p.
11. BronZe: 🇺🇸🇬🇧 Cheat Codes & Little Mix - Only You - 18p. (3 äänestäjää)
12. klaus-12: 🇫🇮 NOOA - Did You Notice - 18p. (2 äänestäjää)
13. Hanhis: 🇺🇸 Lingua Ignota - DO YOU DOUBT ME TRAITOR - 17p.
14. granaattiomena: 🇦🇺 Troye Sivan - BITE - 16p.
15. Jufo81: 🇬🇧 Depeche Mode - In Your Room - 15p.
16. jiiii: 🇺🇸 Alicia Keys - Girl on Fire - 14p.
17. ESC93: 🇳🇱🇫🇮 Armin van Buuren vs Tempo Giusto - Mr. Navigator (Extended Mix) - 13p.
18. Erakkorapu: 🇺🇸 Pere Ubu - Life Stinks - 12p.
19. MIH96: 🇺🇸 Spin Doctors - Two Princes - 8p.
20. akuankka13: 🇵🇭 Eyedress - Pussy Killer (Sexorcist) - 4p.
21. antsa798: 🇳🇴 Highasakite - Lover, Where Do You Live? - 3p.
22. CottonJoel: 🇦🇺 Courtney Barnett - Dead Fox - 0p.


2. semifinaali

1. Pete: 🇰🇷 AOA - Come See Me - 103p.
2. Nevski: 🇷🇺 Владимир Пресняков - Ты у меня одна - 101p.
3. WildDance: 🇺🇸 One More Girl - Love Like Mine - 97p.
4. S-Tyyppi: 🇺🇸🇯🇲 CNCO, Meghan Trainor, Sean Paul - Hey DJ (Remix) - 95p.
5. MuumiAnkka: 🇩🇪 Stanfour ft. Decco - Hearts Without a Home - 73p.
6. Terasbekoni: 🇦🇺 RÜFUS DU SOL - Underwater - 67p.
7. Queen: 🇹🇷 Şebnem Ferah - Yalnız - 66p. (12 äänestäjää)
8. Samiasd: 🇫🇮 Isac Elliot - Waiting Game - 66p. (10 äänestäjää)
9. Snude: 🇮🇹 Tying Tiffany - Drownin' - 61p.
10. TomppaJr: 🇮🇹 Senit - One Stop Shop - 55p.
11. Spartan kuningas: 🇺🇦 NK - Elefante - 54p.
12. UFOPOLI: 🇫🇮 Jenni Vartiainen - Missä muruseni on - 53p. (10 äänestäjää, 1 x 12)
13. Timoteus: 🇬🇧 Enter Shikari - Destabilise - 53p. (10 äänestäjää, 0 x 12)
14. Serduchka: 🇫🇮 PVVMSK - Ylikersantti Kuivalainen - 52p.
15. ratamo1: 🇺🇸🇸🇪🇯🇲 Major Lazer ft. Elliphant & Jovi Rockwell - Too Original - 49p.
16. TomBoi: 🇬🇧 Everything Everything - Duet - 47p.
17. Zazpikaleak: 🇸🇪 Lisa Ekdahl - Jag behöver inget mer - 45p.
18. wigwam: 🇦🇺 Tame Impala - Let It Happen - 39p. (8 äänestäjää)
19. sziget: 🇦🇫 Aryana Sayeed - Bache Kabul - 39p. (5 äänestäjää)
20. Mymmeli: 🇬🇧🇨🇦 Feint & Boyinaband ft. Veela - Time Bomb - 37p.
21. Nokikolari: 🇬🇧 Haux - Heartbeat - 33p.
22. Viisuilija_110: 🇬🇧🇺🇸 Yungblud ft. Dan Reynolds - Original Me - 26p.
23. Tegu-: 🇬🇪 MokuMoku - Library - 23p.

Semifinaali 2, kansainvälinen tuomaristo

1. Timoteus: 🇬🇧 Enter Shikari - Destabilise - 49p.
2. Tegu-: 🇬🇪 MokuMoku - Library - 40p.
3. Terasbekoni: 🇦🇺 RÜFUS DU SOL - Underwater - 39p.
4. wigwam: 🇦🇺 Tame Impala - Let It Happen - 38p.
5. TomBoi: 🇬🇧 Everything Everything - Duet - 35p.
6. Samiasd: 🇫🇮 Isac Elliot - Waiting Game - 32p. (5 äänestäjää, 1 x 12, 0 x 10, 1 x 8)
7. Snude: 🇮🇹 Tying Tiffany - Drownin' - 32p. (5 äänestäjää, 1 x 12, 0 x 10, 0 x 8)
8. Nokikolari: 🇬🇧 Haux - Heartbeat - 32p. (4 äänestäjää)
9. S-Tyyppi: 🇺🇸🇯🇲 CNCO, Meghan Trainor, Sean Paul - Hey DJ (Remix) - 32p. (3 äänestäjää)
10. UFOPOLI: 🇫🇮 Jenni Vartiainen - Missä muruseni on - 31p.
11. ratamo1: 🇺🇸🇸🇪🇯🇲 Major Lazer ft. Elliphant & Jovi Rockwell - Too Original - 28p.
12. Nevski: 🇷🇺 Владимир Пресняков - Ты у меня одна - 27p. (4 äänestäjää)
13. WildDance: 🇺🇸 One More Girl - Love Like Mine - 27p. (3 äänestäjää)
14. Pete: 🇰🇷 AOA - Come See Me - 26p.
15. MuumiAnkka: 🇩🇪 Stanfour ft. Decco - Hearts Without a Home - 20p.
16. TomppaJr: 🇮🇹 Senit - One Stop Shop - (4 äänestäjää)
17. Spartan kuningas: 🇺🇦 NK - Elefante - 19p. (3 äänestäjää)
18. Serduchka: 🇫🇮 PVVMSK - Ylikersantti Kuivalainen - 12p.
19. Viisuilija_110: 🇬🇧🇺🇸 Yungblud ft. Dan Reynolds - Original Me - 11p.
20. Mymmeli: 🇬🇧🇨🇦 Feint & Boyinaband ft. Veela - Time Bomb - 10p.
21. Zazpikaleak: 🇸🇪 Lisa Ekdahl - Jag behöver inget mer - 8p.
22. sziget: 🇦🇫 Aryana Sayeed - Bache Kabul - 7p.
23. Queen: 🇹🇷 Şebnem Ferah - Yalnız - 6p.


Finaali

1. Terasbekoni: 🇦🇺 RÜFUS DU SOL - Underwater - 141p.
2. Nevski: 🇷🇺 Владимир Пресняков - Ты у меня одна - 140p.
3. WildDance: 🇺🇸 One More Girl - Love Like Mine - 137p.
4. BronZe: 🇺🇸🇬🇧 Cheat Codes & Little Mix - Only You - 131p.
5. antsa798: 🇳🇴 Highasakite - Lover, Where Do You Live? - 129p.
6. S-Tyyppi: 🇺🇸🇯🇲 CNCO, Meghan Trainor, Sean Paul - Hey DJ (Remix) - 128p.
7. inomu: 🇰🇷 SUNMI - Heroine - 125p.
8. Pete: 🇰🇷 AOA - Come See Me - 122p.
9. Happy: 🇰🇿 Dias Ablayev - Арнаймын саған - 121p.
10. Hazard: 🇫🇮 Beast in Black - Blind and Frozen - 119p.
11. Eveveve: 🇮🇳 Bloodywood - Jee Veerey - 115p.
12. klaus-12: 🇫🇮 NOOA - Did You Notice - 110p.
13. Jufo81: 🇬🇧 Depeche Mode - In Your Room - 107p.
14. MuumiAnkka: 🇩🇪 Stanfour ft. Decco - Hearts Without a Home - 105p.
15. Timoteus: 🇬🇧 Enter Shikari - Destabilise - 95p. (15 äänestäjää)
16. Queen: 🇹🇷 Şebnem Ferah - Yalnız - 95p. (14 äänestäjää)
17. Maalaispoju: 🇺🇸 Kishi Bashi - Violin Tsunami - 94p.
18. Hanhis: 🇺🇸 Lingua Ignota - DO YOU DOUBT ME TRAITOR - 86p.
19. Samiasd: 🇫🇮 Isac Elliot - Waiting Game - 74p.
20. Snude: 🇮🇹 Tying Tiffany - Drownin' - 71p.
21. jiiii: 🇺🇸 Alicia Keys - Girl on Fire - 68p.
22. TomppaJr: 🇮🇹 Senit - One Stop Shop - 65p.
Meow cat, please meow back.

Avatar
ESC Addict 98
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4270
Liittynyt: 18 Tammi 2014, 17:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja ESC Addict 98 »

Varattu.

Edit. ei vaineskaan :rofl: Kiva, että on joku pikku twisti tiedossa, tälle vapaudelle oli toki tilausta tässä vaiheessa mutta jotain väriä on kuitenkin oltava!
🇪🇸 Eaea 🇱🇹 Sentimentai 🇺🇦 Shum 🇺🇦 Solovey 🇸🇮 Sebi 🇨🇾 Fuego 🇱🇻 Line 🇲🇪 The Real Thing 🇬🇪 Warrior 🇦🇿 Start a Fire 🇲🇪 Igranka
🇦🇱 Suus 🇮🇹 Madness of Love 🇷🇺 Lost and Forgotten 🇱🇻 Probka 🇵🇹 Senhora do mar 🇷🇺 Song #1 🇹🇷 Süper Star 🇹🇷 Rimi rimi ley 🇪🇪 Tii

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36789
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Unohtui kertoa, mitä haluan teiltä. Maa, esittäjä, biisi ja YouTube-linkki riittävät oikein hyvin. :joojoo:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6527
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Jee! Tavalliset semitkin tulossa pitkästä aikaa. :surrur: Onko myös entiset raatibiisit ja viisubiisit vapaata riistaa? :kaunis:

Avatar
Requel
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 7557
Liittynyt: 29 Syys 2016, 13:32

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Requel »

Ihana vapaa aihe, mutta twisti pelottaa vähän etten ehkä haluaisi mitään rakkainta suosikkiani käyttää. :mrgreen:
👼 Definitely not an angel 👼
:twisted: but I'm not that evil, ya know? :twisted:

Avatar
antsa798
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5352
Liittynyt: 17 Helmi 2018, 10:58
Paikkakunta: Espoo

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja antsa798 »

Miellyttävä teema, vaikkakin twisti vähän jännittää mitä sitä oikein uskaltaakan uhrata. :heh: Vaikeuden kyllä tuo valita monien kymmenien kappaleiden väliltä. Harvinaista herkkua! :hihi:
Viimeksi muokannut antsa798, 26 Marras 2019, 23:31. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
We're like fire and gasoline
Come and light it up with me
So high on adrenaline
You're my adrenalina

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36789
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Hanhis kirjoitti: 26 Marras 2019, 23:16 Onko myös entiset raatibiisit ja viisubiisit vapaata riistaa? :kaunis:
Aivan, entiset raatibiisit ovat tosiaan ainoat kielletyt kappaleet. :joojoo:
Meow cat, please meow back.

Avatar
wigwam
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2922
Liittynyt: 27 Tammi 2006, 14:42
Paikkakunta: Kouvola

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja wigwam »

Tähän paikkaan ja aikaan oikein hyvä teema. :peukku: Ja Fri? on yksi suosikeistani suomiviisuista. <3 Liika vapaus ja valinnanvara on ainakin itselleni hankalaa, joten ihan helppo teema ei ole mulle tämä. Mihin suuntaan sitä tästä lähtisi? :miettii:
www.sodadream.is
Dare to Dream

Avatar
Tegu
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 5573
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 00:44

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Tegu »

Vähän samaa kuin muillakin.. Niin vapaa teema, ettei oikein tiedä mitä lähettää. Twististä plussaa tässä vaiheessa, saa nähdä olenko samaa mieltä vielä sen ilmettyä. :D Ja oikeastaan vähän harmi, ettei twistiä tarvitse pelätä. Tulee siis luultavasti alittamaan odotukset. :heh:
Viimeksi muokannut Tegu, 26 Marras 2019, 23:27. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16945
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Happy »

Pääsin nyt käyttämään biisin jota oon pantannu aika pitkään, joten tän raadin jälkeen mul ei oo enää sellasiii biisei joita janoaisin Levyraateihin mukaan, huh :ihana:
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36789
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Twististä vielä sen verran, että sitä ei siis oikeasti tarvitse pelätä. Mitään pahaa teidän kappaleillenne ei tehdä eikä niitä nolata julkisesti tai uhrata epäjumalille tai vastaavaa. :heh:
Meow cat, please meow back.

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20446
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Päässäni pyörii ajatuksia twististä. Äänestetäänkö sittenkin huonoimpia kappaleita? Vaihdetaanko kappaleet? Mitä, missä ja miksi? Mieleeni tuli myös idea, jossa kaikki kappaleiden lähettäjät julkistettaisiin jo pisteytysvaiheessa. Jollain tavalla kiehtova ajatus.
Got a fire and a country heart 🔥

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12832
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Olen harkinnut osallistuvani levyraatiin ensi kertaa. :surrur:

Avatar
jdjj22
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 2968
Liittynyt: 29 Maalis 2014, 20:58

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja jdjj22 »

Joo'o, mitähän sitä sitten valitsisi (kylmä hiki kihoaa otsalle :draamaa: ) Jaa niin, hauska sattuma että aiemmin
tänään kuuntelin Fri?:n autossa muun 1990 tarjonnan ohella.
Pieni ripaus örgyn pörgöniä parantaa viisua kuin viisua - Terveisiä kielipuolueesta :kaunis:
Kaikesta pitäisi olla jotain mieltä ja jos et ole, olet kuukauden joka toinen lauantai Putinin tukija,
joka syö makkarakeittoa suoraan saappaasta.

Avatar
Aleksi
Majakanvartija
Majakanvartija
Viestit: 20446
Liittynyt: 06 Joulu 2010, 11:16
Paikkakunta: Hamina

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Aleksi »

Ilmeisesti viisukappaleetkin ovat vapaata riistaa, joten mikäs sen parempi idea, kuin lähettää itse "Fri?" raatiin? :heh: Tarttuukohan kukaan tähän.
Got a fire and a country heart 🔥

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Rousku »

TomppaJr kirjoitti: 26 Marras 2019, 23:25
Hanhis kirjoitti: 26 Marras 2019, 23:16 Onko myös entiset raatibiisit ja viisubiisit vapaata riistaa? :kaunis:
Aivan, entiset raatibiisit ovat tosiaan ainoat kielletyt kappaleet. :joojoo:
Eli viisubiiseillä ja etenkin viisukarsintabiiseillä voisi osallistua?
Rise, angel, shine, love!

Zazpikaleak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1345
Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Zazpikaleak »

No nyt tosiaan iski valinnan vaikeus. En viitsi oikein käyttää mitään odotuslistani kappaletta, kun ajattelin säästäväni niitä joihinkin tiukempiin raateihin. Enköhän jotain vielä keksi.
Violins playing
Angels crying

Avatar
TomppaJr
Koordinaattori
Koordinaattori
Viestit: 36789
Liittynyt: 05 Huhti 2010, 11:42
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja TomppaJr »

Hrmpf, harmi, että viisukappaleet nyt nousivat esille näin kokonaisvaltaisesti ja näkyvästi. Olisin tahtonut, että ne olisivat silleen alkuraatien tapaisesti hiljaisina hyväksyjinä taustalla. :niinpa:
Meow cat, please meow back.

Viisuilija_110
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 3389
Liittynyt: 29 Loka 2018, 15:24

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Viisuilija_110 »

Ihanaa täysin vapaa teema. :ihana: Tässä on nyt vaan se valinnanvaikeus onneksi on aika kauan vielä biisin lähetysaikaa. :draamaa:
Mielenkiintona Piña Colada ja rata

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Rousku »

TomppaJr kirjoitti: 27 Marras 2019, 01:20 Olisin tahtonut, että ne olisivat silleen alkuraatien tapaisesti hiljaisina hyväksyjinä taustalla. :niinpa:
Hyväksyjinä, mutta ei hyväksyttyinä?
Rise, angel, shine, love!

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Minusta näihin levyraateihin ei koskaan saisi hyväksyä viisukappaleita tai -tyrkkyjä. :eiei: Ne tulee jo seulottua niin suuresti osan toimesta aina keväisin muutenkin, joten minusta tämmönen olisi turhaa levyraadeissa. Ainoa poikkeus voisi olla, jos tapahtuisi niin kuin muistaakseni esim. Alman Requiemille toisella foorumilla, että biisi kiersi kisasta kisaan ennen kuin valittiin Ranskan edustajaksi. :miettii: Eihän tuollaisessa hetkessä voi välttämättä tietää, että biisi on jonkun maan sisäinen valinta.

// Lähetin tähän raatiin nyt sitten itselle tänä syksynä todella tärkeäksi muodostuneen biisin. :ihana:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Avatar
Hanhis
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 6527
Liittynyt: 30 Tammi 2010, 22:04

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Hanhis »

Jos itse järjestäisin vapaateemaisen raadin, hyväksyisin kaikki kappaleet mukaan. :surrur: Tosin on turvallista kieltää entiset raatibiisit ja viisujutut, ettei raadin teemaa "väärinkäytetä", mutta silloin homma ei ole täysin vapaata.
Hazard kirjoitti: 26 Marras 2019, 23:40Päässäni pyörii ajatuksia twististä. Äänestetäänkö sittenkin huonoimpia kappaleita? Vaihdetaanko kappaleet? Mitä, missä ja miksi? Mieleeni tuli myös idea, jossa kaikki kappaleiden lähettäjät julkistettaisiin jo pisteytysvaiheessa. Jollain tavalla kiehtova ajatus.
Toi nurikurinen äänestys olisi aika radikaali veto. :miettii: Itse veikkaan, että twisti koskee raatibiisien pisteytystapaa, jota ei aloitusviestissä kerrota. Esim. pisteyttäjä saa itse päättää missä suhteessa hän antaa 58 pistettä kymmenelle kappaleelle eikä tarvitse noudattaa tavanomaisia viisupisteitä.

Kysymysmerkki voisi viitata myös siihen, että luvassa on pieni arvuutteluleikki ja päästään arvailemaan kappaleiden lähettäjiä. :mrgreen:

Jufo
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 4612
Liittynyt: 11 Touko 2011, 19:14

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Jufo »

Vähän vaikeaa päättää mitä tähän raatiin lähettäisi. Oletusarvoisesti kaikki lähettävät jotain todella huikeaa niin tuntuu, ettei keskinkertaisella kappaleella ole juuri mahdollisuuksia. Toisaalta jos muut lähettävät ne kuluneimmat hitit niin jokin tuntemattomampi kipale voisikin nousta helmeksi. Vai pitäisikö tähän lähettää se biisi, joka ei todennäköisesti tule sopimaan mihinkään tulevaan raatiin pitkiin aikoihin?

Avatar
Happy
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 16945
Liittynyt: 10 Marras 2011, 20:58

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Happy »

Hanhis kirjoitti: 27 Marras 2019, 13:07
Toi nurikurinen äänestys olisi aika radikaali veto. :miettii:

No niin olis jos finaaliin menis kaikki biisit jota kukaan ei kestäis kuunnella ja semeihin jäis kaikki kuuntelemisen arvoset biisit.
Tomppa on aika weirdo niin en yhtään ihmettelis jos tällänen tapahtuis, toivottavasti ei kuitenkaan :mrgreen: koska veikkaisin siinä tapaukses ettei kovinkaan moni vaivautuis ees pisteyttämään
Viimeksi muokannut Happy, 27 Marras 2019, 13:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Never miss a good chance to shut up.

Avatar
Rousku
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 41946
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 22:57

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Hanhis kirjoitti: 27 Marras 2019, 13:07 Esim. pisteyttäjä saa itse päättää missä suhteessa hän antaa 58 pistettä kymmenelle kappaleelle eikä tarvitse noudattaa tavanomaisia viisupisteitä.
Olen niin toivonut jotain tälllaista! (Siis yleensä, en juuri nyt.). - Sehän oikeastaan juuri sitä vapauden ajatusta toteuttaisi parhaimmillaan.
Rise, angel, shine, love!

MIH96
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 12832
Liittynyt: 16 Syys 2015, 21:52
Paikkakunta: Helsinki

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja MIH96 »

Hanhis kirjoitti: 27 Marras 2019, 13:07 Esim. pisteyttäjä saa itse päättää missä suhteessa hän antaa 58 pistettä kymmenelle kappaleelle eikä tarvitse noudattaa tavanomaisia viisupisteitä.
Aikoinaan vuosien 1957-1961, 1967-1970 ja 1974 euroviisuissa raadit saivat antaa ei sentään 58:aa, mutta 10 pistettä kappaleille vapaavalintaisessa suhteessa (toisin sanoen jokainen 10:stä tuomarista antoi yhden äänen suosikkikappaleelleen).

Avatar
Serduchka
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 57778
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 17:16
Paikkakunta: Pori

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Serduchka »

Hanhis kirjoitti: 27 Marras 2019, 13:07 Itse veikkaan, että twisti koskee raatibiisien pisteytystapaa, jota ei aloitusviestissä kerrota. Esim. pisteyttäjä saa itse päättää missä suhteessa hän antaa 58 pistettä kymmenelle kappaleelle eikä tarvitse noudattaa tavanomaisia viisupisteitä.
Toi ois kierolla tavalla aika jännä. :sekava:
"Huonon maun taakse ei tässä syrjivässä räkälässä voi piiloutua." (nimierkki Requel)

Zazpikaleak
Kanta-asiakas
Kanta-asiakas
Viestit: 1345
Liittynyt: 21 Helmi 2019, 12:11

Re: Levyraati 33: Fri?

Viesti Kirjoittaja Zazpikaleak »

Löysinpä tähän oikein kivan biisin, jonka en usko välttämättä sopivan moniin muihin raateihin. :uujee:

Toivottavasti twisti on jännä. Ajattelin alkuun, että huonoimpien kappaleiden äänestäminen olisi kamalaa mutta nyt aloin vähän lämmetä ajatukselle. :mrgreen: Ehkä kuitenkin toivon, että se olisi jotain ihan muuta kuin mitä täällä on arvailtu.

Edit. Ei voi olla totta, se olikin vanha levyraatikappale :lohduton: No, taidanpa sitten lähettää yhden kaikkien aikojen suosikkibiiseistäni, joka ei myöskään sovi yleensä raateihin. Onhan sitä pantattu ihan tarpeeksi.
Viimeksi muokannut Zazpikaleak, 27 Marras 2019, 15:49. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Violins playing
Angels crying

Vastaa Viestiin